Keltaisen sulkuviivan kunnioitus palautuu vain värillä!

Liikenneonnettomuuksien lisääntymistä uutisoidaan "liikennekurin höltymisellä".
Epätarkempaan ajamiseen johdattelee keltaisen sulkuviivan poisto. Jo nyt Suomen oloissa aluksi kirkas uusi valkoinen sulkuviiva on rispautunut katkonaiseksi. Mikä on kaukaa erottuvaksi tarkoitettu näkymä lumiaurakulutuksen jälkeen?

Liikenneonnettomuuksien lisääntymiskäyrä saa vuoden parin mittaiseksi jäävän "Harakan varpaan" muodon, kunnes hoksataan palautua Norjan malliin, keltaisena erottuvaan sulkuviivaan.

Oikein olisi löytää maksaja väliaikaisen valkoisen sulkuviivan aiheuttamille liikennekuolemille, vammautumisille ja ajoneuvovahingoille. Olisiko maksaja EU vai muutaman henkilön klikki, joka vastoin asiantuntijalausuntoja vänkäsi Suomeen tieoloihimme sopimattoman värimuutoksen?

Löytyykö viiden henkilön ryhmä, joka tekee kansalaisaloitteen keltaisen sulkuviivan palauttamiseksi tieliikennelakiin?
25282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Valkoista taidettiin perustella itseajavien autojen väriymmärtämisellä. So. etteivät ymmärrä keltaista. Tiedä sitten pitääkö paikkansa.

Käsittääkseni ymmärtää kuitenkin keltaisen liikennevalon...........

Äänestä
  • Aloittaja

    Vaarallista haihattelua, että rattinukahtelun varalta autot pannaan vainuamaan valkoista viivaa, eikä tärinäraitaa.

    Äänestä

  • Tuo ketaisen sulkuviivan vaihto valkoiseksi perustuu todellakin EU määräykseen joka vastaavasti perustuu tuohon itseajavien autojen havainnointikykyyn.

    Tärinäraidat eivät vaikuta itseajaviin autoihin, torkahtelevan kuskin se ehkä herättää.

    Äänestä

  • eläkeläinen8888 kirjoitti:

    Vaarallista haihattelua, että rattinukahtelun varalta autot pannaan vainuamaan valkoista viivaa, eikä tärinäraitaa.

    Nyt sotket keskiviivan ja reunaviivan keskenään.
    Kerro mistä löydät "rispaantunutta uutta keskiviivaa" ihan vastahan niitä on alettu maalaamaan, tuskin vielä löytyy mistään. Keltainenko ei rispaa?
    Onko vaarilla silmälasit päivitetty koska?

    Äänestä

  • Kaikissa uusissa autoissa on kaistavahdit ja ne näkee valkoisen paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikissa uusissa autoissa on kaistavahdit ja ne näkee valkoisen paremmin.

    Ei varmastikaan ole ihan kaikissa uusissa autoissa kaistanvahtia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei varmastikaan ole ihan kaikissa uusissa autoissa kaistanvahtia.

    No jossain japanin romuissa ei ehkä, mutta ostakaa oikea auto niin siinä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jossain japanin romuissa ei ehkä, mutta ostakaa oikea auto niin siinä on.

    Ostin oikean auton 2008 eikä siinä ole sellaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo ketaisen sulkuviivan vaihto valkoiseksi perustuu todellakin EU määräykseen joka vastaavasti perustuu tuohon itseajavien autojen havainnointikykyyn.

    Tärinäraidat eivät vaikuta itseajaviin autoihin, torkahtelevan kuskin se ehkä herättää.

    EUssa on todella viisaita miehiä, vieläkö se edellinen steppaaja siellä häärää joka oli kuin Fred Astaire hidastettuna? https://www.youtube.com/watch?v=oecvYFq_wi0

    Äänestä

  • Kyllä ne ymmärtävät keltaisen aivan hyvin. Ohituskiellon loppumismerkit ovat joskus niin haalistuneita, ettei auto niitä tunnista. Samoin moottoriteiden alennetut rajoitukset on merkitty niin harvaan, että auto kuvittelee hukanneensa merkin, ja ehdottaa normaalia nopeutta gps:n perusteella.

    Äänestä

Talvella valkoinen viiva toimii oikein hyvin.

Äänestä

Suurin ongelma suomalaisessa liikenteessä on ylipäätään sääntöjen ja rajoitusten noudattamatta jättäminen. Ei pidetä turvavälejä, ajetaan ylinopeutta jne. Sellainen käyttäytyminen ei edistä liikennettä ollenkaan. Kiire ja hosuminen aiheuttaa vaaratilanteita ja onnettomuuksia. Väri ei niinkään.

Äänestä
  • Totta toriset.

    Sääntöjen noudattaminen lähtee kulkijan korvien välistä. Ei jonkin yksittäisen merkin ulkonäöstä tai viivan väristä. Jos ei huvita noudattaa sääntöjä, eikä siitä edes seuraa mitään, miksi noudattaisi? Noh... pysyäkseen hengissä. Mutta jos sekään ei kiinnosta...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta toriset.

    Sen tähden ja siitä huolimatta keltainen viiva on näkyvämpi kuin valkoinen, vuodenajasta riippumtta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta toriset.

    Sääntöjen noudattaminen lähtee kulkijan korvien välistä. Ei jonkin yksittäisen merkin ulkonäöstä tai viivan väristä. Jos ei huvita noudattaa sääntöjä, eikä siitä edes seuraa mitään, miksi noudattaisi? Noh... pysyäkseen hengissä. Mutta jos sekään ei kiinnosta...

    Juu, ja lisäksi fiksut ymmärtävät ilman viivojakin missä kohtaa ei pidä lähteä ohituksiin. Tyhmemmät tarvitsevat viivat kertomaan tästä.

    Äänestä

Nyt on niin kaukaa haettua ettei tossa ole mitään järkeä. EI sillä viivan värillä ole MITÄÄN merkitystä. Keltainen sitäpaitsi näkyy kuluneena ja haalistuneena vielä valkoistakin huonommin, etenkin pimeällä.

Äänestä
  • " EI sillä viivan värillä ole MITÄÄN merkitystä."
    Ei muuta kuin, että keltainen näkyy niin uutena kuin kuluneena paremmin kuin valkoinen.

    Äänestä

  • Ja lisäksi fiksut ymmärtävät ilman viivojakin missä kohtaa ei pidä lähteä ohituksiin. Tyhmemmät tarvitsevat viivat kertomaan tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja lisäksi fiksut ymmärtävät ilman viivojakin missä kohtaa ei pidä lähteä ohituksiin. Tyhmemmät tarvitsevat viivat kertomaan tästä.

    Eikä tyhmille yleensä riitä vaikka heille vääntäisi asiat rautalangasta. On kuitenkin erittäin vaarallista kun eteläeuroopan vetelykset tekevät päätöksiä eivätkä ymmärrä sitä, että kaikkialla ei ole samanlaiset olosuhteet kuin vetelyksien maassa. Esimerkiksi valkoinen viiva ei erotu enää muutaman millin paksuisen lumikerroksen alta.

    Äänestä

On se hyvä että Suomi pääsi vihdoin muiden maiden tasolle autoilussa! Suomi ollut viimeisiä keltaisen viivan käyttäjiä. Moni siirtyi jo 70 luvulla pelkkään yksiväriseen viivoitukseen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Seuraavaksi tieliikennelakia kai eteläeurooppalaistetaan niin, että ajovaloja ei pidetä aina päällä. Sitten onnettomuuksien lisääntymistä, kuten 2020 uudistuksen jälkeen, taivastellaan, että mitkähän lain uudistuksen jälkeen siihen ovat vaikuttaneet.

    Eihän meilläkään ole ajovaloja päivisin pidetty päällä, ainakaan uudemmissa autoissa, vuosikausiin.
    Onhan nykyiset päivävalot huomattavasti näkyvämmät kuin monet aiemmat, myrskylyhtyihin verrattavat ajovalot.
    Tosin monella merkillä, takavalot ei päivävaloilla pala, muutamia menneille vuosikymmenille jämähtäneitä kuskeja lukuunottamatta, ei tarvitsekaan palaa.

    Äänestä

  • eläkeläinen8888 kirjoitti:

    Seuraavaksi tieliikennelakia kai eteläeurooppalaistetaan niin, että ajovaloja ei pidetä aina päällä. Sitten onnettomuuksien lisääntymistä, kuten 2020 uudistuksen jälkeen, taivastellaan, että mitkähän lain uudistuksen jälkeen siihen ovat vaikuttaneet.

    Lisäksi kun ei Sisiliassakaan käytetä talvirenkaita, niin miksi ihmeessä niitä pitäisi käyttää Inarissa?

    Äänestä

Putkiaivoiset viiva on vaihtunut valkoiseksi ja sitä saa ylittää turvallisesti!

Äänestä

Minä en piittaa liikennesäännöistä ollenkaan! Olen ajanut jo vuodesta -99 ilman ajokorttia, ja vapaasti liikenteessä, ja valitsemallani nopeudella. Olen siis vapaa suomen kahlitsevista liikennesäännöistä. Valtion on kuitenkin taattava minunkin toimeentuloni, koska suomi on sitoutunut ihmisoikeuksien noudattamiseen kaikilla osa-alueilla!
Konnat siis kunniaan täälläkin pallonpuoliskolla!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

eläkeläinen8888 kirjoitti:

Liikenneonnettomuuksien lisääntymistä uutisoidaan "liikennekurin höltymisellä".
Epätarkempaan ajamiseen johdattelee keltaisen sulkuviivan poisto. Jo nyt Suomen oloissa aluksi kirkas uusi valkoinen sulkuviiva on rispautunut katkonaiseksi. Mikä on kaukaa erottuvaksi tarkoitettu näkymä lumiaurakulutuksen jälkeen?

Liikenneonnettomuuksien lisääntymiskäyrä saa vuoden parin mittaiseksi jäävän "Harakan varpaan" muodon, kunnes hoksataan palautua Norjan malliin, keltaisena erottuvaan sulkuviivaan.

Oikein olisi löytää maksaja väliaikaisen valkoisen sulkuviivan aiheuttamille liikennekuolemille, vammautumisille ja ajoneuvovahingoille. Olisiko maksaja EU vai muutaman henkilön klikki, joka vastoin asiantuntijalausuntoja vänkäsi Suomeen tieoloihimme sopimattoman värimuutoksen?

Löytyykö viiden henkilön ryhmä, joka tekee kansalaisaloitteen keltaisen sulkuviivan palauttamiseksi tieliikennelakiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu