Irti homoudesta ja lesboudesta
Labra
461812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Aika hyvää asiaa, ei voi muuta sanoa.
Toivoisi samaa muillekin, jotka eivät tunne olevansa sitä, miksi ovat syntyneet.
mahtava tapaus...
Juuh, mä oon n. 20 vuotta rukoillut, että Jumala muuttaisi mua. Tehnyt kaikki te put, paastonnut ja rukoillut. Nyt oon 30v, ja on tullut aika myöntää, ettei mun kohdalla tuollaista tapahdu.
Olen kuitenkin lähes päivittäin tuon ajan rukoillut asian puolesta, pyytänyt anteeksi taipumustani, pyytänyt ja anonut Jeesusta vapauttamaan. Ollakseni kuitenkin rehellinen: mikään ei ole muuttunut.
Mene ja kysy pastorilta mikä anomisessasi on vialla ettet ole saanut vapautusta.
Vitun aivopesua, en tosin edes katsonut videota. Jumalaa ei ole, uskonnon nimissä tehdään niin paljon paskaa. Pysykää voimakkaina, olette kauniita noin.
Hienosti sanottu. Minä uskon Jumalaan, mutta olen aivan varma ettei Jeesus paranna homoseksuaalisuudesta, sillä se on synnynnäinen ominaisuus. On Jumalan pilkkaa pyytää parantumista synnynnäisestä ominaisuudesta. Antakaa kaikkien olla sellaisia kuin ovat ja kulkekaa itse pää pystyssä.
Täytyy vielä lisätä iltarukoukseen pyyntö ettei Anni pääse psykologiksi. Toivon tietysti että Anni löytää itselleen sopivan ammatin, kuten kauppakeskuksen siivooja tai pullonpalautusautomaatinhoitaja.
Ihminen voi olla syntymästään saakka sokea, kuuro, vajaaälyinen, rampa... Oletko tosiaan sitä mieltä, että on Jumalan pilkkaa pyytää Jumalaa parantamaan sellaisista? Kyllä synnynnäisistä ominaisuuksista voi pyytää parantamaan. Itse asiassa Jeesus antoi näön sokeana syntyneelle.
Homoseksuaalisuus ei kuitenkaan ole synnynnäinen ominaisuus. Homot ja lesbot ovat tulleet mieleltään kelvottomiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Niinpä he ovat luopuneet luonnollisesta sukupuoliyhteydestä ja vaihtaneet sen luonnonvastaiseen. Raamattu sanoo sen, mitä he tekevät, olevan häpeällistä ja saastaista.
Pyhän hengen avulla voi kuolettaa syntiset teot. Homoseksuaalisuudesta voi siis päästä eroon. Mutta se ei ole automaatio. Ei voi ajatella, että kun rukoilee, homoseksuaaliset halut yhtäkkiä lakkaavat ja tilalle tulee heteroseksuaaliset halut. Pyhä Henki auttaa taistelussa syntiä vastaan, mutta ei tee sitä kokonaan ihmisen puolesta. Muutos vaatii aikaa ja ihmisen omaa panosta.
Tarvitaisiin todella Annin kaltaisia psykologeja, toivon etä hän kouluttautuu alalle ja saa hoitaa potilaita hyvin.
Kamalaa jos se sairas "eheytysterapia-kielto" tulee voimaan.
Silloin hyljätään täysin ne ihmiset jotka itse tahtovat päästä eroon samaan sukupuoleen kohdistuvista himoista.
Useinhan nuo himot juontuvat kasvuiän traumoista ja niitä olisi hyvä päästä työstämään jos henkilö itse tahtoo.
No ei koske minua, olen flexsexual ja haen kokemuksia niin omasta kuin vastakkaisesta sukupuolesta seksin eri alueilta. En ole homo enkä bi mutta enm liene edes hetero.
Jumalan voima voi muuttaa ihmisen kuin ihmisen ,mutta monesti on niitä päänupin esteitä niin rukoilijoilla kuin rukoiltavillakin .
Olen itse siis mies ja rakastan naista ja minullakin on entinen elämä ollut muissa synneissä sitä sun tätä ja kaikkeen on apu tullut ja joskus on mennyt vuosia ja välillä olen vedonnut Jumalaan ,että raamatussa luvataan sitä ja sitä kun ehyellä sydämmellä anoo ....joskus vie aikaa ,mutta sen olen huomannut ,että tuntuu kuin Jumala arvostaisi juuri sitä luoduissaan kun ihmiset ei anna periksi rukouksissaan ...sanoo vaikka niin ,että ..viekää enkelit tämä anomukseni Jumalan luo sillä halua tulla kuulluksi Jumalan salissa ja haluan vastauksen TÄHÄN asiaan ,jota olen anomalla anonut ja pyytämällä pyytänyt ja nyttenkin pyydän .....................Tuossa siis tyyliä ,että olkaamme sitkeitä ja VAATIKAAMME Jumalalta oikeuksisamme sillä me olemme Jumalan luomia ja kun olemme sellaisessa halussa ,jossa haluamme vapautua synnistä niin .......siis olkaa sinnikäitä rukoilijoita.
Apua tarvitseekin kaikki satuolentoihin ja satukirjoihin uskovat aikuiset!
Joo totta niin onkin ...tv ssä Harry potteria ja kaikkee..
Juu ja sitten niissä kirkoissa ja lahkolaisten ihmisiltä huijatuilla varoilla rakennetuissa palatseissa.
No ei ole pakko mennä jonkun huijarin luokse ja lahjoittaa rahojaan.
Huijareita on maailmassa kaikilla paikoilla ja kaikissa hommissa, uskovaiset ovat ihmisiä ja meidän uskovienkin joukossa on ns. valheveljiä jotka eivät ole puhtain jauhoin liikkeellä, kuten muissakin ryhmissä.
Uskomattomat ajattelevat usein että Kristityn pitäisi pystyä naps vaan olemaan täydellinen ihminen uskoon tultuaan.
Toki Herran kohtaaminen muuttaa ihmistä , uudestisyntynyt on uusi luomus, silti se vanha minä raahautuu osittain mukana ja kasvu ehjemmäksi voi viedä aikaa.
Herra kyllä muuttaa nopeasti, se on vain se että meidän ihmisten syntinen liha haraa vastaan vaikka henki sanookin : Kyllä ,kyllä Herra! Muuta minua, opeta, korjaa!!
Uskova ei luule olevansa uskomatonta parempi, uskova tuntee oman huonoutensa ja syntisyytensä ja juuri siksi ymmärtää tarvitsevansa Jeesuksen sovintoveren , se on ainoa mahdollisuus pelastukseen.
Ei tarvitse mennä edes seurakuntaan Herraa etsimään, Hän on jo lähelläsi ja Hän kuulee jos Hänen puoleensa käännyt.
Jumala loi miehelle ja naiselle omat sukuelimet. Seksi kuuluu lasten hankintaan. Mieluummin avioliittoon asti kannattaa odottaa sillä tässä ajassa ehtii selventää sukupuolitaudit ja onko turvalliset tuttavuudet ym tärkeät asiat. Homous ja lesbous on vain miehen kiinttoa ja himoa. Totuus on että kukaan ei ole oikeasti homo taikka lesbo. Ovat vain himon orjia. Josta Jumala toki vapauttaaa kun vain pyydät. Vaikka näiu Jumala vapauta minut tästä seksuaalisesta vääristymästä ja nimeä onko homous lesbous tai oedofilia eläin porno tai jotakin tai ihan mikä ongelma vain sitten jatka jättäydyn odottamaan ja teen voitavani tässä asiassa anon Jeesuksen Kristuksen nimessä Pyhässä Hengessä Rikkinäisenä Ihmisenä AAMEN Sitten vain kotioloissa seurakuntaan. kannattaa varoa sillä paljon on harhaan opettajia. 10 käskyä ja terve järki on hyvä vastauksia odotellessa.
Jumala ei tuomitse teitä jos olette homo tai lesbo koska sehän rakkaudesta kyseessä.
Jumala on täynnä puhdas rakkautta ja ehdottoman rakkautta.
Seksuaalisuus voi monta kerta elämän aikana muuttua.
Selvittää tunteesi ja mihin vetoasi sukupuoleen.Toki voi kokeilla vastakkaisen sukupuolen kanssa ,että tuntuuko mitään vaikka riittäisi tapailla ilman seksiä.
Tunnetko ihastusta /rakastua vastakkaisen sukupuoleen vai ei.
Jumala tulee tuomitsemaan homouden harjoittajat siihen porukkaan ,mikä ei tule näkemään taivaan iloja ja raamatussa se toinen porukka ne kirotut menevät ikuiseen tulijärveen eli helvettiin näin suomeksi sanottuna.
Jumalan ilmoitus on aivan selvä ja Jumala vihaa perverssiyttä ,jota Hän ei ole luonut vaan Hän Loi ja siunasi miehen ja naisen ja antoi heille luvan yhtyä ja se on siunattua ja kuten jokainen normi älyinen tajuaakin ,että se on upeaa ja täydellistä ja tietysti ne elimet miehellä ja naisella ovat juuri tehty toisiaan varten
Homoille ja lesboille tiedoksi ...jos haluatte edes yrittää taivaaseen niin lopettakaa hulluus ja palatkaa normaaliin tai olkaa yksin ..
Niin joo ,mutta nyt Jumala ei tuomitse homoseksuaaleja koska nyt tilanne toinen kuin ennen eri tavalla .
Raamattu oli miesten kirjoittamat tuhansia vuosia sitten eri täysin periaatteet mutta uskonto perustuu myös pelkoon vaikka Raamatussa hyvät ohjeet rakkaudesta ,lähimmäisen rakkautta jne eli se on aina tärkein rakkaudesta viestiä jumalalta.
Ei siinä ole mitään väärin jos uskovainen mutta se on kyse omasta uskomusta mihin uskoon.
Totuus on ,että toisella puolella ei ole uskontoa .
Jumala loi miehen ja naisen eli käsittääkseni silloin syystä kun kykenee lisääntymään ihmisiä mutta nyt ei ole merkitystä .
Toinen asiaa " älä tuomitse toisia ihmisiä " tarkoittaa ihmisten uskontoa,ihmisten seksuaalinen suuntautuminen ,ihmisten toimesta jne.
"Lopettakaa hulluus" ei minusta ole kyse mutta en yritä mitään ketään käännytystä. Jokainen saa toki päättä mihin uskoa tai ei vain pohtia asioita .
>>Jumala tulee tuomitsemaan homouden harjoittajat
Ei tämä palvomasi mielikuvitusolento ketään tule tuomitsemaan. Ihmiset ne haluavat tuomita toisia ihmisiä keksimiensä mielikuvitusasioiden avulla ... säälittävää.
>>Homoille ja lesboille tiedoksi ...jos haluatte edes yrittää taivaaseen niin
Sinulle tiedoksi että elämääsi sinun on turha käyttää mielikuvitusolennon palvontaan, taivaspaikkaa hamuten.
Jumalan tulevassa tuomiossa homoja ja lesboja kohtaan ei tule olemaan minkäänlaista muutosta sillä se sama tuomio on ollut jo alusta asti sodoman ja gomorran ajoilta ja pervessiyden babylonian ajoilta ja myös saatanan palvonnan osalta kun lapsia uhrasivat epäjumalille eli saatanalle .
Kaikki on selvää ja Jumalan luo ei pääse vääryyden tekijät ,jotka tahallisessa vääryydessä elävät ja sitä rakastavat ...ja saavat sen palkan ,minkä ansaitsevatkin.
Jumala on siis ennalta ilmoittanut asian ja olen melko varma ,että moni tietää vääryyden tekonsa itsekkin ja tuntevat sen ..
Oma osani uskovana on kertoa rakkaudella se Totuus ,että mahdollisimman moni homo ja lesbo ottaisivat varoituksen todesta ja pelastaisi itsensä taivaan iloon aikanaan kun tästä maailmasta lähtee ja se lähtö voi tulla milloin vain ihmiselle niin ei kannata odotella..
Höpö höpö. Loppupeleissä tuomion suorittaa Jumala etkä sinä ja sinunlaisesi toisia tuomitsevat eivät kuulemma ole kovin vahvoilla.
Profiilisi on ilmoitettu asiattomaksi.
Miten sä voit päättää että tuon mr hyviksen profiili olisi asiaton?
Ihan asiallinenhan tuo näyttää olevan.
Minusta homoilun ihannointi on asiatonta, ehkä sinä olet asiaton tyyppi?
Perinteinen Raamatullinen kantahan tällä hyviksellä on seksuaalisiin kieroumiin (gueer tarkoittanee perversiota tai kieroutumaa ja gueer-väeksi homoja kutsutaan), kielteinen kanta on Raamatussa selvä.
Kielteinen kanta toimintaan, armelias kanta ihmiseen.
On todella outoa ja surullista että sateenkaariväki suuresti hahmottaa itsensä kieroutumansa kautta.
Eihän se ole kuin osa ihmistä, ei heimo eikä edes ammatti.
Eihän se kerro ihmisestä mitään muuta kuin himon kohteen.
Voisiko joku nyt kertoa että MIKSI "kaikki" uskonnot haluavat kontrolloida ihmisten seksuaalisuutta niin vahvasti?
Eikö tätä homous/lesbous asiaa voi lähestyä mitenkään muuten kuin uskonnon/raamatun avulla?
Jos "unohdetaan" TÄYSIN raamattu niin onko homoudessa sitten jotain ongelmaa?
Eikö kukaan pysty ottamaan tähän kantaa?
Ihan ilmoittele mitä vaan ..ei heilauta mihinkään suuntaan.
Jos osaat vähänkään lukea niin kirjoitan,että Raamatun sanassa Jumala ilmoittaa ,kuinka ihmisen tulee toimia ja kuinka ei tule toimia ja on erilaisia tekoja ,joista on luettelo kenelle laitetaan rangaistus suoraan niskaan jos elää tietyntyylistä elämää.
Kaikki sukupolvet ennen tätä ovat tienneet tämän homous asian ja sen perversion ja se on jopa sanottu perversioiksi virallisesti ja Jumalan antama määräys on selvä .
Homot ja lesbot ei tule näkemään taivaan iloja ja matteuksen teksti ilmoittaa on vain kaksi joukkoa ja yksi menee siunattuna taivaaseen ja toinen kirottuna tuliseen järveen .
Eli jos vieläkään et ymmärrä niin kirjoitan tähän .....Se on Jumalan antama ilmoitus ,joka on ikuisesti pysyvä...ei kenenkään uskovan.Uskovilla on velvollisuus ilmoittaa asia ei uskoville .
Ole sinä vaan juutalainen, niin minä voin olla kristitty.
Minä olen kristitty enkä ole juutalainen .Kirjoitan sen ,minkä Jumala on ilmoittanut .
Kristittyjen tehtävä on tuoda asiat esiin ,että ihmisillä on todistus siitä Totuudesta ,mikä odottaa .
Jos jotain sitten ei kiinnosta Jumalan antama ilmoitus niin ,mitäpä siitä sen enempää vouhkaamaan vaan antaa asian olla ,mutta kristityt ilmoittavat asian loppuun saakka.
>>Kirjoitan sen ,minkä Jumala on ilmoittanut .
Ei jumala mitään ole ilmoittanut silä jumalat ovat ihmisten keksimiä satuolentoja. Sinä voit toki mainostaa näitä lapsellisia tarinoita todellisina mutta sitä ne eivät toki ole :)
Lesbot on työelämässä yhteisön pilaajia.
Niin ...ilman Henkeä ihminen ei ole otollinen Jumalalle ja ateistilla ei ole sitä Henkeä ,minkä Jumala antaa uskoon tulleelle,sen Uuden Hengen .Ateisti ei tiedä tästä asiasta mitään ja se on aivan ymmärrettävää ,mutta me uskovat tiedämme ja meissä uskovissakin on entisiä palavia ateisteja ,jotka tajuaa monesti vielä selvemmin ,mitä sana uusi Henki ja Totuus uskon saaneessa on ,mutta ateisti on pihalla täysin asiasta ja toistelee ja toistelee ...kerro missä on Jumala ja sehän on selvää ,että ateisti ei tajua mitään .
Kristitty uskova kuitenkin yrittää neuvoa kaikin keinoin .
Ei ole olemassa mitään jumalia taikka henkiä. Olet tuomitsemassa ihmisiä pelkästään perustuen omaan katkeruuteesi tai tietämättömyyteesi.
Ei VT:tä tarvitse kauaa lukea ymmärtääkseen että ihminen loi jumalan oman kuvansa mukaiseksi.
15 Pappi tuokoon linnun alttarin luo, repäisköön irti pään ja polttakoon sen alttarilla. Mutta veri on puserrettava alttarin kylkeen.
Tämä VT:ssä seikkaileva jumalaolento käski repimään elävältä linnulta pään irti ja tuhrimaan alttarinsa verellä. Jokaiselle järkevälle ihmiselle on selvää että tällaisen eläinuhreilla mässäileen jumalan keksi ihminen.
Ja koska jahve on keksitty niin jatko-osalta (jeesusplörinät) putoaa samantien pohja pois. Keksitty jumalasi on keksitty, valitan.
Juuu..sinä oletkin jo monta kertaa tuon lintuasian ilmoittanut ja huomaan ,että sinulla on pelko pöksyssä koko ajan ja pelkäät sisimmässäsi ,että uskovat ovatkin oikeassa ,kuten myös ovat .
Mitään ei uskovan tarvitse peloitella vaan uskova kertoo sen toden ,mitä tulee käymään kenellekkin toimiensa mukaan ja nykyään on se voimassa meillä entisillä pakanoilla ,että Jeesuksen kautta on vain pelastus .
Ottakaa vastaan mielummin..Kuningas Jeesus.
>>Juuu..sinä oletkin jo monta kertaa tuon lintuasian ilmoittanut
Tottakai koska ette kykene sitä mitenkään kiistämään. Vain ihmisen keksimä jumalaolento vaatii eläinuhreja. Sitä et millään teologian pyörityksellä muuksi käässä :)
>>ja huomaan ,että sinulla on pelko pöksyssä koko ajan ja pelkäät sisimmässäsi ,
>>että uskovat ovatkin oikeassa ,kuten myös ovat
Asia näyttää olevan toisinpäin. Teitä uskovia näyttää kalvavan ajatus siitä että on ihmisiä, jotka eivät usko jumalaolentoihin tai uskovat täysin eri jumalaolentoihin. Siksi esim päivystätte hakasti ateismi palstalla yrittäen myydä satujanne.
>>Ottakaa vastaan mielummin..Kuningas Jeesus
Mielikuvitusolentosi eivät kiinnosta. Tiesitkö muuten että ihminen on keksinyt, jo noin 500 00 eri jumalaolentoa, joista suurinosa on toki jo unohdettu. Sinne historian roskakoriin se sinun jeesuksesikin ennenpitkään lentää :)
Tässä on virheellisesti väitetty, että homous ei olisi synnynnäistä. Se on synnynnäistä kuten silmien värikin. Se ei kuitenkaan ole periytyvää eikä esimerkit siihen vaikuta; sateenkaariperheiden lapsista tulee samassa määrin heteroita kuin muillakin. Raskauden 6-8 viikko on se jolloin sikiön aivot äidin kohdussa kehittyvät joko mieltymistä miehiin tai naisiin sukupuolesta riippumatta. Tähän tulokseen on tultu mm Turun Yliopistossa. Aivoissa sijaitsee hypotalamuksen alaosassa inah3:ksi kutsuttu alue, joka määrittää sukupuilisen suuntautumisen. Suuntautumista ei voi enää syntymän jälkeen muuttaa.
Anonyymi ,joka et usko Jeesuksen olemassaoloon .....voin sanoa Kuninkaan olevan totta ja olen nähnyt Hänen olemuksensa ,vaikkakin en kasvoja ja kuullut Hänen puheensa .Sen sanon sinulle ,että sinäkin tulet aikanaan näkemään Hänet...sen uskallaan luvata .
Aika hellyyttäväähän se on että jotkut kaltaisesi ihmiset oikeasti uskovat näihin satoja vuosia vanhoihin kirjoituksiin missä tapahtuu vaikka mitä yliluonnollisia asioita. Toisten ihmisten tuomitseminen vedoten näihin keksittyihin jumalaolentoihin onkin sitten toinen juttu ja joka osoittaa vain sen että järjetön usko johtaa aina järjettömiin tekoihin.
>>Sen sanon sinulle ,että sinäkin tulet aikanaan näkemää
Aivan kuten ne muut tuhansiin muihin umalaolentoihin uskovat ihmiset sanovat sinulle että sinä tulet vielä näkemään että he ovat oikeassa. Te teistit olette tottakai kaikki väärässä, mitään jumalia, jeesuksia, henkiä, demoneita jne ei ole olemassa.
Mitä luulet mikä saa ihmisen muuttumaan ja uskomaan? Voiko olematon saada aikaan sellaisia muutoksia?
Kyllähän uskoon tulleet ovat Jonkun kohdanneet kun koko elämä ja ajatukset yhtäkkiä muuttuvat!
En minäkään olisi yksin uskoon tullut, en ellen olisi kokenut jotain ihmeellistä ja kohdannut Häntä.
Niin ....tässä tulee taas ties monen sadan tuhannen kerran jälkeen esiin se asia ,että jospa ateistit joskus kuuntelisi oikeasti uskovia ,joilla on asiaa kerrottavana ...miettisitte edes ,miksi uskovat kertovat näitä Jumalan asioita ? ihan oikeesti kun se vastaus sisältyy lauseeseen .
>>...miettisitte edes ,miksi uskovat kertovat näitä Jumalan asioita ?
Te olette tosiaan kertoneet tuhansista eri jumalista, jotka ovat kaikki keskenään ristiriitaisia. Mitään pohjaa todellisuudessa ei näihin teidän jumalatarinoihin ole.
>>että jospa ateistit joskus kuuntelisi oikeasti uskovia ,joilla on asiaa kerrottavana
Ei meillä ole mitään syytä kuunnella teidän satuja keksityistä jumalaolennoista.
Johtuu siitä ,että et ole tuntenut tai kokenut Jumalaa ,mutta uskova on kokenut muutoksen.
Voit verrata oikeiden kristittyjen elämää eli hedelmää ja se on kaunista.
Saatana toki matkii uskoa ja keksii uskomuksia jolla eksyttää ihmisiä eli tarjoaa vaihtoehtoja jopa niin ,että esiintyy valkeuden enkelinä ja siksi monet eksyvät eikä löydä Totuutta ja Pelastusta eli Jeesusta Kristusta.
No onneksi moni ateisti ympäri maailmaa vielä kuuntelee ja tekee muutoksen elämässään ja ottaa vastaan Kuninkaan Jeesuksen pelastajanaan.Silloin asiat on todella hyvin ja juhlat voi alkaa .
Mitä tulee uskontoon.Minä en puhu ,muusta kuin raamatun Jumalasta ja hänen pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta ,jolla on pelastus ja ikuisen elämän avaimet hallussaan sillä Hän on Tie ,Totuus, Elämä.
Kuten monesti olen kirjoittanut ne muut uskomukset ja keksityt ns uskonnot on saatanan keino eksyttää ihmisiä Jeesuksen luota pois ja kauemmaksi ja siksi vastustaja tekee uskontoja ja uskomuksia lisää ja lisää ja siis syy se ,että ihmiset eksyvät ,mutta tässä kirjoitan vain Jeesuksesta .
>>No onneksi moni
Uskonnot ovat jyrkässä laskusuunnassa moderneissa teollisuusmaissa. Tiedon lisääntyminen sekä koulutuksen parantuminen tekevät uskomisen näihin jumalaolentoihin mahdottomaksi.
>>Mitä tulee uskontoon.Minä en puhu ,muusta kuin raamatun Jumalasta
Raamatun jumala jeesuksineen on puhdasta satua. Mitään jumalia taikka jeesuksia ei ole oikeasti olemassa.
>>ne muut uskomukset ja keksityt ns uskonnot on saatanan keino eksyttää ihmisiä
Juuri tätä samaa ne muiden jumalien palvojat sanovat sinun jumalistasi ja uskonnostasi. Mitä raamatun narratiiviin saatanasta tulee niin kyseessä on varsin lapsellinen tarina. Vaikea uskoa miten aikuinen ihminen uskoo moiseen hömppään.
Sinä varmaan uskot hesaria ja sitä että nainen voi olla jumissa miehen kehossa , tai toisinpäin.
Tai että ihmiset olisivat kehittyneet apinoista!
Kaikenlaista hullua ihmiset nykyään uskovat, minä en tuommoisia usko, uskon Raamatun Jeesukseen koska tiedän että Hän on Herrain Herra ja Kuningasten Kuningas!
Hieno tapaus. Nainen vapautuu siteistä ja valhekuvista. Lesboilu, homoilu ja kaikki mies nainen suhteesta poikkeava on luonnotonta.
Jeesus on Vapahtaja !
Otsikkona+on+nykyään+paljon+sana:+Suvaitsevaisuus.+Kaunis,+mietteitä+herättävä+ja+poliitikkojenkin+sanasäilä.+Mutta+lopulta+kuitenkin...petollinen.
Puhuttaessa+homoudesta,+lesboudesta,+transsuista....+ja+niiden+hyväksymisestä+vedotaan+mm.+rakkauteen,+syntymisestä+homoksi+tmv.,+järjestetään+Pridejä,+kirkkoa+tuodaan+mukaan....+Listaa+olisi+vaikka+kuinka.
Mutta+muutama+oleellinen+asia+unohdetaan,+kätketään+tarkoituksella,+valehdellaan,+puolustellaan,+tyrkytetään,+ahdistellaan...+Muutama+niistä.
1.+Jumala+loi+naisen+ja+miehen.+Oli+käsky:+"LIsääntykää+ja+täyttäkää+maa."+Jumalalla+oli+vain+suhdemuoto:+mies+nainen.+Sen+loi+Jumala.+Siksi+se+on+ainoa+sopiva,+luonnollinen+ja+terve.+Jos+paratiisissa+ei+olisi+tapahtunut+lankeemusta+olisi+ollut+vain+suhde:+mies+nainen.+Mitään+vääränlaista+ihmissuhdemuotoa+ei+olisi+tullut.
Mutta+kun+Saatana+sai+valheella+petettyä+ihmisen+niin+sen+jälkeen+tuli+ihmiskuntaan+kuolema,+murhat,+väkivalta,+raiskaukset....homous,+lesbous,+eläimiin+sekaantuminen,+pedofilia...eli+kaikki+se+mikä+on+täysin+vastoin+Jumalan+tahtoa.+Eli+100%+syntiä+eli+Jumalan+lain+ja+tahdon+rikkomista.
Tässä+on+oleellinen+osa:+Jumala+on+kaikkea+muuta+erotiikaa,+seksiä+ja+suhdetta+vastaan+paitsi+mies+nainen.
Jokainen+opetus,+väite,+laki,+säädös,+tunnevetoomus+mikä+on+Jumalan+laista+poikkeus+on+taistelua+Jumalaa+vastaan.+Se+on+syntiä+ja+siitä+seuraa+tuomio.+Onneksi+niiden+lainsäätäjien+kohdalle+tulee+tuomio+ja+niiden+noudattajillekin.+Jumalan+lain+rikkomisesta+tulevaa+tuomiota+ei+pääse+pakoon.
Tyypillistä+väärien+oppien+opettajista+on+se,+että+heillä+on+valheen+"kiiltokaapu"+päällään,+tyrkyttävät+oppiaan+kauniilla+sanoilla,+harhauttaen.+Heillä+ei+ole+kuitenkaa+rauhaa+sisällään.+On+hiukka+sama+kuin+amerikkalainen+superlihava+ihminen+kehuisi+että+on+keksi,+kerma,+namupalat,+herkut...tosi+hyvää+ja+maistavaa.+Nauti.+Mutta+kuva+hänestä+itsestään+oisi+otettu+sellaisella+"kavennuspeilillä".
Oleellinen+osa+Jumalan+käskyistä+jää+näkemättä.+Se,+että+Jumala+ei+asettanut+käskyjään+ihmisille+kiusaksi+vaan+meidän+kaikkien+parhaaksi.+Otetaan+esimerkki+maallisesta+laista:+VARO+HEIKKOJA+JÄITÄ.+Ei+tämä+käskyä+ole+kiusaksi+vaan+varjelukseksi.
Jumalan+käskyt+on+ehdottomia.+Niihin+lisääminen+ja+pois+ottaminen+on+petos.+Homolaki+tekee+petosta+ihmiselle+joka+taistelee+seksuaaliarvojen+kanssa.+Miksi+taistelee+?+Koska+media,+Seta,+seksuaaliopetus+kouluissa+tyrkyttää+luonnottomia+arvoja+ihmisille.+Kyllä+mies++nainen+on+ainoa+terve+ihmisarvo.
2.+Koskaan+ei+tuoda+rehellisesti+esiin+sitä+mitä+homous,+lesboilu....aiheuttaa+oikeesti.+Vaikka+laki+nykyään+antaa+luvan+mainittuihin+seksityyppeihin+niin+kuitenkaan+niiden+haitat+ei+ole+loppuneet+tai+vähenneet.+Päinvastoin.+Sillä+mm.+itsemurhat+homouden+takia+on+lisääntynyt,+lyhyet+suhteet,+pettäminen,+mielenterveysongelmat+lissääntyneet,+huumeet,+alkoholisoitumista...+Sama+esiintyy+myös+lesboriireissä+ja+siellä+on+tyypillistä+mm.+"tukkanuottaset".+Lisäksi+Saatanan+palvojissa+homoillaan+orgioissa.+Lue+kirja+Syvyyden+Kuilussa.+Tämä+kertoo+kuka+on+homouden+isäntä.
Moni+homouteen+langennut+on+sanonut:+Homoudesta+annettiin+petollinen+kuva,+kiiltokuva.+Meitä+on+petetty.
On+kyse+aivan+samasta+kuin+Marlboro-mainoksesta+aikoinaan.+Miehisyysmittarihan+siitä+tehtiin.+Vaan+kukapa+tuli+keuhkosyöpään+kuolevaa+tupakoitsijaa+katsomaan.+Saati+sitten+korvaamaan+petosta+ja+valhetta.+Ja+niitä+tapahtuu+jatkuvasti.+Tänään+tupakoitu+klo.+13.20+menessä+tänään+8+428+486+621+savuketta+ja+1+431+278+kuollut+tupakoinnin+aiheuttamiin+kuolemiin.+Homouskaan+ei+ole+hedelmiltään+eikä+seurauksiltaa+hyväksi+kenellekään.+Mainostettiinmpa+sitä+millaisilla+ruusukukkasilla+ja+sydänkuvilla+tahansa.
"Ahdistus+jokaiselle+joka+syntiä+tekee"...sanoo+Raamattu+ja+siksi+ei+synnin+harjoitusta+saa+millään+vapauttavaksi+ja+onnen+sinetilä+leimatuksi.+Homous+on+syntiä.
Voidaan+vain+kysyä,+että+montakohan+avioliittoa+homous+on+rikkonut.
Mutta+tulee+muistaa,+että+homoudesta+puhuttaessa+tulee+helposti+sellainen+kuva,+että+jos+ihminen+ei+ole+homo+tai+bii+niin+silloin+on+Taivasasiat+kohdallaan.+Tämähän+ei+ole+totta.+Sillä+Jeesuksen+ja+Nikodeemuksen+keskustelu+tuo+esiin+oleellisen+asian:+Ihmisen+täytyy+syntyä+uudesti+ylhäältä+Pyhästä+Hengestä.+Jumalan+sanassa+on+voima+vaikuttaa+niin,+että+ihminen+löytää+Jeesuksen+Vapahtajakeeen.+Lue+Raamattua.
3.+Jeesus+on+maailman+Vapahtaja.+Olipa+kyseessä+siivosyntinen,+rikas,+köyhä,+terve,+sairas,+hetero,+lesbo,+homo,+bii...+Jeesus+otti+meidän+suuren+syntikuormaan+päälleen+Golgatan+ristillä.+Hänestä+tehtiin+Pelastaja.
"Kaikille,+jotka+ottivat+Jeesuksen+vastaan+Hän+antoi+heille+voiman+tulla+Jumalan+lapsiksi.+Niille,+jotka+uskovat+Hänen+nimeensä."+Näin+sanoo+Raamattu.
Kannusta+sinua+ottamaan+Jeesusken+Pelastajaksesi.+Älä+sen+jälkeen+katso+menneeseen+elämääsi.+Älä+lankemmuksiin,+alkoholismiin,+homouteen,+siivosyntisyyteen.....vaan+kohdista+katseesi+Jeesuskeen+ja+Taivaaseen.
Mene+terveen+seurakunnan+kokouksiin.+Ota+yhteyytä+uskoviin.+Ota+yhteyttä+sähköpostilla+pastoreihin.
ETEENPÄIN+JEESUS+SYDÄMESSÄ+!