Aurinkopaneelin latauksensäädin ja herkkä vene-elektroniikka

Terve,

Veneilen pienellä purjeveneellä, joka ärjyn moottorin puutteessa kaipaa sähkö siinä missä muukin nykymaailma. Pari vuotta sitten asennetun Victronin MPPT-säätimellä höystetyn paneelin asennuksen jälkeen vanha akkusähköön liitetty Garmin-käsigepsini alkoi oireilla jäätyen toisinaan. Välillä sai kaivella pattereita pois, jotta vehje jälleen elpyi, lopulta varagepsini sai tyrmäyksen, josta ei ole enää toennut. Vähäruokaisuudesta kiittelemäni gepsin pitäisi sietää jännitevaihtelua 19v saakka, mikä saattaa toisinaan ylittyäkin, eikö totta?

Tuli mieleen, olisiko syynä Victronin tuottama aaltomainen jännitteen ja virran vaihtelu. Säätimeltä tuleva kaapeli on kytketty pääkytkimen akun puolelle, ei siis suoraan etäämmälle sijoitettuihin akkuihin kuten pelkistetyimmat kytkentäkaaviot ohjaavat. Kytkimeltä lähtee siis kaapelit päätaululle, johon järjen mukaan myös aaltoileva sähkökin matkaa. Akku ei siten toimine puskurina vaihtelevalle sähkölle, ja päättelin sen olevan mahdollinen syy ongelmille.

Näettekö tuossa todellista ongelmaa? Mikä ratkaisuksi kun kaapeleiden veto eestaas akulle tuntuu typerältä? Vokko kytkimen sähkötaulun puolelle asentaa mitään jännitevaihtelua leikkaavaa elektroniikkaa, joka rajaisi lataukseen sopivan aaltoilun vain akun puolelle?

Ja boonuskysymys: mitenköhän victronin ja ctekin maasähkölaturin yhteiselon käy, jos niitä joskus päätyy kiireessä käyttämään rinnakkain? Molemmat haistelevat toistensa aiheuttamia jännitemuutoksia, mikä kuulostaa sekavalta tilanteelta.
1298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mikäs ongelma tuo nyt on mullakin menee kuule siks monta piuhaa akulle. Johto on halpaa. Ja mitä järkeä sekottaa monta laitetta? Totta kai siitä ei hyvä seuraa.
Pitäiskö tästä nyt perustaaa oma topicci?

Oliko muuta kysyttävää?

Terv. Saalar

Äänestä

Häiriönpoistoferriitti virtajohtoon asennettuna voi auttaa

Äänestä

Minulla latauksensäädin aiheuttaa fm- radioon semmoisen suhinan , että kanavia ei löydy. Paneelin jos peittää, alkaa radiokin kuulua. Laitoin ferriittirenkaat ja häiriönpoistokondensaattorinkin , mutta mikään ei auta.

Äänestä

Perk...le vit...u. Kirjoitin tähän pitkähkön vastauksen jonka avulla kysyjän ongelma olisi ratkennut. Taas tuo typerä kuvaleikki, kymmennen kuvan kohdalla lopetin sen v-käyrän nostavan testin etten ole kele ROBOOTTI.

Nyt loetan koko Suoli 24 kirjoittelun.

Koitan vielä. Ongelmasi on vain ja ainosataan liian suuri akkujönnite. En jaksa kirjoittaa uudestaan tarkempaa tietoa...

Kele mikä v-käyrää kasvattaava EN OLE ROPOOTTI tsydeemi.

Tämän vastausken sainlähetetttyä kuuden kuvan äjlkeen.

Äänestä
  • Kiitokset yrityksestä, tää systeemi tosiaan tekee tuhojaan kun ekaa kertaa kirjoittelee. Menee lapset pesuvesien mukana helposti tässä automaattisessa tietojenkäsittelyssä..

    Jännite tosiaan huolettaa, kun paneeli pitää sitä valoisaan aikaan jatkuvasti koholla. Illan viiletessä toki esim. Suoraan akulta vedetty lämppäri siitä jännitteestä tykkääkin, mutta tosiaan eka gepsi jo meni täyteen änkyrään. Akku vissiin kuitenkin tuosta jatkuvasta täydestä jännitteestä tykkää..?

    Koitin katsella mopopuolen jännitteensäätimiä, mutta toistaiseksi en ole vielä vakuuttunut mistään. Perusidean mukaan semmoinen pääkytkimen ja taulun välissä tuottais kuitenkin haluttua määrää mehua herkemmille vehkeille.

    Perämoottorikin tuottais jotain epämääräistö tasavirtaa (Mariner), joka ei ainakan 12v käyttötuntimittarilleni kelpaa vaikka suoraan akkuun neuvotaan kiinnitettäväksi. Ehkäpä sen liitoskohta olis sitten samaan johtoon paneelien kanssa ja MPPT:n kautta akkuun..?

    Äänestä

Onkohan sulla asetukset varmasti oikein? Ettei vain olis niin hassusti että sulla on 24V säädin 12V järjestelmässä? Se selittäisi noi korkeat jännitelukemat...

Äänestä
  • No ei nyt ihan hirveän korkealla kuitenkaan, sitä alle 14v lähinnä.

    Mutta jostain gepsit kuitenkin hermostuivat, sahailevasta jännitteestä tai MPPT:n virranmuutoksista(ko)?

    P.

    Äänestä

  • Jaa mie ymmärsin sitten vähän väärin...

    ”gepsin pitäisi sietää jännitevaihtelua 19v saakka, mikä saattaa toisinaan ylittyäkin, eikö totta?”

    Äänestä

Mulla on vanha Garmin 2 käsi-GPS. Se ei tykkää lainkaan siitä, että veneen akkujännite nousee kovasti yli 13V. Sammuttaa itsensä, mutta käynistyy uudestaan kun ottaa tup.syt pistokkeen irti ja käyttää paristoilla.

Sanoisin, että tuo ongelmasi on vanhojen Garminien ominaisuus.

Äänestä
  • Ok, kiitos. Tuo kuulostaa tutulta.

    Olen kallistumassa tuohon ajatukseeni, että perämoottorin ja konetuntimittarin/ latauksensäätimen väliin tulee tasasuuntaaja ja pääkytkimen ja kytkinpaneelin välille jännitteen tasaaja.

    Moottorikelkka- ja mopopuolella noiden hinnat näyttää olevan kympeissä, joten "mikä vois mennä vikaan"?

    Äänestä

"Mikä ratkaisuksi kun kaapeleiden veto eestaas akulle tuntuu typerältä?"

Ei se ole typerää. Syyt häiriöihin olet jo itsekin pohtinut.
Nykysysteemilläsi laitteiden saama jännite vaihtelee. Säätimeltä kun viet kaapelin suoraan hupiakulle, niin jännitevaihtelu pienenee. Eikä siinä mitään kaapeleita tarvitse vetää eestaas. Mitään muuta ei tarvitse muuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SähköpositiivinenOngelma kirjoitti:

Terve,

Veneilen pienellä purjeveneellä, joka ärjyn moottorin puutteessa kaipaa sähkö siinä missä muukin nykymaailma. Pari vuotta sitten asennetun Victronin MPPT-säätimellä höystetyn paneelin asennuksen jälkeen vanha akkusähköön liitetty Garmin-käsigepsini alkoi oireilla jäätyen toisinaan. Välillä sai kaivella pattereita pois, jotta vehje jälleen elpyi, lopulta varagepsini sai tyrmäyksen, josta ei ole enää toennut. Vähäruokaisuudesta kiittelemäni gepsin pitäisi sietää jännitevaihtelua 19v saakka, mikä saattaa toisinaan ylittyäkin, eikö totta?

Tuli mieleen, olisiko syynä Victronin tuottama aaltomainen jännitteen ja virran vaihtelu. Säätimeltä tuleva kaapeli on kytketty pääkytkimen akun puolelle, ei siis suoraan etäämmälle sijoitettuihin akkuihin kuten pelkistetyimmat kytkentäkaaviot ohjaavat. Kytkimeltä lähtee siis kaapelit päätaululle, johon järjen mukaan myös aaltoileva sähkökin matkaa. Akku ei siten toimine puskurina vaihtelevalle sähkölle, ja päättelin sen olevan mahdollinen syy ongelmille.

Näettekö tuossa todellista ongelmaa? Mikä ratkaisuksi kun kaapeleiden veto eestaas akulle tuntuu typerältä? Vokko kytkimen sähkötaulun puolelle asentaa mitään jännitevaihtelua leikkaavaa elektroniikkaa, joka rajaisi lataukseen sopivan aaltoilun vain akun puolelle?

Ja boonuskysymys: mitenköhän victronin ja ctekin maasähkölaturin yhteiselon käy, jos niitä joskus päätyy kiireessä käyttämään rinnakkain? Molemmat haistelevat toistensa aiheuttamia jännitemuutoksia, mikä kuulostaa sekavalta tilanteelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu