Nyt Ylen puoluekannatusta mittaava gallup antaa Sipilän johtamalle keskustalle enää 11,6 prosentin kannatuksen.
Tällä vauhdilla keskustan kannatus tippuu alle 10 prosentin jo tänä syksynä.
Tällä vauhdilla keskustan kannatus tippuu alle 10 prosentin jo tänä syksynä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olipa seuraava puheenjohtaja Kaikkonen tai Kulmuni, niin se ei auta keskustaa. Nyt ollaan siinä kohtaa Suomen historiaa, että keskustasta tulee pysyvästi pienpuolue. Tämä jos mikä on pelkästään hyväksi Suomelle.
Nuorten keskuudessa kepun kannatus on 6 prosentin luokkaa. Tämä kertoo sen, että kepu tulee kuihtumaan tulevaisuudessa samaan kokoluokkaan kristillisten kanssa.
Kainuun Sanomat käsitteli näitä Ylen galluppeja joka kerta pääkirjoituksissaan siinä vaiheessa kun keskustan kannatus oli korkeampi.
Nyt on tainnut Kainuun Sanomissa jotenkin "unohtua" asian käsittely pääkirjoituksissa, kun keskustan kannatus on ollut kuukausi kuukaudelta aina vaan pienempi.
Keskustan kannatus 2015 oli 21 prosenttia.
Keskustan kannatus 2019 on nyt 11,6 prosenttia.
Näin se Sipilän toiminta näkyy.
Tämän päivän Kainuun Sanomissa ei ole mitään mainintaa tästä Ylen eilen julkaisemasta gallupista puolueiden kannatuksesta.
Näinköhän Keskustan Kainuun piiri on ohjeistanut Kainuun Sanomia siitä, että keskustan huonoja kannatuslukuja ei saa julkaista?
Vieläkään ei ole Kainuun Sanomat uutisoinut mitään tästä Ylen gallupista ja sen heikosta tuloksesta keskustalle.
Varsinainen "totuus media" tämä Kainuun Sanomat.
Keskusta+tekee+juuri+niin+kuin+ei+pitäisi+tehdä.
Liberaali+ja+maahanmuuttomyönteinen+porukka+joka+myös+vaatii+niitä+"ilmastotekoja"+on+äänekäs+mutta+loppujenlopuksi+melko+pieni.+Ei+sen+suurempi+kuin+vihreät+10+vuotta+sitten.
Sitä+ymmärtämättä+KEPU+ajettiin+punavihreiden+maailmanhalaajien+hallituksen+takuumieheksi.
Se+ei+todellakaan+ole+enemmistön+tahto.+Äänestäjät+luulivat+että+Kepu+pitää+hallituksen+ruodussa+ja+tolkun+esim.+ilamastokysymyksissä,+mutta+näin+ei+käynyt,+vaan+Kepu+myötäilee+meneillään+olevaa+sekoilua+ja+kannattajat+siirtyvät+tehokkaimmaksi+vastavoimaksi+näkemänsä+politiikan+kannattajaksi+Persuihin.
Kuten+moneen+kertaan+on+todettu,+Kepun+on+aivan+ensimmäisenä+lähdettävä+hallituksesta+ja+siten+tuhottava+se.+Jo+se+itsessään+nostaa+kannatusta+kerralla+5%
Tuo on niin oikein kun olla voi mutta en usko että lähtee hallituksesta .Ennemmin myy viimeiset äänestäjät parin vuoden ministeri paikoista,ja tekee samalla itsemurhan.Surullista
Kepua kiinnostaa olla tekemässä 18 maakuntaa ja sote-aluetta.
Vaikka vähemmälläkin Suomessa pärjättäisiin.
Vaan kun näitä alueita on näin paljon, niin silloin monille kepun jäsenkirjan omaavalle voidaan luoda oleskeluun pohjautuvia johtajan paikkoja näihin maakuntiin.
Onkohan Kepun johdolle tullut kertaakaan mieleen, että heikolla kannatuksella voisi olla myös jotain tekemistä aikaisemman hallituksen ministerien touhujen kanssa? Itse en ennen tuota hallitusta suhtautunut Kepuun mitenkään erityisen kielteisesti, mutta Sipilän ja varsinkin Bernerin toiminta johti siihen etten äänestäisi k.o. puoluetta tulevaisuudessa edes ase ohimolla. Kaikki ne joiden kanssa olen aiheista puhunut ovat samalla kannalla.
Anonyymi
Lieneekö vieläkin Keskustapuolueen johdossa se 12 - 15 ihmisen viisasten kerho, joka puoluetta johtaa. Kumartaa aina puheenjohtajaa, joka saa niistä nähden tehdä vaikka mitä typeryyksiä.
Harhaan ja jyrkkää alamäkeä näkyy matka etenevän.
Joku entinen niistä voisi opiskella vielä papiksi ja mennä johonkin seurakuntaan Pohjanmaalle. Siellä menestys olisi taattu.
Sipilä teki kepusta pysyvästi pienpuolueen.
Tästä syystä Sipilä jää historiaan vähemmän mairittelevalla tavalla.
Kepun puoluetoimistolta masinoidusti laitetaan eri medioihin viestiä jossa väitetään suomalaisilla tulevan vielä Sipilää ikävä.
Viime kevään vaalien tulos ja senkin jälkeen laskussa ollut kepun kannatus ei mitenkään tue tätä väitettä.
Pikemminkin tällä toiminnalla kepulaiset tekevät itsestään hölmöjä.
Kulmunin kannattaa ostaa sipilältä lentokone kun saa parit tilit säätiöiltä mihin ehtii
liittyä , on sitten nopeempaa lentää lappiin katselee korpea poroja johon saa EU tukea lihavaa.