Kun puhutaan uskonnonvapaudesta, niin ensisijainen olettamus lienee, että se tarkoittaisi eri uskontojen tasapuolista kohtelua, lupaa uskoa kuten haluaa tai olla uskomatta yhtään mihinkään.
Mutta käytännössä asia ei ole näin. Esim suurimmassa uskonnollisessa toimijassa eli ev.lut. kirkossa uskonnonvapaus tarkoittaa yleensä vain positiivista uskonnonvapautta ja silloinkin vain kirkon ja sen edustaman kristinuskon etuoikeuksien puolustamista.
Negatiivisen uskonnonvapauden (liekö kirkon keksimä termi?) kirkko sen sijaan tuo esille negatiivisessa yhteydessä liittäen sen joko yhdentekevään suvivirteen tai taistelevaan ateismiin (piispa Jari Jolkkosen käyttämä ilmaus).
Toisin sanoen, kirkossa hallitaan propagandan teko ja lobbaus.
Suomalaisessa uskonnonvapaudessa ei ole kuin se vika, ettei sitä ole. Niin kauan kuin yksi taho eli kirkko nauttii sadoista eri etuoikeuksista, niin mitään uskonnonvapautta ei ole olemassakaan.
Olisiko Suomenkin aika siirtyä uskonnonvapauden aikaan?
Mutta käytännössä asia ei ole näin. Esim suurimmassa uskonnollisessa toimijassa eli ev.lut. kirkossa uskonnonvapaus tarkoittaa yleensä vain positiivista uskonnonvapautta ja silloinkin vain kirkon ja sen edustaman kristinuskon etuoikeuksien puolustamista.
Negatiivisen uskonnonvapauden (liekö kirkon keksimä termi?) kirkko sen sijaan tuo esille negatiivisessa yhteydessä liittäen sen joko yhdentekevään suvivirteen tai taistelevaan ateismiin (piispa Jari Jolkkosen käyttämä ilmaus).
Toisin sanoen, kirkossa hallitaan propagandan teko ja lobbaus.
Suomalaisessa uskonnonvapaudessa ei ole kuin se vika, ettei sitä ole. Niin kauan kuin yksi taho eli kirkko nauttii sadoista eri etuoikeuksista, niin mitään uskonnonvapautta ei ole olemassakaan.
Olisiko Suomenkin aika siirtyä uskonnonvapauden aikaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suomalaisessa uskonnonvapaudessa ei ole kuin se vika, ettei sitä ole. Niin kauan kuin yksi taho eli kirkko nauttii sadoista eri etuoikeuksista, niin mitään uskonnonvapautta ei ole olemassakaan.
Olisiko Suomenkin aika siirtyä uskonnonvapauden aikaan?
Totta hitossa on ollessani armeijassa 60 luvulla oli uskonnonvapaus selkeästi pinnalla.
Kaikki osallistuivat ilta ja kenttäjumalanpalveluksiin. Ne joilla oli rappikoulu käymättä suorittivat sen palveluksensa päälle. Muutenkin oli vapaus suunrenmoista jos ei ollut rippikoulua käyty ei pappi vihkinyt avioliittoon. Kuitenkin laki uskonnonvapaudesta oli säädetty aikoja sitten. Rukoussunnuntaina ei saanut järjestää huvitilaisuuksia ja muitakin ihmeellisyyksiä oli. Jopa Jumalanpilkkaoikeudenkäynti oli ajankohtainen.
Siinä esimerkkejä uskonnonvapaudesta joka esti hautaamisen kirkkomaahan ja ainakin moninkertaisen hautapaikkamaksun. Yhteisövero verotti yhtiöitä vaikka yksikään asiakkaista ei olisi kirkkoon kuulunut, nythän sama systeemi on kaikkien veronmaksajien piikissä.
Vaatimukset tulee kohdistaa valtiovaltaan, eduskuntaan, hallitukseen ja oikeudenvalvojille. Ei "aneluja" kirkolle. Joka on pian itse vähemmistö.
Kirkolta on tietenkin turha pyytää mitään, se ajattelee cvain omaa etuaan. Kirkolla tarkoitan kirkon ylintä vallankäyttöä eli kirkolliskokousta ja kirkkohallitusta.
Pahaa pelkään, että ensin kirkon jäsenmäärä pitää saada alle 50%, ennenkuin eduskunta tekee mitään. Kansanedustajien keski-ikä on korkea ja ajattelutapa kovin konservatiivinen. Ei niillä ole munaa tehdä mitään radikaalia eroa, kun ei ne osaa edes päättää sitä, että luovuttaisiin tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta ja siirryttäisiin yhteen ET-aineeseen. Uskonto ohitti jopa historian.
Ja tämä nykymalli se maksaa rahaa.
Uskonnonvapauteen kuuluu sekä vapaus liittyä, kuulua, harjoittaa ja julistaa (ns. positiivinen ulottuvuus) että vapaus olla kuulumatta, erota, olla harjoittamatta ja olla tuomatta julki (ns. negatiivinen ulottuvuus). Uskonnonvapaus ei toteudu, jos jompikumpi näistä asian kahdesta puolesta jää toteutumatta.
Kyse on vapausoikeudesta. Julkisen vallan tulee turvata vapaus. Uskonnon harjoitus ja sen järjestäminen ovat kuitenkin yksilöiden itsensä sekä uskonnollisten yhdyskuntien asioita. Valtion turvaama vapaus harjoittaa uskontoa ei tarkoita, että valtion tulisi järjestää uskonnonharjoitustilaisuuksia.