Hoitojätteihin on liikaa luotettu, luottamuksemme on petetty. Olemme kuulleet runsaasti järkyttäviä tietoja vanhustenhoidosta ja sen huonosta tilasta. Vanhempamme ja isovanhempamme on jätetty heitteille. Vanhuksemme odottavat tuntikausia hoitajaa, vettä, ruokaa tai jopa joutuvat viettämään elämänsä viimeiset tunnit yksinäisyydessä. Tätä perussuomalaiset ei voi sallia.” Näin totesi kansanedustaja Leena Meri (ps.) tänään eduskunnassa.
Hyvin kauniisti sanottu, että olemme luottaneet liika hoitojätteihin. Oikkein sanottuna politiikkomme ovat sallineet siirtää vanhusten hoidon mummonmurhaajille. Heillä ei ole tarkoituskaan taata hyvää hoitoa, vaan siirtää kansallisomaisuuttamme ulkomaille, jossa ovat sijoittaneet rahansa näihin yrityksiin, jotka imevät rahamme.
Sama kuvio, kuin Carunan myynti ulkomaille. Kotimainen ja ruotsalainen sijoittajaryhmä omistaa Cayman veroparatiisissa sijaitsevan yhtiön. Politiikkomme jostain syystä suostuvat myymään idiootinvarman tulolähteen alihintaan. Sijoittajat eivät maksa saamastaan tulosta veroa.
Tämä sama logiikka on Esperi Caressa ja muissa Pörriäisissä.
Ihmisten ei kannatakkaan suntaa suuttumustaan yhtiöihin vann toiminnan mahdollistaneisiin politiikkoihin. Pienillä paikkakunnilla on helppo tietää, ketkä ovat Esperi Caren tarjouksen hyväksyneet. Tampereella esimerkiksi välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Sanna Marin.
Carunan myynnin mahdollistivat vielä valtakunnan politiikassa vaikuttavat SDP:n Antti Rinne, Kokoomuksen Peteri Orpo ja Vihreä Pekka Haavisto ja RKP:n A-M Henriksson
Eli vanhusten hoidosta on säästetty ja siirretty rahat sijoittajille! Kristiinankaupungissa virkamiehet heräsivät asukkaiden painostukseen. Tavallinen äänestäjä voi vaikuttaa parhaiten, kun ei äänestä yllä lueteltuja politiikkoja tai heidän puolueitaan! Ketä sinä äänestät?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.