Autismi ja viiltely

Onko viiltely autistisilla nuorilla (miksei aikuisillakin) kuinka yleistä? Itse viiltelen, koska oon niin yksinäinen ja erilaisuus ahdistaa mua välillä ja stressaannun myös aika herkästi, enkä muutenkaan oikein kestä itselläni mitään negatiivisia tunteita.
5523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei oman kokemuksen mukaan niillä autistisilla joita minä tunnen. Yhden asperger erityisherkän tiedän nuorempana viillelleen, kun joutui luopumaan koirastaan. Siinä tilanteessa hän ehkä "rankaisi" itseään kun ei pystynyt vaikuttamaan tilanteeseen mitenkään.

Äänestä

Hei

Aihe on asiallinen ottaa esiin; viiltely on ahdistuksenpurkukeino muiden joukossa, kuten päihteiden väärinkäyttökin, jota esiintyy paljonkin autisminkirjon henkilöillä, varsinkin, mikäli eivät ole saaneet tukitoimia ajoissa/ihminen on jätetty ns. oman onnensa nojaan vuosiksi ts. heitä ei ole mitenkään kukaan tukenut. Tällaista problematiikkaa nuorten ohella ilmenee keski-iästä vanhuuteen asti kaikilla autismikirjolaisilla, tosin muillakin, riippumatta yhteiskuntaluokasta taikka koulutustasosta, eli myös ei-diagnosoiduilla ns. "normikansalaisilla". Itse viiltelin joskus 15 v sitten, jonka lopetin, koska en saanut siitä enää mitään. Tsemppiä kaikille viiltelijöille; jokainen päättää omasta elämästään ja jos viiltely helpottaa, kannattaa tosiaan mennä vaikka pohtimaan asiaa jonkin ammattiauttajan kanssa yhdessä, miksi se helpottaa väliaikaisesti psykofyysistä tuskaa.

Äänestä
  • HAH! Ton artikkelin kirjoittaja ei tiedä autismista paskaakaan. Sitä paitsi mä syön joka aamu vitamiineja, eikä ne mun autismia oo parantanut.

    Äänestä

Itse olen assi ja viiltelen. Se alkoi joskus 14-vuotiaana, kun masennus meni vakavaks ja koenkin sen olevan ennen kaikkea äärimmäinen keino turruttaa tunteita, jotka sattuu vielä kovemmin henkisellä tasolla, ts. ensiapu tuskaan, jonka aikana haluais tappaa itsensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmiset_ahdistaa kirjoitti:

Onko viiltely autistisilla nuorilla (miksei aikuisillakin) kuinka yleistä? Itse viiltelen, koska oon niin yksinäinen ja erilaisuus ahdistaa mua välillä ja stressaannun myös aika herkästi, enkä muutenkaan oikein kestä itselläni mitään negatiivisia tunteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu