Onko Pirtin koulun rehtori on jäämässä eläkkeelle?
Pirtin koulun rehtori eläkkeelle?
PappaEläkkeelle
502635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Tänään ekaluokkalaistani hakiessa minäkin kuulin tuon. Jospa totta, että pysähtyneisyyden aika ohi!
totta on kemppainen sai vihdoin fudut pitkään kesti mutta liika on liikaa syynä ei ole kemppisen homous ahdistelu miesopettajia kohtaan osasyy kemppaisen viranhoitoa ei enää voinut katsoa
joutas. joulujuhlassa se puhu että koulussa ainut pysyvä asia on jatkuva muutos. yleisöä hymyilytti
Joo mekin kuunneltiin vähä ihmeissään sitä. Ei sentään tällä kertaa hehkuttanut, että siellä ei tapahdu koulukiusaamista.
ja toivottavasti ei enää jatkossakaan hehkuta. tollasta valehtelua ei halua enää kuulla
En ole kuullut. Tietotekniikan hyödyntäminen on siellä edelleen vähäistä, vaikka opetussuunnitelma on uusittu. Nuorempi rehtori ymmärtäisi ainakin paremmin nykyaikaiset opetusmenetelmät.
Uusin tieto on, että käsin kynällä paperille kirjoittaminen johtaa parempaan oppimiseen kuin koneella kirjoittaminen.
Tietotekniikka on erittäin kallista ja saatava hyöty lähinnä hetken viihtymistä. Tietotekniikan lumon harhasta olisi syytä herätä todellisuuteen. Oppimiseen ei tarvita tietotekniikka.
Tietotekniikkaa tarvitaan käytännössä kaikilla ammattialoilla, joten sen merkitys on suuri. Jos peruskouluissa käytettäisiin tietokonetta oppimisessa, siitä tulisi luonnollinen työväline, kuten kynä ja paperikin ovat.
Rehtorin tulee ymmärtää digitalisaation merkitys, mutta Pirtin koulussa tämä ei näytä toteutuvan. Siten vaihto voi olla erityisen hyvä sen koulun oppilaille.
Käytännöllisesti katsoen jokainen tarvitsee jonkin verran tietotekniikkaa. Jos ei työssä niin omassa arkielämässä.
Mutta koulun oppimisvälineenä tabletit alakoululaisilla on suurta tuhlausta. Kokemukset eivät ole pelkästään hyviä.
En tiedä, mistä Pirtin koulussa on kyse, mutta rehtori saattaa olla fiksumpi kuin luullaan. Aika näyttää.
Toisaalta se on aika halpa investointi, jos sähköisten kirjojen tuomat säästöt lasketaan mukaan. Siihen kun lisätään uusien materiaalien käytettävyys, päivitettävyys ja laajennettavuus, ovat hankinnat kannatettavia.
Toki opettajat tulee kouluttaa niiden käyttöön. Jos näköalaton rehtori on esteenä, vaihamalla se paranee.
Säästöt ovat näköharha. Laske hintaan uudet laitteet joka toinen vuosi, sähköiset kirjat ovat kalliit ja kallistuvat koko ajan. Laske vielä jatkuva opettajien koulutus, kerta ei riitä mihinkään. Laske aika, joka hukkaantuu laitteiden kanssa tuhratessa. Eikä se käyttö ilmaista ole. Lisäksi vanhemmat vaativat sähköisen materiaalin rinnalle perinteiset kirjat. Mitä säästyy?
Se vanha pappa? Aika onkin ajanut siitä ohi ajat sitten.
Lastani lyötiin koulussa. Rehtori totesi ihan pokkana, että se oli tyttöni oma syy. Sovin opettajan kanssa, että hän selvittää asian ilman rehtoria. Onneksi opettajalla oli rohkeutta tähän.
Tuo on normaalikäytäntö siellä. Tosiaankin uusia tuulia kaivataan.
Mitä hyötyä rehtorille on syyllistää koulukiusattua?
Hyvä kysymys! Mekin hoidimme koulukiusausasian opettajan kanssa. Sovimme, että rehtoria ei oteta mukaan.
Syyllistää? Koulukiusattua?
Toisinaan sattuu, että koululainen härnää toisen kimppuunsa. Mitä syyllistämistä se on, kun todetaan, että oma vika, jos sitten saa turpiinsa?
Onneksi yleensä kuitenkin lyöjää pidetään syyllisenä.
Kun rehtori tietää epäonnistuneensa koulukiusaamisen estämisessä, pahimmillaan hän syyllistää kiusattua, että saa katseen käännettyä pois itsestään.
Löytyy onneksi vielä suoraselkäinen opettaja, joka uskaltaa rehtorista huolimatta selvitää koulukiusaamisen. Täydet pisteet!
"Kun rehtori tietää epäonnistuneensa koulukiusaamisen estämisessä"
Tiedätkö edes yhden koulun, jonka rehtori on saanut koulukiusaamisen aisoihin? Tai tiedätkö ehkä montakin sellaista koulua? Varmaan kaikki muut kuin Pirtin koulu?
Minä en koulukiusaamista hyväksy ja olen osuuteni sen ehkäisemiseksi tehnyt. Tosielämä on osoittanut, että aina tulee uusia koululaisia, jotka siitä kuitenkin nauttivat. Olisikohan koululaisten vanhemmilla mitään keinoja?
Eipä sitä oikein onnistumiseksikaan voi sanoa, kun koulukiusattua tuolleen syyllistetään.
Olet osuutesi tehnyt, oliko toimintatapasi sama kuin Pirtin koulun rehtorilla vai millainen?
Tuskin oli sama. Hirveän hyvin en minäkään silti onnistunut, enkä tunne muitakaan erinomaisesti onnistuneita. Pirtin koulun rehtorin toimintatavoista tiedän vain sen, mitä tässä ketjussa on tuotu esiin. En ole väittänyt hänenkään onnistuneen.
Mutta edelleen heitän pallon vanhemmille koulukiusaamisen kitkemiseksi.
Rehtorin vastuulla on, että oppilailla on turvallinen oppimisympäristö. Perusopetuslaki kertoo tämän yksiselitteisesti.
Onko jotain tehtävissä, kun rehtori syyllistää kiusattua?
Ihanko oikeesti Pirtin koulussa kiusaaminen on kotien vastuulla? Melkonen rehtori!
Oletko tosiaan sitä mieltä, että koulukiusaaminen on kotien vastuulla? Kuulostat vallan Pirtin koulun rehtorilta. Ei rehtori saa paeta vastuuta!!!!!!
Entisaikaan narsistit vietiin mielisairaalaan. Ei enää, koska todettiin, että hoito ei tuota juuri lainkaan vastetta.
Sitkeä huhu kiertää, että rehtori on saanut loparit. Ei sinällään yllättävää.
Voi hyvinkin olla. Eskan puolella sanottiin, että hän on tullut kaapista ja muuttaa Tampereelle poikakaverinsa luo.
eipä todellakaan ole ihme jos tennaria on tullut kerkes vuosia säätämään tervemenoa vaan
Ai se saanut potkut? Ei voi sanoa, että yllätyin. Ehkä se menee niin, että paha saa palkkansa (=potkut).
Pitää varmaankin valehdella paljon, että saa potkut. Hyvä, että saa.
Ei kuulemma eläkkeelle jää.
https://www.youtube.com/watch?v=leSS06OhXDI
Onpa hyviä uutisia!!!
Horiseva ukko joutaa pois! Esitin sille kysymyksen, niin ei ymmärtänyt yksinkertaista kysymystä, vaan se vastasi täyttä huuhaata. Kysyin uudelleen vielä selkeämmin rautalangasta vääntäen, niin silloin tajusi hölmön vastauksensa. Alkoi hiton töykeäksi.
Täytyy tosiaan olla hitonmoinen mökelö, kun ei tajua, että verorahoilla maksetaan sen palkka. Rehtorin pitää olla edes perustason sosiaalinen osaaminen.
Ne mitä siitä puhutaan, niin on huippua, että se on irtisanottu. Nyt sille jää hyvin aikaa miettiä tekosiaan. Miten tollanen on edes rehtoriksi valittu.
Ei jää eläkkeelle. Timo on saanut potkut! Hyvä niin.
Eipä taida eläkkeelle jäädä. Lopputili vihdoin tuli. Sietokykyä oli turhan paljon, mutta onneksi se nyt päättyi.
Narsisti rehtorina. Siihen kun yhdistyy osaamattomuus ja sen peittely tylyllä käytöksellä, koulusta tulee vastenmielinen paikka työskennellä ja opiskellella. Ja huoltajat, jotka joutuivat hänen kanssaan tekemisiin, jakoivat tämän tuntemuksen.
Timo Kemppinen on jäämässä eläkkeelle ja koulussa piirretään kuvia hänen kunniakseen.
Kuvia kuvatukselle. Jää "eläkkeelle" vaikka eläkeikään on vielä pari vuotta matkaa.
Käyn itse viidettäluokaa tässä koulussa, ja Timo (rehtori) on tosi hyvä! Oikeesti en tajuu miks tääl vaan haukutaan Timoo, se pitää super hyviä tunteja, joista edes oppii jotain toisinku mun yks opettaja...no mut kumminki. Mua harmittaa et jos joku kauhee tulee rehtoriks, Timo on siis jäämäs eläkkeelle. Anteeks nyt vaa, mut kasvakaa. Ja kyllä se kiusaaminen on oikeest vähentyny, ja asioita muuttuu.
joo oli kertonu että eläkkeelle jää. eipä sitä oikein oppilaille voi sanoa että loparit tuli.
Vittumaine ihminehä se on. Kävin tätä koulua.
joutaa vittulaan, saatananmoinen pösilö
Jo on jankkausta yhdestä hölmöstä opettajasta. Näitähän on melkein joka koulussa. Tosin samanlaisia oppilaita on joka koulussa monikymmenkertainen määrä.
ai sellasia jotka sallii kiusaamisen kemppinen on kuitenkin rehtori eikä oppilas
Oppilaanako saa olla koulussa täysi idiootti muita kohtaan?
Kun olisi vanha kunnon aika, tuosta pätkähtäisi oppilaalle pari vuorokautta kovennettua karsseria.
Loppuisi kiusaaminen.
Timo on perseestä ja samoin koko koulu, kerran yritti rehtori lyödä tyttöä kun ei suostunut pitämään kädestä kiinni. Poliisit kutsuttiin koululle ja Timo joutui Kirsin hoitolaan. Siellä pysyy tyynyilllä pehmustetussa huoneessa pakkopaidassa.