Sisä-Suomen poliisilaitokselle p. 0800 90022.

Poliisi Tampereen raiskausyrityksestä: 25-vuotiaaseen naiseen kohdistettiin yllättävää ja voimakasta väkivaltaa
Julkaistu: 25.8. 9:47
Poliisi kaipaa edelleen silminnäkijähavaintoja Tampereen keskustassa viime viikon lauantaina tapahtuneesta raiskausyrityksestä. Poliisin mukaan teossa käytettiin voimakasta ja yllättävää väkivaltaa.
Epäilty rikos tapahtui, kun 25-vuotias pirkanmaalainen nainen jäi pois bussista Itsenäisyydenkadulla. Tämän jälkeen nainen oli kävellyt Kalevan puistotielle, Pub Haraldin kohdalle.

Tämän jälkeen nainen oli noussut loivaa ylämäkeä pitkin kohti Saukonmäkeä, kun epäillyt tekijät hyökkäsivät naisen kimppuun. Kello oli 22.00–22.30.

– Siinä on sellaista metsikköä, tai viiden puun kohta, tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Antti Uusipaikka kertoo Sisä-Suomen poliisista.

Poliisin mukaan epäillyt tekijät, kaksi miestä, käyttivät kovaa väkivaltaa. Poliisin mukaan väkivallan käyttö oli myös yllättävää.

– Kyllä siinä oli sellaista väkivaltaa, että uhriin jäi selkeät jäljet, Uusipaikka sanoo.

Poliisi ei raota jälkiä tarkemmin tutkinnallisista syistä. Kovasta väkivallan käytöstä kertoi ensin Iltalehti. Uhri kävi teon jälkeen sairaalassa.

– Uhri on kuitenkin fyysisesti ihan kunnossa, mutta henkisesti varmasti järkyttynyt tapahtuneesta, Uusipaikka selvittää.

Raiskaus jäi kuitenkin yritykseksi, koska nainen sai riuhtaistua itsensä tilanteesta irti, minkä lisäksi hän suihkutti toisen epäillyn tekijän silmille turvasuihketta.

– Hän sai sen taskusta ja sai sitten suihkutettua tekijää, Uusipaikka kertoo.

Tämän jälkeen epäillyt tekijät lähtivät juoksemaan Kalevan puistotietä etelän suuntaan. Poliisin mukaan epäillyt tekijät ovat ulkomaalaistaustaisia, noin 30-vuotiaita miehiä. Heillä oli tummat lyhyet hiukset.

Miehet eivät puhuneet suomea tai englantia. Toisella epäillyistä on sormenpään kokoinen luomi kaulalla, aataminomenan vieressä.

Tapahtumapaikalla ei ollut valvontakamerakuvia. Poliisi käy parhaillaan läpi lähialueen muita valvontakameroita. Poliisi toivookin epäillyistä tekijöistä havaintoja.

– Olemme käyneet poistumisreittejä läpi, mutta vielä ei ole tullut läpimurtoa. Siksi tarvitsemme aidosti vihjeitä, Uusipaikka kertoo.

Yhteydenotot voi ilmoittaa Sisä-Suomen poliisilaitoksen vihjepuhelimeen 0800 90022.
Niko Ranta
IlmiannaJaa
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Käytä.vihjepuhelinta- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu