Auringonpalvontaa sateessa

Muuan rodoslainen baarimikko sanoi minulle, että Rodoksella voi ottaa aurinkoa jo maaliskuussa. Eipä näy ainoatakaan auringonpalvojaa Rodoksen rannoilla tällä hetkellä. Syynä saattaa olla, että lämmintä on 11 astetta ja sataa tihuttaa hiljalleen. Rodoksen lentokentällekään ei tule yhtään koneellista auringonpalvojia tänään.

Sää on viileä tietysti koko Välimeren alueella. Espanjan vilkkaimmalla turistisaarella Mallorcalla ei ole yhtään parempi rantasää, mutta koska saarella ja sen pääkaupungissa Palmassa voi tehdä talvella muutakin kuin ottaa aurinkoa, turisteja on jonkin verran talvellakin. Palmassa asuu yli 400 000 ihmistä, joten talvituristi ei tunne oloaan yksinäiseksi.

Espanjan suurempi vauraus näkyy rantojen leveiden promenadien kiiltävissä laatoituksissa ja ison lentokenttäterminaalin toimivuudessa ja ruuhkattomuudessa. Kukaan ei aja moottoripyörällä pitkin jalkakäytäviä, ja hyväkuntoiset moottoritiet vievät perille. Kielitaidottomille perusjunteille taitaa yhä olla pari suomalaisbaaria El Terrenossa?
1204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomessakin voi ottaa aurinkoa jo maaliskuussa. Esimerkiksi tänään, ja nyt on maaliskuu.

Sää on viileää koko Euroopassa talvisaikaan, paitsi Kanarialla, jossa se on talvellakin joskus jopa helteistä. Silti en itse pidä niistä laava-saarista kovin paljon. Vaikka lämmintä onkin.

Rohkeimmat (jotka eivät pelkää vatsatauteja) lentävät tietenkin Thaimaaseen. Itse en olen ollut Thaimaassa, mutta sensijaan tammikuussa Floridassa ja sielläkin oli paikoittain (esimerkiksi Key West:issä) tukalan kuumaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myös_Riccione_käy kirjoitti:

Muuan rodoslainen baarimikko sanoi minulle, että Rodoksella voi ottaa aurinkoa jo maaliskuussa. Eipä näy ainoatakaan auringonpalvojaa Rodoksen rannoilla tällä hetkellä. Syynä saattaa olla, että lämmintä on 11 astetta ja sataa tihuttaa hiljalleen. Rodoksen lentokentällekään ei tule yhtään koneellista auringonpalvojia tänään.

Sää on viileä tietysti koko Välimeren alueella. Espanjan vilkkaimmalla turistisaarella Mallorcalla ei ole yhtään parempi rantasää, mutta koska saarella ja sen pääkaupungissa Palmassa voi tehdä talvella muutakin kuin ottaa aurinkoa, turisteja on jonkin verran talvellakin. Palmassa asuu yli 400 000 ihmistä, joten talvituristi ei tunne oloaan yksinäiseksi.

Espanjan suurempi vauraus näkyy rantojen leveiden promenadien kiiltävissä laatoituksissa ja ison lentokenttäterminaalin toimivuudessa ja ruuhkattomuudessa. Kukaan ei aja moottoripyörällä pitkin jalkakäytäviä, ja hyväkuntoiset moottoritiet vievät perille. Kielitaidottomille perusjunteille taitaa yhä olla pari suomalaisbaaria El Terrenossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu