Kepulle auennut uusi maalinteon paikka?

Koronaviruspandemia saattaa muuttaa käsituksiämme maaseudusta ja kaupunkiaisuudesta, omavaraisuudesta, yhteisöllisyydestä ja koko Suomen asemoitumisesta uudella tavalla. Vielä emme tiedä, minkälaisiin ja miten pysyviin muutoksiin tämä kaikkinensa johtaa.

Mutta lienee selvää, että tässä olisi nyt Kepullakin tilaisuus selvitä puolueena hengissä. Pandemian yksi selkeä vaikutus on ollut nimittäin se, että persukeskeisyys on ykskaks kadonnut. Pandemiaa on vaikea kääntää maahanmuuttokysymykseksi ja persut ovat nyt selkeästi ymmällään siitä, että miten populistin pitäisi oikein reagoida. Vaistovarainen reagointi persuilla on tietty se, että kaikki säppiin. Mutta eivät he ole siitäkään varmoja varsinkin sen jälkeen, kun heidän idolinsa Donald Trump on täysin eri linjoilla.

Kepussa pitäisi käsittää se, että vasemmisto ei ole suinkaan se taho, joka on Kepun suuri vastustaja, joka pitää kukistaa. Kepun tuhon tie tulee olemaan yhteustyö persujen kanssa. Kun Kepu ryhtyi peesaamaan Kokoomusta, moni kysyi, mihin Kepua enää tarvita. Jos Kepu ryhtyy peesaamaan persuja, sama kysymys esitetään taas. Vastaus on silloin, ettei mihinkään ja äänestäjät kaikkoavat persuihin.

Saa nähdä, kykeneekö Kepu luomaan puolueelle hyödyllisen strategian ja vallata asemiaan takaisin vain antautuuko se persujen edessä hirtettäväksi vapaaehtoisesti. Voi olla vanha herra Väyrysellä olisi taktista silmää tällaisille linjanvedoille. Kulmunilla tuskin riittää eväät tällaisten kysymysten pohtimiseen.
1272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hallituksessa vaikuttavaa työskentelyä.
Ilo katsoa ja kuunnella kun pj. esiintyy.

Äänestä
  • Myös muut ministerit onnistuneet.

    Äänestä

Sipilä vei Keskustan mahdollisuuden olla ihmisten puolue ja piste.
Se oli siinä, uskokaa jo nyt.

Äänestä
  • Se hallitus pelasti EU komissiolta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se hallitus pelasti EU komissiolta.

    Oliko komission nootti tilaustyötä? Leikkauspuolue Kokoomus hallituksessa, valtionvarainministeripuolueena ja komission varapuheenjohtajana tuolloin kokoomuslainen? Entäs Keskustan kohdalla? Kiviniemi OECD:n johdossa. Olisivatko nuo omiaan kepittäneet vai kuinka?

    Mistä muuten Stubb tiesi etukäteen, että Suomi oli saamassa nootin?

    Äänestä

Kepu peesaa vihreitä, tämä on tuhon tie...

Äänestä

Kepulaiset hengittää viimeiseksi, on maaseutu sentään jotain hädän hetkellä. Ei sullomalla ihmisiä laatikoihin etelän kallioille. Paljon olen koittanut tänne kin yrittää kirjoittaa maaseudun rauhasta, nykyisen kesrskakulutuksen keskellä, mutta ei se niin vain uppoa. Kun elämme muunmuassa kaikenlaisista sairauksista, ja niiden aiheuttajista -saasteista ym, niin kyllä vankka käsitys on silloin tosissaan harkita kaupungista muuttoa maalle. Me vaimon kanssa ollaan liki 7 kymppiä, ja ei ole minkäälaisia sairauksia, kaikki arvot vuositarkatuksissa kohdallaan, tämä nyt sinällään niin kerro kaikkea, ollaan kaupungissakin terveinä. Kasvimaan tonkioita ollaan ja metsämarjojen ystäviä mm juuri laitoin vähän uutta perunaa etelärinne kohtaan, ja mitäpäs muutakaan kuin "Noplesse -perunalaatua, se uusi ja kertakaikkiaan hyvälaatuista. Siten en ole ajatellutkaan laittaa kuin toistakin laatua myös kun siemeniä siihen on jäänyt. Viimekesän vielä kokeilin n kymmenellä laadulla, ja kyllä siinä akanat erottui laadusta.

Annan arvoa MPP kirjoituksellesi, joten en jatka siitä aiheesta. Viittaan vain, että lukekaa aloitus

Äänestä

Paavo on karanteenissa ilman nettiosaamista

tulee ens talvena kellarista

Äänestä

Myös koronalle saattaa hyvinkin avautua maalinteon paikka lahkonsa keskuudessa.

Mihin meinaa Sipiläkin piiloutua, maakuoppaan valmiiksi kenties..?

Äänestä

Melkoinen k***änsyylä tämä Keskustan oma Ben Matclock - Kyrvinen! Totaalinen paskaa jauhava populisti, joka nuorena besserwisserinä ja aitona Kepulaisena suojatyöläisenä tuntuu olevan joka alan asiantuntija.

Äänestä

poistakaa ensin sipilä-olette yhden miehen jumissa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Koronaviruspandemia saattaa muuttaa käsituksiämme maaseudusta ja kaupunkiaisuudesta, omavaraisuudesta, yhteisöllisyydestä ja koko Suomen asemoitumisesta uudella tavalla. Vielä emme tiedä, minkälaisiin ja miten pysyviin muutoksiin tämä kaikkinensa johtaa.

Mutta lienee selvää, että tässä olisi nyt Kepullakin tilaisuus selvitä puolueena hengissä. Pandemian yksi selkeä vaikutus on ollut nimittäin se, että persukeskeisyys on ykskaks kadonnut. Pandemiaa on vaikea kääntää maahanmuuttokysymykseksi ja persut ovat nyt selkeästi ymmällään siitä, että miten populistin pitäisi oikein reagoida. Vaistovarainen reagointi persuilla on tietty se, että kaikki säppiin. Mutta eivät he ole siitäkään varmoja varsinkin sen jälkeen, kun heidän idolinsa Donald Trump on täysin eri linjoilla.

Kepussa pitäisi käsittää se, että vasemmisto ei ole suinkaan se taho, joka on Kepun suuri vastustaja, joka pitää kukistaa. Kepun tuhon tie tulee olemaan yhteustyö persujen kanssa. Kun Kepu ryhtyi peesaamaan Kokoomusta, moni kysyi, mihin Kepua enää tarvita. Jos Kepu ryhtyy peesaamaan persuja, sama kysymys esitetään taas. Vastaus on silloin, ettei mihinkään ja äänestäjät kaikkoavat persuihin.

Saa nähdä, kykeneekö Kepu luomaan puolueelle hyödyllisen strategian ja vallata asemiaan takaisin vain antautuuko se persujen edessä hirtettäväksi vapaaehtoisesti. Voi olla vanha herra Väyrysellä olisi taktista silmää tällaisille linjanvedoille. Kulmunilla tuskin riittää eväät tällaisten kysymysten pohtimiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu