KANSANVAIHTO ON TULLUT TÄNNE JÄÄDÄKSEEN

21.12.2017
"Maahantulijoita ei tulla missään tapauksessa lähettämään kotimaihinsa riippumatta siitä, millainen tilanne tulijoiden kotimaissa on."

https://mvlehti.net/2017/12/21/eu-pitaa-valkoisia-pilkkanaan-aggressiivisessa-kannanotossaan-kansanvaihto-on-tullut-tanne-jaadakseen/

***
Näin on näreet suomessakin, paitsi jos vaalikarjalauma yllättää ja valitsee itselleen järjelliset johtajat niin presidentin vaalissa kuin tulevassa eduskuntavaalissakin.
Kahdeksasta presidenttiehdokkaasta vain kaksi on järjellistä: Väyrynen ja Huhtasaari.
Muut ovat sitä samaa paskaa mitä koko ylempi roskaväki nykyään on, enempi tai vähempi roistoja kaikki.
360
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On se kumma kun ruotsikaan ei kelpaa varoittavaksi esimerkiksi eu:lle mitä tuosta seuraa. Vuosi vuodelta menee pahempaan tilaan. Suuri ennustaja ei tarvitse olla että näkee tulevaisuudessa ruotsin monien lähi-idän maiden tyyppisenä ongelma pesäkkeenä. Siis ruotsin!! Ja johan niitä ongelmia jo nyt on enemmän kun keskiverto sanomalehdistö siellä viitsii kertoa.
Ruotsi kelpaa esimerkiksi kun se on harrastanut tuota kultuurin rikastusta jo pitkään ilman mitään eu:n pakko keinoja.

Äänestä
  • Monikulttuurisuus onnistuu ilman muslimeja. USA:ssa, kansojen sulatusuunissa muslimit ovat ainoa monikulttuurisuuteen sopeutumaton ryhmä.
    Tosiasiassa valkoinen rotu on jo taistelun hävinnyt.

    Äänestä

Pahimmat suvakki ja kansainvaihtopuolueet
1. Kokoomus
2. Vihreät
3. RKP
4. Vasemmistoliitto
5. Kepu
6. SDP

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


o.j.a kirjoitti:

21.12.2017
"Maahantulijoita ei tulla missään tapauksessa lähettämään kotimaihinsa riippumatta siitä, millainen tilanne tulijoiden kotimaissa on."

https://mvlehti.net/2017/12/21/eu-pitaa-valkoisia-pilkkanaan-aggressiivisessa-kannanotossaan-kansanvaihto-on-tullut-tanne-jaadakseen/

***
Näin on näreet suomessakin, paitsi jos vaalikarjalauma yllättää ja valitsee itselleen järjelliset johtajat niin presidentin vaalissa kuin tulevassa eduskuntavaalissakin.
Kahdeksasta presidenttiehdokkaasta vain kaksi on järjellistä: Väyrynen ja Huhtasaari.
Muut ovat sitä samaa paskaa mitä koko ylempi roskaväki nykyään on, enempi tai vähempi roistoja kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu