Martinniemen työväentalo palo

Mieluummin polttivat kuin myynti pakkohuutokaupassa alihintaan. Viimeinen tarjous 4000 eur.
81081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niinhän sitä äkkiseltään voisi luulla, mutta on niitä sähkövikojenkin synnyttämiä tulipaloja. Yksi huono kytkentä vaikka töpselissä niin jos on jokin itsekseen toimiva laite, kuten vaikka vanha jääkaappi joka käynnistelee kompressoria tarpeen mukaan, niin lyö töpselissä kipinää. Ei välttämättä johda vielä edes sulakkeen palamiseen. Toki olettaisi sulakkeen palavan ensin, mutta kaikkea sattuu.

Pellavaöljyinen rättikin voi syttyä itsestään palamaan, jos on esim. puutöissä käytetty pintakäsittelyyn. Yms.

Äänestä

Asiat ei ole aina niin yksinkertaisia. Mieluisin päätelmä on usein se joka sopii omiin asenteisiin.

Esim. joku tyhmä henkilö voi sanoa tutulleen, että "kuulin eilen naapurini itkevän kotonaan", eikä hän osaa ajatella mitä todellisuudessa tapahtui: eli todellisuudessa hän "kuuli itkemisen ääntä naapurista". Todellisuudessa ääni kuului TV:stä joka oli naapurilla unohtunut päälle ja siinä pyöri elokuva, jonka näyttelijä itki. Eli todellisuudessa edes näyttelijän itku ei ollut aitoa, vaan näyteltyä.

Äänestä

Mennykkö muutama vuosi ku Ouluntauti iski kuntaliittymän jäläkee.

Äänestä

Niinpä niin, kenen kotona pestiin savunhajuista pyykkiä lauantai-iltana... Tai pellavaöljyinen trasselitukkohan on vanha keino.

Äänestä

ei sähkötön mökki sähköpaloa sytytä

Äänestä

Palovakuutuksesta tulee hyvät korvaukset...

Äänestä

Nyt on varakas työväenyhdistys.

Äänestä

ei ole, ei omistanut enään palaesssa kiinteistöä vaan vouti vei ennen sitä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mieluummin polttivat kuin myynti pakkohuutokaupassa alihintaan. Viimeinen tarjous 4000 eur.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu