”Joulukirkko” on jumalanpalvelus ja siten eri asia kuin koulun joulujuhla!
Koulupäivään liitetty ”joulukirkko” eli jumalanpalvelus kirkossa tai päiväkodin pikkukirkko ovat eri asioita kuin yksittäinen virsi perinteisessä koulun joulujuhlassa. Jumalanpalvelus ja hartaus ovat Opetushallituksen mukaan uskonnonharjoitusta, ja koko tilaisuuden luonne on silloin uskonnollinen, toisin kuin koulun yhteisessä juhlassa.
Suomalaiseen tapakulttuuriin eivät kuulu työnantajan järjestämät jumalanpalvelukset työajalla. Ei niitä enää tarvita kouluihinkaan. Ev.lut. kirkon toimintatilastojen mukaan perheiden enemmistö ei käy jumalanpalveluksissa edes kerran vuodessa, joulunakaan. Koulun ei pidä olla uskonnollisempi kuin suomalainen yhteiskunta. Perheillä ja nuorilla on mahdollisuus ”joulukirkkoihin” ja muihin jumalanpalveluksiin vapaa-ajallaan.
Jumalanpalvelusten ja hartauksien liittäminen koulun ja päiväkodin päiväohjelmaan rikkoo lasten yhdenvertaista kohtelua ja uskonnonvapautta. Se asettaa toisuskoiset, uskonnottomat, ei-uskonnolliset ja uskontojen suhteen välinpitämättömät perheet eri asemaan ja siten rikkoo julkisen vallan neutraliteettiperiaatetta. Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen perusteella.
Jumalanpalvelusten organisointi ja markkinointi eivät kuulu kouluviranomaisten tehtäviin. Rehtoreilla ja opettajilla on kylliksi muuta työtä kuin kahden rinnakkaisen ohjelman järjestäminen. Niukoilla resursseilla monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa tulee keskittyä koulun yhteisen toiminnan kehittämiseen katsomusten kirjo huomioon ottaen.
Uskonnonharjoitus, kuten rukoileminen, on perusluonteeltaan intiimiä. Uskonnonvapauteen liittyy yksityisyyden suoja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on katsonut, että julkisen vallan ei tule järjestää tilannetta, joissa joutuu vasten tahtoaan julkiseen valintaan, josta voidaan suoraan tai välillisesti päätellä, onko hän uskonnollinen tai uskonnoton.
Jos jumalanpalveluksia on koulujen lukuvuoden ohjelmassa koulupäivän liitettynä, monille vanhemmille on todella kiusallista valita, osallistuuko heidän lapsensa jumalanpalvelukseen vai jääkö siitä pois. Monet kokevat, että rehtori suosittaa eli tuputtaa jumalanpalveluksiin osallistumista, vaihtoehtoisesta päiväohjelmasta ei tiedoteta eikä siihen ole panostettu. Tilanteen painostavuus koskee niin ei-uskonnollisia kuin toisuskoisia, niin kantasuomalaisia kuin uussuomalaisia perheitä.
Vaikka hyvä ja hyvin tiedotettu vaihtoehtoinen ohjelma on parempi kuin huono ohjelma, josta ei kerrota, paras ja kestävä ratkaisu nyky-Suomessa on, että koulut keskittyvät rajallisilla resursseilla kaikille yhteiseen toimintaan.
Perusopetuksen valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa todetaan näin: ”Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.” Mitäpä jos rehtorit ja opettajakunta suunnittelevat ja toteuttavan koulun toiminnan tältä pohjalta?
Koulupäivään liitetty ”joulukirkko” eli jumalanpalvelus kirkossa tai päiväkodin pikkukirkko ovat eri asioita kuin yksittäinen virsi perinteisessä koulun joulujuhlassa. Jumalanpalvelus ja hartaus ovat Opetushallituksen mukaan uskonnonharjoitusta, ja koko tilaisuuden luonne on silloin uskonnollinen, toisin kuin koulun yhteisessä juhlassa.
Suomalaiseen tapakulttuuriin eivät kuulu työnantajan järjestämät jumalanpalvelukset työajalla. Ei niitä enää tarvita kouluihinkaan. Ev.lut. kirkon toimintatilastojen mukaan perheiden enemmistö ei käy jumalanpalveluksissa edes kerran vuodessa, joulunakaan. Koulun ei pidä olla uskonnollisempi kuin suomalainen yhteiskunta. Perheillä ja nuorilla on mahdollisuus ”joulukirkkoihin” ja muihin jumalanpalveluksiin vapaa-ajallaan.
Jumalanpalvelusten ja hartauksien liittäminen koulun ja päiväkodin päiväohjelmaan rikkoo lasten yhdenvertaista kohtelua ja uskonnonvapautta. Se asettaa toisuskoiset, uskonnottomat, ei-uskonnolliset ja uskontojen suhteen välinpitämättömät perheet eri asemaan ja siten rikkoo julkisen vallan neutraliteettiperiaatetta. Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen perusteella.
Jumalanpalvelusten organisointi ja markkinointi eivät kuulu kouluviranomaisten tehtäviin. Rehtoreilla ja opettajilla on kylliksi muuta työtä kuin kahden rinnakkaisen ohjelman järjestäminen. Niukoilla resursseilla monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa tulee keskittyä koulun yhteisen toiminnan kehittämiseen katsomusten kirjo huomioon ottaen.
Uskonnonharjoitus, kuten rukoileminen, on perusluonteeltaan intiimiä. Uskonnonvapauteen liittyy yksityisyyden suoja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on katsonut, että julkisen vallan ei tule järjestää tilannetta, joissa joutuu vasten tahtoaan julkiseen valintaan, josta voidaan suoraan tai välillisesti päätellä, onko hän uskonnollinen tai uskonnoton.
Jos jumalanpalveluksia on koulujen lukuvuoden ohjelmassa koulupäivän liitettynä, monille vanhemmille on todella kiusallista valita, osallistuuko heidän lapsensa jumalanpalvelukseen vai jääkö siitä pois. Monet kokevat, että rehtori suosittaa eli tuputtaa jumalanpalveluksiin osallistumista, vaihtoehtoisesta päiväohjelmasta ei tiedoteta eikä siihen ole panostettu. Tilanteen painostavuus koskee niin ei-uskonnollisia kuin toisuskoisia, niin kantasuomalaisia kuin uussuomalaisia perheitä.
Vaikka hyvä ja hyvin tiedotettu vaihtoehtoinen ohjelma on parempi kuin huono ohjelma, josta ei kerrota, paras ja kestävä ratkaisu nyky-Suomessa on, että koulut keskittyvät rajallisilla resursseilla kaikille yhteiseen toimintaan.
Perusopetuksen valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa todetaan näin: ”Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.” Mitäpä jos rehtorit ja opettajakunta suunnittelevat ja toteuttavan koulun toiminnan tältä pohjalta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä kysymys mikä tai mitä pitää ihmiselle opettaa ja miksi.
-Riittääkö eri uskonnoista luento vai onko mahdollista osallistua eri uskontokuntien "Jumalanpalvelukseen" opetusmielessä?
- Onko ihminen ja opetus ainoastaan työnantajan tarpeisiin.
Miten noin yleensä pitäisi suhtautua kaupallisiin tiedotteisiin, kaupitsemista minkä tahansa elämänkatsomuksenkin opettaminen itse asiassa on. Vai onko?
Otinko liian syvältä?