Kuka "uskaltaa"lähteä tänä kesänä?

Itse lähtisin mutta mahdotonta tänä vuonna.Kuinka muilla mietteet,ottaako riskin?
14969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Toivorikkaasti varasin matkan marraskuulle, täydellä muutos- ja peruutusoikeudella.. jos ei vielä onnistu niin lykätään sitten eteenpäin, uskon että kuitenkin vielä joskus pääsee lämpöön! Eurooppaa kauemmas en edes halua.. =)

Äänestä

Kesän lomamatka Rodokselle saa nyt jäädä tekemättä. Riskiryhmään kun kuulun täytyy pakosta vielä seurata tilannetta. Ehkä ensi keväänä sitten. Toivotaan niin.

Äänestä

Mä lähden jos pääsee,elokuun lopussa matka ja vielä ei ole kuulunut mitään..Toki jos täytyy maski päässä olla joka paikassa,niin tuskin. Rodoksella ainakaan baareissa videoista päätellen ei ole paljon turvaväleistä piitattu nyt mutta sinnehän ei tarvi mennä:D

Äänestä

Minulla oli lento 8 heinäkuuta mutta tjäre perui sen , siirsin 2 viikkoa ja sain noin 400e hyvää, saa nähdä toteutuuko uusi lähtö.
Olen itsekin riskiryhmässä mutta järki käteen ihmiset, suomessa on yli 70 vuotiaita noin 8 sataatuhatta ja ylikin ja muuta kymmenen heikompia kuolee koroon.
Nyt keväällä kun vanhukset ottaa polkupyörät alle niin enemmän kuolee kaatumisiin kuukaudessa kuin koko talvena koroon.

Äänestä

Syyskuun 13 mennään ilmanmuuta jos sinne pääsee ja saa täältä mennä. Elän toivossa😊

Äänestä

syyskuun alussa lähtö ja toteutan jos lento lähtee .

Äänestä

Matkavakuutus korvaa koronasairauden aiheuttamat lääkemenot, mutta ei ainakaan yleensä korvaa sairaudesta seuraavia muita kustannuksia, kuten esimerkiksi hotelli- ja sairaalakuluja ja mahdollisia ambulanssilentoja Suomeen. Tässä onkin kysymys kymmenistä tuhansista euroista.

Kaikkein pöhköimmät luulevat, että Suomen valtio eli veronmaksajat kustantavat kaiken.

Äänestä

Kreikka päästää maahan turisteja valikoiduista maista, joihin Suomikin kuuluu. 😊 Tosin ennen matkaa on täytettävä netissä englannin- tai saksankielinen maahantuloilmoitus, jossa kysytään yksityiskohtaiset tiedot matkasta ja hotellista ja pyydetään jonkun Suomessa asuvan taustahenkilön yhteystietoja.

Maahan tullessa saattaa joutua koronatestiin ja kahden viikon karanteeniin yhden viikon loman asemesta.

Äänestä
  • Siellä on just koneellinen ruotsalaisia tartuttamassa koronaa ja 15.7. lähtien myös britit pääsevät Kreikkaan. En suoraan sanoen tänä vuonna aio mennä tieten tahtoen tartuntaa hakemaan.

    Äänestä

Olen menossa elokuun alussa. Aion käyttää maskia varmuuden vuoksi kaikissa yleisissä tiloissa, paitsi rannalla ja ruokailuissa. En tiedä, onko maski suorastaan pakollinen Kreikassa vai ei, käytän joka tapauksessa. Valitsin pienen hotellin ja pysyttelen siellä ja beachilla suurimman osan aikaa. Tärkeintä on päästä uimaan lämpöiseen meriveteen. Luulen, että suurimmat vaaran paikat ovat lentokenttä ja -kone. Iäkäs riskiryhmäläinen minäkin olen.

Äänestä
  • Lisäys vielä että asun Helsingissä ja maskin käyttö kuuluu täälläkin arkeeni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisäys vielä että asun Helsingissä ja maskin käyttö kuuluu täälläkin arkeeni.

    Kunnon häkäpärstä on parempi ratkaisu.

    Äänestä

Takseissa ja busseissa pakollinen

Äänestä

Mieli tekisi lähteä lokakuussa syyslomalla...mitta pitää seurata vielä alkusyksyyn mikä on tilanne rajoitusten höllättyä ja koulujen alettua...jos silloin on matkoja saatavilla, ehkä voisi varata. Kesäkuun alussa olisi ollut matka, ja apollolta ei ole tullut vieläkään rahoja takaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Itse lähtisin mutta mahdotonta tänä vuonna.Kuinka muilla mietteet,ottaako riskin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu