vasureille tulla kuin nyt se, että he istuvat hallituksessa joka joutui lopulta laittaan rajat kiinni. Kun juuri vihervasurit ovat aiemmin kovasti väittäneet, että rajoja ei voi laittaa kiinni, mutta nyt sitten omalta osaltaan olivat niitä kiinni laittamassa. Aivan valtava takaisku vihervasemmistolle, ja kova imagotappio.
Persuthan ovat jo aikaa sitten sanoneet, että kyllähän rajat pystyy laittaan kiinni tarpeen vaatiessa.
Persuthan ovat jo aikaa sitten sanoneet, että kyllähän rajat pystyy laittaan kiinni tarpeen vaatiessa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olisikohan tuo Ohisalo jo joutunut mentaliteetti puolen jumittumisen takia jonkinlaiseen laturiin, kun ei ole näkynyt aikoina kun on pitänyt tehdä tiukkoja päätöksiä kansalaisten hyväksi.
Vuonna 2015 persut eivät kuitenkaan laittaneet rajoja kiinni, koska iso paha Sipilä ja seliseliseli.
Maassa laittomasti 10 000 ihmistä
Laittomasti maassa olevia on aiemmin arvioitu majailevan Suomessa runsaat 3 000. Keskusrikospoliisissa arvoidaan, että laittomasti maassa olevien määrä oli vuoden lopulla vähintäänkin useita tuhansia, jopa 10 000. Määrän ennakoidaan kasvavan entisestään kun Maahanmuuttovirasto tekee lisää kielteisiä päätöksiä. Osa kielteisen päätöksen saavista ei halua palata lähtömaahansa ja jää paperittomina Suomeeni.
Poliisin tiedossa oli viime vuonna 700 henkilöä, jotka ovat saaneet määräyksen poistua maasta mutta eivät sitä tehneet. Myös tämän joukon ennakoidaan vuoden aikana kasvavan.
Lähteet: MAAHANMUUTTOVIRASTO, POLIISIHALLITUS, HELSINGIN POLIISILAITOS, KESKUSRIKOSPOLIISI JA RAJAVARTIOLAITOS
Hutisalo on leirillä kokoamassa orpolasten katrasta, jonka tuo sitten tullessaan charterlennolla suomeen.
Hyvin toimittu Sanna ja kumppanit rajat on kiinni ja pakolaisten tulo estetty toisin kun 2015 kun persut lappoi ennätysmäärän pakolaisia Suomeen.
Ja vasurit toivat koronaviruksen suomeen .
Ja vasurit toivat koronaviruksen suomeen .
Laita vielä se kiva pääkallon kuva.
Kokoomuslaiset laskettelijat toivat koronan Suomeen Itävallasta ja Italiasta. Uppiniskaiset persut taas levittävät sitä. Valtuuslain nojalla heidät voidaan kuitenkin tarvittaessa laittaa turvasäilöön.
Kyllä hätätilassa rajat voi panna kiinni. Sen ovat fiksut ihmiset tietäneet koko ajan. Persuille ”rajat kiinni” on kuitenkin sisällyksetön hokema.
Kyllä siellä on komukoitten niska punottanut kun jouduttiin pistämään rajat kiinni,Hutisalo sanoi kuitenkin tiistaina että täältä voi anoa entiseen tapaan turvapaikkaa,eikö tämä ole mielipuolen puheita ?
Onko tässä hallituksessa yhtään täyspäistä ministeriä?
Muun muassa Schengenin sopimuksen mukaan tietyissä tilanteissa rajat voidaan sulkea. Kun vihervasemmisto, tai Sipilä yms. väittävät, ettei rajoja voida sulkea, niin mitä muuta se on kuin valehtelua, ja kun rajoja ei suljeta ja aiheutetaan tietoisesti ongelmia, sen pitäisi johtaa rangaistuksiin. Mutta kuka valvoo, tai tuomitsee näitä "oikeamielisiä", jotka kävelevät lakien ja sopimusten yli?