Jos saisitte mahdollisuuden...

Jos he vain kykenisivät muistamaan minut, paiskaisin kättä niiden alkkinarkkien kanssa ja sanoisin että annetaan menneiden olla.

Upottaisin happosaaviin ja katsoisin kuinka heidän iho sulaisi pois. Kova kiljunta ja sen jälkeen täysi hiljaisuus. Paha on poissa vihdoin.

Sanallista kuritusta, haukkuhan ei haavaa tee sekä siperia opetti ja sillä hyvä, ei mitään karttakeppihommia

Katkoisin nilkat 😁

En mitään. En kuluta heihin aikaani. Viha vain satuttaa itseäni enemmän kun eivät kuitenkaan välitä mitä ovat tehneet. Niin miksi pilaisin oman elämäni heidän takiaan. Kyllä se elämä jokaiselle oman suolavettensä juottaa.

Nämä kaikki kiusaamiset mitä on tullut lapsuudesta tähän päivään. Ei sellaista kostoa olisikaan. Ei minun olo siitä parane. Minusta on tehty täysi raunio.
Kosto ei auta mitää. Se vaan on lusittava itse.
Terveisin Tampereen mies 45v.
Tämän takia olen täysi pessimisti, ja itseni vihaaja.

En todellakaan paiskaisi kättä. Pistäisin vankilaan (pääsisivät helpolla). Tiettyjä asioita ei voi antaa anteeksi koskaan.

Kiduttaisin hitaasti, pakottaen kokemaan saman, jonka itse jouduin kärsimään heidän toimesta. Pelkoa, ahdistusta, tuskaa, kärsimystä, häpeää unohtamatta!

Yhtenä ajatuksena yleisesti ottaen on se, jos minulla olisi valtaa siirtäisin kiusaajan toiseen kouluun. En kiusattua.
Toki on paljon muutakin kehitettävää asian tiimoilta.

Kiusattu, petetty ja ties mitä. Hidas kärsimys. Varsinkin se yksi, joka on perinyt rahaa ja halusi olla nyt aikuisella iällä fb kaveri. Tai oikeastaan... kaikki se paha olo, mitä tunsin ja vieläkin (vittu) vaikuttaa minun elämääni yli nelikymppisenä isänä. Saisivat kokea sen saman ja yhtä pitkä ajan. Kaiken sen ylivoiman, kun joukolla hyökätään kimppuun. Kaiken sen, kun nauretaan kaikelle mitä teet. Kaiken sen, kun haukutaan vaatteista lähtien. Köyhä, läski. Jopa sukunimestä, joka on tuki tavallinen. Yhden ainoan päästäisin pälkähästä. Hän tuli parikymppisenä pyytämään anteeksi kaikkea, mitä oli aiheuttanut.

Jokohan lopetetaan tämä koulukiusaajista puhuminen. Yhteiskunnan kiusaamista se on.

Sulkisin median ja kieltäisin television ja kaiken maan ulkopuolelta tulevan elokuvatuotannon.
Jopa netin kautta esitettävät vanhat sketsipätkät. Etenkin Suomessa tehdyt.
Joukkohysterisiä saarnoja järjestävät -kunnat sekä uskonnollisen radion.

oletko kiusaaja kun et halua että puututaan teidän tekemisiinne. jos saisin päivän että kisaajilleni voisin tehdä mitä vai olisi upottaa happotynnyriin niin pahaa olette tehneet minun elämälleni ja rakkaallelähipiirilleni

Olen vastannutkin tähän kysymykseen aiemmin mutta lisään vielä.

Minulla oli pari kiusaajaa, päätin että tulen menestymään elämässäni näyttääkseni heille. Vähän lapsellista ehkä, mutta se sai minut ponnistelemaan.

Kiitos heille ;)

Onko järkeä siirtää kiusattu eri luokkaan tai kouluun? Kiusaaja on siirrettävä eri ympäristöön, milloin tämä ymmärretään opetustaholta? Kiusaajan on opittava tuntemaan uudet luokka- tai koulukaverit ja tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Se olisi hänelle opetus ja jos hän uudessa ympäristössäkin kiusaa on asiaan puututtava kovemmalla otteella.
Myöhemmin on kiusatun mentävä rohkeasti puhumaan vaikka jonkun toisen kanssa kiusaajalle ja kysyttävä suoraan miten paha ongelma hänellä on. Miksi kiusata toisia koska ongelma on hänellä, ei kiusatulla. Katumus ja anteeksipyyntö kuuluu hänelle, ei kiusatulle.

En mitään, ei mua kiinnosta.

KOSTO. Vain ja ainoastaan.

Kutsuisin heidät yhteen ja juhlisin kertoisin kasvokkain miltä tuntui. Haluaisin kuulla heidän tarinat miksi.

Yhden heitin naama edellä asfalttiin ja karatessaan autolla (vaikken perään lähtenytkään) hän ajoi puuta päin samalla parkkipaikalla.

Yksi sattumoisin oli samassa asunnossa jonne saavuin ja hänen ryhtinsä romahti nähdessään minut ja kysyi vienosti : Mitä kuuluu ?
Se riitti.

Pahin traumojen aiheuttaja pyörikin muutaman vuoden samoissa "piireissä " kuin minäkin ja katseltuani aikani totesin hänenkin olevan vain ihminen traumoineen.
Hiukan äkäpussi kaikkia kohtaan paitsi niitä kenen persettä lipoi.
Se siitä.

Anteeksiantaminen on kuitenkin homman ydin ja se ei aina helppoa ole.

Itse en ole joutunut kiusatuksi, enkä ole osallistunut kiusaamiseen. Ystävissä oli muutama ajoittain kiusattu, omaan ystävyyteenI se ei vaikuttanut. Eikä kiusaajat yleensä iskeneet kun olin ystävän kanssa kahden/ryhmässä.

Oma lapsi on joutunut kiusatuksi, ja siksi olen nähnyt sen toisen puoletkin. On kauhea mennä kouluun, kun saa pelätä että saa nyrkistä päähän. Tuo loppui vasta kun tein lyövästä lapsesta lastensuojeluilmoituksen. Tuolla pojalla oli hyvät vanhemmat, tekivät lapselleen selväksi ettei lyöminen käy. Luulen, että vasta tässä kohtaa vanhemmille oli kerrottu miten vakava tilanne on. Tilanne laukesi kuin melkein seinään. Opettajan liian lepsu ja ymmärtävä ohjeistus ei ollut auttanut ollenkaan. Lapsi, jolla on haasteita impulssikontrollin kanssa tarvitsee tarkat rajat. Lapsen nykyinen opettaja puhuu asiat suoraan ja asettaa lapsille tiukat rajat. Ketään ei kiusata ja lapsilla on turvallisempi olla.

Omaa lastani olen ohjeistanut puolustamaan kavereitaan (sanallisesti) ja hakemaan aikuista apuun. Aika usein tuo toimii nykyään molempiin suuntiin eikä ketään porukasta kiusata.

Valitettavasti monille noista kiusaajista ei käy hyvin. He tarvitsevat apua, niin kuin kiusaajakin. Me aikuiset olemme niitä, kenen pitäisi puuttua kiusaamiseen kun sen näemme ja kuulemme. Lapseen vaikuttaa jo vieraankin ihmisen asenne siitä ettei tuo käytös ole sallittua.

Haluan, että he kokevat saman kuin minä. Sitten tietävät, minkälaista helvettiä se tekee ihmisen elämästä. Tapon yritys jättää vakavat jäljet, jota kiusattu / uhri kantaa lopunelämäänsä.

Kiusaajat pahoinpitelijät on sääkittäviä turhanpäiväisiä säälittäviä ihmishylkiöitä keskuudessamme

Varmaan haluaisin näyttää heille nykyisille perheellisille, onnellisille, miten itse olen itseinhossani jäänyt yksin.

Mitä se oikeastaan hyödyttää. Pahimpia kiusaajia on ollut ne jotka mahdollistaneet sen. Ne suositut, menevät koulun "vedot". Ne joilla elämä aikuisenakin meni ihan putkeen. Aloittivat seurustelun nuorena. Rakastuivat, perustivat perheen. Opiskelivat sosiaalisessa, innostuneessa, normaalissa opiskelijayhteisössä, kavereiden ympäröimänä. Onnistuivat elämässä, työssä ja parisuhteessa.
Nyt selittävät omille lapsilleen, että oli meilläkin kiusaamista, mutten itse koskaan ollut yksi heistä. Ehei, en minä, ne muut.

Niin. Jos olisin ilkeä. Toivoisin. Että heidän lapsensa kokee oman kohtaloni. Että heidät eristetään välitunnit seisomaan yksin, haukutaan rumaksi. Laitetaan kaikki muut käyttäytymään samoin. Tehdään tätä vuosia.

Sitten heidänkin lapsensa tulee vielä 4-kymppisenä istumaan kotona yksin pelokkaana. Kykenemättä elämään, hankkimaan töitä tai parisuhdetta, saati apua.

Mutta miksi toivoisi kenellekään samaa. Sehän olisi sairasta, kiusaamista pahimmillaan.

Haluaisin heidän kärsivän, kokevan suunnatonta tuskaa, lamauttavaa pelkoa, järkyttävää ahdistusta ja loputonta surua lopun elämää. Minä koen joka päivä näitä tunteita. Kiusasivat niin hyvin, että sairastuin vakavasti ja jouduin sairaseläkkeelle! He pilasivat minun elämäni. Aamun ensimmäinen ja illan viimeinen ajatus on itsemurha.

Poistaisin heidät elämän yhtälöstä. He eivät ansaitse elää! Kärsikööt helvetissä iäisyyden!

Minun koulukiusaaja on nykyään kaverini, vanhemmiten sitä viisastuu.

Hienoa luettavaa että ongelma ratkaistu ja ootte frendejä.

Koulukiusaaminen on vaikea juttu, koska kyseessä on lapset. Kasvavat lapset, aikuiset on ratkaistava tuommoiset ongelmat. Kiusaavat lapset purkavat pahaa oloaan. Ongelmana on kiusaavat aikuiset. Kaikki lähtee aina aikuisista, ei lapsista.

Toivon sydämeni pohjasta, että kaikki koulukiusaajat ja heidän vanhemmat kuolevat koronaan! He ovat rasite ympäristölle!