Huijari Joulupukkeja liikkeellä??

Keskustan alueella nähty eilen kaksi Joulupukiksi pukeututta henkilöä. Nähty menevän Maskulantielle. Huijareitako?
14175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Nyt vaikuttaa kyllä siltä että mustat haalarit ovat vaihtuneet Joulupukin asusteihin näin Joulun kunniaksi.

Äänestä
  • Maskulantiellä käytettiin aattona taas kannabista oikein kunnolla. Ncc:n porukka oli ihan sekaisin ja pukeutuneina Joulupukin varusteisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maskulantiellä käytettiin aattona taas kannabista oikein kunnolla. Ncc:n porukka oli ihan sekaisin ja pukeutuneina Joulupukin varusteisiin.

    Ei noin sekaisin mene pelkästä kannabiksesta vaan kyllä mukana on ollut varmasti myös bentsodiatsepiinia.

    Äänestä

Onkos nämä ne samat kaverit jotka polttivat kesällä autiotalon Maskuntien varressa?

Äänestä
  • Eivät ole. Polttaja kolmikko on Naantalilaisia joista kaksi kaverusta on jo linnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät ole. Polttaja kolmikko on Naantalilaisia joista kaksi kaverusta on jo linnassa.

    Eikös sillä toisella pitänyt olla ensin yhdyskuntapalvelus? Ja toisellahan alkaa se ihan kohta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös sillä toisella pitänyt olla ensin yhdyskuntapalvelus? Ja toisellahan alkaa se ihan kohta.

    Yksi kaveri on istunut linnassa jo puolivuotta. Toinen on tutkintavankeudessa ja kolmannella alkaa yhdyskuntapalvelus ensi viikolla.

    Äänestä

Nämä Joulupukiksi pukeutuneet miehet ovat Virolaista haalari porukkaa.

Äänestä
  • He ovat Ncc:n työntekijöitä joilla on työsuhdeasunto Maskulantiellä.

    Äänestä

Tämä tutkintavankeudessa oleva kaveri vapautuu perjantaina 17.1. Sitten alkaa varmasti taas tapahtumaan. Kaverilla on tämän Maskun polton lisäksi tilillä myös naapuri kaupungissa erään kämpän sytyttäminen tuleen.

Äänestä
  • Olisikohan tällä samaisella kaverilla myös osuutta Nesteen huoltoaseman tihutöihin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisikohan tällä samaisella kaverilla myös osuutta Nesteen huoltoaseman tihutöihin?

    Sama kaveri kyseessä. Odottaa pitkä kakku kunhan ensin saa yhdyskuntapalveluksen ja oikeudenkäynnin suoritettua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama kaveri kyseessä. Odottaa pitkä kakku kunhan ensin saa yhdyskuntapalveluksen ja oikeudenkäynnin suoritettua.

    Ei tälläiselle kaverille Saramäki ole oikea paikka vaan kyllä pitäisi miettiä nyt ihan muita laitoksia. Uudestakaupungista, kellokoskelta ja Märynummelta löytyvät lähimmät laitokset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tälläiselle kaverille Saramäki ole oikea paikka vaan kyllä pitäisi miettiä nyt ihan muita laitoksia. Uudestakaupungista, kellokoskelta ja Märynummelta löytyvät lähimmät laitokset.

    Pakottava yhdyskuntapalvelus toimii hyvänä alkuna ja kun saa sen suoritettua keväällä niin sitten kutsuukin tiilenpäät todennäköisesti useiksi vuosiksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keskustan alueella nähty eilen kaksi Joulupukiksi pukeututta henkilöä. Nähty menevän Maskulantielle. Huijareitako?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu