Moikka
Osaisiko joku sanoa onko Jäätävä polte ilmestynyt DVD:lle
Kiitti asiallisista vastauksista
Osaisiko joku sanoa onko Jäätävä polte ilmestynyt DVD:lle
Kiitti asiallisista vastauksista
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
On se. Käy katsomassa vaikkapa www.huuto.netistä, siellä on myynnissä kotimaiset elokuvat-osastolla.
Jäätävästä polteesta ei ole julkaistu R2-versiosta.
Jenkeissä on julkaistu R1-versio, joka on leikattu. Ei tosin niin pahasti leikattu kuin aikoinaan suomalainen videoversio, mutta jenkki dvd:ltä puuttuu kuitenkin muutama sekuntti esim. elokuvan alussa tapahtuva poron teurastus ja erään neuvostosotilaan yliajo rekalla.
R1-versio on huono julkaisu.Dvd:llä ei ole mitään extraa, kuin joitain muiden leffojen paskoja trailereita. Lisäksi tekstitykset puuttuu.
Toivon syvästi,että tästä tulisi joskus Markus Selinin ja Renny Harlinin komenttiraidoilla oleva Special Edition Dvd. Molemmilla varmasti riittäisi juttua elokuvan teosta,vaikeuksista ja lopulta siitä kaikesta hypestä minkä se sai suomessa aikaan 80-luvun puolessavälissä.
Miten sen esittäminen estettiin ?
Kuka oli yhteydessä ja kehen ?
Silloin kun Jäätävä Polte julkaistiin vuonna 1986 elettiin hieman erilaisia aikoja kuin nykyään. Neuvostoliittoa pidettiin edelleen suurena uhkana Suomelle ja kylmä sota oli pahimmillaan.
Jäätävä polte kiellettiin melkein heti ilmestymisensä jälkeen, koska sen pelättiin heikentävän suhteita Neuvostoliittoa kohtaan. Jäätävää poltteen kuvamateriaalia pidettiin liian neuvostovastaisena.
Elokuva kuitenkin lopulta julkaistiin pahasti leikattuna. Elokuvasta ei kuitenkaan ollut leikattu mitään "neuvostovastaista materiaalia", vaan pelkästään väkivaltaa oli vähennetty.
En usko, että enää nykypäivän Suomessa millekkään elokuvalle kävisi näin. En myöskään usko, että Harlin ja Selin olisivat elokuvaa tehdessään ajatelleet tekevänsä "poliittisesti arvelluttavaa" elokuvaa, vaan kyse oli pikemminkin puhtaasta toimintaelokuvasta.
Kenen taholta otettiin yhteyttä, ja kehen ?
Oliko filmi sensuurilla omat kanavat - vai miten homma toimiin ?
Jäätävä Polte oli ensimmäinen elokuva, joka sensuroitiin YYA sopimuksen nimissä ?
Kuinka montaa elokuvaa taas ei tehty, kun rahoitusta ei saatu valtiolta ?
Jäätävä polte ei ollut suikaan ensimmäinen elokuva, joka jäi Suomessa sensuuriin neuvostovastaisuuden vuoksi. Leffoja oli pilvin pimein mm. alkuperäinen versio Matnsurian Kandidaatista, Wilderin Yks, kaks, kolme jne.
Olikohan nämä toiset jo ennen YYA sopimusta ?
Oliko silloin jo iltapäivisin ilmestyviä lehtiä ?
Jäätävä polte esitettiin Elonetin mukaan televisiossa jo 5. kesäkuuta 1991.