Aika erota ammattijärjestöstä (OAJ)

Nyt kun eri kunnissa alkaa paljastua, minkälaisen simputuksen kohteeksi opettajat kiky-sopimuksen vuoksi lähivuosina joutuvat, eikö olisi aika hylätä tämän nöyryyttämisen hyväksynyt ammattijärjestö, siis OAJ?

Ehkä joku rohkea voisi perustaa Ero kirkosta -palvelun kaltaisen Eroa Ammattijärjestöstä -palvelun?
6319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En ole ikinä kuulunut, enkä aio liittyäkään.
Jos palkkaan nyrkkeilijän, palkkaan hänet taistelemaan, en luovuttamaan.
Siksi työttömyyskassa.

Äänestä

Olen kuulunut YTK:n ja korvaukset juoksee hyvin. Mitä OAJ on tehnyt työttömyyden nujertamiseksi? Ehdottanut yliopistoille lisää fyrkkaa, jotta työttömien valmistuminen sankoin joukoin yliopistoista turvataan!

Äänestä

OAJ ei tee mitään törkeän ikäsyrjinnän lopttamiseksi. Nuoret opet saavat töitä ja 50-60-vuotiaat jäävät työttömiksi. Useasti vanhemmalla opella on työttömyysaikana satakin oman aineen lisäopintopistettä, ne eivät paina mitään. OAJ:n Luukkainen pitäisi erottaa. Yhtä nolla kuin edeltäjänsä Kangasniemi

Äänestä

Mutta pääasia että Ollilla on liksa ihan kohdallaan. Vaikkei mitään teekään ja lykkää ekansa nimensä työehtosopimukseen. Nollakorotuksilla totta kai. Ja kikyt bonuksena. Onneksi en kuulu tuohon rahanahneeseen tollojen järjestöön. t: nimim "ope"

Äänestä

Haha, täällä trollit kitisevät. Minä olen saanut useaan pulmaan apua OAJ:läiseltä luottamusmieheltä, ja jäsenetujen ansiosta säästän pelkästään vakuutuksissa satoja euroja vuodessa. Mutta onnea teille kassalaisille valitsemallanne tiellä! Yhteiset edut kyllä kelpaavat mutta mitään ei olla valmiita tekemään niiden eteen.

Äänestä
  • Höpö höpö . Mä toimim hallituksessa ym luotto tehtävissä mutta sit kun itse tarvin sairauden takia apuja .minulle käännettiin selkä. Kaikki menee hyvin niinkauan kun maksat. Sitten kaikki apu loppuu. Näin oaj ssä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


OnAikaHerätä kirjoitti:

Nyt kun eri kunnissa alkaa paljastua, minkälaisen simputuksen kohteeksi opettajat kiky-sopimuksen vuoksi lähivuosina joutuvat, eikö olisi aika hylätä tämän nöyryyttämisen hyväksynyt ammattijärjestö, siis OAJ?

Ehkä joku rohkea voisi perustaa Ero kirkosta -palvelun kaltaisen Eroa Ammattijärjestöstä -palvelun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu