Lontoosta mallia: myrkkymaksu henkilöautoille

Autojen määrä on lisääntynyt Tampereellakin hurjaa vauhtia, ja siinä sivussa on myös autoista aiheutuvat ongelmat pahentuneet. Tilan viemisen ja liikenneonnettomuuksien lisäksi autoista lähtevät ilmansaasteet tukkivat jokaisen kaupunkilaisen keuhkorakkuloita.

Lontoossa on otettu käyttöön myrkkymaksu pahiten saastuttaville henkilöautoille. Yhdessä ruuhkamaksun kanssa keskustassa käyminen maksaa siellä noin 24 euroa.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005428649.html

Vastaavanlainen maksu sopisi oikein hyvin myös Tampereelle. Summa voisi olla tasaraha 20 euroa, joka olisi nopea maksaa keskustan sisääntuloväylien yhteyteen perustettaviin rahastuspisteisiin.

Tarkoitus ei olisi siis varsinaisesti kerätä ylimääräistä rahaa, vaan ohjata autoilijoita käyttämään joukkoliikennettä.
31307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

loistava ehdotus jos halutaan jättää Tampereen keskusta pelkille sosiaalipummeille ja matuille,
ratikka jo aiheuttaa äärimmäisiä vaikeuksia tavalliselle veronmaksajalle

Äänestä

Pelkällä nastarengaskiellolla puhdistuisi ilma melkoisesti.

Äänestä
  • Nastarenkaita tarvitaan karhentamaan teitä niin että kitkarenkaillakin pystyy ajamaan.

    Äänestä

  • K.itKa.Pelle kirjoitti:

    Nastarenkaita tarvitaan karhentamaan teitä niin että kitkarenkaillakin pystyy ajamaan.

    Ei tarvita nastarenkaita mihinkään , vain uskon asia jonka nastarenkailijat ovat keksineet kuin armoksi meille kitkarenkailijoille jotka kuitenkin pystyvät täysin suoriutumaan liikenteensä turvallisesti marginaalista on nastojn paremmuus ja vain aivan uutena.
    ehdottamasti kitkarenkaille valtion tukea ja nastaveroa vaähintään, siitä syystä että ilma olisi puhtaampi, asfafaltit urattomampia ja turvallisempia sekä hiljaisempiä.
    Nastarenkaat olisin saanut halvemmalla, on aika typerää, kun juuri ostin uudet 225/50 kitka renkaat.

    Äänestä

  • kumipäälle kirjoitti:

    Tästäkin kirjoituksesta huomasi kitkarengaslipottelijoiden henkisen tason...

    Äänestä

Esim. automaattiseen valvontaan ja rekisteritunnistukseen perustuvat ruuhkamaksut voisivat olla yksi tie avata nykyisiä henkilöautoilun aiheuttamia ongelmia Tampereella. Vastaavanlaisia järjestelmiä on jo ollut käytössä monissa eri kaupungeissa Euroopassa. Tällöin henkilöautoilija voi itse valita tahtooko hän maksaa ennakkoon sovitun summan siitä, että hän voi käyttää rajallista tie kapasiteettia juuri silloin, kun niiden käyttöhuiput ovat suurimmat. Vai jättäytyykö hän automaattivalvonnassa tapahtuvan laskutuksen pariin?
Samoin voitaisiin ottaa käyttöön järjestelmä, jossa parkkiautomaatista ihmiset voivat ostaa myös joukkoliikennelippuja niille vyöhykkeille, mille he itse tahtovat operoida. Tämä mahdollistaa yhä useammalle sen, että he voivat jättää ajoneuvonsa parkkiin. Ja samalla hoitaa asiansa entistä helpommin.
Vanhemmissa henkilöautoissa tulee huomioida myös se, että vaikka niiden päästöt eivät enää täytäkään nykyaikaisia päästönormeja, niin silti niiden ajomäärät voivat olla vähäiset. Ja tätä kautta esim. harrasteautoilija voi olla vähemmän yleistä haittaa aiheuttava, kuin aktiivisesti joukkoliikennettä välttämään pyrkivä henkilöautoilija. Siksi on oltava tarkkana, että henkilöautoilulle kohdistettavat haitta ja saastemaksut kohdistuvat oikeudenmukaisella tavalla siihen osaan henkilöautoilua, joka eniten haittaa luonnon ja ihmisten arkipäiväistä elämää.

Äänestä
  • Greenwayn kirjoituksessa on järkevä kohta. Juuri äskettäin saimme uutisista seurata, kuinka Belgiassa joku oli joutunut myymään vanhan pyhimys-Volvonsa pois, koska sille oli määrätty haittamaksu noin 2 euroa kilometrille. Tällainen harrasteautoon kohdistuva päästövero kuulostaa rumalta.

    Äänestä

  • SimonTemplar kirjoitti:

    Greenwayn kirjoituksessa on järkevä kohta. Juuri äskettäin saimme uutisista seurata, kuinka Belgiassa joku oli joutunut myymään vanhan pyhimys-Volvonsa pois, koska sille oli määrätty haittamaksu noin 2 euroa kilometrille. Tällainen harrasteautoon kohdistuva päästövero kuulostaa rumalta.

    Jaksoitko tosiaan lukea Greenwayn puppusanageneraattorin tuotoksen? Minä en jaksa.

    Äänestä

Menkää hyvät lapset joskus jos suinkin uskallatte häpeemisiltänne käymään esim. Lontoossa ja verratkaa sitten näihin kolmeen autoon jotka risteyksessä tuppuilevat Treella, ei todellakaan voi verrata maailman suurinta kaupunkia ja tätä työläiskylää autojen määrässä, taas on jollain ituhipillä neronleimaus päässyt aivopieruna.

Äänestä
  • Lontoo on aivan perseestä meinaan viime vuonna kävin kolme kertaa työasioissa, joten kokemusta siitä paskakolosta on totisesti. Siellä on aivan liikaa maahanmuuttajia ja muslimeja, jotka eivät osaa edes ajaa autoa, vaikka istuvat ratin takana.

    Äänestä

  • London_jacki kirjoitti:

    Lontoo on aivan perseestä meinaan viime vuonna kävin kolme kertaa työasioissa, joten kokemusta siitä paskakolosta on totisesti. Siellä on aivan liikaa maahanmuuttajia ja muslimeja, jotka eivät osaa edes ajaa autoa, vaikka istuvat ratin takana.

    "Lontoossa on otettu käyttöön myrkkymaksu pahiten saastuttaville henkilöautoille. Yhdessä ruuhkamaksun kanssa keskustassa käyminen maksaa siellä noin 24 euroa.

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005428649.html

    Vastaavanlainen maksu sopisi oikein hyvin myös Tampereelle. Summa voisi olla tasaraha 20 euroa, joka olisi nopea maksaa keskustan sisääntuloväylien yhteyteen perustettaviin rahastuspisteisiin."

    -Tästä oli kysymys, ei vain ja ainoastaan sinun yksipuolisesta ja kapeasta mielipiteestäsi Lontoosta, useilla on erilainen näkemys yhdestä suosituimmasta matkakohteesta, koita kestää.

    Äänestä

  • sumussasi kirjoitti:

    "Käytännössä maksu koskee useimpia autoja, jotka on rekisteröity 12 vuotta sitten tai aiemmin"

    On ihmisiä, joilla ei ole varaa ajaa uudella autolla, joten on väärin laittaa heidät kärsimään.

    Äänestä

  • Lontoo on toki isompi kaupunki, mutta samalla tavalla saasteet pyörivät Tampereenkin kaduilla. Itse asiassa Tampereella on pakokaasujen lisäksi ongelmana myös nastarenkaista aiheutuva katupöly, jota lontoolaiset eivät joudu aivastelemaan. Samasta syystä autoilun suitsiminen olisi sitäkin tärkeämpää.

    Äänestä

Myös pyöräilijöille maksut jalkakäytävillä ajelusta, valoitta ajamisesta jne... Miten yhtä ryhmää voidaan suosia kun eletään tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, sehän on laitonta.

Äänestä
  • Eipähän kevyen liikenteen maksut vähennä henkilöautojen tupruttelua yhtään. Hengitysilma ei siten raikastuisi lainkaan. Liikennesääntöjen noudattaminen on taas aivan toinen juttu. Sääntöjen rikkomisestahan määrätään rangaistuksia myös pyöräilijöille.

    Äänestä

Joo ja pakollinen 150 € romutusmaksu polkupyörille jo heti uutena. Nythän keskusta on tukkeentumassa hylätyistä romupyöristä, veronmaksajan piikkiin tietenkin. Eikä ne romukasat ole kivoja katsellakaan.

Äänestä
  • Lisäksi pakollinen liikennevakuutus pyörien tuoman suuren tapaturmariskin takia. Ei valoja, hurja vauhti, ajellaan jalkakäytävillä, sivuille katsomatta autojen eteen ja muutenkin miten sattuu.

    Äänestä

  • liian.halpaa.nyt kirjoitti:

    Lisäksi pakollinen liikennevakuutus pyörien tuoman suuren tapaturmariskin takia. Ei valoja, hurja vauhti, ajellaan jalkakäytävillä, sivuille katsomatta autojen eteen ja muutenkin miten sattuu.

    Ehdotuksesi ei edelleenkään puhdista saastunutta kaupunki-ilmaa.

    Pakokaasupäästöjä saadaan vähennettyä päivittämällä polttomoottorit sähkökäyttöisiin.

    Katupölyä voidaan suitsia mm. hillitsemällä nastarenkaiden käyttöä ja järkevöittämällä hiekottamista. Hiekkaa pitäisi käyttää vain risteysalueilla, suojateiden kohdilla, jyrkemmissä mäissä ja mutkissa, bussipysäkkien yhteydessä ja vastaavissa kiihdyttely- ja jarruttelupaikoissa. Suoraa tasamaalla olevaa katuosuutta ei ole syytä hiekottaa. Niillä nopeudetkin ovat yleensä suuremmat ja pölyä nousee ilmaan sitäkin enemmän.

    Kevyen liikenteen väylät olisi hiekoitettava ainoastaan puolittain, jotta ihmiset voisivat käyttää esimerkiksi talvioloissa kätevää potkukelkkaa ja muita liu'uttamalla siirrettäviä välineitä.

    Äänestä

  • UPDATE_11765848 kirjoitti:

    Sähköautojen kehitys kompuroi vieläkin. Biokaasulla ja maakaasulla toimivia autoja saa paljon halvemmalla vaikka heti kaupasta, jaa niiden päästöt ovat pienet verrattuna bensiinillä/dieselillä toimiviin. Myös etanolin käyttö bensiiniä korvaavana polttoaineena on varteenotettava.

    Äänestä

  • UPDATE_11765848 kirjoitti:

    Ehdotuksesi ei edelleenkään puhdista saastunutta kaupunki-ilmaa.

    Pakokaasupäästöjä saadaan vähennettyä päivittämällä polttomoottorit sähkökäyttöisiin.

    Katupölyä voidaan suitsia mm. hillitsemällä nastarenkaiden käyttöä ja järkevöittämällä hiekottamista. Hiekkaa pitäisi käyttää vain risteysalueilla, suojateiden kohdilla, jyrkemmissä mäissä ja mutkissa, bussipysäkkien yhteydessä ja vastaavissa kiihdyttely- ja jarruttelupaikoissa. Suoraa tasamaalla olevaa katuosuutta ei ole syytä hiekottaa. Niillä nopeudetkin ovat yleensä suuremmat ja pölyä nousee ilmaan sitäkin enemmän.

    Kevyen liikenteen väylät olisi hiekoitettava ainoastaan puolittain, jotta ihmiset voisivat käyttää esimerkiksi talvioloissa kätevää potkukelkkaa ja muita liu'uttamalla siirrettäviä välineitä.

    Jos kaikki ajaisivat kitkoilla niin tiet olisi kuin luistinratoja, se tietäisi paljon vakavia onnettomuuksia, Joten nastarenkaitakin pitää olla joukossa.

    Äänestä

  • UPDATE_11765848 kirjoitti:

    Ehdotuksesi ei edelleenkään puhdista saastunutta kaupunki-ilmaa.

    Pakokaasupäästöjä saadaan vähennettyä päivittämällä polttomoottorit sähkökäyttöisiin.

    Katupölyä voidaan suitsia mm. hillitsemällä nastarenkaiden käyttöä ja järkevöittämällä hiekottamista. Hiekkaa pitäisi käyttää vain risteysalueilla, suojateiden kohdilla, jyrkemmissä mäissä ja mutkissa, bussipysäkkien yhteydessä ja vastaavissa kiihdyttely- ja jarruttelupaikoissa. Suoraa tasamaalla olevaa katuosuutta ei ole syytä hiekottaa. Niillä nopeudetkin ovat yleensä suuremmat ja pölyä nousee ilmaan sitäkin enemmän.

    Kevyen liikenteen väylät olisi hiekoitettava ainoastaan puolittain, jotta ihmiset voisivat käyttää esimerkiksi talvioloissa kätevää potkukelkkaa ja muita liu'uttamalla siirrettäviä välineitä.

    Kaupunki-ilma puhdistuisi heti, kun lopetettaisiin bussiliikenne.
    Bussilakon aikana, mittauspisteessä oli käytännössä täysin pölytöntä.
    Henkiköautot ei siis ole minkäänlainen ongelma, paitsi persaukisille kateellisille.

    Polttomoottoria ei voi "päivittää" sähkömoottoriksi.

    Äänestä

  • Tieto.pilaa.luulot kirjoitti:

    Polttomoottorin tilalle voi kyllä vaihtaa sähkömoottorin. Rakensihan se yksi porukka vanhasta Corollastakin sähkökäyttöisen. Diesel-bussejakin on muutettu sähkölle. Suuressa mittakaavassa hommassa ei tietysti ole mitään mieltä, koska muutos ei ole niin simppeli kuin esimerkiksi bensa-auton muuttaminen etanolikäyttöiseksi.

    Äänestä

  • Joo voihan sen vaimonkin leikkauttaa mieheksi, ja lähtee sitten sähköshokki ajelulle se on sitten simppeliä jos mikään.

    Äänestä

  • E85-soppaa kirjoitti:

    Polttomoottorin tilalle voi kyllä vaihtaa sähkömoottorin. Rakensihan se yksi porukka vanhasta Corollastakin sähkökäyttöisen. Diesel-bussejakin on muutettu sähkölle. Suuressa mittakaavassa hommassa ei tietysti ole mitään mieltä, koska muutos ei ole niin simppeli kuin esimerkiksi bensa-auton muuttaminen etanolikäyttöiseksi.

    Polttomoottorin tilalle voi vaihtaa sähkömoottorin, mutta polttomoottoria ei voi päivittää sähkömoottoriksi.

    Äänestä

  • Tieto.pilaa.luulot kirjoitti:

    Polttomoottorin tilalle voi vaihtaa sähkömoottorin, mutta polttomoottoria ei voi päivittää sähkömoottoriksi.

    Polttomoottoriauton voi päivittää sähkökäyttöiseksi.

    Äänestä

  • Tieto.pilaa.luulot kirjoitti:

    Polttomoottorin tilalle voi vaihtaa sähkömoottorin, mutta polttomoottoria ei voi päivittää sähkömoottoriksi.

    Sää ja sun pesukonees, lentoliikenne stoppiin niin muuta ei tarvita.

    Äänestä

Kuka nyt enää ajaa Tampereen keskustaa henkilöautolla,en ole käynyt enää puoleen vuoteen,eikä ole aikomustakaan tulla.Markettiin ikävä kyllä.

Äänestä

Kyllä tulisi kova hinta alarannan kahville pullan kanssa,no lopetin nämä kahvila käynnit jo aikoja sitten.oi niitä aikoja kun Tampere oli vielä avoin kaupunki kaikille liikkujille.Parkkimaksut ovat liian korkeat ja nykyään mittarit on muutettu kännykkällä maksettaviksi,viimeinen niitti.

Äänestä
  • ----- nykyään mittarit on muutettu kännykkällä maksettaviksi,----

    Käsittääkseni niihin kolikotkin käy !

    Äänestä

Sitten kun lähes kaikki suomessa liikenteessä olevat autot aiheuttavat oikeasti ruuhkaa tampereella nyhän niitä ei oikeasti ole, on vain uneliaita, hitaita, uneksijoita ja töpeksijöitä ainakin kun silloin kulkee kun kouluttuneempi ja oppineenpi on ansiokkasti tiellään kallimmilla autoillaan kuin työväki jonka ajosuorite taitaa onnistua paremmin eikä aina niin auratulla ja suolatullakaan tiellä.

Äänestä

Satelliittipaikannukseen perustuva haittamaksu olisi autoilijan kannalta oikeudenmukaisin.

Maksun suuruus voitaisiin määritellä silloin suoraan alueen asukastiheyden mukaan. Mitä tiheämmin asutussa kaupunginosassa ajaisi kilometrejä, niin sitä enemmän joutuisi maksamaan, koska haitatkin ovat silloin suurimmat, eli autoilusta kärsiviä eniten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Makkaramelli kirjoitti:

Autojen määrä on lisääntynyt Tampereellakin hurjaa vauhtia, ja siinä sivussa on myös autoista aiheutuvat ongelmat pahentuneet. Tilan viemisen ja liikenneonnettomuuksien lisäksi autoista lähtevät ilmansaasteet tukkivat jokaisen kaupunkilaisen keuhkorakkuloita.

Lontoossa on otettu käyttöön myrkkymaksu pahiten saastuttaville henkilöautoille. Yhdessä ruuhkamaksun kanssa keskustassa käyminen maksaa siellä noin 24 euroa.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005428649.html

Vastaavanlainen maksu sopisi oikein hyvin myös Tampereelle. Summa voisi olla tasaraha 20 euroa, joka olisi nopea maksaa keskustan sisääntuloväylien yhteyteen perustettaviin rahastuspisteisiin.

Tarkoitus ei olisi siis varsinaisesti kerätä ylimääräistä rahaa, vaan ohjata autoilijoita käyttämään joukkoliikennettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu