Lihavien kohtelu - ero hoikkien kohteluun?

Niin, olen siis nelikymppinen nainen, paino tällä hetkellä 123 kiloa. Laihdutettu siis 7, ja varmaan pitäisi jaksaa vähintään 30-40 kiloa vielä laihdutella.

Olen siinä mielessä harvinainen tapaus, että painoni on vaihdellut aikuisena 58 kilon ja 130 välillä. Laihdutin nimittäin 13 vuotta sitten painoa yli 60 kiloa. Häpeä tunnustaa, että nyt olen saanut sen takaisin, ja joudun saman urakan tekemään TAAS. No, kuitenkin, tarkoitus oli puhua lihavien kohtelusta. Minä olen huomannut, juuri tuon painonvaihtelun vuoksi, että lihavaan ja hoikkaan suhtaudutaan ihan eri tavoin. En usko kuvittelevani, kun olen huomaavinani esim. hoikissa/normaaleissa naisissakin sellaisia tietynlaisia inhon tai väheksynnän tunteita lihavaa kohtaan. Itse en normaalina kokenut niin, kai siksi, kun tiesin miten vaikeaa lihavalla voi muutenkin olla, ilman ympäristön tuomitsemisia.

Oletteko te muut huomanneet saavanne erilaista kohtelua lihavina, kuin joskus hoikkina, tai kuin hoikat ystävänne saavat? Tuntuu joskus kuin tietynlaisia hoikkia ihmisiä melkein raivostuttaisi se, että lihava on "päästänyt itsensä tuohon kuntoon". Pelkäävätkö he kenties tulevansa samanlaisiksi?

Uskallatteko lihavina kuntosaleille ja uimahalleihin? Itse kävisin mielelläni uimassa, mutta en ole kehdannut mennä. Viimeksi kun laihdutin, niin aloitin uimahallikäynnit joskus, kun paino oli n. 80 kilon kieppeillä. Nyt painoa on niin paljon, että arastelen mennä, vaikka uinti liikuntamuotona olisi minulle oikein hyvä - ei rasita niveliä. Kuntosaliakin tahtoisin kokeilla, mutta lehdissä olleet kertomukset lihavien syrjinnästä ja kiusaamisesta saleilla ovat saaneet epäröivälle kannalle. Pitää varmaan kohta olla kuntosaleja ym. ihan pelkästään lihaville, niin uskaltaisi mennä.
2410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siellä sisällä olet sinä itse. Olet. Ja olet aina ollut.
Elä itse omaa elämäsi. Se on sinun. Sinun oma elämä.

Jos tykkäät uimisesta, mene uimaan.
Jos haluat kuntosalille, mene ja kokeile.

Jos jotakuta nyppii olemuksesi taikka painosi, se on hänen ongelma, ei sinun.

Ihminen on kaunis, jokainen ihminen on kaunis, kun jaksaa hymyillä ja iloita.

Äänestä

Lihavia ei tulisi kohdella huonosti. Lihavista ihmisistä ja lihavuudesta on myös hyötyä, esimerkiksi:
1. Lihava syö enemmän ja ostaa enemmän ruokaa, tai sellaista ruokaa mitä laihat eivät syö. Lihavista on hyötyä siis kauppiaille ja ruokatuotteiden valmistajille. Ostetusta ruuasta menee veroja valtiolle ja asiakkaan tekemillä ostoksilla on työllistävä vaikutus yrityksille.
2. Ilman lihavia kukaan ei voisi sanoa olevansa hoikka, laiha tai sirorakenteinen, kun kaikki olisivat saman kokoisia. Lihavat siis nostattavat normaalipainoisten itsetuntoa.
3. Joillakin ihmisillä on fetissejä lihavia ihmisiä kohtaan. Jos lihavia ei saisi olla, eivät saisi nämä lihavuusfetissin omaavat ihmiset tarpeeksi tyydyttävää seksuaalista nautintoa.
4. Rasva kehon ympärillä pitää vaatteita paremmin lämpimänä ja erityisesti Suomen kaltaisissa kylmissä maissa siitä on silloin hyötyä.
5. Ylimääräinen rasva kehon ympärillä suojaa jonkin verran sisäelimiä esimerkiksi puukotuksen uhriksi joutuessa.
6. On olemassa ihmisiä, jotka pitävät isokokoisia ja muodokkaita ihmisiä kauniina ja puoleensa vetävän näköisinä. Lihavat tuntuvat halatessa myös mukavan pehmeiltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isohkoiita kirjoitti:

Niin, olen siis nelikymppinen nainen, paino tällä hetkellä 123 kiloa. Laihdutettu siis 7, ja varmaan pitäisi jaksaa vähintään 30-40 kiloa vielä laihdutella.

Olen siinä mielessä harvinainen tapaus, että painoni on vaihdellut aikuisena 58 kilon ja 130 välillä. Laihdutin nimittäin 13 vuotta sitten painoa yli 60 kiloa. Häpeä tunnustaa, että nyt olen saanut sen takaisin, ja joudun saman urakan tekemään TAAS. No, kuitenkin, tarkoitus oli puhua lihavien kohtelusta. Minä olen huomannut, juuri tuon painonvaihtelun vuoksi, että lihavaan ja hoikkaan suhtaudutaan ihan eri tavoin. En usko kuvittelevani, kun olen huomaavinani esim. hoikissa/normaaleissa naisissakin sellaisia tietynlaisia inhon tai väheksynnän tunteita lihavaa kohtaan. Itse en normaalina kokenut niin, kai siksi, kun tiesin miten vaikeaa lihavalla voi muutenkin olla, ilman ympäristön tuomitsemisia.

Oletteko te muut huomanneet saavanne erilaista kohtelua lihavina, kuin joskus hoikkina, tai kuin hoikat ystävänne saavat? Tuntuu joskus kuin tietynlaisia hoikkia ihmisiä melkein raivostuttaisi se, että lihava on "päästänyt itsensä tuohon kuntoon". Pelkäävätkö he kenties tulevansa samanlaisiksi?

Uskallatteko lihavina kuntosaleille ja uimahalleihin? Itse kävisin mielelläni uimassa, mutta en ole kehdannut mennä. Viimeksi kun laihdutin, niin aloitin uimahallikäynnit joskus, kun paino oli n. 80 kilon kieppeillä. Nyt painoa on niin paljon, että arastelen mennä, vaikka uinti liikuntamuotona olisi minulle oikein hyvä - ei rasita niveliä. Kuntosaliakin tahtoisin kokeilla, mutta lehdissä olleet kertomukset lihavien syrjinnästä ja kiusaamisesta saleilla ovat saaneet epäröivälle kannalle. Pitää varmaan kohta olla kuntosaleja ym. ihan pelkästään lihaville, niin uskaltaisi mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu