Proselyyttikaste juutalaisuuteen esikuvana....

Juutalaisessa yhteiskunnassa kasteasiat olivat kansalle hyvin tuttuja asioita.

Kun vieras halusi liittyä juutalaiseen yhteisöön hänelle ja hänen perhekunnalleen (palvelijatat, heidän lapsensa vauvasta vaariin) kastettiin välittömästi proselyyttikasteella. Perhekuntakaste oli täysin tuttu asia juutalaisille esikuvana kun siirryttiin Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen kristillisen kasteen käyttöön. Koko perhe kastettiin perheen päämiehen/naisen uskon mukaan välittömästi. Jopa keskellä yötä, kuten eräänkin perheen kohdalla tapahtui. Kasteella oli aina kiire.

Kastekäsky on Matteuksen evankeliumissa (Matteus 28-luku)

Jeesus viittasi omaan valtasuuruuteen ja delegoi valtaansa opetuslapsilleen antamalla heille kastekäskyn. Ensin kaste ja sitten usko oli Jeesuksen antama järjestys tehdä hänelle opetuslapsia. Eli opetuslapseuttaa kaikki kansat ja kansoihin kuuluvat ihmiset vauvasta vaariin saakka. Sitten opetus ja uskossa kasvaminen kasteen jälkeen.

Tehdä opetusLAPSIA Jeesukselle
Opetuslapseuttaa=mateuteseette
Keinot= kastamalla ja opettamalla
Kohde=kaikki kansat

Matt.28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

"Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuinn lapsi sen ottaa vastaan ei sinne pääse"

Eli lapsenkin pitää ottaa vastaan Jumalan valtakunta ja mennä sinne sisälle.

"Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet"
10162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

jatkoa...

Kristillisen kasteen esikuvana vielä varhaisemmalta ajalta on kaste Moosekseen. Koko Israelin kansa vauvasta vaariin sai kasteen pilvessä ja meressä heidän ylittäessään Punaista merta. Entinen jäi taakse ja uusi oli sijaan tullut heidän kaikkien saadessa kasteen pilvessä (höyrystynyttä vettä) ja meressä Jumalan sanan voimasta. Kaikki kastetut saivat Pyhän Hengen. Lapsia ei jätetty kastamatta silloinkaan. Vahva kasteen esikuva nykyajan kristityille.

1.Kor.
1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

Äänestä
  • Laita kaikki koolla alkavat jakeet nyt esille, saadaan siten varmasti se vauvakaste Raamattuun!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laita kaikki koolla alkavat jakeet nyt esille, saadaan siten varmasti se vauvakaste Raamattuun!

    Jos ei tuolla saastasella sodomia-kääkällä ole mitään aiheeseen liittyvää niin pitäis turpansa kiinni. Uudestikastetta ei saada Raamattuun vaikka tuo kääkkkä miten riehuu.

    Äänestä

Koita nyt vielä jankuttaa hätäkasteesta pari aanelosta !

Äänestä
  • Koita nyt vielä jankuttaa vauvoista lisää kun et mistään muusta osaa jankata.

    Äänestä

Aloittaja valehtelee, levittelee omia juttujaan täällä. Johanneksen kaste oli kristillisen kasteen esiaste. Mutta Juutalaiset eivät tienneet, mikä Johanneksen kaste on ja mistä se oli tullut.

Matt 21:24 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Minä myös teen teille yhden kysymyksen; jos te minulle siihen vastaatte, niin minäkin sanon teille, millä vallalla minä näitä teen.
21:25 Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä?" Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: "Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo meille: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?'
21:26 Mutta jos sanomme: 'Ihmisistä', niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana."
21:27 Ja he vastasivat Jeesukselle ja sanoivat: "Emme tiedä." Niin hänkin sanoi heille: "Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen.

Äänestä
  • Voisitko sinä, Anonyymi 20.12.2019 12:08, kertoa oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä.

    Voisitko kertoa mitä ihmiset olivat ennen Johanneksen kastetta, ja mitä he olivat jälkeen Johanneksen kasteen. Noin niin kuin ajatuksiltaan ja mieleltään?

    Minkälaisessa tarkoituksessa nuo ihmiset ottivat Johanneksen kasteen?

    Millä tavalla Johanneksen kaste edesauttoi heitä parannuksen tekemisessä? Tai elämässä Johanneksen kasteen jälkeen?

    Äänestä

Aloitus
Raamatullinen totuus.

Äänestä
  • Sinä.
    Valehtelija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä.
    Valehtelija.

    kiitos hyvästä aloituksesta ja Hyvää Joulua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Juutalaisessa yhteiskunnassa kasteasiat olivat kansalle hyvin tuttuja asioita.

Kun vieras halusi liittyä juutalaiseen yhteisöön hänelle ja hänen perhekunnalleen (palvelijatat, heidän lapsensa vauvasta vaariin) kastettiin välittömästi proselyyttikasteella. Perhekuntakaste oli täysin tuttu asia juutalaisille esikuvana kun siirryttiin Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen kristillisen kasteen käyttöön. Koko perhe kastettiin perheen päämiehen/naisen uskon mukaan välittömästi. Jopa keskellä yötä, kuten eräänkin perheen kohdalla tapahtui. Kasteella oli aina kiire.

Kastekäsky on Matteuksen evankeliumissa (Matteus 28-luku)

Jeesus viittasi omaan valtasuuruuteen ja delegoi valtaansa opetuslapsilleen antamalla heille kastekäskyn. Ensin kaste ja sitten usko oli Jeesuksen antama järjestys tehdä hänelle opetuslapsia. Eli opetuslapseuttaa kaikki kansat ja kansoihin kuuluvat ihmiset vauvasta vaariin saakka. Sitten opetus ja uskossa kasvaminen kasteen jälkeen.

Tehdä opetusLAPSIA Jeesukselle
Opetuslapseuttaa=mateuteseette
Keinot= kastamalla ja opettamalla
Kohde=kaikki kansat

Matt.28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

"Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuinn lapsi sen ottaa vastaan ei sinne pääse"

Eli lapsenkin pitää ottaa vastaan Jumalan valtakunta ja mennä sinne sisälle.

"Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu