Muuri alkoi murtua melkein jo heti alkuunsa. Ei silti läheskään kokonaan, mitä se tuskin koskaan. Sillä melkoisen röykkiön kiviä olen kerännyt ympärilleni suojaksi, ja ne ovat ajan saatossa kasvaneet isommiksi. Liian painaviksi siirtää. Vaan mikäs tässä, pimennosta aika ajoin kurkkiessa. Kuin arka yön olento, joka ravintoa saadakseen poistuu kolostaan taas paetakseen takaisin turvaan. Sieluni janoaa ymmärrystä, iloa, jotakin uutta ja määrittelemätöntä.
Rauhallisin ja silti hermostunein tunnelmin, en voi kuin olla se mitä olen ja olla kaikesta kiitollinen. Vaikket koskaan löytäisikään kehän keskelle.
Rauhallisin ja silti hermostunein tunnelmin, en voi kuin olla se mitä olen ja olla kaikesta kiitollinen. Vaikket koskaan löytäisikään kehän keskelle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Joskus ihminen rakentaa muurin ympärilleen, ei pitääkseen toiset loitolla, vaan nähdäkseen kuka välittää tarpeeksi murtaakseen sen." (tuntematon lähde)
Aika kamala sanonta, ikään kuin ihminen olisi passiivinen ja sille riittäisi se, mitä muut haluavat.
Mä ainakin tiedän, millaisista ihmisistä pidän eniten ja keitä muuten arvostan. Ja millaiset on vihulaisia, joille ei ole muuta kuin kylmä seinä.
Mä ymmärrän tuon ihmisen alitajuiseksi toiminnaksi... Ei sitä tahallaan niitä muureja yleensä pystytä.
Juurikin näin. Se tapahtuu huomaamatta ja vähitellen. T. Ap
Hmm, eikös kehässä ollessa tule iskeä ettei tule itse isketyksi. Täystyrmäys lienee paras juttu.
Taidan olla jo tyrmätty. Tosin sisua piisa, yhä.