Helluntaikirkon radiojumalanpalveluksesta kiitos

Kirkkoihin kuulumattomien päivittäiset
uutiset osoitteessa http://go.to/veijonen/

kiittää helluntaikirkon radiojumalanpalveluksesta
seuraavin sanoin:

HELLUNTAIKIRKON RADIOJUMALANPALVELUS 17. 3. klo 10 Lappeenrannan Betaniasta. Jumalanpalveluksessa Lappenrannan Betaniasta Armilankadulta saarnasi Mika (oik. Matti Mikael) Yrjölä. Hän mainitsi, että oli 12 vuotias silloin kun hänen koko elämänsä ajan kotinaan ollut laiva upposi.
Kysymyksessä oli laiva nimeltä Ebeneser. Vuonna 1937 Mikan isoisä Toimi Yrjölä sai näyn valkoisesta laivasta, jolla voitaisiin tehdä lähetystyötä. Näky alkoi toteutua 1953, kun Suomen helluntaiherätys hankki vanhan amerikkalaisen miinanraivaajan, jota alettiin kunnostaa lähetyslaivaksi Rauman telakalla. Kunnostettu laiva Ebeneser lähti matkaan Helsingistä 10.8.1955 mukanaan 31 henkilöä, niistä 7 lasta. Suurin osa laivan miehistöä oli lähetystyöntekijöitä, jotka myöhemmin hajaantuivat eri maihin. Ebeneser toimi Sri Lankan ja Intian sekä Indonesian vesillä yli 20 vuotta. Kun laiva upposi myrskyssä Jaavan merellä 1983 kaikki mukana olleet 19 henkilöä pelastuivat ihmeen kautta. (Lähde: Helsingin Saalemin historia) Ebeneser oli 41 metriä pitkä ja 7,5 metriä leveä, purjeilla varustettu kaksimastoinen moottorialus. (Lähde: Valtter Luoto: Merta päin. Lähetysmatkoilla Toimi Yrjölän mukana. RV-kirjat, Vantaa 1980). Saarnaaja Mika Yrjölä täytti 30 vuotta muutama kuukausi sitten. HV
5927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siunausta ja menestystä!

Äänestä

"veet silmissä". Jo on valtava usko miehellä, joka ajattelee kädettömän (toinen käsi) lapsen
vieressä: "Voi, mikä vahinko, Säde ei voi koskaan nostaa molempia käsiä Jumalan ylistykseen."

Siunausta ja varjelusta koko Mikan perheelle
ja suvulle sekä kaikille kristityille.

Äänestä

Laiva nimeltä Ebeneser oli niin paskassa kunnossa, ettei sillä olisi saanut edes purjehtia.
Mutta uskovaisethan useasti kuvittelee, että kyllä Jumala pitää vaikka romun pinnalla.

No onneksi kukaan ei hukkunut

Äänestä
  • Olihan se paska.Vain 40 vuotta kesti.Oli suunniteltu lyhytaikaiseen käyttöön..

    Äänestä

Te kirkko uskovaiset unohditte kokonaa Rumputulen ja Emmakivääri konemusiikin, ja vielä tärkein
kaikesta kuolinhuudot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


go.to/veijonen kirjoitti:

Kirkkoihin kuulumattomien päivittäiset
uutiset osoitteessa http://go.to/veijonen/

kiittää helluntaikirkon radiojumalanpalveluksesta
seuraavin sanoin:

HELLUNTAIKIRKON RADIOJUMALANPALVELUS 17. 3. klo 10 Lappeenrannan Betaniasta. Jumalanpalveluksessa Lappenrannan Betaniasta Armilankadulta saarnasi Mika (oik. Matti Mikael) Yrjölä. Hän mainitsi, että oli 12 vuotias silloin kun hänen koko elämänsä ajan kotinaan ollut laiva upposi.
Kysymyksessä oli laiva nimeltä Ebeneser. Vuonna 1937 Mikan isoisä Toimi Yrjölä sai näyn valkoisesta laivasta, jolla voitaisiin tehdä lähetystyötä. Näky alkoi toteutua 1953, kun Suomen helluntaiherätys hankki vanhan amerikkalaisen miinanraivaajan, jota alettiin kunnostaa lähetyslaivaksi Rauman telakalla. Kunnostettu laiva Ebeneser lähti matkaan Helsingistä 10.8.1955 mukanaan 31 henkilöä, niistä 7 lasta. Suurin osa laivan miehistöä oli lähetystyöntekijöitä, jotka myöhemmin hajaantuivat eri maihin. Ebeneser toimi Sri Lankan ja Intian sekä Indonesian vesillä yli 20 vuotta. Kun laiva upposi myrskyssä Jaavan merellä 1983 kaikki mukana olleet 19 henkilöä pelastuivat ihmeen kautta. (Lähde: Helsingin Saalemin historia) Ebeneser oli 41 metriä pitkä ja 7,5 metriä leveä, purjeilla varustettu kaksimastoinen moottorialus. (Lähde: Valtter Luoto: Merta päin. Lähetysmatkoilla Toimi Yrjölän mukana. RV-kirjat, Vantaa 1980). Saarnaaja Mika Yrjölä täytti 30 vuotta muutama kuukausi sitten. HV

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu