Humaltuminen on täynnä mysteereitä

Entisenä suurkuluttajana sitä miettii, miten on joidenkin ryyppyöiden jälkeen voinut päätyä omaan kotiin ja omaan sänkyyn, vaikka on yksin ollut liikkeellä vähän kauempanakin kotoa ja jossain vaiheessa filmi on mennyt ihan totaalisen poikki. Tiliotteissakaan ei ole näkynyt merkintöjä taksimatkoista eikä ylimääräisistä käteisnostoista.
6213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eteisen lattialta on eri kiva herätä ja miettiä millä perkeleen tuurilla sitä on näinkin pitkälle päässyt.

Äänestä

Oon myös miettinyt että jännä juttu kun ei välttämättä illasta muista mitään ja silti on löytänyt kotiin. Kotoa aina heräilee.
Ehkä pään GPS ja muisti toimii eri synapseissa aivoissa...

Äänestä
  • Ja joskus herää jopa ihan yövaatteet puettuna omasta sängystä, vaikka on luullut, että olisi sammunut katuojaan tai pudonnut mereen.

    Äänestä

Bah, muutaman kerran kotivessan lattialta naama harmaana heränneenä en noita aikoja jäänyt kaipaamaan, siirryinkin ihan itsekseni tissutteluun pääasiallisena tavoitteena maksimoida pullon hengestä kumpuava naatinnollisuus.
Pääsinkin tässä tavoitteessa jo aika pitkälle, en vaan ymmärtänyt riittävästi pitää samaan aikaan kehon terveydestä huolta riittävän pitkillä taukojaksoilla ja omakuntoutuksella, niin pääsi terveys repsahtamaan ennen aikaisesti.

Äänestä
  • Tyypillinen alkoholistin loppukirin alku. Alkoholisti vetäytyy lopulta mielellään juomaan yksin, mökille tai vaikkapa autoon jonnekin metsäautotien päähän.
    En tiedä johtuuko se pelosta että joku toinen juo viinat, vai onko se vaan tarve eristäytyä yksinäisyyteen loppukiriä varten. Norsuthan aavistavat kuulemma kuoleman tulon, ja vetäytyvät jonnekin yksin kuolemaan.

    Äänestä

Kun muisti menee niin ei muista kuika on kotiin tullut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Entisenä suurkuluttajana sitä miettii, miten on joidenkin ryyppyöiden jälkeen voinut päätyä omaan kotiin ja omaan sänkyyn, vaikka on yksin ollut liikkeellä vähän kauempanakin kotoa ja jossain vaiheessa filmi on mennyt ihan totaalisen poikki. Tiliotteissakaan ei ole näkynyt merkintöjä taksimatkoista eikä ylimääräisistä käteisnostoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu