Kokemuksia Lämpöpartion toiminnasta

Onko kellään kokemuksia Lämpöpartio -nimisen firman ilma-vesilämpöpumpun asentamisesta tai yleensä firman toiminnasta?
5122530
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Pettynyt vuodenvanha takuu korjaamatta Asennuksen lälki ala arvoinen Joudun itse korjaamaan Jos mahdollista etsi joku toinen virma.

Äänestä

Myyntimies lupaa ummet ja lammet mutta toteutus jätti toivomisen varaa. Putket tuli kyllä asennettua, mutta työ tehtiin niin ryskäten ja hutiloiden, että jälkiä sai paikkailla itse. Eivät pyytämälläkään antaneet kunnon dokumentteja työn suorituksesta. Hinta kova, kaksi äijää teki työtä päivän ja laskutus 6000 euroa. Siis 300 euroa/tunti! Jos olisi tilannut tuntipalkalla tekemään, olisivatko osanneet tehdä 5 kertaa hitaammin? Epäilen. Melkoisen hyvä urakka heille.

1Äänestä
  • Myyntimiehen kauppaamisesssa ei yksikään ainut asia mennyt kuluttajansuoja ohjeistuksen mukaan. Kaikki oli raakaa valehtelua. Luvattu 6 vuoden takuukin perustui lopulta siihen, että se jäisi laajan ja kalliin kotivakuutuksen huoleksi jos sellainen sattuisi olemaan.

    Äänestä

Pari vuotta myöhässä voin kertoa kokeneeni vastaavaa Lämpöpartiolta. Siivousta ja asetusten korjausta riitti asennuksen jälkeen. Kokemus ei tunnu yltävän vanhaan ja suureen taloon. Ilma-vesilämpöpumppu sisäyksiköllä palvelee -5 asti järkevästi, ja sen jälkeen voi tulla tarve vaihtaa esim. kaksoiskattila käyttöön. Huolto ei välitä tai tiedä riittävästi. Parempi on opetella esim. Samsung 9 kW split hallitsemaan itse. Työhön lisättiin 4000 € öljystä luopumisesta, jonka älysin perua jo kesällä. Olkaa tarkkoja!

Äänestä

Surkeeta toimintaa, en suosittele, väki vaihtuu tiuhaan

Äänestä

Harmittaa, että valitsin tämän firman. Vanhaa järjestelmää ei purettu kokonaisuudessaan ja jouduin myös omalla kustannuksella maksamaan uuden putkimiehen hoitamaan homman. Käyttöohjetta ei annettu, eikä mitään muitakaan dokumentteja ole toimitettu. Vakuutus kuuluu sopimuksen mukaan, siitä ei ole mitään dokumenttieja annettu yli kolme kuukautta asennuksesta.
Myyntimies tosiaan painosti, tarjous oli vain rajatun ajan voimassa ja menin lankaan :( Olisi pitänyt valita paikallinen toimija.

Äänestä

Asennus oli nopea, eivät antaneet minkäänlaista käyttöohje kirjaa. Se kyllä ihmetyttää kun ostaa itselle koneen niin sitä ei saanut. Lupasivat tulla vuoden päästä tarkastamaan ja säätämään mut nyt on mennyt jo 3 vuotta eikä miehiä ole näkynyt.

Äänestä
  • Me saatiin käyttökoulutus ja iso nivaska ohjeita. Muuta kehumista ei ole. Viimeistelytyöt jäi tekemättä. Kävivät kyllä pyytäessä viimeistelemässä mutta sinnepäin sekin. Ulkoyksikön asennuskin on sinnepäin. Teippaus ulkoputkessa repsottaa jo kk kuluttua asennuksesta. Kallistusta ei ole vaan putki taittuu 90 asteen kulmassa alas. Putki myös vuotaa, koska ulkoyksikön alla on jääkerros.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Me saatiin käyttökoulutus ja iso nivaska ohjeita. Muuta kehumista ei ole. Viimeistelytyöt jäi tekemättä. Kävivät kyllä pyytäessä viimeistelemässä mutta sinnepäin sekin. Ulkoyksikön asennuskin on sinnepäin. Teippaus ulkoputkessa repsottaa jo kk kuluttua asennuksesta. Kallistusta ei ole vaan putki taittuu 90 asteen kulmassa alas. Putki myös vuotaa, koska ulkoyksikön alla on jääkerros.

    Tuo jääkerros on pakkasella myös meillä.Sitä on korjattu,mutta se tulee uudelleen näin pakkasilla.Se on varmaankin tuon laitteen tekninen vika,jota ei saada korjattua.Odotan taas korjausta. KARI RANTA-PERE

    Äänestä

Niinpä, asennus oli nopea ja jälki sen näköistä. Laattoja lattiasta rikki, paskaräpylän jälkiä joka puolella.
Laite ei toimi luvatulla tavalla, takuu voimassa vaan ei silti tulla paikan päälle.
Jonkun vuoden laite ollut ja kokemus on huono. Parempia löytyy halvemmalla.

Äänestä
  • Kokemus laitteesta on hyvä,mutta kovilla pakkasilla pelottaa milloin pysähtyy.Huoltoon on huono saada yhteyttä.Kerran on jouduttu odottamaan noi viikon 14 asteisessa kylmyydessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Kokemus laitteesta on hyvä,mutta kovilla pakkasilla pelottaa milloin pysähtyy.Huoltoon on huono saada yhteyttä.Kerran on jouduttu odottamaan noi viikon 14 asteisessa kylmyydessä.

    Sama täällä. Nyt asuttu +13-+16 asteen talossa pakkasilla. Nyt 3 vuoden jälkeen huoltomies kävi laitteen vuonna ja kertoi, että vääränlaisia asetuksia. Tulevat korjaamaan, mutta se maksaa meille lisää. Asiakaspalvelusta ei pahoittelua ei mitään. Asia ei jää tähän.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Sama täällä. Nyt asuttu +13-+16 asteen talossa pakkasilla. Nyt 3 vuoden jälkeen huoltomies kävi laitteen vuonna ja kertoi, että vääränlaisia asetuksia. Tulevat korjaamaan, mutta se maksaa meille lisää. Asiakaspalvelusta ei pahoittelua ei mitään. Asia ei jää tähän.

    Mikä merkki VILP?

    Äänestä

Eipä mitään erityisen hyvää sanottavaa kun on kyse asennus virheen korjaamisesta

Äänestä

Kannattaa miettiä todella tarkkaan,näiltä löytyy aina kun jotain sattuu se on jonkun toisen vika

Äänestä

Suhtautuisin suurella varauksella

Äänestä

Ei jatkoon

Äänestä

Ei hyvää sanottavaa, väärin mitoitettu ilma-vesilämpöpumppu, pakkasta 15 miinus astetta niin pumppu lopettaa lämmön tuotannon.
Lämpöpartioon ei saa minkäänlaista yhteyttä.
Kaukolämmöstä tuli luovuttua tämän takia.
En voi suositella.
Kylmä on myös sisällä.

Äänestä
  • Joo sama laista sekoilua Lahdessa väärin mitoitettu koko laite kun joutuu 20 asteessa menemään sähkölle vastuksen teho ei riitä myös maadoituksen puutui putkistosta vuoti laitteesta jännitteen hetkellisesti vesiputkistoon iha paskaa kukaan ei ota vastuuta kyllä TUKES pitäisi tutkia firman toimintaa kuka vastaa asennus ja myyntitoiminnasta olen joutunut itse selvittämään laitteen toimintaa olen setin hyväksyma sähköalan ammattilainen

    Äänestä

En voi suositella, Mitsubishi HMA 100S, laite Ok mutta sähkäri kytkenyt vain puolet laitteesta tointaan, 4,5 kW kun maksimi teho 9 kW .
Ja Lämpöpartio ei vastaa yhteyden ottoon, viikon yrittänyt saada jonkun esdes vastaamaan viesteihin.

Äänestä
  • Joo sulle myyty laite joka pitää ottaa käyttöön puoliteholla talossasi varmaankin 25 amp päävarokkeet jolloin laite valvoo virtamuuntajilla päävarokkeiden kestoa eikä voi ottaa koko tehoa käyttöön laite myyty väärillä tiedoilla sulle ja siitä johtuu laitteen vajaa toiminta varmaankin näitä on paljon myynneet olen törmännyt laitteiden ongelmiin ympäri eteläsuomessa minusta sähköalan ammattilaisena tämä on huijjausmyyntä jos 20 astetta pakkasta kuten nytkin joulun aikaan ja talossa muutakin sähkönkulutusta ei sähkövastus 4.5 kw riitä lämmön tuottoon

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Joo sulle myyty laite joka pitää ottaa käyttöön puoliteholla talossasi varmaankin 25 amp päävarokkeet jolloin laite valvoo virtamuuntajilla päävarokkeiden kestoa eikä voi ottaa koko tehoa käyttöön laite myyty väärillä tiedoilla sulle ja siitä johtuu laitteen vajaa toiminta varmaankin näitä on paljon myynneet olen törmännyt laitteiden ongelmiin ympäri eteläsuomessa minusta sähköalan ammattilaisena tämä on huijjausmyyntä jos 20 astetta pakkasta kuten nytkin joulun aikaan ja talossa muutakin sähkönkulutusta ei sähkövastus 4.5 kw riitä lämmön tuottoon

    Miten on mahdollista, että sähköalan ammattilainen (?) ei osaa ilmoittaa tehoa oikein? Kirjoittaa 4.5 kw, kun pitäisi kirjoittaa 4,5 kW.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Joo sulle myyty laite joka pitää ottaa käyttöön puoliteholla talossasi varmaankin 25 amp päävarokkeet jolloin laite valvoo virtamuuntajilla päävarokkeiden kestoa eikä voi ottaa koko tehoa käyttöön laite myyty väärillä tiedoilla sulle ja siitä johtuu laitteen vajaa toiminta varmaankin näitä on paljon myynneet olen törmännyt laitteiden ongelmiin ympäri eteläsuomessa minusta sähköalan ammattilaisena tämä on huijjausmyyntä jos 20 astetta pakkasta kuten nytkin joulun aikaan ja talossa muutakin sähkönkulutusta ei sähkövastus 4.5 kw riitä lämmön tuottoon

    Sulakkeet pitää olla vähintään 35 ampeeria/kpl silloin laite toimii normaalisti.

    Äänestä

Sama homma, en suosittele ko. firmaa. Meillä jo tarjousvaiheessa alko tökkiä. Varasin netistä ajan ja kuvittelin, että tulevat paikan päälle. No olikin Teams. Peruin sen, vaikeasti oli peruttava. Soitin ja laitoin ko. ihmisen sähköpostiin sekä info osoitteeseen meiliä. Ei vastausta. Sit kuukauden päästä soittavat ja oli puhe, että laitan kuvat watsapissa. No laitoin ja kuukauden odottelin tarjousta ja kun kysyin, niin oli sitä sun tätä. Nyt tuli tarjous ja ihan törkyhinta.

Äänestä

Ihan jostain heidän toiminta. Tullaan tehdään nopeasti välittämättä asiakkaan lattioista jne.. Lähdetään nopeasti pois ettei ehdi valittaa jäljestä. Ei saa kiinni jos korjattavaa, myyntimies valehtelee minkä ehtii. Katunut koko kauppaa 2v. PYSYKÄÄ EROSSA TÄSTÄ YRITYKSESTÄ. PASKAA MYYVÄT.

Äänestä

Meri-Lapin alueelta laitettiin vilp 2015 Lämpöpartiolta. Yrittivät myydä sähkökattilaakin, mutta onneksi jätin öljyn. Ensimmäisen vuoden jälkeen alkoi pääsulakkeet paukkuja, kun kondensioputki oli kaivettu liian matalalle. Takuuseen meni, huoltomies kävi muka putkea korjaamassa. Mutta vilp ei ole koko aikana toiminut kunnolla, enkä ole saanut Lämpöpartiolta pyynnöistä huolimatta huoltoa. Nyt on kulunut 2 kk huoltopyynnöstä. Kun huoltoon soittaa, menee automaattiin. Lupaavat ottaa yhteyttä, mutta mitään ei kuulu. Meillä myös vilpin alle muodostuu jäätä. Onneksi paikallinen yrittäjä kävi paikalla.

Äänestä

Ei voi kyllä suositella.Ulkoyksikkö täristää seinää,laittoivat pyynnöstä.erikseen jotkut kumitassut alle vaan eipä tuo auttanut.Se laatta minkä päälle ulkoyksikkö on laitettiin on aivan sokkelissa kiinni ja siinä se vika liene piilee,saahan nähdä korjaavatko ja ketä syytetään.Seinään ei pitänyt mitään laittaa mutta asennuksen aikana putosi jopa yksi kuva hyllyltä kun seinää paukuttivat ihan urakalla.Ja sitten sisällä tuo.patteriverkoston tyhjentäminen; no seisoskellaan asukkaan nojatuolin päällä joka ei todellakaan ole seisomista varten,puhua pulistaan omia puheluita mitkä ei töihinsä liity ja yksikätisenä (siis sen kännykän takia)työmiehenä työkalutkin lentelee,ei onneksi tullut lattiaan vaurioita.Tässä.siis muutamia syitä miksi en suosittele ja kaikenkukkuraks ei kovin lämmntäkään ole ja välillä tosi kuuma.Patterien termostaatit tämän mylläkön jälkeen ei toimi kuten ennen,sama onko nollassa vai täysillä.

Äänestä

En suosittele, marraskuussa -23 asennettu poisto ilmalämpöpumppu ja ei toimi vieläkään nyt maaliskuu-24. Olen soittanut ja laittanut s-viestejä, kuuntelevat ja lupaavat korjauksen mutta mitään ei ole tullut palautetta vaikka piti olla etäohjauksessa että heidän on helppo säätää että jos ongelmia ilmenee. Mitähän pitäs tehdä että sais pumpun kunnolla toimimaan

Äänestä

Senera ja Lämpöpartio ovat mainostaneet netissä öljyn hintakäyrillä, nyt vain rommaa. Molemmat konkurssikypsiä.

Äänestä

En suosittele, vesi-ilmalämpöpumpun asennuksen jälkeen viime talvena lämpöä taloon saatiin vain 14 astetta, vesiputki jäätyi, olikin mentävä ostamaan sähköpattereita ja sitten sähkölasku olikin huima. Lämpöpartio ei vastannut edes sähköpostiin.

Äänestä

Ei ole juurikaan hyvää sanottavaa. Meille asennettiin Mitsubishin ilma-vesilämpöpumppu vuonna 2019. Laite tuli kohtuu nopeasti ja asennusjälkikin oli ok, mutta paratamisen varaa oli.
Noh, laite pelasi muutaman vuoden hyvin ja nyt on alkanut tökkimään (2023-24 talvella). Ulkoyksikkö alkaa menemään umpijäähän, kun lämpötila laskee sinne +5 asteen tienoille ja ongelmana on, että sulatus ei toimi. Tätä vikaa ollaan nyt heidän toimesta jo korjattu kohta kokonaisen VUODEN. Huoltomies käynyt korjailemassa useita kertoja ja joka kerta itse sanoo, että ei oikein tiedä miten tämä toimii... Ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa sellainen.
Olen pyytänyt kauniisti, että josko lähettäisivät sitten sellaisen kuka tietää. Eivätpä ole lähettäneet.

Vika on diagnosoitu useamman huoltomiehen toimesta 4-tieventtiiliin, mutta silti vaihdetaan ohjainkorttia (1300 euron edestä) ja senkin meinasi samainen huoltomies vaihtaa jo toisen kerran, kunnes virkistin herrasmiehen muistia asiasta, että hän on sen jo kertaallen vaihtanut.

Viimeisin soitto lämpöpartion huoltoon oli, että laittavat minut huoltopäällikön ASAP jonoon. Ei ole kovin ASAP, kun asiasta on taas jo kohta kulunut kaksi viikkoa...

Ei todellakaan jatkoon tämä firma!

Äänestä

Joo hyvin osaava huolto ja palveluherkkä 3vuotta ilmavesipumppu ollut ja toiminta jatkuu. Kiitos lämpöpartion huololle.Tarmo

3Äänestä

No on, rikkoivat pari vuotta vanhan lämminvesivaraajan koska piti kuulemma laittaa heidän varaajansa ja vanha oli hankala poistaa. Laite ei lämmitä kunnolla ja sähkölaskut tähtitieteelliset. Ei suomenkielisiä ohjeita ja suullisesti saa ristiriitaisia ohjeita. Sitten vielä tarjoavat vuosittaista huoltoa 500€, jota ei sitten tarviikkaan koska ilmoitin ettei ole rahaa koska kaikki rahat menevät sähkölaskuihin. Varsin epämääräistä toimintaa eikä laite todellakaan säästä. Kerran sieltä todettiin että vanha ouman häiritsee toimintaa. Ei pitäisi tehdä mitä ei osaa eikä ymmärrä, ei todellakaan minun täydy ymmärtää mitä pitää tehdä ja miten asentaa taloon.

Äänestä

Kokemuksia Lämpöpartiosa on.
ÄLKÄÄ ostako mitään tältä firmalta huolto on täysin perseestä ei ole minkäänlaisa osaamista eikä haluja korjata laitteita mitkä ovat asentaneet.
Itsellä 9kw Samsung 2,5 vuotta eikä toimi.

Äänestä

En suosittelen tämä firma, kallis laite ja ei toimii kunnolla, tulee koko ajan ongelmia sen kanssa, taku vielä voimassa, helmikuussa tullut tääs ongelmia, soitin huoltoon niin monta kertaa ja ei kuka tullut korjaa sen, vai koko ajan lupasivat että kohta tule huoltaja, nyt on huuhtiku, minun taku loppu toukokuussa, uskon että he yrittävät siirtää sen aika ja odottaa kun taku ei oo enää voimassa.
Ihan huijaus firma.

Äänestä

Kokemusta on ja siihen asti kaikki ok kunnes laitteeseen tuli vika ja lämpöpartiolta 1300 € lasku vaikka olemme ostaneet kaupantekohetkellä heidän mainostaman 6 vuoden täys takuun laitteeseen. Myyjän sanoin 6 vuoteen teidän ei tarvi välittää kustannuksista mitään muuta kuin soitto heti huoltoon. Soitimme lämpöpartion laskutukseen laskun saatuamme ja näin 4,5 vuoden jälkeen meille sanottiin että laitteessa on 3 vuoden takuu ja meidän omasta vakuutuksesta pitää korvaus hakea. Sitten selvisi sekin eli jos omassa vakuutuksessa on iso omavastuu laskua ei korvaakkaan kukaan, vaikka Kaupantekohetkellä Myyjä ei sanallakaan maininnut että omasta vakuutuksesta korjauskulut menevät vaikka ostettiin ja maksettiinkin hyvä summa tästä 6 vuoden täystakuusta. Meitä huijattiin ostohetkellä tämän takuun suhteen. Ei tarvitse asioida tämän jälkeen lämpöpartiolla eikä myöskään suositella firmaa kenellekään. Täysin huijari firma.

Äänestä

Mulla sama homma tämän firman kanssa. Onneksi takuu voimassa. Lattialämmitystä eivät saa toimimaan ja rinnallekytkentä jäi toteuttamatta.
Olen käynyt asiaa yrityksen kanssa läpi.mut tekevät korjaukset kyllä lisämaksusta.
No asia on laitettu kuluttajasuoja-asiamiehelle.
Kehotan muitakin tekemään näin.

Äänestä

Kokemuksia on: ainakin kauppaamis /pakkomyymistoiminta perustuu räikeään petokseen ja raakaan valehteluun. Myyntitykin osa ei ole helppo, on saatava myyntiä. Ei silti saisi mennä järjettömään valehteluun ja räikeään petokseen.

Äänestä

Tää firma on niitä,jotka pyörii niin kauan kun tulee kusiset paikat.
Tehdään konkka ja aloitetaan taasen puhtaalta pöydältä.
Lupaavat vaikka mitä,mut omia virheitään eivät myönnä.
Laittakaa ihmeessä jokainen joka olette tulleet väärin kohdelluksi tän firman toiminnan suhteen asia kuluttajasuojalautakunnan käsiteltäväksi.

Äänestä

Lämpöpartion kiinteistö osasto energiapartio asensi ilmavesilämpöpumpun k2vättalvella 2021. Kerran käyty korjaamassa joku osa, sitten valitin sähkönkulutuksesta, asentaja kävi sulkemassa 2 vastusta ja sanoi että minun täytyy ottaa uhteyttä akkufirmaan, vika on varmaan siellä. Siis lämmityskulut nousivat öljyyn verrattuna 3-4-kertaisiksi, eikä edes ollut lämmin jouduin lisälämmittämään puilla dieselillä ja kaasulla koska olin ottanut5 elyn avustuksen ja öljypannu piti hävittää. Ensi töikseen energiapartio sanoi rikkoneensa muutaman vuoden vanhan lämminvesivaraajan, en nähnyt raatoa ja luultavasti myivät sen. Minulla kävi sähkötarkastaja, joka totesi epäselvyyksiä, pyysi dokumentteja eikä niitä saatu. Reklamoin lämpöpartioon ilman tulosta. Minulla oli vuokralaisia, joiden lähdettyä sain vielä paremman kuvan sähkönkulutuksesta, oilivat käyttäneet lisälämmitintä koska lämpö ei riittänyt. sammutin laitteet maaliskuun lopulla tänä vuonna ja sähkönkulutus laski 80%. Olen ajautunut ulosottoon koska olen maksanut sähköstä niin paljon, enkä ole voinut ottaa uusia vuokralaisia koska lämmitys ei toimi niin kuin pitäisi. Vuoden sähkölaskut yli 18000€ jos laskee siitä pois 80%, se tekee 3600E. sähkönkulutus on ollut lähes 70000kWh ilman vuokralaisia ja yli 75000kWh vuokralaisten käyttäessä lisälämmittimiä. Energiapartion yhteystiedot ovat puhelinnumeron päässä. Siis tarjosivat 500€ huoltoa ja kun ilmoitin ettei minulla ole rahaa, ei sitä huoltoa tarvittukkaan ja sopimuksessa lukee huollon kuuluvan kauppaan.

Äänestä
  • Laita kuluttajasuoja - asiamiehelle tieto asiasta. Tehkää muutkin niin. Itse olen asian vienyt eteenpäin.
    Kyllä yritys pitää saada vastuuseen teoistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Laita kuluttajasuoja - asiamiehelle tieto asiasta. Tehkää muutkin niin. Itse olen asian vienyt eteenpäin.
    Kyllä yritys pitää saada vastuuseen teoistaan.

    Saitko vastuuseen millään tavalla?

    Äänestä

Uusi nimi voisi olla vaikka takavalovagabondit.

Äänestä

Asennustöistä voisivat jonkun kurssin käydä ja muustakin.Kamala jyrinä kuuluu häiriten yöuniakin ja täristää seinää niin että hyllystä putosi jo yksi valokuvakehys.Asiasta valitettu mutta ei tuo vika näytä korjaantuvan tosin ei sitä ole kukaan käynyt katsomassakaan.Edellisen valituksen myötä.laittoivat jotkut kumitassut laitteen alle vaan ei tuosta hyötyä ollut.Pakkasten aikaan asennettu eli se ns.laatta jonka päällä on niin tuskin enää suorassa ja vallankin kun jokaisen jalan alla erillinen pieni betonilaatta,ei siis ole mitenkään tasaisesti maahan valettu pohja.Paras selitys tuolle jytinälle oli se että talossa on korkea antenni🤣 Eli älkää hyvät ihmuset ottako näiltä.Ainoa hyvä asia se ettei ainakaan hiirulaiset tuolle seinälle tule asustelemaan talvella.

Äänestä

Mitä kauempana asuu heidän toimipaikkakunnistaan niin sitä hitaammin huolto tulee paikalle. Kaikilla huoltomiehillä ei ole kovinkaan kummoinen taito korjata laitteita, jos laiteisiin tulee vika. Viime kesänä takuunalainen lämpöpumppu hajosi. Kesti yli 3 viikkoa ennen kuin laite oli jälleen kunnossa vaikka varaosat olivat olleet minulla jo yli 2 viikkoa. Huoltomiestä ei meinannut saada millään paikanpäälle korjaamaan lämpöpumppua. Huolto on tämän firman heikko kohta: osaaminen ja huollon hitaus. Ei voi suositella! Nyt joulun aikaan asiakaspalvelu on lomalla 24.12-4.1 ja eivät vastaa kuin maksulliseta numerosta. Muutenkin asiakaspalvelu vastaa arkisin vain klo 10-14 ja muina aikoina maksullinen numero, 1,99 euroa/minuutti!

1Äänestä

Täysin huijarifirma. Myivät väkisin vanhoille vanhemmilleni ilmavesilämpöpumpun. Asennus kamalaa jälkeä eikä pumppu koskaan toiminut kunnolla. Huoltoa ei koskaan saanut kiinni. Sitten, kun vihdoin tulivat ja ns. takuuhuoltivat, lähettivät aina erillisen laskun perään. Koko ilmeisen väärinasennettu laite räjähti lopullisesti 6 vuoden kärsimyksen jälkeen. Eivät ota mitään vastuuta. Surkean huijarifirman takia kallein lämmitysmuoto ikinä.

Firman toimintaperiaatteita kuvaa se, että 2 uutta Lämpöpartion myyjää kävi talon ovella kaupustelemasss ennen kuin viikkoja aiemmin hälyytetty 24/7-huoltomies suvaitsi saapua. Eli myyjät eivät edes tienneet, että talossa oli jo heidän toimimaton romu.

1Äänestä

Suosittelen PutkiAhtia.

Äänestä

Kiertäkää kaukaa nämä.Asensivat sen sisäyksikön väärään paikkaan Asukkaalla ei tietoa tämänhetkisistä säännöksistä paljonko kulkuväylää pitäisi esim eteisessä olla ja lupasi laittaa sen siihen mihin poikaset sen olivat ajatelleet.Siihenhän ae sitten tuli ja nyt se pitääkin siirtää siitä muualle koska tila kulkuväylällä nykyasetusten mukaan liian kapea.Maksajaksi joutuu asukas,Lämpöpartio ei tätä virhettään aio korjata koska asukas sen tiettyyn paikkaan on hyväksynyt sen laitettavan.Eli kyseisellä firmalla ei.ole edes tietoa nyky määräyksistä vaan asukkaan pitäisi kaikenmaailman asiat tietää ja mihin mitäkin saa asentaa.Osoittaa kyllä sen kaiken osaamattomuuden ja vastuun väistelyn siinä.firmassa.

Äänestä

Asennukset päin seiniä ja virheitä ei korjattu. 3 vuotta takkusin. Ulkopuolinen yritys laittoi lopulta kuntoon omalla kustannuksellani. Lämpö partion toiminta ala arvoista.

Äänestä

Tuoreena lämpöpuiston asiakkaana voin todeta että pysykää kaukana edelleen.
Tarjouspyyntöön vastaus tapahtui melkein heti, kaikki kommunikaatio asennukseen asti oli hyvä. Sitten alkoi alamäki.
Heti kun asennus oli tehty niin kaikki myyjän lupaamat asiat jäivät tekemättä.
Vanhaa öljykattilaa RAAHATTIIN pitkin tonttia, nurmikko pilalla, asentajat eivät saaneet kattilaa mahtumaan mukaan, asentajat jättivät kattilan keskelle tonttia. Romumies kuulemma hakee...
Ensimmäinen romumies ajoi omenapuun solmuun rekallaan.
Ei saanut kyytiin.
Toinen romumies tuli sunnuntai illalla kello 23 ilman mitään ilmoitusta repimään kattilaa yksin. Yksin raahas vinssillä ja autolla kattilan kyytiin.
Sitten alkoi vanhan öljysäiliön puhdistus/käytöstäpoisto show.
Sopimuksessa tämä luki.
6 viikkoa odottelua ja jatkuvaa viestien laittamista myyjälle ja asiakaspalveluun, EI YHTÄÄN vastausta.
Viimisin viesti jossa ruvettiin mainitsemaan kuluttajasuojasta ja sopimusrikosta, sitten alkoi tapahtumaan. Heti sen jälkeen soitettiin ja hoidettiin homma kuntoon.
Nurmikon pilaamisesta ehdotettiin myös rahallista korvausta, tätä ei ikinä ole näkynyt tai kuulunut.
Roskia ja vanhan kattilan osia jätettiin myös "jemmaan"
Oli laitettu "ylimääräisiä" antureita ja johtoja ja roskia VILP sisäyksikön taakse piiloon.
Lämminvesi varaajassa myös lommoja, nämä ei asiakaspalvelua kiinnostanut.
Myyjä lupaa ummet ja lammet, tuote kun asennettu ni kaikki kommunikaatio loppuu kuin seinään.

Äänestä

Myyntitykki lupasi tarkasti juuri meidän asuntoon, rintamamiestalo, suunnitellun kokonaisuuden. Ja paskan latvat! Kukaan ei käynyt etukäteen tarkistamassa paikkoja saatikka pattereiden ym. määrää, kuten oli puhe. Asennus päivässä nopeasti, putket vedetty loisteputkien päältä eikä laitteisto sitten talvipakkasilla toiminutkaan! Huoltomies joka saatiin vihdoin paikalle vain ihmetteli, että mikähän on vikana, en osaa sanoa. Sain onneksi ammattimiehen paikalle joka totesi, että asennus tehty päin peetä ja vaatii ehdottomasti paisuntasäiliön toimiakseen!
Voin sanoa, että älkää ihmeessä ostako tältä firmalta mitään! Huolimatonta työtä ja palvelu surkeaa. Mutta laskutuksessa ovat kyllä hyviä! Laskut tulee varmasti ja turhaan vaihdetut osatkin häipyvät osaamattomien huoltomiesten mukana! Kyllä harmittaa ettei tullut etukäteen tarkistettua millainen firma oli kyseessä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


selkku kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia Lämpöpartio -nimisen firman ilma-vesilämpöpumpun asentamisesta tai yleensä firman toiminnasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu