Jeesuksen ehto naisten pelastumiselle

Jeesus asetti naisten taivaaseen pääsylle ehdoksi, että heidän on muututtava mieheksi ja aikoikin muuttaa itse Marian mieheksi.

Äärilaidan kristityt pitävät sukupuolen vaihdoksia pahoina synteinä. mutta jeesukselle se tuntui olevan normaali asia ja vielä ehto naisille.

114.Simon Pietari sanoi hänelle, ”Anna Marian jättää meidät, sillä naiset eivät ansaitse elämää.” Jeesus sanoi, ”Katso, minä opastan häntä tehdäkseni hänestä miehen, niin että hänkin tulisi eläväksi hengeksi muistuttamaan teitä miehiä. Sillä jokainen nainen, joka tekee itsestään miehen astuu sisälle Taivaan valtakuntaan.”
43396
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Tää kohta on gnostilaisesta Tuomaan evankeliumista eikä kaanonista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ja sitten tuli Rooman Keisari joka kielsi Jeesuksen kaksoisveljen evankeliumin.

    Rooman Keisari päätti mikä kristinuskon oppi on oikea kolminaisuusopista lähtien, jota ei ole edes nykyisessä Keisarin päättämässä kaanonissa.

    Jokatapauksessa ehto naisten pelastumiselle on hänen kaksoisveljensä evankeliumista.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    No on toki laitalahkolaisjätöksiä joiden mielestä koko kristinoppi Raamattua myöten laitettiin uusiksi 300-luvulla Rooman keisarin toimesta mutta ihmettelen vaan miksi sitten posmottavat rinta pörhöllä opista, jonka alkuperä on heidän käsityksensä mukaan kuollut ja kuopattu.

    Vaikuttaa varjonyrkkeilyltä koko laitalahkolaisjätösten touhu.

    Äänestä

  • "Tää kohta on gnostilaisesta Tuomaan evankeliumista eikä kaanonista."

    Gnostilaisuus on 1600-luvulla keksitty keinotekoinen uskonto jonka historiallisuudesta on olemassa vähemmän dokumentteja ja todisteita kuin Jeesuksesta. Oikeasti kyse on eri liikkeistä ja kristillisistä teksteistä jotka on haluttu selvyyden vuoksi laottaa yhden termin alle. Ainoa niitä yhdistävä tekijä on ns. salattu tieto. Gnostilaosuudelle 1966 määriteltyjen kriteerien mukaan, myös Johanneksen evankeliumi olisi läpensä gnostilainen.

    "Ja sitten tuli Rooman Keisari joka kielsi Jeesuksen kaksoisveljen evankeliumin."

    Tuomaan evankeliumin kirjoittaja ei sano missään vaiheessa olevansa Jeesuksen kaksoisveli. Luultabasti sekoitat tämän nyt johonkin toiseen evankeliumiin. Jokatapauksessa teksti alkaa sanoilla: Nämä ovat ne salatut sanat, jotka elävä Jeesus puhui ja Didymos Juudas Tuomas tallensi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    parioikaisua kirjoitti:

    "Tää kohta on gnostilaisesta Tuomaan evankeliumista eikä kaanonista."

    Gnostilaisuus on 1600-luvulla keksitty keinotekoinen uskonto jonka historiallisuudesta on olemassa vähemmän dokumentteja ja todisteita kuin Jeesuksesta. Oikeasti kyse on eri liikkeistä ja kristillisistä teksteistä jotka on haluttu selvyyden vuoksi laottaa yhden termin alle. Ainoa niitä yhdistävä tekijä on ns. salattu tieto. Gnostilaosuudelle 1966 määriteltyjen kriteerien mukaan, myös Johanneksen evankeliumi olisi läpensä gnostilainen.

    "Ja sitten tuli Rooman Keisari joka kielsi Jeesuksen kaksoisveljen evankeliumin."

    Tuomaan evankeliumin kirjoittaja ei sano missään vaiheessa olevansa Jeesuksen kaksoisveli. Luultabasti sekoitat tämän nyt johonkin toiseen evankeliumiin. Jokatapauksessa teksti alkaa sanoilla: Nämä ovat ne salatut sanat, jotka elävä Jeesus puhui ja Didymos Juudas Tuomas tallensi.

    "Nämä ovat ne salatut sanat, jotka elävä Jeesus puhui ja Didymos Juudas Tuomas tallensi. "

    Tuomas (arameaksi Tau’ma) tarkoittaa kaksosta ja Didymos on kreikaksi kaksonen.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "Nämä ovat ne salatut sanat, jotka elävä Jeesus puhui ja Didymos Juudas Tuomas tallensi. "

    Tuomas (arameaksi Tau’ma) tarkoittaa kaksosta ja Didymos on kreikaksi kaksonen.

    Synoptikkojen mukaan je ovat "Matteus, Tuomas ja Jaakob Alffeuksenpoika". Heidän äitinsä on "Klopaksen Maria", jonka uskotaan olleen toisen Marian sisko. Näin niin Juudas Tuomas kuin publikaani Matteuskin olisivat Jeesuksen serkkuja.

    Äänestä

  • Onko UT:stä kaikki "gnostilaisuus" perattu?

    Tuomaan evankeliumi on kompaktia luettavaa, twitter-tyyliä, kaukana Paavalin puolen sivun mittaisista lauseryppäistä. Onko tuo yksinkertainen rakenne yksi syy siihen , että se on syrjäytetty? On pidetty enemmän maalailevista teksteistä.

    Äänestä

  • jjeeves kirjoitti:

    Onko UT:stä kaikki "gnostilaisuus" perattu?

    Tuomaan evankeliumi on kompaktia luettavaa, twitter-tyyliä, kaukana Paavalin puolen sivun mittaisista lauseryppäistä. Onko tuo yksinkertainen rakenne yksi syy siihen , että se on syrjäytetty? On pidetty enemmän maalailevista teksteistä.

    Gnostilaosuus on 1600-luvulla luotu keinotekoinen termi jonka alle on niputettu eri tekstejä ja yhteisöjä joita ainoa yhdistävä tekijä on salattu tieto. 1966 Messinan konfferessissa määriteltyjen kriteerien mukaan, esimerkiksi evankeliumi Johanneksen mukaan on läpeensä gnostilainen. Tuomaan evankeliumin kohtaloksi koitui se, että sitä ei edes tunnettu. Se ei päässyt edes maininnaksi apostolisten isien teksteihin.

    Äänestä

  • Whe kirjoitti:

    Tunnettuus olisi varmaan vaatinut suosituksi tulemista, siis seurakunnissa lukemista ja toisille suosittelemista. Niukka ja eleetön teksti ei liene innostanut tuon ajan kuulijoita. Yksi kriteerihän Uuden testamentin kaanoniin hyväksymisessä oli se, että kirjoitusten piti olla yleisesti käytettyjä eri puolilla kristittyjen keskuudessa.
    Johanneksen evankeliumi on yläkristologiassaan ylevää luettavaa, olkoon sitten enemmän tai vähemmän gnostilainen. Se taitaa olla nykyäänkin kristittyjen eniten rakastama evankeliumi.

    Äänestä

Mutta joka nyt vähän liippaa aihetta evankeliumeissa on tämä:

Matteuksen evankeliumi:
22:30 Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.

Eli sukupuolet menettävät ainakin merkityksensä jossakin vaiheessa.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Eli sukupuolet menettävät ainakin merkityksensä jossakin vaiheessa. "

    Ei menetä.

    Se että Raamatussa enkelit ovat miehiä, tukee sitä oppia, että naisten on muututtava miehiksi päästäkseen taivaaseen.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "Eli sukupuolet menettävät ainakin merkityksensä jossakin vaiheessa. "

    Ei menetä.

    Se että Raamatussa enkelit ovat miehiä, tukee sitä oppia, että naisten on muututtava miehiksi päästäkseen taivaaseen.

    Miten sä viitsit jauhaa tällaista sontaa?

    1Äänestä

    Paavalin mukaan sukupuolella ei ole merkitystä tässäkään elämässä, sillä...

    1. Kor. 11:11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, 12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta.

    Äänestä

  • Matt. 19:5 Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Huuquu kirjoitti:

    Matt. 19:5 Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.

    Niinpä, aviopari on Jumalan liittämää yhtä lihaa ja avioero on kuolemansynti.

    Jostain syystä avioerot on yleisimpiä konservatiivi-kristityillä, kuten helluntailaisilla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    KahdestaYksi kirjoitti:

    Paavalin mukaan sukupuolella ei ole merkitystä tässäkään elämässä, sillä...

    1. Kor. 11:11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista, 12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta.

    "Paavalin mukaan sukupuolella ei ole merkitystä tässäkään elämässä, sillä.."

    Jaa, että ihmiset ovat Paavalin mielestä sukupuolettomia?

    Jostain syystä äärikristityt kietävät tollaset sukupuolettomat.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "Eli sukupuolet menettävät ainakin merkityksensä jossakin vaiheessa. "

    Ei menetä.

    Se että Raamatussa enkelit ovat miehiä, tukee sitä oppia, että naisten on muututtava miehiksi päästäkseen taivaaseen.

    Mutta Peku. On myös juutalainen traditio, jossa enkelit eivät ole miehiä vaan hermafrodiitteja. Lähinnä kabbalistit ovat tätä mieltä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tipale kirjoitti:

    Miten sä viitsit jauhaa tällaista sontaa?

    "Miten sä viitsit jauhaa tällaista sontaa? "

    Tuntuu sinusta sonnalta, kun et itse tunne Raamattua.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "Miten sä viitsit jauhaa tällaista sontaa? "

    Tuntuu sinusta sonnalta, kun et itse tunne Raamattua.

    Heko heko. Kyllä aentään sen verran tunnen, ettei "Tuomaan" "evankeliumilla" ole mitään tekemistä Raamatun kanssa.

    Äänestä

  • Tipale kirjoitti:

    Heko heko. Kyllä aentään sen verran tunnen, ettei "Tuomaan" "evankeliumilla" ole mitään tekemistä Raamatun kanssa.

    Kyllä Tuomaan evankeliumilla on sen verran "tekemistä" Raamatun kanssa, että aineisto koostuu tutuista Jeesuksen sanoista, joita myös Raamatun evankelistat esittävät. Kuten tunnettua, Raamatunkaan evankelistat eivät kaikki kerro samalla tavalla eivätkä samoista yksityiskohdista.

    Tietysti, jos uskoo Uuden testamentin kaanonin olevan yliluonnollista tekoa, on turha ryhtyä väittelemään koko asiasta.

    Äänestä

  • Enkelit todella ovat miehiä:Mikael, Gabriel, Rafael ym, he siis eivät nai tai elä pareittain, se oli Jeesuksen pointti tuossa.
    UT:ssa on selkeä jako sukupuoliin eikä ole sanomaa että se koskaan lakkaisi, sukupuolijakohan myös arvotti ihmiset miehet olivat naisia arvokkaampia.

    Äänestä

  • dikduk kirjoitti:

    Enkelit todella ovat miehiä:Mikael, Gabriel, Rafael ym, he siis eivät nai tai elä pareittain, se oli Jeesuksen pointti tuossa.
    UT:ssa on selkeä jako sukupuoliin eikä ole sanomaa että se koskaan lakkaisi, sukupuolijakohan myös arvotti ihmiset miehet olivat naisia arvokkaampia.

    Varhaisissa rabbiinisissa kirjoituksissa ja juutalaisissa apokryfeissä kuten Qumranin teksteissä tai Eenokin kirjassa enkelit kuvataan vahvasti hermafrodiitteina -- tai androgyyneinä. Miksi ihmeessä Jeesus olisi antanut enkeleille omaa aikaansa poikkeavan merkityksen?

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    Mutta Peku. On myös juutalainen traditio, jossa enkelit eivät ole miehiä vaan hermafrodiitteja. Lähinnä kabbalistit ovat tätä mieltä.

    Kabbala on keskiajalta ei se määritä sitä mitä olivat enkelit niiden tekstien mukaan, jotka ovat sitovia tai muiden joita oli toisen temppelin aikaan jotka vaikuttivat niihinkin juutalaisiin jotka perustivat kristinuskon. Jeesuksen sanomaa ei voi tutkia kuin hänen aikaistensa tai sitä aiempien kirjoitusten kautta.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "Eli sukupuolet menettävät ainakin merkityksensä jossakin vaiheessa. "

    Ei menetä.

    Se että Raamatussa enkelit ovat miehiä, tukee sitä oppia, että naisten on muututtava miehiksi päästäkseen taivaaseen.

    Naiset ovat jo muuttuneet miehiksi ovat armottomia, kiukkuisia, avionrikkojia, ovat pukeutuneet miehiksi joka on kauhistus Herralle. Peku on ilmeisesti kiukuspäissään tai juovuksissa muuttunut homoksi kun lähemmin tutkii Pekun avauksia. Pekulla on tietoisuus että kun hän riettaana Jumalanpilkkaajana kuolee joutuu helvetin kuumimmille osille sanokoot muut vaikka Aamen siihen. Taivas on uskoni määrä laulavat helluntailaiset.

    Äänestä

Mitäpä jos naiset eivät edes voi päästä "taivaaseen"? Oletteko valmiita luopumaan vaimoistanne ja tyttäristänne ikuisesti?

Äänestä

Taitaa olla parasta pyytää lopullinen tuomio tästä asiasta uskikselta. Kyllä hän tietää miten asia on.

1Äänestä
  • Kyllä, jos tarkoitat usko.vaista. Hän on kumonnut Jeesuksen opitkin, ainakin siltä osin, mitä Jeesus opetti ihmisenä elämisestä.

    Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    Kyllä, jos tarkoitat usko.vaista. Hän on kumonnut Jeesuksen opitkin, ainakin siltä osin, mitä Jeesus opetti ihmisenä elämisestä.

    Jeesuksen opetukset eivät koskeneet tätä elämää vaan ainoastaan eskatologiaa ja tuonpuoleista. Näin esim Matti Myölykoski.

    Äänestä

  • Höpönlööperiä kirjoitti:

    Jeesuksen opetukset eivät koskeneet tätä elämää vaan ainoastaan eskatologiaa ja tuonpuoleista. Näin esim Matti Myölykoski.

    Höpön höpön.

    Äänestä

Peku on ihan oikeassa, kyllä näin sanotaan, että naisten pitää muuttua mieheksi, ja evankeliumin mukaan jeesukselle kelpaavat vain neitsytmiehet, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa.
Katsokaa vaikka paaveja, he noudattavat tätä ohjetta kirjaimellisesti.

Sitten voidaan miettiä, että millaiset miehet näin inhoavat naisia? Ja miksi opista tuli niin suosittua ?

Keisari Hadrianus rakasti miestä, turkkilaista nuorukaista, ja ainakin viisi paavia otti nimekseen Hadrianus.

Äänestä
  • Jaahas. Mitähän se hadri on suomeksi?

    1Äänestä

Jotain kertoo kun huomioi että aloituksen tekijä on kuulemma ihan aikuinen henkilö, ja siitä huolimatta synnyttää tällaisia aloituksia foorumille !

ja että siihen aina sam alautakunta ottaa kantaa, sekin kertoo jotain.

maassamme on kovin useita ihmsiä joilta on kadoksissa elämisen merkitys.

no pukki tulee kohta ja tuo lahjoja, jospa se auttaa pariksi tunniksi näitä kadonneita sieluntapaisia.

Äänestä

Gnostilaisuudella yretettiin vääristellä ja sotkea evankeliumin sanoma. Siksipä Raamatusta on poistettu kaikki siihen viittaava.

Äänestä
  • Gnostilaosuus on 1600 -luvulla keksitty keinotekoinen termi, jonka alle niputettiin eri yhteisöjä ja kirjoituksia. Sen sisältö ja merkitys määriteltiin tarkemmin vasta 1966 pidetyssä Messinan konfferenssissa. Osa sekulaareista tutkijoista pitää termiä edelleenkin epähistoriallisena ja käyttökelvottomana. Kuitenkin yhä useampi tutkija lukee gnostilaisuuden yhdeksi antiikin aikana eläneistä uskonnoista.

    Äänestä

  • GnostinHistoria kirjoitti:

    Gnostilaosuus on 1600 -luvulla keksitty keinotekoinen termi, jonka alle niputettiin eri yhteisöjä ja kirjoituksia. Sen sisältö ja merkitys määriteltiin tarkemmin vasta 1966 pidetyssä Messinan konfferenssissa. Osa sekulaareista tutkijoista pitää termiä edelleenkin epähistoriallisena ja käyttökelvottomana. Kuitenkin yhä useampi tutkija lukee gnostilaisuuden yhdeksi antiikin aikana eläneistä uskonnoista.

    Wikissä on ihan hyvät lähteet.
    ”Kokonaisuudessaan Tuomaan evankeliumi tunnetaan vain Egyptistä Nag Hammadista vuonna 1945 löytyneenä koptinkielisenä käännöksenä, joka on ajoitettu noin vuoteen 350.”

    Mutta tuosta ajoituksesta ei olla yksimielisiä:
    ”…varhaisen ajoituksen kannattajat katsovat, että evankeliumi olisi kirjoitettu 50-luvulla ennen kanonisia evankeliumeja. ”
    ”Myöhäisen ajoituksen kannattajat katsovat, että se on kirjoitettu 100-luvulla viimeisten kanonisten evankeliumeiden jälkeen. Kummatkin osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että tekstiin toisella vuosisadalla tehdyt muokkaukset tekevät alkutekstin ajoituksesta hyvin vaikeaa.”

    Eikä sitä pidetä gnostilaisena, vaikka osa saattaa siltä kuulostaa.

    Apokryfisiä kirjoituksia ja muuta suomennettuina - Tuomas Levänen on suomentanut näemmä paljon tällaista aineistoa. Hänen näkemyksensä:
    ”Tekstin ulkoasusta ja sanavalinnoista on päätelty, että tämä voi olla kirjoitettu ennen Markuksen evankeliumia ja Matteuksen kirjoittamaa Heprealaisevankeliumia, jotka ovat ’virallisesti’ vanhimmat evankeliumit. Kokonainen koptinkielinen käännös on vuodelta 340, ja se löydettiin Nag Hammadista, Egyptistä 1945.”

    Äänestä

Joo, jostain ihmeen kumman syystä en löydä aloittajan siteeraamaa kohtaa Raamatustani.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sulla on sitten väärä Raamattu.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Sulla on sitten väärä Raamattu.

    Jahas, ilmeisesti sinun pyhästä Raamatustasi nämä jakeet löytyvät. Mielenkiinnosta kysyn, minkä tahon julkaisema Raamattu sinulla on?

    Äänestä

  • Nikean Kokouksessa 325 käytiin kiihkeitä keskusteluja mitkä kirjakääröt sisällytetään kaanoniin. Kun kirkolliskokous ei ollut päässyt ylsimielisyyteen pyysivät he rukouksessa Jumalalta johdatusta ja kaativat seuraavan suunnitelman: kaikki kynnellä olevat tekstit jätettäisiin yöksi pöydälle ja ovet suljettaisiin yön ajaksi. Tämän jälkeen valittaisiin aamulla kaanoniin ne kirjat jotka yön aikana olivat siirtyneet pöydän päältä sen alapuolelle valittaisiin viralliseen kaanoniin. Tuuli heilutteli kirjakääröjä ja kenties jokin muukin. Aamulla kokoukseen osallistuneiden korkkoisien välille kuitenkin syntyi epäillys siitä, että joku heistä ei ollut voimut vastustaa kiusausta käydä nostamassa haluamiaan korjoja lattialle. Niinpä yhteisymmärrykseen ei velä päästy seuraavan seitsemänkään kokouksen aikana.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Nikealainen kirjoitti:

    Nikean Kokouksessa 325 käytiin kiihkeitä keskusteluja mitkä kirjakääröt sisällytetään kaanoniin. Kun kirkolliskokous ei ollut päässyt ylsimielisyyteen pyysivät he rukouksessa Jumalalta johdatusta ja kaativat seuraavan suunnitelman: kaikki kynnellä olevat tekstit jätettäisiin yöksi pöydälle ja ovet suljettaisiin yön ajaksi. Tämän jälkeen valittaisiin aamulla kaanoniin ne kirjat jotka yön aikana olivat siirtyneet pöydän päältä sen alapuolelle valittaisiin viralliseen kaanoniin. Tuuli heilutteli kirjakääröjä ja kenties jokin muukin. Aamulla kokoukseen osallistuneiden korkkoisien välille kuitenkin syntyi epäillys siitä, että joku heistä ei ollut voimut vastustaa kiusausta käydä nostamassa haluamiaan korjoja lattialle. Niinpä yhteisymmärrykseen ei velä päästy seuraavan seitsemänkään kokouksen aikana.

    Niin, tuo Keisarin päätös Nikeian kokouksessa tiesi sitä että muut Kaanonit ja todisteet niistä piti tuhota, ellei niitä oltu jo aiemmin tuhottu.
    Valtaa pitävillä on yleensä tapana tehdä uusi historia.
    Senpä takia meillä on niin vähän luettavissa muita evankeliumeja ja erityisesti Roomassa harjoitettuja entisiä suur- uskontoja.

    Äänestä

  • Nikealainen kirjoitti:

    Mielenkiintoinen yksityiskohta. Mistä olet tuon lukenut?

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Niin, tuo Keisarin päätös Nikeian kokouksessa tiesi sitä että muut Kaanonit ja todisteet niistä piti tuhota, ellei niitä oltu jo aiemmin tuhottu.
    Valtaa pitävillä on yleensä tapana tehdä uusi historia.
    Senpä takia meillä on niin vähän luettavissa muita evankeliumeja ja erityisesti Roomassa harjoitettuja entisiä suur- uskontoja.

    Ja ne evankeliumit, jotka eivät päätyneet kaanoniin, ovat tietenkin luotettavampia?

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Niin, tuo Keisarin päätös Nikeian kokouksessa tiesi sitä että muut Kaanonit ja todisteet niistä piti tuhota, ellei niitä oltu jo aiemmin tuhottu.
    Valtaa pitävillä on yleensä tapana tehdä uusi historia.
    Senpä takia meillä on niin vähän luettavissa muita evankeliumeja ja erityisesti Roomassa harjoitettuja entisiä suur- uskontoja.

    Etkä vastannut minkä tahon julkaisema Raamattu sinulla on, kun kerta nämä tekstit ilmeisesti sieltä löytyvät?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kuulolla10 kirjoitti:

Jeesus asetti naisten taivaaseen pääsylle ehdoksi, että heidän on muututtava mieheksi ja aikoikin muuttaa itse Marian mieheksi.

Äärilaidan kristityt pitävät sukupuolen vaihdoksia pahoina synteinä. mutta jeesukselle se tuntui olevan normaali asia ja vielä ehto naisille.

114.Simon Pietari sanoi hänelle, ”Anna Marian jättää meidät, sillä naiset eivät ansaitse elämää.” Jeesus sanoi, ”Katso, minä opastan häntä tehdäkseni hänestä miehen, niin että hänkin tulisi eläväksi hengeksi muistuttamaan teitä miehiä. Sillä jokainen nainen, joka tekee itsestään miehen astuu sisälle Taivaan valtakuntaan.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu