Kirkko on hyvin avoin ja estoton kehuessaan itseään. Kaikki kerrotaan julkisesti moneen kertaan ja taputetaan vielä itse päälle.
Ev. lut. kirkko kertoo olevansa avoin kansankirkko ja nöyrä kansan palvelija, mutta auta armias kun jokin menee kirkossa pieleen, niin kirkon "avoin viestintä" sammuu kuin saunalyhty ja asia ei kuulukaan enää "ulkopuolisille".
Pelkästään asian uutisoiminenkin koetaan kirkossa epäasialliseksi jos ei peräti vainoksi. Kirkosta selitetään, että he tutkivat asian ihan itse ja asiat selvitetään pohjamutia myöten.
Ikävä totuus kuitenkin on, että jos kirkon sisällä tapahtuneita sotkuja ei ruodista julkisuudessa, niin niitä ei ruodita missään. Kirkon suljettujen ovien takana kun ei yksinkertaisesti kyetä tekemään ensimmäistäkään rehellistä (eli julkisen tarkastelun kestävää) päätöstä, joka olisi kirkon itsensä kannalta epäedullinen.
Ei kyetä, vaan alusta loppuun kirkosta selitetään ja hyssytellään, että asia on käsitelty ja ohjeistusta tarkennettu, kuitit on löydetty tai poltettu, kirjanpitoon tarkistettu ja anteeksi on pyydetty ja annettu eli voisitteko ystävällisesti poistua!
Lisäksi jokunen kirkon hyväpalkkainen viskaali esittää oman julkisen valittelunsa median synnyttämistä väärinkäsityksistä. Ja muu ei muutu kuin se, että kirkko tekee jatkossa kaikkensa, ettei vastaavaa tietovuotoa kirkon sisäisitä sotkuista tapahtuisi enää koskaan.
Kirkolla onkin ihan ikioma kaksoisstandardinsa näissä asioissa ja herkkähipiäisyydessä se hakee vertaistaan.
Kirkkoministerikin sen tietää ja hän ymmärsi olla sotkeutumatta esim. tähän Laajasalo-gateen.
"Kirkkoministeri Grahn-Laasonen piispa Laajasalon luottokorttisotkusta: Kirkon sisäinen asia"
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3801742/Kirkkoministeri GrahnLaasonen piispa Laajasalon luottokorttisotkusta Kirkon sisainen asia

Vastaukset 20
Vanhimmat
Oikein, mutta kuuluuko kirkon sisäiset asiat muille? Ihan vain objektiivisena kysyn?
Kirkkoon+kuuluu+noin+70%+kansasta,+sillä+on+yhteiskunnallisia+etuoikeuksia+sivukaupalla,+sitä+rahoitetaan+valtion+budjetista+ja+se+ottaa+kantaa+eduskunnan+päätöksiin.+Tämä+on+ihan+ok.+
Mutta+yhteisillä+rahoilla+pyörivä+kansankirkko+ei+voi+näissä+raha-asioissa+sanoa,+että+tämä+ei+sitten+kuulu+muille,+edes+hiippakunnan+puheenjohtajalle+tai+seurakuntalaisille.
Jos+kirkko+olisi+joku+yksityinen+firma,+niin+sitten+sen+asiat+ei+kuuluisi+muille,+mutta+kun+se+ei+ole.
Kirkkoon+kuuluu+noin+70%+kansasta,+mutta+kuinka+moni+prosentti+noista+on+lukenut+edes+kerran+raamattua+elämänsä+aikana,+tai+edes+vähäänkään+kiinnostunut+aiheesta?+Veikkaan,+että+alle+10%,+jos+edes+sitäkään.+Kuuluminen+kirkkoon+ja+osallistuminen+uskonto+toimintaan+(rukoilu,+raamatun+lukeminen,+kirkossa+käynti+jne....)+ovat+kaksi+eri+asiaa.
Jos kirkko alkaisi vaatia uskoa jäseniltä, se menettäisi verotulot.
Kirkko ei voi vaatia jäseniltään käytännössä mitään, mutta kirkon pitää ottaa jäsenikseen jokainen yhteiskunnan jäsen. Samoin kirkon on esimerkiksi vihittävä kaikki mies-naisparit ihan riippumatta siitä, ovat he uskovia vai ateisteja, kunhan he ovat kirkon jäseniä.
Kirkko on valtionkirkko (tilastokeskuksen määritelmän mukaan) ja julkisoikeudellisena yhteisönä sen asiat kuuluu yhteiskunnan jäsenille ihan eri tavoin kuin jonkun yksityisen seurakunnan tai vastaavan asiat.
Mutta tästähän ei aloituksessa ollut kyse, vaan kirkon tavasta viestiä tai olla viestittämättä.
"kirkon pitää ottaa jäsenikseen jokainen yhteiskunnan jäsen"
" kirkon on esimerkiksi vihittävä kaikki mies-naisparit ihan riippumatta siitä, ovat he uskovia vai ateisteja, kunhan he ovat kirkon jäseniä."
"sen asiat kuuluu yhteiskunnan jäsenille ihan eri tavoin kuin jonkun yksityisen seurakunnan tai vastaavan asiat. "
Keksi lisää valheita!
"Kirkkoon+kuuluu+noin+70%+kansasta,+sillä+on+yhteiskunnallisia+etuoikeuksia+sivukaupalla,+sitä+rahoitetaan+valtion+budjetista+ja+se+ottaa+kantaa+eduskunnan+päätöksiin.+Tämä+on+ihan+ok."
Kiinnittäisin+huomiota+nimimerkki+qwertyilija:n+sanoihin+"Tämä+on+ihan+ok".+Nuo+sanat+tulkitsen+siten,+että+nimimerkki+qwertyilija+pitää+hyvänä+ja+suositeltavana+tilannetta,+jossa+"Kirkkoon+kuuluu+noin+70%+kansasta,+sillä+on+yhteiskunnallisia+etuoikeuksia+sivukaupalla,+sitä+rahoitetaan+valtion+budjetista+ja+se+ottaa+kantaa+eduskunnan+päätöksiin."
Minä+olen+jyrkästi+eri+mieltä.+Minusta+kirkon+yhteiskunnalliset+etuoikeudet,+sen+rahoitus+valtion+budjetista+ja+kirkolliskokouksen+asema+lakia+säätävänä+elimenä+on+heti+poistettava.
Tulkitsin+väärin.+Tarkoitin+ainoastaan,+ettei+nuo+asiat+ole+lain+kanssa+ristiriidassa.+
Toki+kirkko+ja+valtio+pitäisi++erottaa+toisistaan+ja+ennen+pitkää+niin+käykin.+Kunhan+kirkon+jäsenosuus+sukeltaa+alle+50%:n.+
Enkä+pidä+yksittäisten+seurakuntien+tai+kirkon+"varainkäyttöä"+fiksuna+vaan+äärimmäisen+typeränä.+Tässä+asiassa+olen+samaa+mieltä+kirkon+talousihmisten+kanssa.+
Kirkon+etuoikeudet+pitäisi+poistaa,+siitä(kin)+olen+kanssasi+samaa+mieltä.
Olen sitä mieltä kirkkoon kuuluvana, että väärinkäytökset on tutkittava ja jos ne ovat merkittäviä, niin niistä on syytä puhua myös julkisesti. Jos rahankäyttö on turhan löysää, niin siihen on puututtava. Ihan kuin muihinkin verovaroilla tuettu toiminta. Luulisi viimeistään tilintarkastajien puuttuvan esim. kohtuuttomiin edustuskuluihin.
Avoimuus olisi ihan hyvä asia. Enkä väitä, että edustuskuluissa olisi mitään moitittavaa, mutta reilua olisi, että epäselvyydet selvitettäisiin. Kuten nyt taitaa tapahtua.
Minusta kirkko voisi olla avoimempi viestinnässään. Miksi kirkko pitää salassa piispojen asunnot, palkat ja edut. Olisi mielenkiintoita tietää miten he asuvat kirkon varoilla. Kirkolla taitaa olla myös miljoonien omaisuus jossain, olisi hyvä tietää siitä avoimesti , miksi vain kirkon johto saa tietää näistä. Ja myös missä ovat ne vapaamuurarit??
Kirkon talous on aika avointa, eikä kirkko ole mielestäni velvollinen tekemään uutista kaikista asioistaan, mutta näissä hieman epäselvissä kysymyksissä en toivoisi sen sulkeutuvan ja vetoavan siihen, että ne on kirkon omia asioita. Kun ne eivät ole.
Kirkon talous ei ole avointa, on paljon piilotettua. Esimerkiksi testamentit.
Ok, enpä niistä tiedä, mutta kiitos kun kerroit. Mutta en koe niitä minään ongelmana.
Ongelma on mielestäni se, että kirkon tiedotus on kuin kirkon hellimä positiivinen uskonnonvapaus eli se sisältää vain puolet eli positiivisen puolen tiedotuksesta.
Negatiivisen tiedotuksen kirkko jättää muille.
Olisipa totisesti oikein jos aloittajan yksityiselämää ja menneisyyttä alettaisiin kaivella samalla tavalla julkisuudessa, mustaten mainetta, heittäen epäilyksiä ja syyttäen julkisuudessa ennen tutkimista, kuin Helsingin piispan asioita.
Vaikken sitä hänelle toivokaan, mutta oikein se olisi noin pahalle ihmiselle joka juo toisen verta niinkuin vettä ja janonsa sammutettuaan vielä pyyhkii suunsa riettaasti hymyillen.
Mutta minä en olekaan kansankirkon 100'000€ vuodessa ansaitseva piispa vaan ihan rivikansalainen.
Puolustamatta yhtään kirkon toimintaa, joka toivonmukaan nyt myös selvitetään.
Enkä edes ole Laajasalon kanssa monestakaan asiasta samaa mieltä.
Sensijaan Teemu Laajasalon kohtaama julkinen lynkkaus on saanut mielestäni liian suuret mittasuhteet.
Mikäli väärinkäytöksiä on tapahtunut, ne pitää selvittää.
Oikeusvaltion periaateita on, syytön, kunnes toisin todetaan.
Kohrhosen ajojahti selviää hyvin ent. puoluetoverin kannanotosta asiaan;
https://www.kotimaa24.fi/blogit/helsingin-piispanvaalin-likainen-jalkipeli/
Tässä myös asiasta.
https://www.kotimaa24.fi/blogit/laajasalo-julkisuuden-jalkapuussa/
Julkinen lynkkaus?
Koska hän on piispa?
Entäpä jos kyseessä olisikin joku kunnanjohtaja?
Herättäisikö se Sinussa tunteen lynkkauksesta?
Kaikissa esittämissä esimerkissäsi aiheuttaisi samanlaisen reaktion.
Oikeusvaltiossa on edelleen käytössä periaate;
Oikeusvaltion periaateita on, syytön, kunnes toisin todetaan.
Et siis näe julkista lynkkausta tässä asiassa ?
Entäpä jos syytekynnys ei ylity ja Teemu saa syyttämättäjättämispäätöksen ?
Hänet on silti liattu koska anteeksipyyntöjä ei tule.
Itse tekisin Teemun sijassa vastakanteen perättömästä ilmiannosta, sekin on tuomittavaa.
Laajasalo ei ole ensimmäinen Korhosen ajaojahdin kohde, heitä ovat kaikki, jotka vastustavat homoliittoja kirkossa vihittäviksi.
Kirkon ei missään tapauksessa tule tekemäänkään niin, koska sen selvästi Raamattu yksiselitteisesti kieltää.
Korhsen ajojahdilla on siis pitempiaikaiset juuret, jotka taasen nojaavat homoagendaan;
"11. Perinteiset instituutiot on vallattava sisältäpäin: koulu, kirkko, media."
Tässä Korhonen on onnistunut kohtalaisen hyvin, mutta taitaa osua omaan nilkkaan.
Jep jep ja Hallelujaa!