Hajuhaitat

Pierettääkö? Näillä neuvoilla saat paukuttelun kuriin.

8.9.2016 8:31
Kuva: Katja Juurikko
Ilmavaivoja voi yrittää vähentää esimerkiksi välttelemällä kotimaisia viljoja.
Ilmavaivoja voi yrittää vähentää esimerkiksi välttelemällä kotimaisia viljoja.
Noin litra. Sen verran suolikaasua muodostuu päivässä aikuisen ihmisen suolistoon. Kaasunmuodostuksesta voi syyttää paksusuolessa majailevia bakteereita. Ne pilkkovat niitä ravinnon osia, jotka eivät imeydy ohutsuolessa.

Usein nielemme syödessämme myös ilmaa, minkä vuoksi kaasua voi joutua mahaan ja sieltä suolistoon.

Osa kaasupäästöistä tulee ulos röyhtäyksinä, mutta suurempi osa tulee yleensä ulos pieruina. Joidenkin käsitysten mukaan ihminen päästelee keskimäärin 15 pierua päivässä. Normaalin ylärajana pidetään 25 päästöä päivässä.

Ilmavaivoja voi koettaa vähentää näin:

1. Jätä ruokavaliosta pois niitä ruoka-aineita, joiden epäilet keräävän ilmaa.

2. Vältä viljoja ja tiettyjä kasvikunnan tuotteita, kuten kaaleja.

3. Syö säännöllisesti, älä suosi eineksiä.

4. Älä istu kaiken aikaa.

5. Nuku kunnolla.

6. Harrasta liikuntaa, sillä se parantaa ruuansulatusta ja aktivoi suoliston toimintaa.

7. Pidä vatsalihakset kunnossa.

Lääkäriin kannattaa hakeutua erityisesti, jos ilmavaivoihin liittyy hälyttäviä oireita kuten laihtumista, ripulia, veriulostetta tai yleistilan laskua, sanoo Tiina Kojo, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri.

Lue lisää ilmavaivojen hoitamisesta päivän lehdestä.

Elina Jäntti
6605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Toivottavasti varhaisjakelija lukee tämän!! Litroittain paskoo ovea vasten pierujaan!

Äänestä
  • Jätä alaovi valmiiksi auki, niin rappus tuulettuu, vaikka jakaja piereekin.

    Äänestä

  • Kiinnitä jakajan palttooseen 20 Wunder-Baumia.

    Äänestä

  • Asukit döfää

    Äänestä

Silloin kun asuin tuon sateenkaaritalon naapurissa muistan asukkien ja koko talon haisseen vietävästi.

Äänestä
  • Sateenkaariväellä on löysät perseensulkija lihakset.
    Ylenmääräinen perseeseenpumppaus tekee niistä haisevan väestönosan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hajuhaitta kirjoitti:

Pierettääkö? Näillä neuvoilla saat paukuttelun kuriin.

8.9.2016 8:31
Kuva: Katja Juurikko
Ilmavaivoja voi yrittää vähentää esimerkiksi välttelemällä kotimaisia viljoja.
Ilmavaivoja voi yrittää vähentää esimerkiksi välttelemällä kotimaisia viljoja.
Noin litra. Sen verran suolikaasua muodostuu päivässä aikuisen ihmisen suolistoon. Kaasunmuodostuksesta voi syyttää paksusuolessa majailevia bakteereita. Ne pilkkovat niitä ravinnon osia, jotka eivät imeydy ohutsuolessa.

Usein nielemme syödessämme myös ilmaa, minkä vuoksi kaasua voi joutua mahaan ja sieltä suolistoon.

Osa kaasupäästöistä tulee ulos röyhtäyksinä, mutta suurempi osa tulee yleensä ulos pieruina. Joidenkin käsitysten mukaan ihminen päästelee keskimäärin 15 pierua päivässä. Normaalin ylärajana pidetään 25 päästöä päivässä.

Ilmavaivoja voi koettaa vähentää näin:

1. Jätä ruokavaliosta pois niitä ruoka-aineita, joiden epäilet keräävän ilmaa.

2. Vältä viljoja ja tiettyjä kasvikunnan tuotteita, kuten kaaleja.

3. Syö säännöllisesti, älä suosi eineksiä.

4. Älä istu kaiken aikaa.

5. Nuku kunnolla.

6. Harrasta liikuntaa, sillä se parantaa ruuansulatusta ja aktivoi suoliston toimintaa.

7. Pidä vatsalihakset kunnossa.

Lääkäriin kannattaa hakeutua erityisesti, jos ilmavaivoihin liittyy hälyttäviä oireita kuten laihtumista, ripulia, veriulostetta tai yleistilan laskua, sanoo Tiina Kojo, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri.

Lue lisää ilmavaivojen hoitamisesta päivän lehdestä.

Elina Jäntti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu