Tampereen Pop-up toiminnan kehittäminen

Helsingissä on otettu käyttöön mahdollisuus, jossa henkilöautoilta takaisvallattuihin katutiloihin voi kaupunkilaiset ostaa Pop-up paikan. Voitaisiinko sama ottaa käyttöön Tampereella, että ihmiset saisivat vuokrata vanhoja henkilöautojen parkkipaikkoja omiin hyötytarkoituksiinsa hämpillä ja muualla kehittyvän joukkoliikenne ja kävelykeskustan alueella? Monet isot asiat ovat alkaneet ruohonjuuritasolta. Ja, kun busineksen etiikka, ympäristöetiikka ja ekologia pidetään mielessä voidaan toimia sitten terveellä pohjalla isommassakin mittakaavassa. Toimiva mikrotalous on myös tärkeä koekenttä ihmsille siitä miten palveluita voidaan tuottaa. Maa ja Tampere tarvitsevat toimivan vihreän ruohonjuuritason toimintakentän, jolla tulevaisuuden menestyskonseptit voidaan aloittaa riskeillä, joita on helpompi hallita. Ja samalla uhmiset voisivat hakea lähialueen palveluita ja tuotteita ilman, että heidän toimintaansa rajoitetaan pelkästään henkilöautoilla kulkemiseen perustuviin tapahtuviin ja palveluihin menemiseen. Ja perheet voivat saada lisää tuloja oman arjen pyörittämiseen. Kun omia tuotteita voidaan promota ja myydä. Sekä kallis ja monella tavalla hankala henkilöauton käyttö jää tarpeettomaksi.
7205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Viherhippihaihattelua...

Äänestä
  • Aloittaja

    Tarvitaan selkeä kansalaistoiminnan alue, jossa kaupunkilaisten ja vierailijoiden omaehtoiset produktiot voidaan toteuttaa. Sekä eräänlainen art&culture&science cafe, jossa ihmiset voivat käydä syntyneitä asioita seuraamassa. Sekä taide ja tiedepajat esim. koodaaville lapsille ja nuorille jne. Esim. Jos tietokoneiden energiansäästöä voidaan saada aikaiseksi se on jo suuri asia globaalisti. Samoin asioita voidaan keksiä erilaisille toiminnoille. Mm. ravintola-alalla ja vaatetusalla ja monilla muilla aloilla Pop-up toiminta synnyttää jatkuvasti isoiksikin kasvavia innovaatioita. Kotimaassa on myös oltava turvallinen ruohonjuuritason kasvualusta, jossa voidaan kokeilla asioita ensin pienillä panoksille. Ja sitten pohtia sitä miten asialla voidaan pärjätä myös ulkomaisessa todella kovasssa kilpailussa. Luontaisia ekologisia ja ympäristöä säästäviä trendejä voidaan paitsi seurata. Niin myös, jopa keksiä, mikäli innovaatioalusta on olemassa. Mikä on Huoltsu/Vuoltsu alueen kohtalo? Voisiko siitä tehdä matalan kynnyksen kansalaispajan ruohonjuuritason toiminnalle?
    http://www.metro.fi/uutiset/a1387817954095

    Äänestä

  • Greenway kirjoitti:

    Aina vaan pahenee...

    Äänestä

Harvoin luen noin paljon todellisuudesta vieraantuneen kirjoitelmia.
Yleensä heitä pidetään suljetulla osastolla, eivätkä he kirjoittele mihinkään.
Tämä greenway on ilmeisesti joku avohoitopotilas?

Äänestä
  • Aloittaja

    Miksi tähdätä maakuntaan ja katsoa sisäänpäin, kun toimivia kaupunkimalleja on siellä missä on useampia ihmisiä? Ja Tamperekin tarvitsee oman toimivan kaupunkilaiskulttuurinsa, että se voi kilpailla muiden kaupunkien kanssa työnantajista ja tuotannosta. Kaikkea ei ole pakko apinoida kaikkialta. Ja onhan toki huomioitava, että Tampereella kaupunkikulttuuri on vasta lyömässä itseään läpi. Ja, että tulevaisuuden haasteita ei osata aina oikein määrittää. Mutta muutamia esimerkkejä siitä mitä kaikkea pop up alalla voi olla voidaan lukea eräästä maailman suurimmasta pop up tuotantojen toteuttajasta. On joogaa, konsertteja, kahvakuula harjoittelua, cafeterioita ja kaikkea sitä mitä lyhyen kesän aikana ulkona voi yhteisöllisesti toteuttaa ja toimia. Tietenkin talveksi tarvitaan erilliset kansalaistoimintatilat, ellei aiota järjestää vaikka pop up hiihtoa tai luistelua. Mikä voisi olla ihan hyvä asia, jos vaikka keskustorille jäädytettäisiin talvella luistelurata ja sitä kiertämään latu, sekä lapsille lumikasa, jossa voi laskea mäkeä. Onhan Tampere kuitenkin sisämaan pitkän talven vyöhykkeellä.
    https://www.eventbrite.com/d/ny--new-york/pop-up/

    Äänestä

  • Hän on pilannut aivonsa ylenmääräisellä pössyttelyllä...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Viherhippihaihattelua kirjoitti:

    Hän on pilannut aivonsa ylenmääräisellä pössyttelyllä...

    Lisänä kesäajan tarjontaan voitaisiin harkita sitä, että kaupunki voisi palkata elävöitetyille alueille kaupunkilaisten omaehtoista kulttuuritarjontaa. Ja mikäli tämä asia olisi alussa vaikeaa, vaikeaa niin voitaisiin palkata vaikka kansainväliseltä agentilta esim. katuperformanssia, katutaiteilijoita, korttelipétanque:ta jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Greenway kirjoitti:

Helsingissä on otettu käyttöön mahdollisuus, jossa henkilöautoilta takaisvallattuihin katutiloihin voi kaupunkilaiset ostaa Pop-up paikan. Voitaisiinko sama ottaa käyttöön Tampereella, että ihmiset saisivat vuokrata vanhoja henkilöautojen parkkipaikkoja omiin hyötytarkoituksiinsa hämpillä ja muualla kehittyvän joukkoliikenne ja kävelykeskustan alueella? Monet isot asiat ovat alkaneet ruohonjuuritasolta. Ja, kun busineksen etiikka, ympäristöetiikka ja ekologia pidetään mielessä voidaan toimia sitten terveellä pohjalla isommassakin mittakaavassa. Toimiva mikrotalous on myös tärkeä koekenttä ihmsille siitä miten palveluita voidaan tuottaa. Maa ja Tampere tarvitsevat toimivan vihreän ruohonjuuritason toimintakentän, jolla tulevaisuuden menestyskonseptit voidaan aloittaa riskeillä, joita on helpompi hallita. Ja samalla uhmiset voisivat hakea lähialueen palveluita ja tuotteita ilman, että heidän toimintaansa rajoitetaan pelkästään henkilöautoilla kulkemiseen perustuviin tapahtuviin ja palveluihin menemiseen. Ja perheet voivat saada lisää tuloja oman arjen pyörittämiseen. Kun omia tuotteita voidaan promota ja myydä. Sekä kallis ja monella tavalla hankala henkilöauton käyttö jää tarpeettomaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu