Tallinnan matkailun väheneminen kolmeen viidesosaa

On dramaattista, suorastaan shokki suomalaisille matkatoimistoille. Moni niistä etsiikin uusia prioriteetteja muilta lähialueilta. Ei olisi vielä keväällä uskonut, ettei tallinna vedä loppuvuodesta keskiarvona puoltakaan asiakkaita kuten vuosi takaperin.
423412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Porot kyllästyivät Viron palveluun ja hintoihin

Äänestä

En yhtään ihmettele. Epäystävällistä, jopa töykeää palvelua. Ainakin taksit, kampaamot ja kauneushoitolat huijaavat meitä poroja.

Äänestä
  • Vähän leikkisästi ääneen ajateltuna saattaa olla, että silmänruoka on vähenemään päin ja kännilyylit lisääntymään. Ei tuota epäystävällisyyttä ja töykeyttä voi yleistää. Sanoisin niin, että suomessa palvelua ei edes joskus ole - asiakas yksinkertaisesti ja konkreettisesti unohdetaan. Mitä huijauksiin tulee niin en ole huomannut juuri muualla kuin alkoholiliikkeissä.
    Käyn Tallinnassa vielä ainakin parturissa kun on tarvetta - täältä stadista.

    Äänestä

Porot on luotu huijattaviksi.

Äänestä
  • Luultiin että huijattavia riittää maailman tappiin asti.

    Äänestä

Olin välipäivinä Tallinnassa. Mennen tullen laivalla oli paljon ihmisiä ja paluumatkalla kaikki laivan hytit oli varattu. Hotellin aamiaisella oli jatkuva tungos joten hotellikin tuntui olevan aika täynnä.

Äänestä
  • Minä huomasin välipäivinä reissatessani, että viikkarilla oli paljon ei-kantasuomalaisia risteilyllä. Ennen näin ei ole ollut.

    Äänestä

  • cubus kirjoitti:

    Minä huomasin välipäivinä reissatessani, että viikkarilla oli paljon ei-kantasuomalaisia risteilyllä. Ennen näin ei ole ollut.

    Viikari on hiton kallis

    Äänestä

  • NuukaEuro kirjoitti:

    Viikari on hiton kallis

    Viimeksi kävin päiväristeilyllä. hinta 3 €.

    Äänestä

  • Vinkkari.kohtuuhintainen kirjoitti:

    Viimeksi kävin päiväristeilyllä. hinta 3 €.

    Viimeksi kävin Tallinkin risteilyllä. hinta 10 €. hytti sis hintaan.
    Matkaevääksi

    Saaremaa Tuulik Export laatikko 10.99 €

    Äänestä

  • Ei kai se kympin hyttitarjous ole ihan joka lähtöön. Muuten tuo on hyvä juttu, kun voi majoittautua hyttiin eväineen ja olla rauhassa.

    Äänestä

  • Tänä+vuonna+alkaa+majoitusalan+raju+arvonlisäveron+korotus+puremaan,+viime+vuonna+syötiin+vanhat+pohjat+pois+ja+nyt+on+pakko+nostaa+hintoja+vähintään+30%.

    Äänestä

  • cubus kirjoitti:

    Minä huomasin välipäivinä reissatessani, että viikkarilla oli paljon ei-kantasuomalaisia risteilyllä. Ennen näin ei ole ollut.

    Ihmetyttää että kuinka ne ei-kantasuomalaiset on päässeet laivaan. Ne on varmaan virolaisia jotka luulee että kun laiva lähtee Tallinnasta niin sillä voi matkustaa Suomeen.

    Äänestä

  • outoa.porukkaa kirjoitti:

    Ihmetyttää että kuinka ne ei-kantasuomalaiset on päässeet laivaan. Ne on varmaan virolaisia jotka luulee että kun laiva lähtee Tallinnasta niin sillä voi matkustaa Suomeen.

    Ei-kantasuomalaiset tulevat Suomeen varkaisiin.

    Äänestä

Aloittaja on keksinyt hauskaa huuhaata.

Äänestä

Aloitus täyttä valhetta, matkailu Tallinnaan ja siitä eteenpäin on vain nousussa!

Äänestä
  • Totta valitettavasti, milleniumin aikaan kaikki oli toisin, mutta nyt eletään vuotta 2018.

    Äänestä

  • Viikonlopussa kaikki Tallinkin laivat tuppaa olemaan täyteen varattuja!

    Äänestä

  • KansaVaeltaa kirjoitti:

    Viikonlopussa kaikki Tallinkin laivat tuppaa olemaan täyteen varattuja!

    Tallink onkin huippusuosittu, ikävänä puolena sit ruuhkat.

    Äänestä

  • Käytän_aina kirjoitti:

    Tallink onkin huippusuosittu, ikävänä puolena sit ruuhkat.

    Koko Viro on huippusuosittu, Latviasta puhumattakaan, matkustajamäärät kasvaa hurjaaa vauhtia!

    Äänestä



Käyn 4 -6 kertaa vuodessa Virossa ja aion jatkaa siellä käyntiä niin kauan kuin hintataso on halvempi kuin Suomessa. Ainakin rööki, kalja viina on halvempia kuin Suomessa vaikkei enää yhtä paljon kuin mennä vuosina. Sama koskee kauneusalan palveluita = kampaaja/parturi, jalkahoidot, hieronta jne. Juustoa ja muita ruokatuotteita kahvia ei kannata enää sieltä ostaa, hinnat ovat nousseet huimasti. Hinnat ovat halvempia Lild'ssä Suomessa lukuunottamatta leivonnaisia, kakkuja ja muita leipomotuotteita.

Äänestä

Aloittaja kirjoitti että Viron matkailu romahti vuonna 2017.
Totuus onkin että matkustajamäärä oli kaikkien aikojen suurin.

Äänestä

Matkustajamäärien kasvu johtuu kiinalaisten ja korealaisten turistien lisääntymisestä. Siksihän kiinalaiset ovat ostamassa Tallink-varustamoa tai ovat jo ostaneet. Kauppa julkistetaa tässä kuussa. Yhtä kaikki, matkustajamäärät HEL-TLL välillä ovat lisääntyneet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vekka-mekka kirjoitti:

On dramaattista, suorastaan shokki suomalaisille matkatoimistoille. Moni niistä etsiikin uusia prioriteetteja muilta lähialueilta. Ei olisi vielä keväällä uskonut, ettei tallinna vedä loppuvuodesta keskiarvona puoltakaan asiakkaita kuten vuosi takaperin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu