Ylistyslaulu maahanmuuttajan opinhalulle

https://yle.fi/uutiset/3-10784288
Maahanmuuttaja Ameer Al-Kulabi kirjoitti ylioppilaaksi Lieksassa ja tulokset olivat Lieksan lukion parhaimmistoa. "Al-Kulabi on hakenut Tampereen yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä ja saattaa päästä sisään jo ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella."

Tällaisia nuoria Suomi tarvitsee.

Nyt olisi syytä järjestää kansalaisjuhla Lieksan torilla. Lieksalaiset aikaismiespojat, jotka loisivat Kelan rahoilla kotonaan, olisi syytä kerätä kunniavartioon torille. Ameer tuotaisiin avoautossa torilla ja peruskouluun lopettaneet lieksalaiset vähäpojat voisivat kuorossa laulaa ylistyshymniä: Kun nuori jaksaa ja kun nuori viitsii, se on kaikki isänmaan parhaaksi.

Mieleni tuli vallan pahaksi, kun ajattelen, että meillä on 70.000 nuorta, joiden koulunkäynti on jäänyt peruskouluun; kun ei nuori jaksa, eikä viitsi.
4794
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Missäs Alin reaaliaineet on ylppäristä?

Äänestä
Aloittaja

Sinuun taisi iskeä lukihäiriö?

"....hän kirjoitti eximian eli toiseksi korkeimman arvosanan pitkästä matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta. "
Fysiikka ja kemia ovat reaaliaineita.
Kielet ja matetiikka ovat sitten ei-reaaliaineita.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Heitä voltti -> matematiikka

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Heitä voltti -> matematiikka

    Sinuun taisi iskeä lukihäiriö?
    On siinä todellakin nauramisen aihetta.

    Äänestä

  • Miksi narsistit ovat itsensä peukuttamisessa mestareita?

    Äänestä

  • Nyt käytetään "maahanmuuttaja sanaa ",niistä raiskareista "itäsuomalainen mies"

    Äänestä

Persu ÄÖ69.

Äänestä
  • Niin, mikä se ÄÖ oikein on? Ja jos persuilla se on 69, niin sinulla sitten kai 54?

    Äänestä

  • Tämä Persu kirjoitti aikanaan laudaturin pitkästä matematiikasta.
    Halla-ahoa on tullut äänestettyä jo useamminkin.

    Äänestä

Manu oppiii puhumaan suomea jollain tavalla keskimäärin 49 vuodessa,
matu 55 vuodessa,
Sossuun oppivat taxilla kulkemaan alle päivässä.
No nyt lauletaan.

Äänestä
  • Eikun nauretaan yhdessä...

    Äänestä

Aina on joku poikkeuskin joukossa, mitä sitten?

Uusi Nokia, juu-u...

En sijoittas kuitenkaan siihen. Tuskin kukaan järkevä sijoittaisikaan.

1Äänestä
Aloittaja

Onpas nyt. Pojille ei kelpaa mikään.

Kun maahanmuuttaja ei sopeudu, ei kotoudu, ei opi kieltä, täällä nillitetään pää punaisena. Kun sitten tulee pakolainen, joka sopeutuu, kotoutuu, oppii kielen ja menestyy opinnoissaan, täällä nillitetään pää punaisena.

Koettakaa nyt jotenkin päättää, mitä mieltä te olette. ;)

Äänestä
  • Mun lyhyellämatikalla se kotoutunut yksi/40 000 osa kaikista 2015 jlk tulleista.

    Äänestä

  • "Onpas nyt. Pojille ei kelpaa mikään.

    Kun maahanmuuttaja ei sopeudu, ei kotoudu, ei opi kieltä, täällä nillitetään pää punaisena. Kun sitten tulee pakolainen, joka sopeutuu, kotoutuu, oppii kielen ja menestyy opinnoissaan, täällä nillitetään pää punaisena.

    Koettakaa nyt jotenkin päättää, mitä mieltä te olette. ;)"

    No jopas siellä luonasi nillitetään pää punaisena koko ajan. Lopeta se nillitys sitten.

    Äänestä

  • Vanha viisaus sanoo, taitaa olla siitä sinun kirjastasi: Ei yksi pääsky kesää tee!

    Äänestä

Herra al-Kulabilla on ikää jo sen verran, että ymmärtää omaa parastaan ja hyvä niin.

Suomen kieli haltuun ja lukio läpi neljässä vuodessa on kieltämättä oiva saavutus, mutta muiden maahanmuuttajien ja Suomen huoltovarmuuden kannalta on ikävää, että onnistujia on niin harvassa, että niistä revitään isot otsikot valtion mediaan.

P.S. Luulisi vituttavan, kun maahantullessa on valehdellut olevansa alaikäinen, niin sitten aikanaan pääsee ansaitulle eläkkeelle vasta seitsemänkymppisenä. ; )

1Äänestä
  • Pohja koulutus aivokirgunki, ehkä ennen suomeen saapumista

    Äänestä

  • Aloittaja

    Onnistujia on harvassa. Niinpä meidän kannattaa iloita jokaisesta onnistujasta. Olen iloinen myös jokaisesta lieksalaisesta vähäpojasta, joka ymmärtää lopettaa lorvimisen ja lähtee ammattikouluun.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Onnistujia on harvassa. Niinpä meidän kannattaa iloita jokaisesta onnistujasta. Olen iloinen myös jokaisesta lieksalaisesta vähäpojasta, joka ymmärtää lopettaa lorvimisen ja lähtee ammattikouluun.

    Suomessa(kin) on irakilaisten ja somalien kotouttaminen epäonnistunut totaalisesti. Vikaa on toki niin sysissä kuin sepissäkin, mutta ehkä suomalaiset viranomaiset joutuivat euforian valtaan aikoinaan vietnamilaisten sujahdettua suomalaiseen elämään niin vilkkaasti.

    Suomalainen viranomainen ja sosiaalitantta on sinisilmäinen tollo ja hyödyllinen idiootti sellaiselle jolle rehellisyys ja kunnia eivät merkitse yhtään mitään..

    Äänestä

  • Janakkalassa kela kortissa oli maahantulo pv syntymäpivänä, 1.1.2000.Oulussa toissavuonna oikeudessa kysyi tuomari syntymäpäivää ja kuulu i 1,8v ennen oikeidenkäytiä olevan henk todistuksessa,eli 1,8v ikäinen raiskaaja.Oli lehdessä tämä

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Suomessa(kin) on irakilaisten ja somalien kotouttaminen epäonnistunut totaalisesti. Vikaa on toki niin sysissä kuin sepissäkin, mutta ehkä suomalaiset viranomaiset joutuivat euforian valtaan aikoinaan vietnamilaisten sujahdettua suomalaiseen elämään niin vilkkaasti.

    Suomalainen viranomainen ja sosiaalitantta on sinisilmäinen tollo ja hyödyllinen idiootti sellaiselle jolle rehellisyys ja kunnia eivät merkitse yhtään mitään..

    Eihän "monikulttuurinen unelma" ja arabien tai afrikkalaisten kotouttaminen ole onnistunut koskaan, eikä tule ikinä onnistumaan.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Onnistujia on harvassa. Niinpä meidän kannattaa iloita jokaisesta onnistujasta. Olen iloinen myös jokaisesta lieksalaisesta vähäpojasta, joka ymmärtää lopettaa lorvimisen ja lähtee ammattikouluun.

    Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?

    Äänestä

Näitä "onnistuja" kandinaatteja ylellä kyllä riittää ainoa pikkiriikkinen ongelma vaan on se ,että kaikki lopulta on paljastunut valheeksi sitä taas odotellessa.

Äänestä

"Mieleni tuli vallan pahaksi"
Sitä se on ollut koko ajan.

Äänestä

Suomi ei tosiaankaan tarvitse Al-Kulabia perheineen, eikä yhtään hänen maanmiestään, lukioista on valmistunut tuhansia suomalaisia Al-Kulabia paremmin arvosanoin, mutta yle on agendansa mukaisesti hiljaa heistä. Vanhaa sanontaa mukaillen, ei yksi "Al-Kulabi" kesää tee, on mielenvikaista laulaa ylistyslauluja sille, että mätiä omenoita tuottava puu tuottaa kerran vuoteen yhden kitkerän, hädintuskin syötäväksi kelpaavan omenan, lopun sadon ollessa täysin epäkuranttia... Sama kun laulaisi oodia kuinka hyödyllisiä ja tarpeellisia bandidos ja helvetin enkelit yhteiskunnallemme on, kun yksi jäsen kerhosta tuli uskoon ja lopetti rötöstelyn...

Äänestä
  • "Vanhaa sanontaa mukaillen, ei yksi "Al-Kulabi" kesää tee, on mielenvikaista laulaa ylistyslauluja sille, että mätiä omenoita tuottava puu tuottaa kerran vuoteen yhden kitkerän, hädintuskin syötäväksi kelpaavan omenan, lopun sadon ollessa täysin epäkuranttia... Sama kun laulaisi oodia kuinka hyödyllisiä ja tarpeellisia bandidos ja helvetin enkelit yhteiskunnallemme on, kun yksi jäsen kerhosta tuli uskoon ja lopetti rötöstelyn..."

    Mikä kohta jäi ymmärtämättä?

    Äänestä

  • "Nuorukaisen ylioppilaskokeiden tulokset ovat lukion parhaimmistoa"

    Eli parhaimmistoa, ei kuitenkaan paras, siis Lieksassakin oli Al-Kulabia menestyneempiä suomalaisnuoria, mutta heistä yle ei kirjoita, miksi?

    Äänestä

  • Ei kaikki Valkokultaa, mikä kiiltää.

    Äänestä

  • Kuka ne lapset on elättänyt,me töiissä olevat ja eläkeliset,kuinka monta yhteenä perheessä tai tulossa?PerFinn

    Äänestä

  • Nyt käytetään "maahanmuuttaja sanaa ",niistä raiskareista "itäsuomalainen mies"

    Äänestä

  • On huomattava saavutus muutamasta sadasta tuhannesta löytyy peräti yksi veronmaksaja ja onko edes siitä takeita että on tuleva veronmaksaja?

    Montakohan ylioppilasta tulikaan Suomessa tänä keväänä? Aha vain yksi?

    Äänestä

  • Jos on vain parhaimmistoa, niin silloin löytyy myös parempia, jopa Lieksasta, eihän Moktar sitä oikein näytä tajuavan.

    Eihän kevään kirjoituksessa tullut vain kuin noin 25 200 ylioppilasta ja varmaan heistäkin voisi sentään jotain mainita.

    Äänestä

Ja sossu.msksaa.opinnot asumisoikeus...oma opiskelu.tökkädi siihen.kun.rahaa ei ollut opiskelun alun rahoittamiseen...mamulla nämä kaikki järjestyy ilmaiseksi..

Kuka maksoi abduhjain 2000 euron lukiokirjat ja läppärit ? Ja sitten kun yliopistokaupunkiin muutetaan ja yliopistossa opiskellaan niin ei siihen.ihan köyhän kodin pojalla ole varaa...opiskelumateriaalit ja kämpän hommaus nielee jo tuhansia ja eläminen kun pitäsi kustantaa ja opintotuki ei riitä juuri mihinkään.

Äänestä
  • Aloittaja

    "...eläminen kun pitäsi kustantaa ja opintotuki ei riitä juuri mihinkään."
    Kannattaa sinunkin kirjoittaa vain niistä aiheista, joihin oma tietopohjasi riittää. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "...eläminen kun pitäsi kustantaa ja opintotuki ei riitä juuri mihinkään."
    Kannattaa sinunkin kirjoittaa vain niistä aiheista, joihin oma tietopohjasi riittää. ;)

    "Vanhaa sanontaa mukaillen, ei yksi "Al-Kulabi" kesää tee, on mielenvikaista laulaa ylistyslauluja sille, että mätiä omenoita tuottava puu tuottaa kerran vuoteen yhden kitkerän, hädintuskin syötäväksi kelpaavan omenan, lopun sadon ollessa täysin epäkuranttia... Sama kun laulaisi oodia kuinka hyödyllisiä ja tarpeellisia bandidos ja helvetin enkelit yhteiskunnallemme on, kun yksi jäsen kerhosta tuli uskoon ja lopetti rötöstelyn..."

    Mikä kohta jäi ymmärtämättä?

    Voisitko karvalakkipäinen öyhöttäjä vastata yksinkertaiseen kysymykseen?

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "...eläminen kun pitäsi kustantaa ja opintotuki ei riitä juuri mihinkään."
    Kannattaa sinunkin kirjoittaa vain niistä aiheista, joihin oma tietopohjasi riittää. ;)

    Mortal Kuppa hei,lienee saaneet kaikki lapsilisät ja suomen ilmaiset koulut?,se tase on meilläkin ansaittu mulla on tieto 1867 vuodesta mitä meidän suvun kantaisät on tehneet työtä suomessa suomen hyväksi.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "...eläminen kun pitäsi kustantaa ja opintotuki ei riitä juuri mihinkään."
    Kannattaa sinunkin kirjoittaa vain niistä aiheista, joihin oma tietopohjasi riittää. ;)

    Mihin sinulla riittää tietopohjasi, eikö tämäkin tietosi perustu vain mitä olet lukenut ylen sivuilta ja sokeasti uskot kaiken!

    Äänestä

Todellinen yksittäistapaus.

Äänestä
  • Ja Gubba on yksinkertainen tapaus.

    Äänestä

Suomessa+matuista+keskeyttää+90%+lukion+erilaisista+syistä

Äänestä

Siitähän on moneen otteeseen kirjoiteltu ja opettajatkin myöntäneet että maahanmuuttajilta ei vaadita yhtä paljon kun kantasuomalaisilta! Saavat päästötodistuksiakin vaikka puolet tenttimättä kun äly ja pitkäjännitteisyys puuttuvat.

Äänestä

Ihme homma
Yleensä maahan muuttajat ei selviä lukiossa
Hyvä jos amisen suorittavat
Tämä on poikkeus ja erittäin harvinainen en tapaus
Tuskin kumminkaan mitään yliopistoakä läpi pääsee
Puhumattakaan oikis lääkis kauppias.

Äänestä
  • Kaverihan on tullut Suomeen 15-vuotiaana ja opiskellut lähes pakkomielteisesti, kun ei ole ollut muutakaan tekemistä. Vähän fiksumpi kaveri vielä, joten ei ollenkaan mikään ihme, jos päivittäin opiskelee 12-15 tuntia. Ehtiihän sitä kolmessa vuodessa sillä tahdilla oppia paljonkin. Eihän nää kaikki ole mitään ÄO 80 tapauksia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Vai että ihan "oikis lääkis kauppias".

    Nauretaan yhdessä. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Vai että ihan "oikis lääkis kauppias".

    Nauretaan yhdessä. ;)

    Äijänretale takertuu kirjoitusvirheisiin.
    Itse tekee niitä päivittäin kymmeniä.

    Äänestä

On tosiaankin valtakunnan suurimpia uutisia se, että matu pääsee ylioppilaaksi.

Ikävä kyllä tämä todellakin on yksittäistapaus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Moktar.Gubta kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10784288
Maahanmuuttaja Ameer Al-Kulabi kirjoitti ylioppilaaksi Lieksassa ja tulokset olivat Lieksan lukion parhaimmistoa. "Al-Kulabi on hakenut Tampereen yliopistoon opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä ja saattaa päästä sisään jo ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella."

Tällaisia nuoria Suomi tarvitsee.

Nyt olisi syytä järjestää kansalaisjuhla Lieksan torilla. Lieksalaiset aikaismiespojat, jotka loisivat Kelan rahoilla kotonaan, olisi syytä kerätä kunniavartioon torille. Ameer tuotaisiin avoautossa torilla ja peruskouluun lopettaneet lieksalaiset vähäpojat voisivat kuorossa laulaa ylistyshymniä: Kun nuori jaksaa ja kun nuori viitsii, se on kaikki isänmaan parhaaksi.

Mieleni tuli vallan pahaksi, kun ajattelen, että meillä on 70.000 nuorta, joiden koulunkäynti on jäänyt peruskouluun; kun ei nuori jaksa, eikä viitsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu