Kyllä herra, rikokset kiinnostaa! Olen jo hakenut kymmenet kerrat perinteiset juoksukaljat. Uuttakin olen kehitellyt rikollisessa mielessäni eli kävin juoksuparturissa, juoksulääkärissä, juoksuhierojalla, juoksuravintolassa, juoksutaksissa, juoksuhuoralla ja juoksuterapiassa ja päivittäiset ruokaostokseni hoidan juoksemalla kassan läpi.. Lisäksi matkustin Helsingistä Merikarvialle juoksubussissa.
Tästä juoksuharrastuksestani on ollut paljon hyötyä, sillä olen laihtunut puolitoista kiloa kahdessa vuodessa. Innostuin tästä jopa niin, että kävin ostamassa kolmensadan juoksukengät.
Toinen ajankohtainen asia, jota maassamme pohditaan on tämä al- Holi. Eli lähetetään sinne ensin lähetyssaarnaaja käännyttämään nämä suomalaiset kristityiksi ja otetaan ne vasta sitten takaisin. Pelastusarmeijakin voisi hoitaa tämän homman mukaansatempaavalla musiikillaan:
https://www.youtube.com/watch?v=BB_kyr38SjM
Sitten kotimaassa käännytetään ne vihervassarilesboiksi, etteivät erottuisi katukuvasta pääkaupunkiseudulla.
Vuoden mukaansatempaavin rikosuutinen tapahtui eilen, kun mies luuli juuttuneensa porraskäytävän kaiteeseen; hän luuli asuvansa siinä talossa ja luuli olleensa alakerran kuvitellussa saunassa. Lisäksi hän uskoi päällänsä olleen kylpytakin.Al- Holilla ei ollut osuutta asiaan.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006343377.html?ref=rss

Vastaukset 7
Vanhimmat
Juoksujunassa ja juoksubaarissa.. kerta riitti kumpaakin sorttii.
Niin..tulikin mieleen vielä historiasta että ekaa kertaa kun jouduin esikouluun.. meinasin lähtee juoksee (juoksuesikoulu)pois mutta se päätty portille ja mä potkien ja huutaen opettajan olkapäillä raahattiin sisälle kouluun. En ole koskaan tykännyt kouluista.
Joo päihtyneitä kaikki tyynni al-holien leirillä vähän niiku mankkaall..
Mie sain kerran juoksupanoa. Em kerro enämpää mut savossa se oli.
Juoksupanoa? Nainen juoksee karkuun ja perässä juoksevan jöpöttävä kikuli kyntää kannasta?
Ei see ees jöpöttäny oikeesti. Koita itte juosta täyressä kusistondiksessa, näyttää hyvältä mut ei tunnu miltään tai missään. Sain olla ilman pihanderii. Ei ees säälistä antanu vaik polvillani rukoilin ja vatkasin pippelii.
Aika kylmä nainen.
Kuin sitte ratkasit onkelman vai omin käsin?