Ilona Niittymäki

Mitä sanottavaa hänestä,minkälaisia kokemuksia teillä on?
133898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Nämä keskustelut johtavat useimmiten harhaan.
Parasta olisi tutkia omaa sydämentilaansa ja keskittää katseensa yksin Kristukseen.
Ei niinkään täälläkin esiintyviin keskusteluihin, sillä jos näitä juttuja liikaa alkaa lukemaan, on vaara, että menettää sen sinapinsiementäkin pienemmän uskonsa.
Niin kummallisia nämä jutut ovat.

Jeesus on tie.
Hän on lammasten ovi käydä taivaallisiin.

Uudestisyntynyt Jumalan lapsi on uusi luomus, katso, mikä vanhaa on, on kadonnut ja uusi on sijaan tullut.

Se uusi ihminen, uudestisyntynyt käyttäytyykin hiukan eri tavalla kuin ns maailman lapset ja olisi hyvä, jos täällä yksikin uskovainen kirjoittaa, käyttäytyä sen kutsumuksen arvon mukaisesti.
Ei siis kaiken aikaa heitellä lokaa ja leikkiä kuralammikossa.

Kehoitan: -Ole ja käyttäydy lähdekristityn tavoin.

Kuralammikossa jos ja kun räpiköi, niin vesi on ilman muuta sameaa.

Lähdekristitty on ja pysyy ja käyttäytyy lähdekristittynä, eli hänen tarjoamansa vesikin on puhdasta, kirkasta ja selkeää.
Täynnä totuutta ja täynnä armoa, täynnä iloa ja täynnä rauhaa, jotka hän on lahjaksi Herraltaan saanut.
Kuin myös täynnä rakkautta, kärsivällisyyttä, itsehillintää, pitkämielisyyttä, laupeutta.

Ylhäältä tuleva viisaus on ensinnäkin lempeä.... puhdasta...täynnä hyviä hedelmiä.

Alhaalta tuleva viisaus taas on riitaisaa...apostoli sanoo sitä riivaajien viisaudeksi.

Ole Kristuksen palvelija ja palvele iloiten Herraasi.

Äänestä

Olen soittanut kahdesti ja kysynyt akuuttia asiaa (pääsenkö tentistä läpi, ottaako mies vielä yhteyttä). Vastaus oli oikein molemmilla kerroilla, ja tuli tosi nopeasti ja viipymättä, alle puolen minuutin puhelut. :)

Sitä en osaa sanoa, että näkeekö hän pidemmälle tulevaisuuteen ja/tai sellaisia ihmisiä tai asioita, jotka eivät ole kysyjän elämään (vielä) tulleet.

Äänestä

ei tiedä mitään.
mukava nainen kuitenkin

Äänestä

Toukokuussa otin ennustuksen Lupasi miehen jäävän,mutta ei se jäänyt.Nyt odotellaan miten muuten toteutuu

Äänestä

Aivan ihana ihminen, osasi hyvin kuvailla mies ystäväni, vaikka en mitään kertonut ja muutenkin kertoi asioista jotka on tällä hetkellä tapetilla❤

Äänestä

Suosittelen lämmöllä

Äänestä

Maaliskuussa soitin. "Kriisin" piti helpottua kesään mennessä, tuli vain pari uutta lisää:( Heinäkuussa piti tulla pari vuotta nuorempi mies, no ei oo ketään tullu:(

Äänestä

Ei niim minnäällaisia ja ennustasin ettei tulekkaa.

Äänestä

Nyt minulla oli hyvä kokenus hänestä. Kun katson taaksepäin, koski huono kokemus häntä ja joitakin muita näkijöitä kohtaan sitä, että he eivät nähneet toivomallamme tavalla.

Äänestä

Siinnon taas joku kekannu että no mutta jottapa minusta se tulleepi ennustaja. Ilona mää kotia.

Äänestä

En ole tava nut kuutta vuotta nuorempaa autoalalla olevaa miestä laivalla. Monta vuotta on vierähtänty, täyttä peetä hänen näkemisensä.

Äänestä

Mielestäni olen hänelle soittanut Rajatietoon. Ehkä ei niin mieleenpainuva näkijä, tai osunut oikeaan. Saattoi olla, että jouduin kaivelemaan, ei ainakaan tostanoin nähnyt nykyhetkä niinkuin jotkut muut näkijät näkevät. En ole aikeissa soittaa hänelle enää. On parempiakin, tai ainakin itselleni parempia näkijöitä.

Äänestä

Sympaattinen ja aloitteleva opastaja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osaako kirjoitti:

Mitä sanottavaa hänestä,minkälaisia kokemuksia teillä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu