Rajatiedon Manta Tiihonen saa kopin tilanteesta ja rauhoittaa mieltä! Suosittelen.?
Rauhoittava Manta Tiihonen
Espoosta
62105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samoin Malla Törmälä
Molemmille tuli joskus vuosia sitten soitettua ja aikamoisia pettymyksiä olivat ainakin itselleni. Tiihonen kertoi eräästä asiasta ainakin minulle ihan höpöjä. Jälkeenpäin itselleni selvisi, että kertomansa ei pitänyt mitenkään paikkaansa.
Hyvä näkijä.
Erikoinen persoona.
Näki täysin oikein kaksi kertaa vuoden sisällä. Sitten vika kerta osittain. Silloin onnistuu kun sanoo sen mikä hänellä mieleen tulee. Jos rupeat pidempään juttelemaan ehkä omat tarinat vaikuttaa liikaa häneen. Näkee kyllä
Minulla kokemus että sanoo juuri niitä asioita mitä haluaisinkin kuulla.
Hyvin näkee