Onko sinua koskaan yritetty parittaa

ystäväsi toimesta? Minua yritettiin. Se oli todella ärsyttävää. Eräs uskovainen tuttavani oli etukäteen suunnitellut sokkotreffit minulle ja yhdelle tuntemalleen miehelle. Koko homma teki minut vihaiseksi. Ystäväni on sellainen kevytmielinen ja pinnallisesti elämään suhtautuva, vastuuntunnoton. Ex mieheni oli ajautunut ongelmalliseen elämäntilanteeseen ja tarvitsi samanaikaisesti apuani. Ystäväni joka on naimisissa toisen miehen kanssa ja on taloudellisesti riippuvainen tästä miehestä tuli pimeässä kynttilänvalossa sohvalle istumaan ex-mieheni viereen ja alkoi hieroa hänen niskojaan. Samanaikaisesti minä istuin exäni vieressä toisella puolella ja ystäväni aviomies toisella sohvalla. Ystäväni oli lisäksi suunnitellut selkäni takana, että yrittää saada minut samalla yhteen jonkun tuntemansa miehen kanssa, jota kohtaan en tuntenut mitään, kaipaisin itse erästä toista, mutta emme pysty kohtaamaan toisiamme. Koko homma ärsyttää minua.
1312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On kyllä, exäni toimesta. Eikä vain yritetty vaan jonkin aikaa suostuin siihen, kun meillä oli tarkoitus hankkia rahaa yhteistä tulevaisuutta ajatellen. Kunnes mulle selvisi useamman kuukauden jälkeen, että exäni tuhlasi koko ajan mun seksityöllä saatua rahaa omiin menoihinsa. Hän kyllä lupasi lopettaa sen ja joksikin aikaa uskoinkin, kunnes huomasin sen saman jatkuvan edelleen. Siihen loppui minulla siihen seksinmyyntiin suostuminen vaikka hän koetti minua saada jatkamaan uhkailujen kera. Harkinnassa on, että aloittaisin sen tekemisen jälleen uudelleen, mutta nyt yksin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KolonaisuudessaanHölmöä kirjoitti:

ystäväsi toimesta? Minua yritettiin. Se oli todella ärsyttävää. Eräs uskovainen tuttavani oli etukäteen suunnitellut sokkotreffit minulle ja yhdelle tuntemalleen miehelle. Koko homma teki minut vihaiseksi. Ystäväni on sellainen kevytmielinen ja pinnallisesti elämään suhtautuva, vastuuntunnoton. Ex mieheni oli ajautunut ongelmalliseen elämäntilanteeseen ja tarvitsi samanaikaisesti apuani. Ystäväni joka on naimisissa toisen miehen kanssa ja on taloudellisesti riippuvainen tästä miehestä tuli pimeässä kynttilänvalossa sohvalle istumaan ex-mieheni viereen ja alkoi hieroa hänen niskojaan. Samanaikaisesti minä istuin exäni vieressä toisella puolella ja ystäväni aviomies toisella sohvalla. Ystäväni oli lisäksi suunnitellut selkäni takana, että yrittää saada minut samalla yhteen jonkun tuntemansa miehen kanssa, jota kohtaan en tuntenut mitään, kaipaisin itse erästä toista, mutta emme pysty kohtaamaan toisiamme. Koko homma ärsyttää minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu