Käsmän Pekka ajaa kuin käärmettä pyssyyn, että pitäisi muka läpiajotie saada Kosken Topparilta keskustaan, eli yhdistää kaakkurinvaarantiehen. Näin tehden muka saisi matkailijat tulemaan paremmin keskustaan. Ja pyh, Käsmä ei tajua seurauksia, eli sitä, että silloinhan rällääjät saisivat uuden rylläystien käyttöönsä ja siitähän kärsisivät palvelutalojen asukkaat, jotka myös liikkua köpöttelevät tuolla nyt hiljaisella tieosuudella. Toki vannoutuneimmat rällääjät käyvät kurvailemassa kappelin parkkiapaikalla asti, mutta ei muuta kun hurja vastustus pystyyn. Ei niitä läpiajoteitä tarvi joka paikkaan laittaa, kyllä sinne kosken topparille pääsee oikein hyvin nykyisiä pääväyliäkin pitkin. Suotakoon rauha vanhuksille ilman häiritsevää läpiajotietä, josta Kokoomuksen Juha Virkkunen osuvasti kirjoitti koillissanomissa 9.9.
Ei oikotietä Kosken topparilta keskustaan.
koillismaantytto
3315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Keskustaan johtaa jo neljä sisääntulotietä, ei näin pieni paikka tarvi enää uutta tulotietä.
Kyllä ossuuskauppa ellää ja voi hyvin iliman oikopolokuja ja muutkin kunnanelätit.
Kyllä näin on tosi.
Pääasia, että pitäjästä pääsee pois edes jotakin tietä...