Päiväkoti Kulma Järvenpää kokemuksia

Kyseessä suhteellisen uusi päiväkoti ja harkitaan sitä hoitopaikaksi kätevän sijainnin puolesta.
Vierailullamme muutama yhden ryhmän hoitajista vaikuttivat hieman etäiseltä eikä niin lapsien tekemisistä kiinnostuneilta, mutta toisaalta tilat ja valtaosa hoitajista vaikuttivat oikein hyviltä.

Onko kellään kokemuksia millainen päiväkoti ja erityisesti hoitajat siellä ovat?
3565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mielenkiinnolla kuulisin, valitsitteko tämän päiväkodin? Mielelläni kuulisin myös kokemuksia.

Äänestä
  • Valittiin tämä päiväkoti ja ollaan oltu todella tyytyväisiä. Hoitajat ovat mukavia ja tuntuvat oikeasti välittävän lapsien hoidosta ja tarpeista yksilöinä. Lisäksi päivittäin lähetettävä raportti henkilökunnan kanssa juttelun ohella tuo vähän kuvaa siitä, että millainen päivä lapsella on hoidossa ollut.

    Ulkoilualue voisi olla isompi kun jo valmiiksi pieni piha on rajattu isojen ja pienten ryhmien välillä puoliksi. Päiväkoti käyttää lapsia noin kerran viikossa retkellä, mutta mielestäni tuon pienen pihan vuoksi voisi aamu-ulkoilun hoitaa jollain lähialueen aidatulla leikkipihalla ainakin 2-3 kertaa viikossa.

    Äänestä

tuli vähän väärin käsityksiä ja sitten joku työntekijöistä alkoi huutamaan minulle todella töykeää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ronsu2 kirjoitti:

Kyseessä suhteellisen uusi päiväkoti ja harkitaan sitä hoitopaikaksi kätevän sijainnin puolesta.
Vierailullamme muutama yhden ryhmän hoitajista vaikuttivat hieman etäiseltä eikä niin lapsien tekemisistä kiinnostuneilta, mutta toisaalta tilat ja valtaosa hoitajista vaikuttivat oikein hyviltä.

Onko kellään kokemuksia millainen päiväkoti ja erityisesti hoitajat siellä ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu