Tänään ensimmäisen kerran elämässäni huomasin ajattelevani että saisin elää tuohon 21.3.2022 asti. Miksi. Siksi että silloin olisi meidän 50 vuotis-hääpäivä, olettaen tietysti että miehenikin pysyy hengissä siihen asti.
Tänä kertakulttuuri-aikana se tuntuisi hienolta. On toki pareja jotka ovat olleet kauemin.
Silti mitä nyt lehdissä lukee mennään naimisiin, se on 3 kuukautta ja liitto on ohi.
Ei meilläkään mitään kummempia tavotteita ollut, rakastimme toisiamme ja halusimme asua yhdessä ja perustaa perheen. Ei mietitty mitä pahaa maailma voisi tullessaan tuoda.
Olihan jo nähty että toisille käy huonosta ja on niitäkin joille käy hyvin huonosti. Jotkut säästyivät pahemmilta tapahtumilta.
Oma lapsuuteni oli hyvin risainen ukkineen, mummoineen ja äitineen sekä sisaruksineen, jotka kuitenkin olivat koossa pitävä voima jossain vaiheessa.
Naimisiin mentyä ne jäivät sivuosaan. Oli oma elämä. Siihenkin on sisältynyt paljon surua mutta myös, jos ei yhtäpaljon, niin kuitenkin myös iloa.
Nyt elämän tässä vaiheessa olemme vastuussa vain itsestämme ja toisistamme. Kuitenkin viimeisen 2,5 vuoden kuluessa on suurimpina juttuina pitänyt kestää mieheni aivoinfarkti ja nuoremman poikani kuolema. Nyt jo vanhana en jaksaisi paljon enempää mutta kaikkihan on otettava vastaan mitä tulee. Raamatussa sanootaan että Jumala ei anna kenellekään enempää kuin ihminen jaksaa kantaa. Tuota kyllä epäilen. Tosin olenhan kyllä terve sielultani jos en niin ruumiiltani, en tiedä.
Onko muita pitkäikäisiä pareja. Olisi kiva kuulla teidän mietteenne.
Tänä kertakulttuuri-aikana se tuntuisi hienolta. On toki pareja jotka ovat olleet kauemin.
Silti mitä nyt lehdissä lukee mennään naimisiin, se on 3 kuukautta ja liitto on ohi.
Ei meilläkään mitään kummempia tavotteita ollut, rakastimme toisiamme ja halusimme asua yhdessä ja perustaa perheen. Ei mietitty mitä pahaa maailma voisi tullessaan tuoda.
Olihan jo nähty että toisille käy huonosta ja on niitäkin joille käy hyvin huonosti. Jotkut säästyivät pahemmilta tapahtumilta.
Oma lapsuuteni oli hyvin risainen ukkineen, mummoineen ja äitineen sekä sisaruksineen, jotka kuitenkin olivat koossa pitävä voima jossain vaiheessa.
Naimisiin mentyä ne jäivät sivuosaan. Oli oma elämä. Siihenkin on sisältynyt paljon surua mutta myös, jos ei yhtäpaljon, niin kuitenkin myös iloa.
Nyt elämän tässä vaiheessa olemme vastuussa vain itsestämme ja toisistamme. Kuitenkin viimeisen 2,5 vuoden kuluessa on suurimpina juttuina pitänyt kestää mieheni aivoinfarkti ja nuoremman poikani kuolema. Nyt jo vanhana en jaksaisi paljon enempää mutta kaikkihan on otettava vastaan mitä tulee. Raamatussa sanootaan että Jumala ei anna kenellekään enempää kuin ihminen jaksaa kantaa. Tuota kyllä epäilen. Tosin olenhan kyllä terve sielultani jos en niin ruumiiltani, en tiedä.
Onko muita pitkäikäisiä pareja. Olisi kiva kuulla teidän mietteenne.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mainitsemasi ajankohta on meillä ensi syyskuussa. Vaimo muistaa tarkemman ajankohdan päivän tarkkuudella.
Loppukappaleesi sisältöon hätkähdyttävä! On turha ryhtyä riimittelemään osanoton fraaseilla koska myötäeläminen on itsestään selvää.
Vaimoni koti oli sopuisa ja tasapainoinen. Omani oli sellainen, että häivyin siitä Ruotsiin heti vapaaaehtoisen asevelvollisuuden jälkeen. Eipä jäänyt lämpimiä muistoja ja jälkeen päin säälin isäni viimeisiä elinvuosia.
Kun menimme yhteen, oli nuorikollani pahvilaatikollinen lakanoita ja astioita. Minulla oli niukasti kuluneita vatteita ja velkaa. Muutaman kuukauden kuluttua ostin ensimmäisen menopelini, käytetyn fillarin, 400mk.
Elämme joka suhteessa täysipainoista elämää mutta joskus minusta tuntuu että loppuuhan tämäkin joskus ja ikääntymiselle on annettava periksi.
Tulevana perjantaina vaimoni lähtee rälläämään Helsinkiin jättäen minut yksin kolkkoon asuntoomme. Tosin olen tottunut pitempiinkin rupeamiin kuin tulevaan viikonloppuun.
Pysyypä poissa jaloista joten saan tehdä perussiistin kaikessa rauhassa ja herkutella vaimoni kieltolistoilla olevilla aineksilla.
Kiitos viestistäsi ja vaimollesi hyvää matkaa. Tuli tosi hyvä mieli lukea kirjoituksesi. Ja tosi paljon onnea teille tulevan syskuun johdosta.
Sinulla on ainakin asenne kohdallaan kun kerrot vaimosi lähdöstä rälläämään.
Ihana, oikea viesti oikealta ihmiseltä, kiitos siitä. Tuli tosi hyvä mieli.
Olen joskus vedättänyt kavereitani näillä vaimoni rällinkimatkoilla.
Ne ovat joko sinkkutyttäremme kanssa tehtyjä tai poikamme perheen luokse suuntautuvia.
Nyt on kyseessä kulttuurimatka ok-seudulle.
Kaverit värittävät mielikuvituksissaan nämä "tyttöjen matkat" omalla tavallaan.
Heidän mielestään kaikkein karmeita ovat satunnaiset "tyttöjen matkat" etelään.
Vaimoni ja sinkkutyttömme ovat muutaman kerran olleet keskenään Espanjan asunnollamme.
Varmuuden vuoksi mainittakoon, että molemmat ovat absolutisteja.
Utelua!
Huomioitteko vuosittaiset hääpäivänne mitenkään ja jos, niin kumman aloitteesta?
Meillä vaimo muistaa ainamainita ja 40v hääpäivänä varasin vapaa-ajan asuntomme läheisestä, tasokkaasta ravintolasta pöydän illallista varten. Pöytävarauksen yhteydessä mainitsin varauksen aiheen ja ravintola tarjosi meille pullon kuohuviiniä
45v päivästä selvisimme ravintolapäivällisellä mutta nyt syyskuussa, 50v hääpäivä aiheuttanee ääneen pohdistaa vaimoni taholta.
Vaikka kaikki varamme, rahat mukaan luettuina ovat yhteisiä niin kai se on vaimolleni tunneasia kokea, että minä ikään kuin tarjoaisin.
Kotiin en osta koskaan kukkia mutta vapaa-ajan asunolla pidän huolen, että vaimolla on aina hössäämistä tuoreiden leikkokukkien kanssa.
Muutenkin siellä palvelu on mennyt överiksi. Jokainen aamu hoidan hänelle tuoreen, suuren kurpitsahillo täytteisen rinkelin klo9:ksi parvekkeen aamiaispöytään.
Toivottavasti jokainen löytää oman, molempia tyydyttävän, tavan juhlistaa hääpäiviä. Tai sitten ei juhlista.
Meillä juhlistetaan, joka ikinen hääpäivä ja niitä on jo useita kymmeniä. Päivä on meille molemmille tärkeä; olemme toisillemme tärkeimmät ihmiset. Menemme syömään, teatteriin tai elokuviin. Mieheni ostaa kukkia, aina. Minä ostan kuohuvan. Meillä on aika perinteiset roolit parisuhteessa ja se sopii meille hyvin.
Emme puhu palveluista, edes leikillämme.
Palvelu = halu tuottaa mielihyvää ja osoittaa arvostusta kumppanille!
Ei eksakti selitys mutta sopinee sinulle ja vaimollesi. Ei ole pakko aina yrittää mitätöidä toisten mielipiteitä tai ajatusmalleja. Sinun avioliittosi toimii haluamallasi tavalla, kaikilla tuo systeemi ei vain toimisi; tuntuu liian järjestetyltä sekä jo valmiiksi pureskellulta meidän makuumme.
Vaimoni on joskus moittinut minua pukeutumisesta ja huolimattomasta kielenkäytöstä mutta ei koskaan, että kymmenien vuosien yhteiselämä olisi ollut yksitoikkoista tai väritöntä.
Mieheni ostaa ruusuja. Tuo asia ei ole pois pyyhkiytynyt hänen muististaan aivoinfarktin takia niin kuin jotkin asiat ovat. Naistenpäiväruusut kuuluvat hänen juttuihinsa, ne on nytkin olkkarin pöydällä. Jotain parempaa kahvin kanssa, esim. täytekakkua.
Pojan kuolema vajaa vuosi sitten värittää elämäämme tummemmilla sävyillä vaikka periaatteemme "eteenpäin, sanoi mummo lumessa" on se mistä pidämme kiinni. Eihän muuten voisi ollakaan, jos elää haluaa kaiksesta huolimatta.
Itse en välitä sinänsä mistään omista esim. syttäripäivistä mitenkään kauheasti.
Tuo rinkeli on mielenkiintoinen, onko oma tekemä kun en ole kaupassa tuohon törmännyt. Ja jos on niinkö voisiko saada ohjeen. Voisin kokeilla.
Kasvojen kokoinen kurpitsahillorinkeli on leipomon tuote. Ostan sen aamulenkkini yhteydessä Calle Jose Martinez Ruiz Azor kadun varrella olevasta pullakaupasta. Rantaan noin 150m. Tähtään sinne Paseo Juan Aparico 5:stä kalasataman kautta. Sunnuntait tekevät poikkeuksen.
Ok sen täytyy varmaan olla hyvä.
Meillä olisi 50-vuotishääpäivä vuonna 2033 eli olisin silloin 70 vuotias ja rapiat päälle - täysin mahdollista siis, että tuota päivää juhlitaan puolisoni kanssa; toivossa sopii elää.
Meidän yhteiselomme alkoi 70-luvun lopussa, seurusteltiin useampi vuosi ennen naimisiin menoa. Perustettiin perhe. Nyt elellään kahdestaan aktiivista kaupunkilaiselämää; muutettiin kaiken keskelle kun lapset lensivät maailmalle. Kesämökki auttaa puolison maallekaipuuseen ja omakotitalon asumisen haikailuun.
Juuri nyt ollaan pidennetyllä viikonloppureissulla; aivan ihanaa aikaa siis elellään kun voidaan olla niin kuin silloin nuorena parina; voidaan keskittyä toisiimme ja parisuhteeseemme. Ollaan viisastuttu ja muutoinkin elämän kokemusta tullut niin, ettei ihan kaikista pikkuvastoinkäymisistä hypitä seinille.
Tuohan+on+todennäköistä+kunhan+ei+satu+vakavaa+onnettomuutta+eikä+mikään+geneettinen+kiusa+yllättäen+ilmoita+olostaan.
Tuohon mennessä olen toivottavasti ollut naimisissa melkein jo kaksi vuotta :-). Tosin kyseessä on silloin toinen kerta (eri nainen) Aikaisemmin parisuhteessa 25 vuotta, josta naimisissa 18.
Onnea teille ja tulevalle liitollenne. Vaikka kuinka luvataan ne ylä- ja alamäet papin edessä, jokainen varmasti haluaa uskoa siihen mutta käytäntö on toinen. Syystä tai toisesta emme olekaan niitä ihmisiä mihin rakastuimme. Miten jaksaa lapsiperheen/työn sovittamisen jne.
Ei voi tietää mitä se elämä' eteen heittää.