Huono itsetunto mahdollistaa hyväksikäytön

Huono itsetunto on portti sille että ihmiselle vahingolliset ihmiset pääset ryöstämään, hyväksikäyttämään, väärinkäyttämään, riistämään, tuhoamaan, hallitsemaan , ohjelmoimaan, voittamaan yms

Esimerkiksi huono itsetuntoinen ihminen uskoo aina häviävänsä, syy on myös siinä että vaikka huono-itsetuntoinen ihminen voisi voittaa, hän tahallaan häviää koska haluaa hävitä (psykologisesti ajateltuna haluaa olla hallittavana)

Huono itsetuntoinen ihminen hakkaa itseään fyysisesti ja henkisesti, jotta kukaan muu ei häntä hakkaisi. Hän ajattelee että hakkaan itseäni niin paljon että muut alkavat sääliä tai ajattelevat ettei tuota reppanaa voi vihata.

Huono itsetuntoinen elää jatkuvassa pelossa ja vihassa. Hän tekee asioita vain vihan kautta, ei koskaan sitä varten että se johtaisi itselle parempaan olo tilaan tai johonkin. Hän suorittaa asioita välttääkseen äärimmäisen kovaa vihaa ja inhoa.

Huono itsetuntoinen on orja ja vanki. Eikä pääse vankilastaan ulos.

Minä olen tämmöinen.
3870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Huono itsetuntoinen on orja ja vanki. Eikä pääse vankilastaan ulos."

Nah. On totta että hän elää pelossa ja vihassa, mutta ketä kohtaan? Kun muut vangit katsovat kaltereiden välistä vapautta, mitä hän katsoo? Hän on se master joka rankaisee itseään ja muut ovat lopulta vain sen toteuttajia ja työkaluja, jos hän päästää porteista sisälle pahaa.

Joskus elämässä olen miettinyt miten hyväksikäyttäjät - monta tarkoitusta, monta naamaa, monessa yhteisössä - hakevat niitä hyväksikäytettäviä niin myös on käynyt mielessä miten osa heistä hakee em tekijöitä.

Mutta on miljoona tasoa, pikkusta koululaista kiusaava/ahdisteleva/hyväksikäyttävä -ja mikä ikinä teko taho taso tarkoitus - hakee vain helppoa uhria- ei välitä mikä se mielentila on. Aikuiset hyväksikäyttäjien uhrit ovat tekijöiden silmissä samaa avutonta tai itseään heikompaa laumaa mutta ulkopuolelta/Universiumin tasolta katsottuna jo enemmän tietoisesti rooliaan valitsevia. Oma rikkinäisyys esimerkiksi on helpompi peittää/unohtaa aikuisuuden uhrina olemisella kuin kohdata se ja ottaa vastuu itsestään hyvän saamiseksi. Se on kuin magnetismia miten ääliöt itsekkään kusipäät ja kivat suorittavat huoltapitävät kiltit aikuiset löytävät toisensa, toinen nauttii, toinen kärsii ja kumpikin kokee suorittavansa osansa. Hakkaavan käden silitystä haetaan 1 000 000 000 kertaa enemmän kuin rakastavan, sehän tarkoittaa jotain...

Mutta, se vankila on vain siellä päässä ja siksi kalterien läpi ei näe ja ylipäätään ne ovat olemassa....Kaiken voi muuttaa nyt sekunnissa heti. Kuka haluaa? Ei näihin nouse käsiä.

Riko kahleet. Uskalla liikahtaa. Ei tarvitse pelätä kahleiden kolinaa...

Äänestä

Jos itsetunnon menettää nuorena on sitä vaikea saada vanhempana takaisin joten ala korjata sitä heti.

Äänestä
  • Millainen itsetunto 12-14vuotiaana, sellainen loppuelämän ajan, näin karkeasti yleistettynä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


d1231f3123f kirjoitti:

Huono itsetunto on portti sille että ihmiselle vahingolliset ihmiset pääset ryöstämään, hyväksikäyttämään, väärinkäyttämään, riistämään, tuhoamaan, hallitsemaan , ohjelmoimaan, voittamaan yms

Esimerkiksi huono itsetuntoinen ihminen uskoo aina häviävänsä, syy on myös siinä että vaikka huono-itsetuntoinen ihminen voisi voittaa, hän tahallaan häviää koska haluaa hävitä (psykologisesti ajateltuna haluaa olla hallittavana)

Huono itsetuntoinen ihminen hakkaa itseään fyysisesti ja henkisesti, jotta kukaan muu ei häntä hakkaisi. Hän ajattelee että hakkaan itseäni niin paljon että muut alkavat sääliä tai ajattelevat ettei tuota reppanaa voi vihata.

Huono itsetuntoinen elää jatkuvassa pelossa ja vihassa. Hän tekee asioita vain vihan kautta, ei koskaan sitä varten että se johtaisi itselle parempaan olo tilaan tai johonkin. Hän suorittaa asioita välttääkseen äärimmäisen kovaa vihaa ja inhoa.

Huono itsetuntoinen on orja ja vanki. Eikä pääse vankilastaan ulos.

Minä olen tämmöinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu