Oletteko tyhmiä?
Lähiopetustunnit, harjoitukset ja työssäoppiminen (työpaikalla tapahtuva oppiminen) ovat sitä varten, että ammattissa vaadittavat perustaidot opitaan ja siten saavutetaan tutkinnon perusteissa vaadittavat ammattitaito.
Jos Wilmassa on lukukauden tai lukujärjestysjakson ajalta poissaoloja suurin osa (joko hyväksyttyjä tai luvattomia), niin todennäköisesti mitään oppimista ei ole tapahunut.
Viime viikolla, kun soitin asiasta erään alaikäisen opiskelijan huoltajalle, niin hän tuli puhelinlinjoja pitkin sisälleni (huom 2-mielinen ilmaisu!). Jo pitää olla tyhmä, jos luulee, että suoritusmerkinnän voi antaa sillä perusteella, että on muodollisesti koulun kirjoilla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.