Voihan v, millaisia tv-ohjelmia....

Voihan v, millaista kielenkäyttöä sallitaan ja esitetään televisiossa nykyään. Kammottavaa, kun v.... voi olla puhutussa kielessä joka toinen sana. Katsoin pätkän suomalaista Paratiisihotelli ohjelmaa, joka antoi kamalan kuvan tämän pöivän nuorista suomalaisista aikuisista.

Monikin nuori voi ottaa mallia kammottavasti kiroilevista, huonosti käyttäytyvistä ja toisiaan vilpillisesti kohtelevista, televisiossa esiintyvistä, todennäköisesti kouluttamattomista ihmisistä. Varsinaisia v...n julkkistyrkkyjä.

Pitäisikö moiseen kielenkäyttöön puuttua?
Miten voisimme vaikuttaa asiaan?

En haluaisi, että noin huonosti käyttäytyvät, kamalaa kieltä käyttävät ja vapaasti toistensa kanssa parittelevat nuoret olisivat mallina nykynuorille ja meidän omille lapsillemme. Kammottavaa. Saako televisiossa esittää nykyisin jo ihan mitä tahansa roskaa? Opetuselokuvia murkuille!!!!! Apua!
3242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ethän sinäkään ole teini :).
Ei teinejä kiinnosta Paratiisihotellit eikä BB:t. Ne ohjelmat on tehty tirkistelynhaluisille, keski-ikäisille, parisuhteessaan puutteessa eläville ihmisille.

1Äänestä

Voihan VITTU siis! Ylläpito sensuroi viestini, koska siinä oli kirosana... kuule sheriffi Sensuuri, me ei olla jenkeissä. Täällä saa kiroilla.

1Äänestä

Nyt on aloitettu hyvinkin tarpeellinen kampanja naisten ahdistelua vastaan. Luin juuri pitkät rimpsut mielipidekirjoituksia iltalehden keskustelupalstalta ja pöyristyttää se asenne, mikä seksuaaliseen häirintään liittyy. Suomalaisia lapsia ja nuoria ei ilmeisesti kasvateta enää lainkaan. Kotikasvatuksen puute näkyy mm karkeana kielenkäyttönä. Muukin käytös tietenkin osoittaa, että nuorilla ja vanhemmillakaan ei ole mitään käsitystä käytöstavoista. On järkyttävää huomata, kuinka yleistä on käsiksi käyminen, kouriminen, ahdistelu.
Ja hämmästyksekseni luin miesten aidosti ihmetteleviä kysymyksiä, kuten miten sitä voi kertoa työkaverille että on tästä seksuaalisesti kiinnostunut, jollei sitä suoraan voi sanoa. Tai miten voi iskea naisen baaritiskillä, jos ei voi koskea eikä sanoa. Ihan oikeasti kysyivät, miten naiselle sitten voi sanoa tai mistä puhua, jos ei saa ehdottaa seksiä. Asenne oli ilman muuta, että jos nainen on ravintolassa ja vieläpä baaritiskillä, on hän kenen tahansa iskettävissä. Muuta syytä ei naisella voi olla ravintolassa.
Ja se työpaikan tilanne voi olla niin vaikea, että on etsittävä uusi työpaikka. Eräskin kertoi että häirintään kyllästyneet työntekijät valittivat esimiehelle asiasta, ja tämä totesi, että naisten pitäisi olla iloisia siitä, että hekin vielä kelpaavat.
Aikaisempina vuosikymmeninä naisia puolustettiin, heistä pidettiin huolta, he olivat se heikompi astia, jota piti kunnioittavasti kohdella, nyt voidaan huoritella ketä tahansa, papeista kaupan kassaan. Eikä se ole mitenkään tuomittavaa, sillä pihi akka ei suostunut vaikka uros ehdotti kivaa.

Hyvä jos herätään huomaamaan huono käytös televisiosarjoissa. Huono käytös pitäisi niistä saada karsituksi, pois lasten silmistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kasvattavia-ihanteitako kirjoitti:

Voihan v, millaista kielenkäyttöä sallitaan ja esitetään televisiossa nykyään. Kammottavaa, kun v.... voi olla puhutussa kielessä joka toinen sana. Katsoin pätkän suomalaista Paratiisihotelli ohjelmaa, joka antoi kamalan kuvan tämän pöivän nuorista suomalaisista aikuisista.

Monikin nuori voi ottaa mallia kammottavasti kiroilevista, huonosti käyttäytyvistä ja toisiaan vilpillisesti kohtelevista, televisiossa esiintyvistä, todennäköisesti kouluttamattomista ihmisistä. Varsinaisia v...n julkkistyrkkyjä.

Pitäisikö moiseen kielenkäyttöön puuttua?
Miten voisimme vaikuttaa asiaan?

En haluaisi, että noin huonosti käyttäytyvät, kamalaa kieltä käyttävät ja vapaasti toistensa kanssa parittelevat nuoret olisivat mallina nykynuorille ja meidän omille lapsillemme. Kammottavaa. Saako televisiossa esittää nykyisin jo ihan mitä tahansa roskaa? Opetuselokuvia murkuille!!!!! Apua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu