Keskusta lähestyy luonnollista kokoaan

Viimeisen gallupin mukaan Keskustalla on nyt 10,5 % kannatus. Suunta on ollut alaspäin edellisestä gallupista. Luulenpa, että suunta jatkuu samana puolueen puheenjohtajan todennäköisestä vaihdosta huolimatta. Asia on mielestäni niin mielenkiintoinen ja tärkeäkin, että joudun toistamaan samaa, jonka sanoin muutama tunti sitten Mielipidepankin avaukselle laittamassani viestissä.

Eli mitäpä todennäköisesti puheenjohtajaksi valittava Saarikkokaan pystyisi tekemään kepun kannatusta merkittävästi kohentaakseen? Ei hän pysty saamaan lisäkannatusta puolueelle vasemmalta, jossa on liian vahvat kilpailijat. Oikealta hän tuskin sitä haluakaan, kun siitä on puolueen kannatukselle huonot kokemukset viimevaalikaudelta. Persuista hän voi sitä yrittää, mutta sieltä saadakseen puolueen pitäisi luopua ydinpolitiikastaan. Sitä hänen ei kannattaisi eikä halunnekaan tehdä.

Puolueen kannattaisi nykyistäkin enemmän keskittyä ydinpolitiikkaansa, ajamaan n. 6-7 % kansastamme muodostaman väestönosan etuja, sillä onhan se väestönosa maallemme ihan tärkeä. Sillä politiikalla puolue putoaisi luonnolliseen n. 6-7 % kannatukseen, mutta saavuttaisi arvostettavampaa uskottavuutta. Vaikka vasurit ajaisivat puolueen ohi, se pysyisi kuitenkin pistesijoilla, puolueista kuudenneksi suurimpana. Sen taakse edelleen jäisi RKP, joka puolueittemme kokosijastaan huolimatta on niin arvostettava puolue, että hallituksenmuodostajat niin oikealla kuin vasemmalla haluavat sen aina mukaansa.

Kun kepu tulisi luonnollisen politiikkansa ja sen mukaisen kokonsa myötä entistä uskottavammaksi, se saisi samanlaisen luotettavan aseman kuin nyt on RKP:lla. Olisi siis aina vahvoilla hallitukseen pääsemiseksi. Jos puolue haahuilee sinne tänne, sen kohtalo koostaan huolimatta tulisi olemaan sama kuin persuilla, eli sitä ei pidettäisi luotettavasti yhteistyökykyisenä sen paremmin oikealla kuin vasemmallakaan.

Olin viimevaalien tuloksen jälkeen varsin varma siitä, että kokoomus tulee mukaan demarijohtoiseen hallitukseen. Kun se Orpon liiallisen itsevarmuuden tuloksena jäi ulos, esitin siitä täälläkin ähäkutti-henkisiä mielipiteitä vaaleissa äänestämälleni kokoomukselle. Kun kepu rökäletappiostaan huolimatta lähti hallitukseen, pidin sitä arvostettavan vastuuntunnon osoituksena puolueelta, olen tämänkin tuonut esille myös täällä. Arvostukseni kepua kohtaan yhä kasvoi, kun niin Kulmuni kuten todennäköinen seuraava puheenjohtaja Saarikko ovat kumpikin vakuuttaneet kepun myös pysyvän hallituksessa.

Avaukseni aiheen ulkopuolelta täytyy todeta SDP:n kannatuksen huima nousu. Vaaleissa puolue sai 17.7 % kannatuksen ja nyt kannatus on jo 23,4 %. Siis lähes kuuden prosentin nousu pääministeripuolueella - varsin harvinaista! Varmaan on pääministeri Sanna Marinin ansiota. Hän on tässä koronan runtelemassa tilanteessa toiminut kaikin tavoin niin, että on saanut siitä kansalta henkilökohtaista arvostusta ja se arvostus on koitunut myös puolueen kannatuksen hyväksi. Onnittelut Sannalle ja voimia hänelle edelleen!
2482098
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 248

Vanhimmat

Vaikka+Kapin+avaukset+edustavat+luotettavaa+analyysiä+päivän+aiheista+niin+nyt+kyllä+on+puututtava+tämän+arvion+tarkkuuteen.+Keskustan+tärkeimmät+tukihankkeet+ovat+maanviljely,+turpeennosto+ja+Talvivaaran+kaivos.+Kaikki+mainitut+tunnetaan+maamme+suurimpina+verorahatukien+vastaanottajina+suhtessa+toiminnan+laajuuteen+ja+ovat+maamme+tuohisimpia+saastuttajia.+Maanviljely+työllistää+alle+50+000,+turpennosto+3+000+ja+Talvivaara+1+000+ihmistä.+Se+tekee+54+000+yhteensä.+Toki+on+muitakin,+mutta+vaatimattomia+työntekijämäärältään+paitsi+metsänomisajat.+Metsänomistus+on+siirtymässä+kaupunkiomistajille+ja+metsänomistukseen+perustetuille+yhtiöille.+Ilman+metsänomistajia+Keskustapuolueen+kannatuksesta+varmasti+etua+saavia+on+noin+100+000+ja+puolueelle+uskolliset+äänioikeutetut+perheenjäsenet+mukaanluettuina+kaiken+kaikkiaan+reilut+150+000.+Kun+äänioikeutettuja+on+Suomessa+noin+4+250+000+niin+matematiikalla+luonnolliseksi+ja+oikeutetuksi+kannatukseksi+tulee+3,5%.

Äänestä
  • Virallistamiviraston mukaan ainoat oikeat työt on turpeennosto, risusavotta, lumenluonti ja saastuttaminen. Viraston pääjohtaja on keskustalainen.

    Äänestä

  • Kaikkien pitää jo ymmärtää mitä maailmassa tapahtuu. Suomi ei voi toimia toisin kuin muut. Maailma köyhtyy uusiutumattomista energioista ja sen mukaan meidänkin on toimittava. Valitettavasti Suomessa valtaa pitää puolueet jotka elävät menneisyydessä jossa surutta tuhlattiin öljyä jonka varassa kaikki nytkin toimii. Edes lämmitystä ei ole saatu öljyriippumattomaksi kun ei viitsitä tehdä halkoja kirveellä.Sensijaan Keskustan Lintilä suunnittelee pienydinvoimaa lämmityksen pohjaksi. Luulisi tämän puolueen kannattajien jotain käsittävän todellisuudesta. Ydinvoima on hyvin vaarallista tietämättömien käsissä. Sen valvonta on tarkkaa ja vaatii pitkä'aikaista koulunkäyntiä ja kokemusta. Tämä puuttuu kaikilta joten seuraukset pienydinvoimasta ovat kauheat. Niitä ei pidä ikinä rakentaa eikä luoda edes kuvaa tällaisesta mahdollisuudesta. Keskustalaiset voisivat lopultakin keskittyä puun turvalliseen polttoon ja säästämiseen. Ydinvoima on teille täysin ylivoimainen haaste.

    Äänestä

Siis keskusta mielletään maaseudun, maalaiste ja viljelijöiden puolueeksi. Ihmiset kuitenkin muuttavat enemmän ja enemmän kaupunkeihin ja alkavat tekemään palkkatyötä. Palkkatyössä oleville on sitten ihan muut puolueet.
Keskustan pitäsi jotenkin muutua kaupunkilaisten puolueeksi, Ei ihan helppo rasti.
Mielestäni ihan sama kuka puoluetta johtaa kun se ei aja isoimpien joukkojen asiaa, kun se ei voi menestyä laajasti ajamalla pienryhän asioita.
Mielestäni tämä kepulle pyhän SOTEn maakuntien määrä oli viimeinen pisara. Vaalimatematiikan mukaan keskusta olisi menettänyt valtavasti määräysvaltaansa jos maakuntia olisi ollut kansantaloudellisesti järkevät 5 kpl. Tässä vaalimatematiikan määräämän faktan kieltämisessä vallanhimo syrjäytti kansallisen edun joten en ihmettele, että kepu on alamäessä.
Nyt kepu maksaa sitten näistä omille poliittisille broilereilleen tulevista maakuntajohtajien hyväpalkkaisista viroista pienenevällä kannatuksella.

Äänestä
  • Kepu menee Soteenkin maakunnat edellä, koska valtakunnan politiikan paikat loppuvat heiltä.

    Mitä tulee kaupunkeihin, niin ainakin Helsingissä luotamme Kokoomuksen ja Vihreitten koaliitioon. Se on tuonut valtavan taloudellisen hyvinvoinnin, ei yksistään Helsinkiin, vaan koko Suomeen tulonsiirtojen kautta. Keskustapuolueen vanhoillinen johto pakotti ruokolahtelaisen Kimmo Tiilikaisen Helsingin kunnallisvaalien ääniharavaksi - ei onnitunut - onneksemme ja koko Suomen onneksi. Ilman Helsinkiä maaseutu olisi ollut jo 10 - 20 vuotta sitten tyhjyyttää kumiseva Kepu-/ Persulandia.

    Äänestä

  • Tämä erittäin hyvä ja oivaltava kommentti. Kepu hääräilee edelleen maakunta-asioiden parissa ymmärtämättä, että Suomen etu on toimia valtiona osana EUta.

    Kepu on käpertynyt puolustamaan jotain sellaista, joka on vääjäämättä koko ajan häviämässä Suomesta. Kepu on yrittänyt aina välillä maihinnousua kaupunkeihin, muttei ole löytänyt oikein muuta teemaa kuin, että kaupunkilaisten verovaroja pitäisi siirtää maaseudulle ja haja-asutusalueilla. Ja sitten vielä ihmettelevät, miksi kaupunkilaiset eivät heitä äänestä.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tämä erittäin hyvä ja oivaltava kommentti. Kepu hääräilee edelleen maakunta-asioiden parissa ymmärtämättä, että Suomen etu on toimia valtiona osana EUta.

    Eihän ne reppanat ymmärrä suomalaisten viisastuneen. Jos on vaikkapa Someron takapajuinen kunta jossa on selvä jako Pentinkulman tavoin maa-aatelisiin ja narreihin, niin pahaa jälkeähän siinä tulee. Ehkä Kepulandia pysyisi asuttuna jos lohkosivat taas Lex Kallion hengessä tilluksia omasusestaan kööhille. En minäkään Somerolla tekisi Valtte Mäkisen sanoja lainatakseni kakaroita joiden tehtävä on elää kuollakseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepu menee Soteenkin maakunnat edellä, koska valtakunnan politiikan paikat loppuvat heiltä.

    Mitä tulee kaupunkeihin, niin ainakin Helsingissä luotamme Kokoomuksen ja Vihreitten koaliitioon. Se on tuonut valtavan taloudellisen hyvinvoinnin, ei yksistään Helsinkiin, vaan koko Suomeen tulonsiirtojen kautta. Keskustapuolueen vanhoillinen johto pakotti ruokolahtelaisen Kimmo Tiilikaisen Helsingin kunnallisvaalien ääniharavaksi - ei onnitunut - onneksemme ja koko Suomen onneksi. Ilman Helsinkiä maaseutu olisi ollut jo 10 - 20 vuotta sitten tyhjyyttää kumiseva Kepu-/ Persulandia.

    Iän harava on harvallaine. Niihä tuo tyhjenöö Kepu iän säkki vuos vuuelta ja puolue pienenöö ku pyy muelmalopu eellä. Muutama vuos ja kouluissa luteen hostorian kirjoista ja ihmetellää miksi ihmeesä on maksettu joillennii rahoo nui hirmusesti muan kientämisestä .

    Äänestä

  • Voiko 200 olla kohta täynnä, eli AmiraaliKapi-luokka!

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tämä erittäin hyvä ja oivaltava kommentti. Kepu hääräilee edelleen maakunta-asioiden parissa ymmärtämättä, että Suomen etu on toimia valtiona osana EUta.

    Kepu on käpertynyt puolustamaan jotain sellaista, joka on vääjäämättä koko ajan häviämässä Suomesta. Kepu on yrittänyt aina välillä maihinnousua kaupunkeihin, muttei ole löytänyt oikein muuta teemaa kuin, että kaupunkilaisten verovaroja pitäisi siirtää maaseudulle ja haja-asutusalueilla. Ja sitten vielä ihmettelevät, miksi kaupunkilaiset eivät heitä äänestä.

    ”Sote-uudistus parantaa kaikkien suomalaisten palveluita”, pääministeripuolue SDP lupasi aluevaaliohjelmassaan.

    Vaikka hyvinvointialueet toteuttavat nyt jättileikkauksia ja karsivat terveyskeskuksia, Krista Kiurun mielestä SDP on pitänyt lupauksensa. Kiuru vastasi perhe- ja peruspalveluministerinä sote-uudistuksesta Sanna Marinin (sd) hallituksessa.

    Äänestä

Keskusta tulee pysymään jatkossa pienpuolueiden listalla. Kuuden prosentin kannatus on realistista tulevaisuudessa ja niille paikkeille kannatus tulee ehkä jäämään pitkäksikin aikaa. Ehkä vasta viidenkymmenen vuoden jälkeen Keskustalle ei ole enää tarvetta, kun koko maatalous on ajettu Suomessa alas.

Äänestä
  • Ei jos onnistuu lahjomaan uusia Tanja Vienosia maataloustuilla, Einejähän ei enää pohjoisesta löydy porotalouden tuilla lihatiskille saatavaksi.

    Äänestä

Erittäin terävää ja hyvää analyysiä keskustan tilasta. Keskustan ongelma on tosiaan se, että ydin on maaseutu (kuihtunut ja kuituu) ja haja-asuttaminen sinne sun tänne (järkyttävän kallista ja tuottamatonta), myös veronmaksajien kyykyttäminen vieraannuttaa ihmiset täysin keskustasta. Keskusta on aikansa lapsi ja aika on ajanut ohi, koska keskusta ei ole kyennyt uudistumaan ja nyt vielä Väyrynen takapiruna haamuilee YYA-ajasta ja Neuvostoliiton ikuisuudesta..
Persut on tavallaan uusi keskusta, ei vasemmisto eikä oikeisto halua tehdä mitään yhteistyötä, demarit alkaa käytännössä olemaan ainoa todellinen keskustapuolue, kelpaa vihreille, oikeistolle ja vasemmistolle yhteistyökumppaniksi.. Kepu on apupuolue nykyisessä hallituksessa ja se vie tuhkatkin kepun pesästä. Väyrynen perustaa seuraavan 6 kuukauden aikana taas uuden puolueen, siihen mennessä tulee ymmärtämään, että nykyinen kepu ei nimitäkään Väyrystä presidentinvaaleihin. Kepulaista komediaa tulee riittämään ja pop-cornit esiin ja ehkäpä pieni gini-tömpsy kepulaista näytelmää katsellessa.
Kiitoksia jälleen kerran hienosta avauksesta, kohta nämä "kepuruput" taas alkavat henkilöön käyvän hyökkäyksensä, mutta surullisella tavallaan kertoo kepurupujen syvästä ahdingosta..

Äänestä

Näin+ruotsissa+on+menetelty+ja+siellä+keskusta+ajaa+tosiaan+ydinasiaansa+noin+4,5%+kannatuksella+ja+ei+edes+yritä+olla+"palkansaajien"+puolue,+ja+me+ollaan+ruotsia+jäljessä+20-25+vuotta,+mutta+samaan+päädytään+täälläkin.+Jotenkin+harmittaa+tuo+ruotsin+edistellisyys+ja+asioiden+katsominen+pitkälle+tulevaisuuteen.+Meillä+edelleen+emäntä+navettapolulla+jne+kepulainen+kulttuurin+kaipuu.

Äänestä

Kepun lähtölaskenta on alkanut, kuka sammuttaa kuralla olevista kepukylistä valot ja museoi ne muistoksi kepujen gulageista, joita yhteiskunnan varoilla pidettiin aikamme
pystyssä. Tervemenoa kepu, kukaan ei jää kaipaamaan;-)

Äänestä
Aloittaja

En+ole+täällä+päivystänyt,+joten+monia+asiallinen+avaus+on+jäänyt+vaille+huomiotani.+En+niihin+erikseen+nytkään+vastaa,+van+kommentoin+niitä+tässä,+vaikka+siten+saattaa+tulla+turhan+pitkä+juttu:Minulle+ensiksi+vastanneen+perusteellinen+laskelma+kepun+luonnollisten+kannattajien+määrästä+on+oikea,+eli+se+olisi+vain+n.+3,5+%++äänestäjistä.+Vanhemmassa+ikäpolvessa+on+kuitenkin+sellaisia,+jotka+kannattavat+jotakin+puoluetta+enemmän+perinteen+kuin+oman+etunsa+vuoksi.+Noin+ollen+uskon+kepun+kannatuksen+pysyvän+vielä+melko+kauan+siinä+6-7+prosentissa.+Kun+vanhempi+ikäpolvi+väistyy,+kannatus+varmaan+putoaa+tuostakin,+sillä+nuoremmat+ajattelevat+enemmän+omaa+etuaan+niin+nykyisyydessään+kuin+tulevaisuudessaan.Oikeassa+on+tuokin+vastannut,+joka+näkee+kepun+menevän+soteen+maakunnat+edellä+saadakseen+vaikutuspaikkoja+edes+sieltä,+kun+ymmärtävät+valtakunnan+politiikan+paikoille+pääsemisen+aikaisempaa+vaikeammaksi.+Hän+toteaa,+että+ilman+Helsinkiä+maaseutu+olisi+jo+kauan+kumissut+tyhjyyttään.+Helsinkihän+on+ylivoimaisesti+suurin+maaseudun+rahoittaja+valtionosuuksien+tasausjärjestelmän+kautta,+mutta+melkoisesi+sinne+”landelle”+tulee+rahaa+muultakin+pääkaupunkiseudulta+ja+eräiltä+muilta+suurilta+ja+menestyviltä+kaupungeilta.Eräs+toteaa+Keskustan+olevan+aikansa+lapsi,+josta+aika+on+ajanut+ohi.+Kyllä+hänkin+oikeassa+on,+sillä+kaksikin+kertaa+nimensä+vaihtanut+puolue+on+pysynyt+kuitenkin+politiikassaan+ennallaan.+Toisaalta+se+on+ihan+hyvä,+sillä+kyllä+se+entisestä+enemmistöstä+pieneksi+vähemmistöksi+kutistunut+kansanosa+edelleen+on+maalle+ihan+tärkeä+ja+tarvitsee+etujensa+ajajan.+Siihen+kepun+pitäisi+keskittyä+eikä+yrittää+turhaa+haahuilla+sinne+tänne.+Oikeassa+hän+taitaa+olla+sinäkin,+että+SDP+alkaa+käytännössä+olla+ainoa+todellinen+keskustapuolue,+joka+kelpaa+vihreille,+oikeistolle+ja+vasemmistolle.+Joo,+se+todellinen+keskustapuolue+ei+ole+ainakaan+persut,+joka+ei+näy+kelpaavan+enempää+oikeistolle+kuin+vasemmistolle+eikä+taatusti+vihreillekään.Eräs+tuossa+sanoo,+että+älä+Kapi+välitä,+että+kepuloiset+ei+ota+kantaa,+niillä+on+vähän+siipi+maassa+ja+mustan+hatun+päivät.+En+todellakaan+pidä+tuota+pahana+sillä+noin+ollen+avaukseni+tuottama+on+pysynyt+hyvin+siistinä.+Pahin+törkyilijäkin+on+malttanut+pysyä+poissa,+kun+yhtäkään+viestiä+ei+näy+avaukseltani+poistetun.+Tulihan+varsin+pitkä+juttu,+kuten+arvelinkin,+mutta+toivottavasti+tämä+tyydytti+noita+asiallisia+keskustelijoita,+joiden+sanomaa+tässä+yritin+kommentoida.

Äänestä
  • Tuosta kirjoituksesta ei voi olla muuta, kuin samaa mieltä. On sinulla sana hallussa ja älyä, vaikka muille jakaa. Kaikki kunnia sinulle Kapi, olet harvinaisen välkky kynätaiteilija. Kirjailijaksi sinun oli pitänyt alkaa.. Olisit taatusti menestynyt siinäkin hommassa. Onhan sinun urakin aikamoinen osoitus kyvykkäästä miehestä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Tuosta kirjoituksesta ei voi olla muuta, kuin samaa mieltä. On sinulla sana hallussa ja älyä, vaikka muille jakaa. Kaikki kunnia sinulle Kapi, olet harvinaisen välkky kynätaiteilija. Kirjailijaksi sinun oli pitänyt alkaa.. Olisit taatusti menestynyt siinäkin hommassa. Onhan sinun urakin aikamoinen osoitus kyvykkäästä miehestä.

    Yhteisvastineella äsken kommentoin tähän mennessä tullutta, mutta kun nyt iltakahvit juotuani vielä palstan avasin ja näin tuon, sen johdosta:

    Kiitoksia kehuistasi, mutta kyllä minun ”kynätaiteiluni” on jo taantunut paljon siitä, mitä se aikoinaan oli. En todellakaan pystyisi enää kirjoittamaan muistelmiani, jotka 350-sivuisena kirjoitin ollessani vasta 65-vuotias. Noudatin tuotakin nuorempana muistelmansa kirjoittaneen Lasse Lehtisen perustetta: ”muistelmat täytyy kirjoittaa silloin, kun vielä muistaa jotain”.

    Urastani totean vain, että se alkoi jo 16-vuotiaana - työurani - ja loppui 63-vuotiaana ja sinä aikana ehdin olla varsin monena, niin sotaväessä kuin siviilityössäkin, ja vaatimattomat lähtökohtani huomioon ottaen hyvin tyytyväinen olen sillä saavuttamaani. Ainakin se oli kokemusrikasta, vaikkei suurta aineellista rikkautta tuonutkaan.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Kynätaiteiluistasi - vieläkö syntyy analyysi munakarvoista kuten silloin kun olit vielä mielestäsi hyvä kirjoittaja? (Muiden miestähän sitä et koskaan ole ollut). Ja vieläkö lähtee itkuvirsi kepun puoluetoimistoon kuten silloin, kun kynätaiteiluissasi sait 100 - 0 turpiisi Kerikseltä?

    Aineellinen rikkaus on aina suhteellista, mutta elämää rikastuttavat kokemukset ei, eli olet tehnyt niin oikeita valintoja ajassa ja tilassa, että ei voi muuta kuin kehua sinua. Upeita juttuja ja hienoja tarinoita Kapi. Tulihan tuohon kommentoimaan yksi normikepulainen, ehkä vasta selvisi näin myöhään kännistään?

    Ei se sekään ole aina hyvästä. Saarikkohan on rasvoineen oikea 'vauraan talon emännän' perikuva. Saarikolle ennustan ylipainon aiheuttamia terveysongelmia ennen vuotta 2023.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kynätaiteiluistasi - vieläkö syntyy analyysi munakarvoista kuten silloin kun olit vielä mielestäsi hyvä kirjoittaja? (Muiden miestähän sitä et koskaan ole ollut). Ja vieläkö lähtee itkuvirsi kepun puoluetoimistoon kuten silloin, kun kynätaiteiluissasi sait 100 - 0 turpiisi Kerikseltä?

    Kovasti turpiin saanut. HO HOO, HO HOO!

    Äänestä

Sanna Marin johtajuus on saanut tämä aikaiseksi. On se harmi, että kepussa ei ole yhtään hyvää johtajaa, eikä edes yhtään oikeaa SOTILASTA. Säälitään yhdessä keskustalaisia heidän pimeänä päivänä. Kulmunilla on kyllä hyvät rynnäkköt, mutta ei vaan riittänyt kriisitilanteessa ja jakovaran loppuessa.. Kulmuni ei voinut jakaa enempää, kun rajoitteet ja karanteenit iski. Saarikosta kaavaillaan kepun T-34 "sotkaa", mutta siinä on isännillä karkea paikka niellä ylpeys. Kovvoo hommoo, sano keskustan Rossi Kuopion torilla.

Äänestä
  • Eivät edes esittele munakarvojaan julkisuudessa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät edes esittele munakarvojaan julkisuudessa!

    Tai kepulaista älypeliä paskaa nokassa ja kärpäsiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät edes esittele munakarvojaan julkisuudessa!

    Niin, Marin, Kulmuni ja Saarikko on naisia, mutta sinullahan ei ole niistä kokemusta, mutta kerron sinulle suuren salaisuuden, naisilla ei ole munia, eikä munakarvoja. Olet varmaan hoo moilasena ja syytät äitiäsi, joka ei koskaan sinulle sitä kertonut. Navetassa ihmettelit vaan.

    Äänestä

  • Saarikko on enemmäkin Abramsin ja T-90 tankin yhdistelmä.

    Äänestä

Kyllä teki pahoin kepu kun vasemmiston kelkkaan lähti Niukkasen ja Sukselaisen kohtaamien ongelmien takia. Olisi pitänyt pitää 50-luvun linja, että tuetaan pientukijusseja eli pientilallisia ottamalla köyhien lähinnä savupiipputeollisuuden orjien lapsilisät niille. Maatalousvaltainen Suomi oli alkuperäisen kepun utopia.

Äänestä
  • 80-luvun alussa Väyrynen kirjoitti, että teknologian kehittyminen on suurin uhka keskustalaisuudelle ja maaseudulle, ehdotti jopa, että se pitäisi kieltää ja koulutusta vähentää suomessa teknologian osalta. Oli meillä "näkijät" kepussa. Väyrysen samassa kirjoituksessa oli kohta, missä totesi, että maatalous joutuu suureen vaaraan, jos koneilla voitaisiin tuottaa elintarvikkeita. Varsinainen suurvisiiri ja näkijä. Ja vielä sitä muutama muumioitunut kepu huutaa johtoon, voi luoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    80-luvun alussa Väyrynen kirjoitti, että teknologian kehittyminen on suurin uhka keskustalaisuudelle ja maaseudulle, ehdotti jopa, että se pitäisi kieltää ja koulutusta vähentää suomessa teknologian osalta. Oli meillä "näkijät" kepussa. Väyrysen samassa kirjoituksessa oli kohta, missä totesi, että maatalous joutuu suureen vaaraan, jos koneilla voitaisiin tuottaa elintarvikkeita. Varsinainen suurvisiiri ja näkijä. Ja vielä sitä muutama muumioitunut kepu huutaa johtoon, voi luoja.

    Väyry oli melko komia mies nuorena, jopa Pohjantähden Pentti Rautajärven tavoin puhui. Maalaisliitto/Kepu on aina ollut hyvinvointivaltion ja edistyksen suurin viholline, 1918 maalaisliittolaiset riehuivat tappaen Korpilahdella ja Jämsässä katkeroittaen turhaan ihmisten mieliä. Isännät kertoivat suojeluskuntapäivillä Jämsässä jaelleen huvikseen 'nappeja punasille'.

    Äänestä

  • Yhä edelleen kepussa elää toivo, että Suomesta tehdään maataloustuotteiden suurviejämaa. Se on tullut kalliiksi ja aina vaan kalliimmaksi tulee tuo utopialandian rakentaminen.

    Äänestä

Aloittaja

Illansuussa kommentoin yhteisvastineella siihen mennessä avaukselleni tullutta ja siinä totesin myös: ”Avaukseni tuottama on pysynyt hyvin siistinä. Pahin törkyilijäkin on malttanut pysyä poissa, kun yhtäkään viestiä ei näy avaukseltani poistetun”. Tuosta ilmeisesti innostuttiin silläkin taholla ja onhan sitä "tavallistakin" tullut viestin verran, toisen ilmeisesti vielä "tyylikkäämmän" joutuessa palstan valvonnan roskakoriin.

Vastasin sitten erikseen tuolle sanavalmiuttani kehaisseelle todeten, että ei minulla ole silläkään alueella enää samaa taitoa kuin joskus oli. Ei todellakaan ole. Kyllä se taito sentään vielä jotenkuten riittää tällaiseen kirjoitteluun. Tällaisessa tarvittava muistikin vielä jotenkin pelaa, vaikkei toki läheskään niin hyvin kuin aikoinaan - ei tällä muistilla olisi niissä vaatimattomissa opinnoissanikaan priimustitteleitä saanut.

Eipä minua silloin nuorempana olisi tällainen kirjoittelu kiinnostanutkaan, vasta eläkeläisvaarina tätä aloittelin. Ihan liikaa olen sitten täällä ollut, vaikka tämän ohella on elämässäni ollut ja on edelleen paljon muutakin, tärkeämpänä kuin eräille luultavasti minua paljon nuoremmille täällä. Saatan nyt 85-vuotiaana olla vanhin tänne kirjoitteleva. Aikoinaan täällä kirjoitellut kerran tapaamanikin minua vähän iäkkäämpi nimim. uusi-ukki on jo mennyt ”tuonpuoleiseen”, samoin kai kepulaiselta puolelta Oiva Härkönen ja minua vähän nuorempi, tuossa esille otettu Kerikseksi kutsuttu nimim. City-Keskusta - joka oli sitten lopuksi persu, kun ”sai kenkää” kepusta.

Eiköhän tällainen kirjoittelu alkane vähitellen riittää minullekin. No, en kai tätä enää kovin kauan pystyisi jatkamaan vaikka haluaisinkin, sillä tietenkin olen jo elämäni loppusuoralla, kenties jo kalkkiviivoilla. Tässä nyt kuitenkin vielä jotenkuten keikun ja vaikka ei tämä touhu minua enää kovin paljon kiinnosta, mutta jos tulee jotain sanottavaa, tulen sen sanomaan. Sellainen toki loppuu viimeistään silloin, kun päästän sen eräiden minulle jo kauan ennusteleman ja toivoman ”kylmän pierun”.

Tämä saa riittää minulta ainakin tälle illalle. Hyviä Öitä kaikille!

Äänestä
  • City-Keskusta sentään sanoi totuuden nykykepusta. Sirppiliiterikirjoitusten takaa paljastui syvä huoli lestadiolaisuuden voimistumisesta ja siitä että Kepua johdetaan ns. hoivakokouksin...

    Sipilän-Saarikon linjan tulos nähdään nyt, gallupit putoavat heti kun Sipilän ns. luottohenkilö ilmoittautui puheenjohtajakisaan..

    Lestadiolaisuuden esiinmarssi Kepun ytimessä on pitkäkestoinen prosessi ,viime vaalit näyttivät sen suunnan ettei kansan syvät rivit hyväksy tätä jumalatonta liittoa.
    Sipilän omassa vaalipiirissä jättipotin keräsi mm. romu-Transu Siikajoelta, meille muille onneksi on Perussuomalaiset..
    Rotestiäänestämisellä Kepu saadaan viimeinkin polvilleen,kun jumaluuden pyhittämänä ulkokultaisena kivikorvana ei kansaa enää vääriltä profeetoiltaan kuuntele .....

    Paavp Väyrysen aikaan peli oli sentään rehellistä,vaikka välillä lantatunkio tuuletettiinkin..

    Äänestä

  • Kyllä nuo sinun kirjoitukset edustaa tällä palstalla huippua ja kiitoksia siitä. Se miten itse näet asian, oletko liian vaativainen itsellesi? Sitä on vaikea todeta, mutta itse olen suurella mielenkiinnolla lukenut sinun avaukset ja niissä on aina asiaa ja hienosti kirjoitettuja.
    Mutta oikein hyvät yötä ja lämmintä on taas tulossa viikonlopuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä nuo sinun kirjoitukset edustaa tällä palstalla huippua ja kiitoksia siitä. Se miten itse näet asian, oletko liian vaativainen itsellesi? Sitä on vaikea todeta, mutta itse olen suurella mielenkiinnolla lukenut sinun avaukset ja niissä on aina asiaa ja hienosti kirjoitettuja.
    Mutta oikein hyvät yötä ja lämmintä on taas tulossa viikonlopuksi.

    Sanoi Pankkolängvitsi, kehitysvammainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoi Pankkolängvitsi, kehitysvammainen.

    Mikäs pelko teillä heinähatuilla on vieläkin liikuntarajotteisi kohtaan.

    Äänestä

  • Ei minun viestit edelleenkään lähde pois ilman ilmoitustani. Esimerkiksi tekemisistäsi kertovissa viesteissäni ei ole mitään sääntöjen vastaista.

    Oikea SOTILAS

    Äänestä

Täällä+vanhat+demari+papat+on+haltioissaan+kun+saaneet+SDP+gallupista+mieluistaan,+jopa+osalle+näkee+jo+niin+kutiavan,+kuin+se+olisi+eduskunta+vaalitulos.+Esimerkiksi+näin+-ihan+haltioissaan+hänkin;"Avaukseni+aiheen+ulkopuolelta+täytyy+todeta+SDP:n+kannatuksen+huima+nousu.+Vaaleissa+puolue+sai+17.7+%+kannatuksen+ja+nyt+kannatus+on+jo+23,4+%.+Siis+lähes+kuuden+prosentin+nousu+pääministeripuolueella+-+varsin+harvinaista!+Varmaan+on+pääministeri+Sanna+Marinin+ansiota.Viimeisen+gallupin+mukaan+Keskustalla+on+nyt+10,5+%+kannatus.+Suunta+on+ollut+alaspäin+edellisestä+gallupista.+Luulenpa,+että+suunta+jatkuu+samana+puolueen+puheenjohtajan+todennäköisestä+vaihdosta+huolimatta.+Asia+on+mielestäni+niin+mielenkiintoinen+ja+tärkeäkin,+että+joudun+toistamaan+samaa,+jonka+sanoin+muutama+tunti+sitten+Mielipidepankin+avaukselle+laittamassani+viestissä."jne+jne.+Heille+gallup+kuin+"linnunmaitoa"+ihan+haltioissaan,+kuin+lapset+joulupukkia+odottavat,+ja+sitten+tulee,+kuuluu+kopinaa+ja+kellojen+kilkettä+pihalta...Joulu+tullut+heille,+hänellekin,+josta+otin+lainauksen.Mutta+alkaa+armoton+arki+kohta,+jos+noin+hekumoidaan+jätti+valtionvelan+kasvattamisesta,+ja+kuin+se+nyt+hyvällä+mallilla,+ei+voi+heihin+kuin+säälien+katsoa.

Äänestä
  • Ne sentäs puhuu polittisista asioista ei muista keskustelijoista. Puhuvat nykyisestä tilanteesta ei Kekkosen ajasta ja vielä kauemmasta sadan vuoden takaisesta kepulien tapaan. Saas nähdä kumpiin pitää tulevassa säälien katsoa, heihin vai sinuun.

    Äänestä

  • Tottahan tuo on. Ei sairas läski Saarikko ainakaan kepun imagoa nuorison parissa paranna.

    Äänestä

Keskustahan on reilusti Sinisiä suurempi puolue, joten ei mitään hätää!

Äänestä

Haluatteko nostaa Keskustan kannatusta?

No, joo! Mitä? ...Jooko?

Siitä vaan, kyllä se onnistuu.

Äänestä

Demarien nousun salaisuus on varmaan osaltaan Sanna Marin. Hän on erittäin esiintymistaitoinen, asiallinen ja kaikinpuolin vakuuttava. Saattaa olla, että miesäänestäjiin vetoaa myös hänen nuorekas olemuksensa.

Mutta väittäisin silti, että Sanna Marin on ollut tässä vain muutosvaihde, sinällään tarpeellinen ja arvokas, mutta muutokset taustavoimat lienevät väkevämpiä.

Juha Sipilä johdatti Kepun oikeistopuolueeksi pois poliittisesta keskustasta. Poliittiseen keskustaan syntyi tyhjiö ja nyt näyttää siltä, että demarit ovat onnistumassa täyttämään tuon tyhjiön. Demareista on tulossa vasemmistokeskustelainen puolue samaan tapaan kuin Ruotsin sisarpuolue. Maltillisia tavallisen ihmisen puolueita alkaa olla harvassa ja demarit ovat ehkä nyt oikea-aikaisesti osanneet käyttää tilannetta hyväkseen. Sipilän valtava tuhovoima on valunut demarien laariin. Sanna Marin on varmasti tästä Kepulle kiitollinen ja haluaa pitää heidät palkkioksi edelleen hallituksessa. Siis jatkossakin vähän samaan tapaan kuin RKP:n, joka on vähän joka suuntaan hallituskelpoinen puolue.

Suomi on ehkä siirtymässä kahden suuren puolueen malliin. Siis demarit ja Kokoomus. Peruspölvästeillä on jonkun aikaa kannatusta, mutta PS elää vain kriiseistä ja kaiken vastustamisesta. Ei sellaisella puolueella ole suurta tulevaisuutta edessään pidemmällä tähtäimellä. Populisteja toki aina riittää, mutta he turhautuvat ennen pitkää, kun mitään ei saada aikaan. Tai sitten saadaan jotain sellaista mitä Timo Soini sai eli ikioman hillotolpan.

Äänestä
  • Eiköhän tuo kannatus ala laskea talouden mukana. Maataloustukien ja aluetukien säilyttämisellä kerskuminen kertoo minkälainen idiootti on kysymyksessä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olet oikeassa Sanna Marinista aluksi sanomassasi. Mutta minä kyllä luulen, ettei hän jää vain muutosvaiheeksi, vaan kyllä hänellä halutessaan tullee olemaan pitkäkin ja myös menestyksekäs ura politiikassa. Mahdotonta ei ole sekään, että hänestä Suomi voisi saada vielä toisen naispresidentin.

    Juha Sipilästä ja hänen vaikutuksestaan puolueensa kannatuksen nykytilaan olen varauksitta samaa mieltä kanssasi. Puolueista parhaiten demarit osasivat käyttää sitä vaikutusta hyväkseen. Mahdotonta ei ole, etteikö demareilla voisi vielä olla sama asema meillä kuin on ollut kauan ja on edelleen Ruotsissa, mutta ihan pian he eivät pääse sentään siihen.

    Kahden vaikutusasemassa olevan puolueen mallia kohden meillä ilmeisesti mennään ja ne puolueet varmaan tulevat silloin olemaan demarit ja kokoomus. Siinäkin Ruotsin mallia noudattaen. Onhan tosin Ruotsissa myös melkoisesti kannatettu Ruotsidemokraatit, politiikaltaan paljolti meidän persuihimme vertautuva, mutta ei se ole päässyt eikä varmaan tule koskaan pääsemään hallitukseen. Sama kohtalo tulee olemaan persuillamme, sillä en usko sen koskaan kannatetuimmaksi puolueeksemme nousevan ja muussa asemassa se ei ole kelpoinen kumppaniksi millekään muulle mahdolliselle vaalivoittajalle.

    Äänestä

Kertoisitkos nyt suuressa viisaudessasi muiden puolueiden "luonnolliset koot"?
Marin ei ole tehnyt mitään merkittävän positiivista Suomen hyväksi, en ainakaan ole huomannut???

Hoksaava SOTILAS

Äänestä
  • Kepu+4%,+SP+25%,Persut+18%,+Kokoomus+23%,+Vasemmisto+2%,RKP+6%,Vihreät+18%,+loput+menee+sinisille+ja+muille+hörhöpuolueille.Et+varmaan+ole+hoksannut+mitään,+koska+olet+tummelin+kanssa+tuijottanut+Kulmunin+"kulmuneita"+ja+molempia+aivoja...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepu+4%,+SP+25%,Persut+18%,+Kokoomus+23%,+Vasemmisto+2%,RKP+6%,Vihreät+18%,+loput+menee+sinisille+ja+muille+hörhöpuolueille.Et+varmaan+ole+hoksannut+mitään,+koska+olet+tummelin+kanssa+tuijottanut+Kulmunin+"kulmuneita"+ja+molempia+aivoja...

    Mitä mainittavaa Kapi Marin on tehnyt? Et vastannut!

    Hoksaava SOTILAS

    Äänestä

Paskaa Paloheinän aliupseerilta.

Äänestä
  • Yli 20 vuotta samaa paskaa.

    Äänestä

Paskaa kepusurkimukselta.

Äänestä

Kepu on ollut useita vuosikymmeniä jopa Kekkosen ajoilta vasemmiston apu-puolue, ei muuta.
Ulkopolitiikalla pelottelu tai näitä mie oon Karjasta möykkäämistä alkaa olla menneentalven lumia.
Kun ei eväitä löydy ollaan sitten tässä tilanteessa.
Saarikko ei nosta kepua, vaikka kuinka taas lupaa jakaa Veikkauksenki rahoja velkarahalla. Taloushallinto hukassa!

Äänestä
  • Saatikko nostetaan, nimittäin nosturilla puhujalavalle ylipainonsa takia.

    Äänestä

Hyvä+aloitus.+Kuka+olet+kapi?Olen+seurannut+politiikkaa+omista+eduista+lähtien+,+melko+vähän+toisin+sanoen.+Nuorena+kannatin+SKDL:ää,+kun+olin+lähtöisin+heikoista+oloista+ja+siltä+suunnalta+koin+saavani+turvaa.+Kosketus+kepuun+tuli+vanhoillislestadiolaisesta+liikkeestä.+Perhettäni+pidettiin+huonoina+ihmisinä+ja+jo+lapsena+sain+kuulla+"+Helvettiin+menette!"+huutoja.+Sieltä+sain+rokotuksen+kepua+vastaan.+Kotiseudullani+lestadiolaiset+ja+kepu,silloinen+maalaisliitto+olivat+sama+asia.+Niin+maailma+muuttui.+Selvisin+elämässä+aika+hyvin+ja+minua+alettiin+pitämään+kapitalistina.+Sitä+en+ollut+vaan+työllä+ja+koulutuksella+nousin+ylempään+keskiluokkaan.+Pitkällisen+etsiskelyn+jälkeen+olen+viimeiset+4+vuotta+äänestänyt+perussuomalaisia.+En+ole+nuori+mies,vaan+paremminkin+vanha+nainen.Eihän+tästä+ole+kuin+5+vuotta+kun+kepu+oli+Suomen+suurin+puolue.+Sipilä+oli+oikeastaan+kokoomuslainen+ja+nyt+Kulmuni+ja+Saarikko+vihervasemmistolaisia.+Vasemmalla+on+vahvoja+puolueita,+ei+kepulle+ole+siellä+tilaa.+Perussuomalaiset+ovat+vieneet+kepulta+kannattajia.+Kun+kentälle+on+ehkä+kehittymässä+uusi+suurpuolue,perussuomalaiset,+niin+heidän+prosentuaalinen+kannatus+n.+20+%+on+poissa+muilta+puolueilta.+Näyttää+siltä,+että+kepu+näyttää+kärsivän+eniten.+Kepu+on+kameleontti,+molloin+kokoomuslainen,+milloin+punavihreä.+Sitten+kannatetaan+imaamikoulutusta,+vastaanottokeskusten+lisäystä.+Ja+sitten+tuo+ns"vihapuheen"+kriminalisointi.+Mulla+tullut+semmonen+käsitys,+että+tällä+tarkoitetaan+perussuomalaisten+puheen+kriminalisointia.+Semmosta+asiaa,+että+syrjäkylän+mökin+akka+ei+saa+sanoa,mitä+ajattelee.En+usko,+että+puheenjohtajan+vaihdoksella+tulee+minkäänlaista+muutosta+kepun+tilanteeseen.+Miksi+tämä+Saarikko+ei+ajattele+itseään+ja+omaa+perhettään.+Kahden+pienen+lapsen+äiti+ja+huomattavan+ylipainoinen.+Pitäisi+panna+asiat+tärkeysjärjestykseen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kun kysyt, kuka minä olen, niin siihen saat parhaiten vastauksen menemällä profiililleni, joka on avoin kaikille. En siellä tosin nimeäni kerro enkä yksityiskohtaisemmin tekemisistänikään, joita on ollut monenlaisia, mutta jo kauan vähemmän, kun olen jo 85-vuotias mies.

    Nyt itsestäsi kertomasi mukaan varsin vaatimattomat lähtökohdat Sinulla on ollut, mutta hyvin olet elämässäsi pärjännyt. Samaa voin sanoa omalta kohdaltani. Minusta ei kuitenkaan ole tullut eikä koskaan tule persua.

    En minäkään usko puheenjohtajan vaihdolla olevan ratkaisevan suurta merkitystä kepun kannatukselle, mutta ehkä se pienoinen piristysruiske kuitenkin on. Huolimatta siitä, että Saarikko on vähän ylipainoinen, en pidä sitä asiaa hänessä merkityksellisimpänä, sellaisesta puhumista pidän sopimattomana - kun en viitsi pahemmin sanoa.

    Äänestä

Sipilän hallituksen ohjelma ja tekeminen koitui keskustan ja kokoomuksen kannatuksen laskuun, puhumattakaan sinisistä. Olihan siellä ministerinä Saarikkokin, joten kannatuksen nousu voi olla paremminkin taantumaa.

Äänestä
  • Kokoomus kuului vaalien voittajiin, kepu ei.

    Äänestä

Aloittaja

Eilisiltaisen+käyntini+jälkeen+on+tullut+moniakin+viestejä+avaukselleni.+Suorastaan+tulvimalla,+kun+kuusi+niistä+on+näköjään+tullut+poistetuiksi.+Mitähän+lienenkään+menettänyt,+kun+ne+jäivät+minulta+näkemättä?:-)+Mielipidepankin+asialliseen+viestiin+vastasin,+myös+yhteen+toiseen,+mutta+muut+kuittaan+nyt+tässä,+vaikka+niiden+joukossa+on+muutama+asiallinenkin.+Kommentoin+vielä+vain+yhtä,+jo+melko+ylös+jäänyttä,+kun+se+on+niin+huvittava:Siinä+sanotaan,+että+minä+ja+joku+muu+täällä+olisi+nyt+”juonut+linnunmaitoa”+ja+olisimme+haltioissamme+tuon+viimeisen+gallupin+johdosta+kuin+se+olisi+eduskuntavaalitulos.+Tuollaista+käsitystä+ei+ole+kukaan+voinut+saada+minun+eikä+tässä+muidenkaan+sanomasta.+Gallupithan+kertovat+vain+puolueiden+senhetkisistä+kannatuksista.Veikkaanpa,+että+jos+seuraavassa+gallupissa+kepun+kannatus+nytkähtää+hiukankin+ylöspäin,+jota+pidän+hyvin+todennäköisenä,+tuo+minusta+ja+muutamasta+muusta+nyt+noin+sanonut+”juo+sitä+linnunmaitoa”+meitä+paljon+enemmän+ja+on+meitä+enemmän+haltioissaan.+Ei+hän+sitä+pientä+ylöspäin+nytkähdystä+toki+vaalituloksena+pidä,+vaan+alkaa+ennustella+puolueelle+hyvin+suurta+kannatusta+tulevissa+vaaleissa.+Kyseessä+saattaa+nimittäin+olla+hän,+joka+viime+ek-vaalien+alla+ennusteli+kepulle+vaaleissa+26+%+kannatusta,+mutta+hieman+alemmas+se+kannatus+jäi,+13,8+%:iin.+Noihin+lukemiin+kepun+kannatus+saattaa+hyvinkin+kivuta+vielä+tällä+vaalikaudella,+ehkä+jopa+hieman+korkeampiin,+mutta+kauemmassa+tulevaisuudessa+puolue+tulee+varmaan+saamaan+sille+luonnollisen+6-7+%:n+kannatuksen.Nyt+kutsuvat+nuo+viereiset,+Keskuspuiston+pohjoisosan+aarnimetsien+hiekkatiet,+jonne+on+kiva+lähteä+tallustelemaan+ihan+shortseissa+ja+t-paidassa,+kun+varjonpuoleinen+lämpömittarikin+näyttää+jo+++24+astetta.

Äänestä
  • Keskuspuisto on kyllä harvinaisen kaunis paikka, aikoinaan, kun asuin Myyrmäessä ja kävin töissä Ruoholahdessa, niin ajoin satoja kertoja siitä fillarilla ja aina ihailin Keskuspuiston kaunetta ja aarniometsämäisyyttä. Aikoinaan kävin lähellä sinun synnyinseutuja Rautavaaralla metsähallituksen mailla metsällä ja paikan nimi oli metsähallituksen kartoissa Viiden Metson Maa, olin siellä viikon veljeni kanssa ja todettiin, että nimi pitäisi muuttaa. Meillä oli kausiluvat, kun kartoitettiin soidinpaikkoja mestähallitukselle, komeita oli kyllä maisemat siellä. Mutta
    kyllä viihdyin hyvin Helsingissä ja nyt Turussa. Paremmat metsästysmaat ja kuitenkin hyvin sivistynyt ympäristö.
    Luulen, että kepu tulee kokemaan yllätyksen myös kunnallisvaaleissa, nuoriso on täysin vieraantunut kepusta ja haluavat parempaa ja ovat valveintuneimpia, kuin vanhat kepu jäärät ja sieltä se kepun todellisuus alkaa pilkistämään. Kepun ongelma on aina ollut vanhoissa asioissa roikkuminen ja niihin tarrautuminen. Se on kyllä sinun kunniaksia sanottava, vaikka ikään on kunnioittetavan korkeasti, olet todella ajassa elävä ja melkeimpä liberaalia tai radikaalinen, positiivisessa mielessä toki!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Keskuspuisto on kyllä harvinaisen kaunis paikka, aikoinaan, kun asuin Myyrmäessä ja kävin töissä Ruoholahdessa, niin ajoin satoja kertoja siitä fillarilla ja aina ihailin Keskuspuiston kaunetta ja aarniometsämäisyyttä. Aikoinaan kävin lähellä sinun synnyinseutuja Rautavaaralla metsähallituksen mailla metsällä ja paikan nimi oli metsähallituksen kartoissa Viiden Metson Maa, olin siellä viikon veljeni kanssa ja todettiin, että nimi pitäisi muuttaa. Meillä oli kausiluvat, kun kartoitettiin soidinpaikkoja mestähallitukselle, komeita oli kyllä maisemat siellä. Mutta
    kyllä viihdyin hyvin Helsingissä ja nyt Turussa. Paremmat metsästysmaat ja kuitenkin hyvin sivistynyt ympäristö.
    Luulen, että kepu tulee kokemaan yllätyksen myös kunnallisvaaleissa, nuoriso on täysin vieraantunut kepusta ja haluavat parempaa ja ovat valveintuneimpia, kuin vanhat kepu jäärät ja sieltä se kepun todellisuus alkaa pilkistämään. Kepun ongelma on aina ollut vanhoissa asioissa roikkuminen ja niihin tarrautuminen. Se on kyllä sinun kunniaksia sanottava, vaikka ikään on kunnioittetavan korkeasti, olet todella ajassa elävä ja melkeimpä liberaalia tai radikaalinen, positiivisessa mielessä toki!

    Joo, kyllähän tämä Stadin Keskuspuisto on todella upeudessaan sellainen, että melko turhaan muualta vertaistaan hakee! Tulipa taas tallustelluksi siellä nyt vain n.3-4 km:n lenkki ja vaikka lämpömittari taitaa olla jo hellelukemissa, siellä mahtavien puiden varjostamilla hiekkateillä oli miellyttävän vilpoista.

    Kerrot pyöräilyistäsi puistomme teillä. Pyöräily on jäänyt minulta vähiin, mutta silloin tällöin kyllä edelleen ajelen fillarilla täältä Paloheinästä vaimoni haudalle Maunulan uurnalehtoon ja takaisin. Työelämässä Valion pääkonttorilla Pitäjänmäellä ollessani joskus ajelin työmatkanikin fillarilla, mutta harvemmin, kun minulla oli työsuhdeauto, jota saatoin yllättävästi tarvita päivällä, kun isännöinnissäni oli asuntoja Vantaan Pähkinärinteellä ja edustuspaikkamme Näsen kartano Porkkalassa. Vaimoni oli opettajana Hlsingin Terveydenhuolto-oppilaitoksessa Taka-Töölössä Lehtikuusentiellä ja kesäisin hän kulki työmatkansa lähes aina fillarilla. Täsä kotoa kun pääsee 50 metrin päästä niille hiekkateille, eikä ja niitä pitkin hän pystyi jamaan koko n. 6-7 km:n matkan pitkin puistoa, tarvitsematta ylittää yhtäkään katua.

    Kerrot olleesi Rautavaarallakin, synnyin- ja lapsuuspitäjässäni. Hienoja maisemia sielläkin on. Mm. Tiilikan kansallispuistossa. Paljon muutakin nähtävää, mm. Pumpulikirkon ihmeellinen rotko. Kävitkö Paljakanvaaralla, Keyrittyjärven länsipuolella (kirkonkylä on itäpuolella). Sieltä avautuvat hulppeat näkymät. Rautavaaran ”pintapaikka” on tietysti Metsäkartano, joka sijaitsee kirkolta parikymmentä kilometriä Nurmekseen päin Ylä-Keyrityn hienojen järvien maisemissa.

    No, kun innostit nyt minut tuollaisiin, täytyy sentään ottaa kantaa palstan aihepiiriin kuuluvaan sanomiseesikin. Kepu saattaa kyllä taantua myös kunnallisvaaleissa, mainitsemistasikin syistä, Mutta kyllä se edelleen tulee olemaan vaalien suurin puolue. Siis saamiensa kunnallisvaltuutettujen määrällä;-)) Kun niissä lukuisissa pikkukunnissa kepu lienee edelleen kannatetuin puolue ja kun parintuhannen asukkaankin kunnassa on ainakin 10 valtuutettua, eli puoli prosenttia kunnan väkiluvusta. Jos samoin olisi täällä Stadissa, valtuutettuja meillä olisi yli 3000, mutta on vain 85. On se niin väärin meitä stadilaisia kohtaan;-))

    Äänestä

  • Aloittaja

    kapi_ kirjoitti:

    Oho! Olinkohan turhan kiireinen tuosta edesmenneen vaimoni pyöräretkistä kertoessani, kun siinä on tullut sekoilua. Sen vielä korjaan. Pitäisi kuulua näin: Tästä kotoa kun pääsee 50 metrin päästä niille hiekkateille ja niitä pitkin hän pystyi ajamaan koko n. 6-7 km:n matkan pitkin puistoa, tarvitsematta ylittää yhtäkään katua.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Joo, kyllähän tämä Stadin Keskuspuisto on todella upeudessaan sellainen, että melko turhaan muualta vertaistaan hakee! Tulipa taas tallustelluksi siellä nyt vain n.3-4 km:n lenkki ja vaikka lämpömittari taitaa olla jo hellelukemissa, siellä mahtavien puiden varjostamilla hiekkateillä oli miellyttävän vilpoista.

    Kerrot pyöräilyistäsi puistomme teillä. Pyöräily on jäänyt minulta vähiin, mutta silloin tällöin kyllä edelleen ajelen fillarilla täältä Paloheinästä vaimoni haudalle Maunulan uurnalehtoon ja takaisin. Työelämässä Valion pääkonttorilla Pitäjänmäellä ollessani joskus ajelin työmatkanikin fillarilla, mutta harvemmin, kun minulla oli työsuhdeauto, jota saatoin yllättävästi tarvita päivällä, kun isännöinnissäni oli asuntoja Vantaan Pähkinärinteellä ja edustuspaikkamme Näsen kartano Porkkalassa. Vaimoni oli opettajana Hlsingin Terveydenhuolto-oppilaitoksessa Taka-Töölössä Lehtikuusentiellä ja kesäisin hän kulki työmatkansa lähes aina fillarilla. Täsä kotoa kun pääsee 50 metrin päästä niille hiekkateille, eikä ja niitä pitkin hän pystyi jamaan koko n. 6-7 km:n matkan pitkin puistoa, tarvitsematta ylittää yhtäkään katua.

    Kerrot olleesi Rautavaarallakin, synnyin- ja lapsuuspitäjässäni. Hienoja maisemia sielläkin on. Mm. Tiilikan kansallispuistossa. Paljon muutakin nähtävää, mm. Pumpulikirkon ihmeellinen rotko. Kävitkö Paljakanvaaralla, Keyrittyjärven länsipuolella (kirkonkylä on itäpuolella). Sieltä avautuvat hulppeat näkymät. Rautavaaran ”pintapaikka” on tietysti Metsäkartano, joka sijaitsee kirkolta parikymmentä kilometriä Nurmekseen päin Ylä-Keyrityn hienojen järvien maisemissa.

    No, kun innostit nyt minut tuollaisiin, täytyy sentään ottaa kantaa palstan aihepiiriin kuuluvaan sanomiseesikin. Kepu saattaa kyllä taantua myös kunnallisvaaleissa, mainitsemistasikin syistä, Mutta kyllä se edelleen tulee olemaan vaalien suurin puolue. Siis saamiensa kunnallisvaltuutettujen määrällä;-)) Kun niissä lukuisissa pikkukunnissa kepu lienee edelleen kannatetuin puolue ja kun parintuhannen asukkaankin kunnassa on ainakin 10 valtuutettua, eli puoli prosenttia kunnan väkiluvusta. Jos samoin olisi täällä Stadissa, valtuutettuja meillä olisi yli 3000, mutta on vain 85. On se niin väärin meitä stadilaisia kohtaan;-))

    Kiitos kivasta palautteesta, olin sen verran nuorempi, että siksi varmaan nuo minun pyöräretket ja ihan käytäntöä. mutta myös nautinto metsämiehelle aarniometsä.
    Kävin paljon Panjavaara/Sotinpuro/Rautavaara, kartoitin tosiaan kevällä talven noin 1/3 loppu puolella metsojen soidin paikkoja ja Metsähallitus antoin minulle vapaan metsästyoikeuden, parhaillaan olin n kuukauden lntujahdissa noilla seuduilla ja raportoin poikueet ja isommat linnut. Tuttuja seutuja ja muistan yhden reissun, kun löydettiin jonkun koti tai piilopirtti, sammaleet kertoin mitat, mutta ilman laastia tehty piisi teki todella vaikutuksen, miltä ajalta tms ei koskaan keksitty. Koordinaatit tallennettiin ja ilmoitettiin museo virastolle. Lapissa törmäsin melkein samanlaiseen, mutta sitä ei tutkijat löytäneet, oli niin vähäiset merkit enää jäljellä.. Vaan kyllä täällä Turussakin löytyy, useassa peurajahdissa olleena nähnyt sen, että on tämä vanhimpia asuin alueita Suomessa. Mukavaa Päivää ja jännitetään kepun tilannetta, joka onneksi on heikohko.
    Juttelin tänään maanviljelijä veljeni kanssa ja totesi, että kepu oli ja meni, kukaan järkevä ei heitä enää tue.. Aika kova kommentti, vuosikymmeniä ollut kepun kannattaja..

    Äänestä

Aloittaja

Yhden vastineen kivaan viestiin heitin, enkä nyt näe olevan aihetta muuhun kuin ihmettelyyn, miksi eräillä riittää intoa laittaa tänne törkyä, joka aina tulee pien poistetuksi. Yhdeksän sellaista jo tältäkin avaukseltani. Olisivatkohan ne kaikki olleet siltä yhdeltä ja samalta, jonka pään minä olen niin vanginnut, että hän yhtenään tekee minusta avauksiakin, jotka tietenkin aina pian menevät palstan valvojan roskakoriin.

Vaikka olen siis vanginnut hänen päänsä niin, että hän harhoissaan näkee monia muita minuna, kunniakseen on sanottava, että ei hän sentään näe minuna kaltaisiaan. En suinkaan koe loukkaavana sellaista, että hän näkee minuna Mielipidepankin, Pystyyn_kuolleen, aito-arskan ja eräitä muitakin sellaisia, joita on asiakirjoittajina pidettävä palstan eliittiin kuuluvina. Minä kuitenkin tyydyn vain ihan omana itsenäni esittämään aina sen, mitä minulla kulloinkin on esitettävänä. Tuskin täällä voisikaan esiintyä useammalla rekisteröityneellä nikillä? Kun joskus takavuosina vaihtelin nikkiäni, aina silloin sen entisen jouduin poistamaan. Tämä nikkini minulla kuitenkin on ollut jo ainakin lähemmäs kymmenen vuotta enkä aio enää tätä muuksi vaihtaa sinä varmaan jo hyvin rajallisena aikana, jolloin vielä täällä visitoin.

Nyt vain lounaalle ja sen nautittuani ruokalevoille. Palaan kyllä vielä illemmalla vilkaisemaan avaukseni mahdollista lisätuotosta ja jos siinä on kommentointiani tarvitsevaa, niin tulen sitten tekemään.

Äänestä
  • Hieno avaus kapilta ja ajatelkaa hän ei ole edes kansakoulua käynyt.

    Äänestä

  • Sen unohdin mainita, että varusmiehenä oli Utissa LJKssa ja sieltä Ruk ja opin arvostamaan monella taholla kouluttajia ja sinun historiassa oli myös sissikoulutus, ei ollenkaan huono, siihen aikaan sitä kehitettiin huippuunsa ja ehkä yksi parhaista sotakoulutuksista länsimaissa. Kaikki kunnioitus sinulle Kapi. Miten tämä liityy kepuun, moni kepu kielsi harjoittelun heidän alueillaan, meillä mm hyppytreeneissä, piireettiin punaisella karttaa, että kielletty.. Ei niin olisi kyllä sodan aikan paljon suojelta...

    Äänestä

  • Pidä sama nikki, se on melkein kuin kunniamerkki, tosin sinullahan niitä on jo roimasti. Täällä
    moni kunnioittaa sinua ja tuo yksi ja sama itkijä vainoaa sinua, mutta kukaan ei sitä välitä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sen unohdin mainita, että varusmiehenä oli Utissa LJKssa ja sieltä Ruk ja opin arvostamaan monella taholla kouluttajia ja sinun historiassa oli myös sissikoulutus, ei ollenkaan huono, siihen aikaan sitä kehitettiin huippuunsa ja ehkä yksi parhaista sotakoulutuksista länsimaissa. Kaikki kunnioitus sinulle Kapi. Miten tämä liityy kepuun, moni kepu kielsi harjoittelun heidän alueillaan, meillä mm hyppytreeneissä, piireettiin punaisella karttaa, että kielletty.. Ei niin olisi kyllä sodan aikan paljon suojelta...

    Joo, kyllähän minunkin ammoisessa historiassani oli jonkin verran sissikoulutusta ja sissitoiminnan harjoituksia, jo kersanttivaiheessani UudJP:ssa palvellessani. Täällä Etelä-Suomessa, enimmäkseen Sipoon korvessa sellaista pidettiin. Siellä Turun puolessa, Raasin korvessa olin muutamissa divisioonamme monien joukko-osastojen yhteisissä sotaharjoituksissa jääkärijoukkueen johtajana. Kuten myös puolustusvoimain suurimmassa sodanjälkeisessä talvisotaharjoituksessa Kainuussa (Sotkamossa pääosin) ja myös suuressa kesäsotaharjoituksessa siellä Länsi-Suomessa, alkoikohan sekin Raasista mutta Raumalle se päättyi.

    Ylikessuvaiheessani RUK:n käytyäni olin muistaakseni mukana enää vain yhdessä sotaharjoituksessa, silloin tiedustelujoukkueen johtajana. Pian sen jälkeen siirryin esikuntahommiin, ensin UudJP:ssa , sitten PlTutkK:ssa ja Topografikunnassa, sitten opettajana ja kurssien johtajana Esikuntakoulussa ja lopuksi toimistoupseerina Pääesikunnassa, josta jäin kapteenina eläkkeelle 1.9.1980, siis 40 vuotta sitten.

    Noiden edellä mainitsemieni vaiheiden aikana olin tosin myös YK:n rauhanturvaajajoukoissa Kyproksella ja Siinailla. Viimeisen ”faitterireissuni” tein sotaväestä jo eläkkeellä ollessani, Golanille vv. 1981-82. Sinne lähtiessäni olin ollut jo puoli vuotta konttoripalveluesimiehenä Valiolla ja sain reissua varten vuoden virkavapauden ja vaikka olin reissussa vuoden ja kolme kuukautta, ei se haitannut työuraani Valiolla; muutaman vuoden kuluttua reissusta palattuani minusta tuli koko firman isännöitsijä sen keskushallinnossa.

    Tuossa aikaisemmassa viestissäsi mainitset olleesi luontokartoitushommissa myös Sotinpurolla. Sehän on myös tunnettu sotaharjoitusalue, siellä Rautavaaran-Nurmeksen rajoilla. Siellä en ole koskaan käynytkään.

    Muistat taas kapi väärin, olit jo ylikessu mennessäsi itkemälle RUK:uun. Sissihommasi olivat lähinnä eksymisiä Santahaminan saharan lähi pöheiköissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistat taas kapi väärin, olit jo ylikessu mennessäsi itkemälle RUK:uun. Sissihommasi olivat lähinnä eksymisiä Santahaminan saharan lähi pöheiköissä.

    Voi kun kepuloista pissihousua kivistää ja kiukuttaa;-)) Mutta eihän se teidän vika ole, missä lapsuutenne jouduitte viettämään ja isällä ehkä outoja taipumuksia lapsiin ja eläimiin. Lestakepulaiset pitää kyllä omertan yllä asiasta...

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Joo, kyllähän minunkin ammoisessa historiassani oli jonkin verran sissikoulutusta ja sissitoiminnan harjoituksia, jo kersanttivaiheessani UudJP:ssa palvellessani. Täällä Etelä-Suomessa, enimmäkseen Sipoon korvessa sellaista pidettiin. Siellä Turun puolessa, Raasin korvessa olin muutamissa divisioonamme monien joukko-osastojen yhteisissä sotaharjoituksissa jääkärijoukkueen johtajana. Kuten myös puolustusvoimain suurimmassa sodanjälkeisessä talvisotaharjoituksessa Kainuussa (Sotkamossa pääosin) ja myös suuressa kesäsotaharjoituksessa siellä Länsi-Suomessa, alkoikohan sekin Raasista mutta Raumalle se päättyi.

    Ylikessuvaiheessani RUK:n käytyäni olin muistaakseni mukana enää vain yhdessä sotaharjoituksessa, silloin tiedustelujoukkueen johtajana. Pian sen jälkeen siirryin esikuntahommiin, ensin UudJP:ssa , sitten PlTutkK:ssa ja Topografikunnassa, sitten opettajana ja kurssien johtajana Esikuntakoulussa ja lopuksi toimistoupseerina Pääesikunnassa, josta jäin kapteenina eläkkeelle 1.9.1980, siis 40 vuotta sitten.

    Noiden edellä mainitsemieni vaiheiden aikana olin tosin myös YK:n rauhanturvaajajoukoissa Kyproksella ja Siinailla. Viimeisen ”faitterireissuni” tein sotaväestä jo eläkkeellä ollessani, Golanille vv. 1981-82. Sinne lähtiessäni olin ollut jo puoli vuotta konttoripalveluesimiehenä Valiolla ja sain reissua varten vuoden virkavapauden ja vaikka olin reissussa vuoden ja kolme kuukautta, ei se haitannut työuraani Valiolla; muutaman vuoden kuluttua reissusta palattuani minusta tuli koko firman isännöitsijä sen keskushallinnossa.

    Tuossa aikaisemmassa viestissäsi mainitset olleesi luontokartoitushommissa myös Sotinpurolla. Sehän on myös tunnettu sotaharjoitusalue, siellä Rautavaaran-Nurmeksen rajoilla. Siellä en ole koskaan käynytkään.

    Hienoa kuulla noista ajoista ja itselleni taas itäraja aika tuttua ja viimeisissä harjoituksissa tiedoustelukompanian päällikkönä, eli prikaatiyhtymässä. Mutta olihan se hienoa, että näit hienoja maastoja ja aika hyvillä varusteilla varustettuna. Oma poikani kävi juuri kuukauden vaelluksella Pohjois-Norjassa ja ruuan kalasteli ihan itse. Onneksi tuli opetettua suunnistamaan ja pärjäämään luonnossa omin toimin. Eikä kyllä turha kaveri, ollut fyysikkona Cernissä kahteen kertaan, opiskelijana ja työntekijänä, pitää myös Väyrystä suomen typerimpänä hahmona, heittää aina läppää siitä, että vaihtaisitko Trumpin Väyryseen.. Molemmat mustia Pekkoja..

    Äänestä

  • Riemastuttavaa tekstiä! Ihan onnennaurussa ole pitelemistä.

    Äänestä

Ei voi olla totta Herra Kapi, 70 kymmentä ja poistoja jo yli kymmenen, nyt on keput kuumana, kiitos Herra Kapi.

Äänestä
  • Taitaa olla kepuloisten itkuptokuraivaritekstejen poistoja. Kepuilla itku pinnassa ja raivo päällä. Totuus on yksinkertaisesti kannatus, kepulla se alkaa olla hyvin, hyvin vaatimaton. Koeta kestää kepupuppeli...

    Äänestä

Melkoista törkyä ja itsekehua taas Paloheinän aliupseerilta. Ei ole ukolla häpyä...

Äänestä

Katsokaapa kepujen johtavia uroksia Kärnää, Savolaa, Lohea ja Kurvista, voitte sitten päätellä miksi Kepulandia tyhjenee ja puolue kuihtuu. Kurvinen puhuu esimerkiksi voisilmästä, vaikka voisilmä on pahasta persesilmälle ja Saarikosta päätellen mahalle.

Äänestä
Aloittaja

Eipä näy tulleen kepua ja sen politiikkaa koskevasti sellaista, johon tarvitsisi vastata. Varmaan sitä on ollut noissa 15:ssa poistetuksi joutuneissa viestissä;-)) Asian näin ollen kertoilin tuossa omasta historiastani hänelle, joka toi esille omaa historiaansa jossa on tiettyjä liittymäkohtia minunkin historiaani.

Kerronpa nyt vain lopuksi, että tein tänään jo toisenkin lenkin. Kun nyt välillä tuntuu tylsältä tallustella noita Keskuspuiston hiekkateitä, joilla vielä kymmenkunta vuotta sitten tein reippaita juoksulenkkejä, nyt vaeltelin puistomme metsäpoluilla. Harmitti, kun ei tullut mitään pussia mukaan, sillä siellä oli paljon hyviä sieniä. Enimmäkseen haperoita, muutamia hyviä tattejakin ja yhdessä rinteessä pienoinen lampaankääpäesiintymä; hyviä sieniä nekin kaikki. Yllätyksekseni oli jo muutamia haaparouskuja ja karvalaukkuja. Niiden perään eniten olen, kun säilön suolasieniä, joista saa sitten tehdä sienisalaatteja; vasta vajaa kuukausi sitten viime syksyn viimeiset sieneni käytin. Täytyypä lähteä ensi viikolla korin kanssa paarustamaan Nuuksion korpiin vanhoille, aina luotettaville sienimailleni!

Mutta nyt vain iltakahveille ja sitten rauhallista koti-iltaa, lueskellen ja televisiota katsellen. Myöhemmin illalla käyn kyllä vielä vilkaisemassa tänne ja jos on tullut jotain avaukseni aihepiiriä sivuavaakin, mielelläni sitä kommentoin. Vaikka ei olisi tullutkaan, itsestäni en puhu enempää kuin olen puhunut, vaikka kuinka kiinnostavaa eräille olisinkin.

Äänestä
  • Älä tule ainakaan pyjamassasi pstelehtimään....

    Äänestä

  • Nuuksiosta kävin myös aikoinani keräämässä suolasienet ja muuten paistettavat, hieno paikka siihen. Toinen on Fagerviking ympäristö, mutta se ei näille kepuloisille sano mitään, ihan vinkkinä 15 km päässä Mustion kartano.. Sieniä joka ikisellä paikalla.... Mutta eihän normikepulainen itse kerää mitään, odottaa ulkomaalaisia tai muuta tukea asialle.

    Äänestä

  • Oikein hyvää tuokiota kahvin kanssa. Sinulla on niin upeita tekstejä ja mielipiteitä, niitä odottaa mielellään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Nuuksiosta kävin myös aikoinani keräämässä suolasienet ja muuten paistettavat, hieno paikka siihen. Toinen on Fagerviking ympäristö, mutta se ei näille kepuloisille sano mitään, ihan vinkkinä 15 km päässä Mustion kartano.. Sieniä joka ikisellä paikalla.... Mutta eihän normikepulainen itse kerää mitään, odottaa ulkomaalaisia tai muuta tukea asialle.

    Hienoa seutua on myös tuo mainitsemasi Fagervikin ympäristö. Tunnen sitä jonkin verran, kun olen joskus ajellut sitäkin kautta Karjaalla perheineen asuvan poikani luona käydessäni, olen käynyt Fagervikin museossakin.

    Mustion kartanossa viisi vuotta sitten pidin hieman myöhässä olleet 80-vuotisjuhlani läheisilleni kun varsinaisella ”synttärimatkallani” kesä-heinäkuun vaihteessa olin naisystäväni kassa Kroatian Dubrovnikissa. Tässä kuva niistä Mustion juhlistani (leikattu niin, ettei tästä näy tunnistettaviksi muita juhlijoita):

    https://www.facebook.com/photo?fbid=10153597203059182&set=a.10153489597299182

    Kiva on ollut kanssasi viestitellä, mutta eiköhän jo Sinulta riittäisi vähempikin minun kehumisesi, kun siten ilmeisesti saat nuo eräät melkoisiin itkupotkuraivareihin ja heiltä sitten tulee sellaista, jonka palstan valvonta heti poistaa. No, nostaahan se viestien määrää; ne heidän poistetuksi tulleet viestit ovat tämän avaukseni viestimäärän nostaneet noin korkeaksi, ei meidän keskustelumme eikä muukaan asiakeskustelu. Kiitoksia nyt kuitenkin kivoista viesteistäsi, joihin on ollut kiva myös vastailla!

    Pakko vielä laittaa tarkennus tuossa edellä sanomaani. Ne minun 80-vuotisjuhlani olivat Mustion linnassa, joka on kyllä sen kartanon alueella oleva hotelli, tämä:

    https://www.mustionlinna.fi/fi/

    Juhlien päätteeksi siellä yövyinkin naisystäväni kanssa ja yöpyi siellä ainakin yksi toinenkin pariskunta, läheisiäni täältä Helsingistä. Siellä Turussa asuva pojanpoikani vaimoineen ja lapsineenkin taisi kyllä mennä yöpymään isänsä luona läheisellä Karjaalla.

    Oikein hyvä hotelli ravintoloineen kyseinen paikka on, erittäin upeassa ympäristössä! Jospa siellä viettäisin 90-vuotispäiviänikin viiden vuoden kuluttua;-))

    Onko sulla lupa siltä Tampereen mötköltä näyttää hänen kuva täällä? Siinä vieressäsi se irvistää.

    Äänestä

SDP teki pahan virheen ottaessaan keskustan hallitukseen. Keskusta oli suurin häviäjä vaaleissa. Kansa halusisi keskustasta eroon ja sitten, SDP otti mukaan hallitukseen.
SDP on perruri puolue ja keskusta pahin mahdollinen kyykyttäjä puolue.

Äänestä
  • Orpo halusi tyhmänä leikata vappusatasta ja Halla-aho vastusti ulkomaisten hoitajien päästämistä Hämeen vasemmistolaisiin eläkereservaatteihin.

    Äänestä

Nyt tuli jytky! Sata kevyesti rikki ja kukaan muu ei tee sitä näin nopeasti. Olet todella
Super-Kapi ja paras tällä palstalla! Kaikki kunnia sinulle!!!!

Äänestä

Kuusi on hyvä luku. Sitä ns hyväntekeväisyyttä voi lisätä lahjoittamalla kuusi jokaiseen kotiin, eikö. Kuusi kasvaa metsäisillä alueilla.

Äänestä
Aloittaja

Täällä on ollut tänään mukava keskustelukumppani, jonka kanssa keskustellessa kepu ja sen politiikka on jäänyt taka-alalle, kun on ollut mielenkiintoisempaa aihetta. Juuri äsken hänelle vielä vastasin klo 18.36 tulleeseen viestiinsä kertoen mm. käynneistäni hänen esille ottamillaan alueilla.

Enempää en nyt kuitenkaan jatka niistä kivoistakaan aiheista, syyn sille sanon hänelle jättämäni viestini lopuksi. Ja avauksessani esille ottamanikaan ei näy antavan tässä aihetta enempään, en tule tänäänkään enää käymään täällä tätä myöhemmin. Näin ollen vain toivottelen kaikille Hyvää Yötä!

Äänestä

Keskusta kutistuu niin pieneksi, ettei sille ole kohta enää tilaa eduskuntasalissa. Hyvä niin. Eihän se edes edusta duunareita, eikä köyhiä. Sipilä suorastaan vihasi heitä.

Äänestä
  • Jos+keskusta+kutistuu+5+%+puolueeksi,+sillä+on+silloin+vielä+lähes+10+kansanedustajaa.+Niille+riittää+tilaa+eduskuntasalissa.+On+siellä+tilaa+Harkimollekin+Nyt-liikkeensä+ainuana+edustajana.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Jos+keskusta+kutistuu+5+%+puolueeksi,+sillä+on+silloin+vielä+lähes+10+kansanedustajaa.+Niille+riittää+tilaa+eduskuntasalissa.+On+siellä+tilaa+Harkimollekin+Nyt-liikkeensä+ainuana+edustajana.

    Vaikka+tuossa+jo+tunteja+sitten+ilmoitin,+etten+tulisi+täällä+enää+käymään+ja+vaikka+jo+aikaisemmin+kehotettiin,+että+älä+tule+ainakaan+pyjamassasi+pistelehtimään,+niin+juuri+niin+kuitenkin+nyt+teen.+Siis+jo+iltapesuilla+käytyäni+ja+tuhdinpuoleisen+iltatömpsynikin+nautittuani,+ehkä+juuri+sen+vaikutuksesta+tässä+jo+pyjamassani+vuoteeseen+mennessäni+vielä+tulin+täällä+pistäytymään.+Sanoakseni+mielestäni+avaukseeni+liittyvän+tärkeän+asian:Ennustelen+avauksessani+kepulle+tulevaisuudessa+n.+6-7+%+kannatusta.+Se+varmaan+tulee+toteutumaan,+ihan+järkiperusteilla,+mutta+siihen+voi+mennä+vielä+aikaa+jonkin+verran.+Luultavasti+puolueen+kannatus+pysyy+vielä+jonkin+aikaa+vähän+korkeampana.+Mutta+kun+ehkä+vuosikymmenen+kuluttua+se+saavuttaa+sen+sille+luonnollisen+n.+6-7+%+kannatuksen,+silloinkin+vielä+puolue+saa+eduskuntaan+toistakymmentä+edustajaa.+Tuskin+olen+enää+sitä+aikaa+näkemässä,+mutta+te+minua+nuoremmat+muistakaa+minun+tämän+sanoneen+ja+tunnustakaa,+että+kyllä+Kapi+oli+kaukonäköinen+vielä+vanhuksenakin.Nyt+ei+liene+tarvetta+minun+enää+myöhemminkään+tulla+tälle+avaukselleni,+mutta+silti+muistan+brittiläisen+viisaan+kehotuksen:+never+say+never.+Nyt+kuitenkin+vain+jo+toistamiseen+Hyvän+Yön+toivotukset+kaikille!

    KESKUSTA KUTISTUU, KUIN PYY MAAILMANLOPUNEDELLÄ PIENEKSI, HARVALUKUISAKSI, KÄY KUIN SINISELLE TULEVAISUUDELLE.
    EI PIDÄ LÄHTEÄ VASEMMISTOLAISTEN KANSSA MIHINKÄÄN TEKEMISIIN.
    KESKUSTA HALLITUKSESSA, SIIHEN HOMMAAN NYT EI VARSINKAAN PITÄNYT LÄHTEÄ OLLENKAAN. VANHANENKIN SIELLÄ HENGITTÄÄ SYVÄÄN JA ELÄÄ VIELÄ KOVASSA PAINEESSA HENKITOREISSAAN. NYT SINNE MENI VIELÄ ANNUKKA SAARIKKOKIN PÄLÄPÄTTÄMÄÄN JA JAKAA RAHAA TYHJÄNTOIMITTAJILLE, EI MITÄÄN JÄRKEÄ. NYT SE LUPAA, SAATTE PULIUKOT JA KAIKKI MUUT PERSEAUKIISET ILMAISEN RUUAN, KEPU MAKSAA?
    KULMUNI, PUHEENJOHTAJA LUPASI VEROVALAUDEN ELÄKKEIDEN PÄÄLLE TEHDYSTÄ ANSIOTYÖSTÄ?

    Etkö sinä mölyapina tajua, että se Keskustan kannatuksen alhaisuus on seurausta oikeistoyhteistyöstä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö sinä mölyapina tajua, että se Keskustan kannatuksen alhaisuus on seurausta oikeistoyhteistyöstä?

    Eipä se Virolaisenkaan aikana juuri tähtiä hiponut, junnasi paikallaan. Kepu lähti Virolaisen aikana kasvuajatteluun ja yritti sitten SMP:n saatua menestystä 'palata juurilleen'. Pekka Vennamo toki paljasti populisminkin sonnaksi, 80-luvun alussa meni kyläposteja kiinni tiuhaa tahtia 'maaseudun puolueen' ollessa hallituksessa. Onhan sen vaikea kepulin myöntää, että monessa kylässä kolme sukua on siittänyt koko kylän. Kepulit vihaa modernismia, mutta samaan aikaan haluttaisi silti joka kylään posti, lukio, peruskoulu, uimahalli, hyvä tieverkosto, kirjasto, elokuvateatteri, pururadat juntti Mietaille ja muuta vastaavaa.

    Äänestä

Huomenta Kapi. Tulehan taas sivaltelemaan sanan säilällä palstan kepuloisia. Saa makeat naurut, kun jallitat niitä pellejä.

Äänestä

Suomi on puolue johtoinen maa, jossa nyt tällä hetkellä näyttäisi olevan, heikosta taloudenhoidosta ja suuresta työttömyydestä päätellen vasemmistolainen johto.
Vasemmisto johto Suomessa merkitsee, suurta työttömien perseaukiisten armeijaa, velkaista ja rappiolle ajettua maan ja kansalaisten taloutta. Korkeita veroja ja pilviin kantautuvia hintoja. Kalliita asuntoja ja vuokria, ruuan hintoja ja nälähätää, pitkiä leipäjonoja, joissa ei ole mitään jaettavaa.

Äänestä
  • Kyllä on taas täyttä soopaa kepulilta. Sipilän hallitus tyri nousukaudenkin ja tässä tilanteessa jos Kusitolppa olisi vielä puikoissa maassa ei kykenisi elämään kuin rikkaat, jos nekään.

    Äänestä

Kapikin lähestyy luonnollista loppuaan...

Äänestä
  • Kepuleillahan ei yleensä pieretä suomalaisen lihan aiheuttaman ummetuksen takia.

    Äänestä

Aloittaja

Minulla on ollut tänään taas muuta mukavaa ohjelmaa, joten vasta nyt jo saunottuani ja pyjamassani - vaikken vielä toki ole vuoteeseen menossa - avasin nyt palstan. Eipä tälle avaukselleni ole tainnut enää tulla sellaista, joka kommentointiani kaipaisi. Sen sijaan katselin palstaa yleisemmin.

Huomioni oli, että yhä matalammaksi keskustelun taso täällä on vajonnut. Kun ainakaan pienellä katsauksella en nähnyt täällä juuri mitään niiltä, joilla on näkemyksiä asioista ja kykyä ilmaista näkemyksensä ihan selkosuomella. Sitäkin enemmän on tullut muuta. Jääköön se erittelemättä. No, sen verran kuitenkin siitä, että miksi ihmeessä eräät - ilmeisesti kepulaisia - elävät mieluummin jossain menneisyydessä, Kekkosessa ja paljon kauemmassakin kuin tässä tilanteessa, joka tarjoaisi kylliksi haasteita ajatella, että miten, millä keinoin tästä selvitään.

Onhan tämä aika maallemme ja koko maailmallekin poikkeuksellinen ”vedenjakaja”. Poikani sanoi Sisu-auton sivuilla huhtikuun alussa, kun hänen firmansa joutui ”panemaan ovet säppiin”: ”Nuoruudessani silloin vanhemmat ikäpolvet jakoivat ajan aikaan ennen sotia ja sotien jälkeen, minun ikäpolveni usein jakaa ajan ennen 1990-luvun alun kriisiä ja sen jälkeen, minua nuoremmat ikäpolvet varmaan tulevat jakamaan ajan ennen koronaa ja sen jälkeen”.

Luulisi, että kepulaisetkin ymmärtäisivät tämän tilanteen vakavuuden ja ajattelisivat sitä ja tästä selviytymistä sen sijaan kuin joitakin ikivanhoja asioita. Tämän varmaan ymmärtävätkin puolueen vaikutusvaltaisissa asemissa olevat ja muutkin järkevät kepulaiset antavat tukensa hallitukselle ja muille ratkaisevissa asemissa oleville toimijoille. Tälle palstalle ei tietenkään ole tullut niitä vaikutusvaltaisia kepulaisia eikä näy juuri tulleen niitä muitakaan järkeviä. Luulenpa, että täällä kepulaisina esiintyvissä paljon on oikeasti persuja, joilla tietenkään ei ole mielessään maan paras, kun oma parhaansakin heillä monella jää toiseksi syistä, joita en ymmärrä.

No, kommentoin sentään yhtä avaukselleni tullutta viestiä, jossa minun ennustetaan lähestyväni luonnollista loppuani ja sitä toinen säestää minun päästävän kylmän pierun ihan pian - minua hän kai tarkoittaa, vaikka punikiksi nimittelee.

Hyvin tiedän lähestyväni luonnollista loppuani, missään tapauksessa elämää edessäni voi olla vain murto-osa siitä, mitä on jo takanani, 85 vuotta. Huvittavat tuollaiset huomautukset vaikka säälittää niiden kai täytyisi. Hyvin vaatimattomista lähtökohdista elämäntaipaleelleni lähteneenä olen saanut elämältä kovin paljon ja kun jälkeläistenikin elämä on kohdillaan, ihan valmis jo olen täältä lähtemään. Mutta jos korkeammalla taholla minulle halutaan vielä antaa elämää, koetan käyttää sen niin hyvin kuin mahdollista.

Äänestä
  • Hieno kirjoitus Kapi. Toivottavasti olet ilonamme vielä pitkään. Kirjoituksiasi on aina mukava lueskella.

    Äänestä

  • Eipä se piru kiirettä pidä varmoilla saatavillaan....

    Äänestä

  • Kapi ennustelee avauksellaan Suomen Keskustan lähestyvän loppuaan. Voipi olla tai sitten ei mutta tuosta ennustelusta juohtui mieleen tuo kommenttini, että yli kaksikymmenvuotinen ura keskustan rakkikoirana lähestyy Kapilla takuuvarmasti luonnollista loppuaan.

    Ja hyvä niin, eiköhän Kapikin ole sanonut kaiken oleellisen ja paljon enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kapi ennustelee avauksellaan Suomen Keskustan lähestyvän loppuaan. Voipi olla tai sitten ei mutta tuosta ennustelusta juohtui mieleen tuo kommenttini, että yli kaksikymmenvuotinen ura keskustan rakkikoirana lähestyy Kapilla takuuvarmasti luonnollista loppuaan.

    Ja hyvä niin, eiköhän Kapikin ole sanonut kaiken oleellisen ja paljon enemmän.

    Lähinnä kehunut aliupseerin uraansa ja esitellyt plommitakkiaan ja karvoitustaan.

    Äänestä

Aloittaja

Kuolemani odotus näkyy olevan eräille kiihkein toiveenne. Kun tälläkin avauksellani sitä on monta kertaa ennusteltu ja toivottukin, täytyy sanoa heille: Olkaa huoletta, kyllä se tulee tapahtumaan. Yhtä varmasti kuin tulee tapahtumaan teillekin.

Joo, kauan olen visitoinut tällä palstalla, mutta en sentään yli kahtakymmentä vuotta, kuten on laskenut eräs täällä varmaan yli 20 vuotta päivystänyt. V. 2004 minä täällä ekakerran kävin. Liian paljon kuitenkin olen täällä ollut. Tämän puuhan ohessa - jopa tätä tärkeämpänä - on kyllä ollut paljon muutakin. Viidet hautajaiset, joista raskaimmat tietysti vaimoni hautajaiset, toistaiseksi viimeisimpänä kälyni hautajaiset ja kolmea entistä palvelustoveriakin olen ollut hautaan saattamassa. Onneksi on ollut viidet ristiäisetkin, kaksi niistä poikani lapsilla, kolme pojanpoikani lapsilla. On ollut muutamat häätkin, ei toki itselläni.

Ja kaiken tuonkin ohella näiden 16 vuoden aikana olen tehnyt 41 kaukomatkaakin, niistä kustakin on oma kuvatiedostonsa tällä koneellani. Melkoisesti olen reissannut kotimaassakin ja tehnyt useampia Tukholman matkoja ja vielä useampia Tallinnan matkoja, joita en tietenkään lue noihin kaukomatkoihin.

Miten onkaan ollut teillä eräillä? Ilmeisesti tärkeimpänä kepupalstan päivystys ja nyt minun kuolemani odottaminen. Toistan vielä; olkaa huoletta, kyllä se tapahtuu aikanaan! Sen verran aikaa siihen saattaa kuitenkin mennä, että en ehdi nähdä kepun kuolemaa. Te minua varmaan nuorempana saatatte hyvinkin sen tulla näkemään!

Äänestä
  • Sinulle+tulee+varmasti+tyhjä+olo+sitten+jos+keskustan+kannatus+menee+6%+tasolle?++:))

    Äänestä

  • Toivotaan, että tämä ilouutinen kuullaan pian. Ilmastokin paranee samalla.

    Äänestä

  • Kovasti näyttää kuoleman pelko jäytävän Kapin hermoja, ei muuten palaisi aiheeseen päivästä toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulle+tulee+varmasti+tyhjä+olo+sitten+jos+keskustan+kannatus+menee+6%+tasolle?++:))

    Miks tuli? Kyllä kapi varmaan kepun haluaa nähdä 0,5 prosentissa.

    Äänestä

  • Mitä "paljon muutakin" ollut nykyään? HO HOO, HO HOO!
    Sinulla vain saitti ja paskantärkeilysi. HO HOO, HO HOO!

    Tarkka SOTILAS

    Äänestä

  • Miksi Kapi nimiä? En lähtöäsi toivo, mutta tiedän satavarmasti, että viestejäni ei poistettaisi jos Kharon olisi lautallaan vienyt Sinut hiilille tärkeilemään.

    Äänestä

Jo ensimmäisessä kappaleessa tulee totuus ilmi. Kapin pää ja itsetunto ovat korkeaa tasoa. Toisin saattaa olla monella keskustan kannttajalla, joiden ruokailutottumukset eivät ota korjautuakseen.

Lehmänlihaa syödään moninkertaisesti yli suositusten, voita levitetään surutta leivälle, vaikka kolesterolia alentavat erikoisrasvat ovat olleet markkinoilla jo vuosikymmet. Grillit tirisevät rasvaa ja karsinogeenit syntyvät kuumuudessa. Valion täysmaitoa lipitetään jopa päivittäin. Lisäksi monien kepulaisten ravitsemukseen liittyvän valtion ylläpitämän järjestön kautta levitetään terveydelle vaarallista tietoa saattaen vähäväkisempää kansanosaa riskiin sairastua vakavsti.

Mitä tulee Kapin ikään, niin monelle se jää tavoitteeksi. Terveyden ylläpito kun vaatii oikean ravinnon, sekä ymmärryksen aivotoiminnnan ja fyysisen liikunnan suhteesta ja määrästä. Molempia on pidettävä oikeassa suhteessa yllä.

Äänestä
  • Hyvin Kapi todistaa tutun puolesta....

    Äänestä

Niin+kyllä+tuo+em.+laskelman+mukainen+3,5%+hyvin+lähelle+osuu+Kepun+todellista+kannatuspohjaa.Eikö+se+näinollen+olisi+sama+isompien+maanomistajien+liittoutua+RKP:n+kannattajiksi+ja+pieneläjät,+siltä+osin+kuin+eivät+jo+ole,+touhuilla+persumaalaisissa?Maanomistus+tulee+joka+tapauksessa+keskittymään+suurrikkaiden+metsästystoiminnaksi+ja+maatalous+yhtiöitetään+tehdasteollisuudeksi,+joten+MTK-Kepu+voisi+vapauttaa+työvoimansa+vaikkapa+sienien+ja+marjojen+keruuseen?

Äänestä
  • Oletko rupu tyystin lakannut syömästä?
    Helppohan se on riekkua kun yhteiskunta elättää kotiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko rupu tyystin lakannut syömästä?
    Helppohan se on riekkua kun yhteiskunta elättää kotiin.

    Taidat pankkopöhelö puhua nyt itsestäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat pankkopöhelö puhua nyt itsestäsi.

    Vain yhteiskunnan elätit kykenevät moiseen skeidaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain yhteiskunnan elätit kykenevät moiseen skeidaan.

    Pankkomajuri ja huippu potilas pahimpia esimerkkejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pankkomajuri ja huippu potilas pahimpia esimerkkejä.

    Muista Jorma aina: Et ole koskaan oikeita sotilastöitä tehnyt, kuten minä.

    Rehti SOTILAS

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko rupu tyystin lakannut syömästä?
    Helppohan se on riekkua kun yhteiskunta elättää kotiin.

    Myönnät siis lähinnä sossupummien olevan suomalaisen paskaruoan suurkuluttajia, muillehan se ei mene kaupaksi. Unkarilaisia naurattaa vieläkin tarina miten Kyösti Kallion seurueelle tarjottiin hienoja alkoholijuomia, Nivalan isäntähän kysyi jämptisti, että onko maitoo tarjolla.

    Äänestä

Aloittaja

Muutama asiallinenkin viesti on tullut avaukselleni edellisen käyntini jälkeen, mutta en nyt enää tartu niihin, kun olen niistä asioista jo aiemmin sanani sanonut. Enemmän on tullut roskaa, jonka yleensä jätän vaille huomiotani, mutta nyt niissä on muutama sellainen, johon täytyy puuttua:

Eräs ”näkee” kuolemanpelon jäytävän hermojani. Ei jäydä, miksi pelkäisin sellaista, jonka varmaksi tiedän minunkin kohdallani tapahtuvan. Huvittaa, kun hän sanoo minun palaavan aiheeseen päivästä toiseen. Jo kauan olen saanut jokaiselle avaukselleni moneenkin kertaan heidän ennusteitaan ja toiveitaan kuolemastani, mutta hyvin harvoin niihin olen mitenkään reagoinut. En edes niihin, joissa tuo eräs on pyydellyt ilmeisesti aikomaansa hommaan avukseen muitakin. Tuollaisia olen kyllä tallettanut siksi, että jos loppuni on väkivaltainen, lain koura löytää sen toteuttajan helpommin. Huvittaa, kun hän sanoo nyt, ettei toivo lähtöäni.

Se ei huvita, kun kertoo olevansa satavarma siitä, että viestinsä poistuvat täältä vain pyynnöstäni. En todellakaan vaivautuisi hänenlaisensa vuoksi edes sellaiseen. Kyllä palstan valvonta ihan oma-aloitteisesti siivoaa pois sellaista törkyä, joka palstanpitäjän sääntöjen mukaan ei tänne kuulu. Tuollainen käsitys voi olla vain niin harhaisessa päässä, joka uskoo olevansa seitsemänkymppisenä edelleen olevansa sotilas, oikein SOTILAS!

Joo, antiikin kreikkalaisia uskomuksia tuolla edellä tarkoittamallani on, kun puhuu niistä Kharonin lautoista. Olen ollut monien uskontojen alueilla enkä niistä mitään halveksi, on niillä kaikilla myös parempia joskin myös huonompia puolia. Intiassa matkaillessani ja hindutemppeleissä niiden palvelusmenoja seuratessani on tullut mieleeni, että uskovatkohan hindut oikeasti uudelleensyntymiseen? Ei kristinuskon tai juutalaisuudenkin tavoin jälleensyntymiseen jonnekin ”tuonpuoleiseen” vaan syntymiseen jonakin toisena ihmisenä tänne maan päälle. Jos olisin hindu, pelkäisinköhän syntyväni kepulaiseksi? En kai, sillä eihän kepua olisi enää olemassa sen uudelleensyntymiseni aikaan;))

Äänestä
  • Kyllä sinä pönttö voit.

    Äänestä

  • Kun puhut sairaasta päästä niin tässä diagnoosi omastasi: ICD-19 luokitus, koodi F60.30, impulsiivinen häiriötyyppi.

    Äänestä

Liian+monta+muuttujaa+nykyaikana+pelissä,+että+voi+tehdä+noin+yksinkertaisia+päätelmiä.Ensinnäkin+kepuilla+on+edelleen+suurin+jäsenmäärä.+Toiseksi+puolueiden+yhteenlaskettu+jäsenmäärä+on+alle+10%+äänestäjämäärästä.+Kolmanneksi+vain+40%+äänestäjistä+enää+luottaa+puolueiden+ajavan+kansalaisten+etua.+Neljänneksi+vain+persut+on+kyennyt+kasvattamaan+jäseniään.Oikeassa+varmaankin+olet+ettei+Kepun+kannatusta+nosta+Saarikko,+eikä+kukaan+muukaan+ehdokkaista.+Puolueet+eivät+kykene+uudistumaan,+koska+heidät+mediassa+leimataan+menneeseen+aikaan+jatkuvasti;+keput+on+maanviljelijöiden+asialla+>maanviljelijöitä+on+nykyään+niin+vähän,+ettei+montaa+edustajaa+niillä+eduskuntaan+saa.+Demarit+työntekijöiden+ja+yhtä+kuin+ammattiliitot>+kaikki+ei+enää+kuulu+ammattiliittoihin+ja+jotka+kuuluu+eivät+äänestä+demareita.+Kokkarit>työnantajiin+ja+EKhon+>+ei+pelkästään+niidenkään+määrällä+suurta+kannatusta+heru.+Rkp+vain+ruotsinkielisten...Ainut+puolue+minkä+jäsenmäärä+on+kasvanut,+niin+ja+minkä+on+media+kasvattanut+vanhojen+puolueiden+pitämisenä+"vanhoina,+yhden+asian+aatteina",+on+persut.+Persuihin+on+voinut+samaistua+nykyaikaisempana,+tässä+ajassa+olevana>+EU,+pakolaiset,+uudet+rikosmuodot.+Kun+vanhat+puolueet+on+vain+mielikuvissa+menneessä+eläviä,+yhden+aatteen+puolueita.+Muut+puolueet+myötäilee+nykypäivään+ja+tulevaisuuteen+tuovia+nykypäivän+ongelmia.+Niistä+ei+kyetä+edes+keskustelemaan+ja+etsimään+ratkaisuja/yhteisymmärrystä.+Ne+ratkaistaan+velkarahalla+ja+"persut+vastustaa".+Ja+kyllä+vihreätkin+jatkavat+samaa+yhden+asian+aatettaan+ilmaston+muutoksen+varjolla++piittamatta+kansalaisten+elannosta+ja+tulevaisuudesta.+Vanhat+puolueet,++ikävä+kyllä,+antavat+kilpaa+itse+omalle+vanhoilliselle+politiikalleen+vain+yhden+vaihtoehdon+persut.+Keskustalla+olisi+nousun+paikka+koronan+myötä.+Kannustaa+maaseudulle+muuttoa.+Bensan+hinnan+korotus+ei+pure+vain+yksityisautoiluun+vaan+myös+moneen+muuhun+maaseudulla+elävien+elämään.+Niihin+nuorten++harrastuksiin/opiskeluun,+vanhusten+palveluihin,+kuntoutuksiin...+Joka+tapauksessa+yksikään+puolue+ei+voi+olla+varma+kannatuksestaan+vaaleissa+edes+siitä+5%.+Äänestäjät+ei+ole+sidottuja+puolueisiin,+niinkuin+olivat+30-40v.+sitten.+Jollei+löydä+hyvää+henkilöä+ehdokkaista+jätetään+helposti+äänestämättä,+ei+äänestetä+ainakaan+sen+puolueen+ehdokasta++mikä+tuotti+pettymyksen.+Mikään+ei+ole+niin+varmaa+kuin+epävarma.

Äänestä
  • Persuista ei vain ole hallitukseen, tulisi Soinin kohtalo, väki hajaantuisi pois siitä ryhmästä.
    Jos persut tosissaan alkaisi hallituksessa, jopa voisi silloin ääneni saada. Nyt vähemmistö vasemmisto hallituksessa, kuten itse sanovat että ovat enemmistöä nyt.
    Persut, keskusta, kokoomus, krislliset, Liike nyt ja rkp, kyllä he kaikki on samaan hiileen puhaltavia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuista ei vain ole hallitukseen, tulisi Soinin kohtalo, väki hajaantuisi pois siitä ryhmästä.
    Jos persut tosissaan alkaisi hallituksessa, jopa voisi silloin ääneni saada. Nyt vähemmistö vasemmisto hallituksessa, kuten itse sanovat että ovat enemmistöä nyt.
    Persut, keskusta, kokoomus, krislliset, Liike nyt ja rkp, kyllä he kaikki on samaan hiileen puhaltavia.

    Pankkomajurin sekavaa sepustusta. Ei suju kynähommat, ei. Varsinkaan kun kiljupäissään niitä väsää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kun tässä jo iltapesuilla käytyäni ja pyjamassani vuoteeseen mennessäni vielä kuitenkin vastoin aikomustani avasin palsta ja näin tuon, niin sen johdosta:

    Ensiksikin sorry, että vaikka tuo on minulle ja avaukselleni osoitettu, se jäi minulta huomaamatta, kun tälle on tullut niin paljon muuta, joka heidän mielestään on tietenkin ollut tärkeämpää. Sitä toin esille tuossa edellisessä vietissäni.

    Tässä jo ”iltaömpsynikin” otettuani en tuohon viestiisikään en puutu enää enempää kuin toteamalla, että hyvin olet aikaamme ja sen ilmentymiä seurannut ja niin hyvin myös mielipiteesi näkemästäsi esität, että en voi enkä tahdokaan olla juuri erimielinen sanomastasi.

    Kiitos Sinulle siitä, että avaukselleni on tullut vielä tänäänkin ihan asiallinen viesti ja vielä pahoitteluni siitä, että se jäi minulta huomaamatta aiemmin.

    Nyt ei taatusti ole aihetta enempään ainakaan ihan lähipäivinä.

    Älä ole varma, jos kuitenkin vielä tulet pistelehtimään, kuten ennenkin...;)

    Pakko+vielä+lisätä,+että+en+toki+kaikesta+sanomastasi+ole+samaa+mieltä+kanssasi,+mutta+olen+kyllä+samaa+mieltä+tästä+sanomastasi:"Joka+tapauksessa+yksikään+puolue+ei+voi+olla+varma+kannatuksestaan+vaaleissa+edes+siitä+5%.+Äänestäjät+ei+ole+sidottuja+puolueisiin,+niinkuin+olivat+30-40v.+sitten.+Jollei+löydä+hyvää+henkilöä+ehdokkaista+jätetään+helposti+äänestämättä,+ei+äänestetä+ainakaan+sen+puolueen+ehdokasta+mikä+tuotti+pettymyksen".

    Minähän sanoin...:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

    Äänestä

Kapi on tallentanut törkyviestejä koneellensa sen takia, että jos hän kohtaisi väkivaltaisen kuoleman niin tutkijat voisivat etsiä täältä syyllistä?? ! :))

En usko, että täältä löytyisi ketään sellaista joka haluaisi mitään pahaa kapin kaltaiselle mitättömyydelle. :D

Äänestä
  • Niin onhan kapilla pistoolikin tyynyn alla pahoja kepulaisia varten eli kapi pelkää kuolemaa ja kepulaisia. On meillä siinä urhea aliupseeri....:)))

    Äänestä

  • Sääliä pitää ja aina antaa vastauksia suoranaisiin valheisiin.

    Äänestä

Kapolla on koneellansa sääntöjenvastaisten viestien kokoelma, se kerää niitä ja sieltä löytyy todellisia helmiä....ainakin kapon mielestä :))

Äänestä
  • Täällä on pakko päivystää koko ajan, sillä parhaat törkyviestit poistetaan äkkiä ja sehän harmittaa jos ei kerkiä saada talteen!

    Äänestä

Aloittaja

Tein tämän avaukseni torstaina ajankohtaisesta aiheesta. Aihe oli mielestäni mielenkiintoinen ja samaa mieltä kanssani oli moni muukin, kun keskustelu pysyi pääosin asiallisena pari päivää. No, ihan muutama täällä tavanomainen ”roiskaisu” jostain muusta tuli ja ovat ne vielä jäljelläkin, kun parin ensimmäisen päivän aikana poistetuiksi joutuneiden viestien määrä oli hyvin vähäinen.

”Kehitys” muuttui toisenlaiseksi eilen ja on jatkunut samanlaisena, eilistäkin kiihkeämmin tänään. Siitä ”kehityssuunnasta” paljon on jäänyt avaukselleni myös näyttöä, vaikka 24 viestiä näkyy tulleen poistetuksikin. Syy poistoille on varmaan se, että niiden viestien lähettäjille jokin muu on ollut paljon mielenkiintoisempaa kuin avaukseni aihe. Minä se heidän mielenkiintonsa kohde olen ollut. Sellainen ei ole ollut palstan valvonnan mieleen, kun se olisi vastoin palstanpitäjän määräämää, jonka mukaan tällä palstalla täytyisi keskustella Suomen Keskustasta ja sen politiikasta.

Jo monia vuosia olen tiennyt, että olen suurin mielenkiinnon kohde tietylle, ilmeisesti elämänsä tärkein ellen ainoakin sisältö näin ”etänäkin”, mutta olenkohan tullut samanlaiseksi eräille muillekin? Vai olisikohan vain tuo yksi ja sama kaiken tuollaisen takana? Mahdollisesti, vaikka ei tuossa töryssä aina ole tiettyä tuttua allekirjoitusta, mutta kaikki se on tullut sieltä puskasta, jossa hänkin piileksii.

Olipa tuon esille ottamani kanssa miten tahansa, se ei ole sen arvoista, että pohtisin sitä pätkääkään tätä pidemmälle. Eikä tämän avaukseni aihekaan enää tässä vaiheessa anna aihetta enempään kuin siihen, joka on tullut jo käsitellyksi avauksellani ja muillakin avauksilla - joihin en ole viitsinyt puuttua. Avaukseni aiheen käsittely ja kaikki muukin saa nyt riittää minulta niin, että tämä on viimeinen viestini tälle avaukselleni.

Luultavasti minulla ei ole ihan pian aihetta tulla käymään täällä muussakaan asiassa. Mutta jos kepun puoluekokous tapahtuu syyskuun alussa - jollei koronan uusi aalto sitä siirrä - ja jos silloin vielä olen voimissani, silloin viimeistään tulen sanomaan näkemykseni tapahtuneesta valinnasta. Ehkä sitä aikaisemminkin, jos jokin tämän palstan aihepiiriin jotenkin liittyvä asia tai tapahtuma antaa sille aiheen.

Nyt kuitenkin vain kaikille Hyvää Yötä!

Äänestä
  • Hyvää yötä reppana. Älä kolhi puupäätäsi tyynyn alla olevaan pistooliin!

    Äänestä

  • Kun Kapi noita vuodatuksiasi lukee, niin palaa mieleen tositarina sotilasvuosiesi alkupuolelta. Olithan pelkkä ylikessu vielä hyvin hyvin monen palvelusvuoden jälkeen, eikä edes RUK:n ovet avautuneet sinulle ennenkuin hyvin hyvin monen palvelusvuoden jälkeen.

    Älystähän se oli kiinni, tai sen puutteesta.

    Palvelustoverisi asian huomasi ja tarjosi sinulle pillereita, sanoen niiden olevan "älypillereitä".

    Otit yhden, mutta huomasit ettei sillä ollut vaikutusta. Niinpä otit kaksi lisää, eikä vieläkään mitään, sitten taas kaksi. Kunnes huomasit:
    -Nämähän ovat pelkkiä jäniksen papanoita.

    -Niin ovatkin, ja katso, sinähän alat jo viisastua.

    Hohhohohooooooo...

    Äänestä

Keskustan luontainen kannatuspotentiaali voisi olla kuuden suurimman kaupunkialueen ulkopuolinen Suomi.

Kuutta suurinta kaupunkialuetta vastaan maaseutu sekä pienet ja keskisuuret kaupungit ovat samassa veneessä.

Keskustan surkea kannatus johtunee juhlapuheiden ja tekojen ristiriidasta. Ilmastotalkoita ei pitänyt maksattaa harvemmin asutun seudun väestöllä.

Toisin on hallituksen päätöksiä katsoessa.

Äänestä

Kapi onkin eilen myöhään yöhön humalapäissään selostanut kuolemanpelkoaan ja antipatioitaan oletettuja "kepuleja" kohtaan. Kapilla riittää noita "päävammaisia" vihollisia.

Epäilin aiemmin, että Kapi on jo sanonut kaiken oleellisen mutta erehdyin. Kuolemanpelko on vasta käsittelynsä alkutaipaleella.

Äänestä
  • Keskustapuolueen kannatusmäärillä ei ole todellakaan mitään merkitystä kapon narsistiseen sairaskertomukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskustapuolueen kannatusmäärillä ei ole todellakaan mitään merkitystä kapon narsistiseen sairaskertomukseen.

    Keskustapalstalaisten vastaukset kapille ovat parasta terapiaa hänen eheyttämiseen.

    t. psykiatrian "tosentti"

    Äänestä

Kepulaiset on törkeitä, toivottavat toisille kuolemaa,

Äänestä
  • Ei täällä lulaan toivo vaikka lusikkasinurkassa mahdollistaisi ihan aidon vuoropuhelun täällä.
    Olit vähällä saada saitin totaalisesti haltuusi Arskan, mielivaltaisine poistoinesi.

    Avoin SOTILAS

    Äänestä

  • Siihen on selvä syykin, perikunta näetsen myy maat halvemmalla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei täällä lulaan toivo vaikka lusikkasinurkassa mahdollistaisi ihan aidon vuoropuhelun täällä.
    Olit vähällä saada saitin totaalisesti haltuusi Arskan, mielivaltaisine poistoinesi.

    Avoin SOTILAS

    Sinä et huippupotilas kykene mihinkään aitoon vuoropuheluun. Pakkomielteisesti heität ainoastaan yhteen henkilöön käyvää loanheittoa 24/7. Tervepäinen et ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä et huippupotilas kykene mihinkään aitoon vuoropuheluun. Pakkomielteisesti heität ainoastaan yhteen henkilöön käyvää loanheittoa 24/7. Tervepäinen et ole.

    Annahan Kapi esimerkki loanheitosta!

    Avoin SOTILAS

    Äänestä

Kapi+antaa+Kepulle+toivoa.+Hänen+ennustuksensa+Keskustan+tulevaisuuden+suuruuresta+on+6-7%,+kun+muut+kallistuvat+perustellusti+3,5%+tasoon.+Vain+tulevaisuus+näyttää+meille+oikean+luvun.

Äänestä
  • Ei, kyllä se on promillen luokkaa 2030. Alkio kääntyy haudassaan.

    Äänestä

  • Suomessa+on+n.+50+000+suurmaanomistajaa,+jotka+harrastavat+tukiaismastaloutta,+jonka++tappiot+veronmaksajat+kustantavat.++Mtk-kepun+luonnollinen+kannatus+on+n.+1%.

    Äänestä

Taas on Kapillakin pari päivää lähempänä....

Äänestä
  • Jo joutaisi pois kärsimästä

    Äänestä

Veronmaksajat eivät kerta kaikkiaan kestä enää kovin kauaa Kepun harrastusten rahoittamista. Eikä luontokaan.

Äänestä
  • Totta veli haastaa, luonto kärsii kovin ihmisen syömisestä ja paskomisesta. Luonnolla olisi paljon helpompaa ilman ihmistä, siksi kai koronakin tuli jotta luonto pelastuisi. Vihervasemmisto vain tuossakin asiassa yrittää sotkea luonnon järjestystä ihmiskunnan pienentämisessä. Trump on tässäkin asiassa Äijjä.

    Äänestä

  • Eipä taida etenkään kepun peräkorven asukkien terveyskään kestää. Utsjoella asuu umpityhmää porukkaa ja Kainuussa pelkkää sairasta. Onko kyseessä kapea geenipooli? Täällä pääkaupunkiseudulla näkee elinvoimaisia terveitä ihmisiä puolikuolleiden kuolaavien imbesillien sijaan. Täällä pääkaupunkiseudulla romanit jostain kumman syystä oman heimonsa geenipoolissa pysyvinä muistuttavat eniten pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvaa kepulia. Lapissa kepulit etenkin varjelevat alueen 'puhtautta' yhtä ahkerasti kuin romanit. Eikö kuitenkin vuosisatoja samassa geenipoolissa velloneelle olisi hyväksi geenipoolin rikastuttaminen.

    Äänestä

Kepuleille ei enää koskaan tule 'veret seisauttavia vaalivoittoja', Suomen kansan kannalta hyvä niin.

Äänestä
  • Ei tuosta voi takuuta antaa. Itsetuhoisuus kun on tämän kansan slaavilaisissa geeneissä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuosta voi takuuta antaa. Itsetuhoisuus kun on tämän kansan slaavilaisissa geeneissä!

    Kyllä se on Pohjanmaalla ja muualla peräkorvissa, terveemmän geenipoolin omaava etelärannikon väki ei kepuleita äänestä.

    Äänestä

En ole keskustan kannattaja enkä äänestäis mutta terve harkinta puuttuu puolueelta jos murskaavan vaalitappion jälkeen on vallanhimo niin kova että pitää tunkea hallitukseen vaikka moni keskustalainenkin sitä vastusti.

Äänestä
  • Pelkäsivat demarien vihersiiven kieltävän turpeen.

    Äänestä

Toivottavasti olen elossa vielä kymmenen vuoden kuluttua katsomassa miten invataksiliudat kepun äänestäjiä valuvat vaalipaikoille. Läski kömpii rollaattorilla ulos Saarikkoa äänestämään.

Äänestä
  • Ei siitä ole mitään pelkoa, ole huoletta.

    Äänestä

  • Joka vaaleissahan Kepun maksamat autot ajaa vanhainkotien asukit äänestyspaikalle. Näin on tehty aina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka vaaleissahan Kepun maksamat autot ajaa vanhainkotien asukit äänestyspaikalle. Näin on tehty aina.

    Lestakepulikeskusta on läpimätä organisaatio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka vaaleissahan Kepun maksamat autot ajaa vanhainkotien asukit äänestyspaikalle. Näin on tehty aina.

    Onko Väyrynen tai Kääriäinen värväytynyt kuskiksi tämän vuosikymmenen aikana Lapissa ja Savossa? Pojillahan virtaa riittää mahtipalkalla vuosikymmeniä löhöiltyään.

    Äänestä

Aloittaja

En aikonut tällä avauksellani enää käydä, mutta kun nyt pari päivää tällä käymättä tämän avasin ja näin tälle tulleista mm. nuo: ”Taas on Kapillakin pari päivää lähempänä....” ja ”Jo joutaisi pois kärsimästä”, niin niiden johdosta: Minun kuolemaani odottaviahan nuo ovat. Totta on, että olen pari päivää lähempänä kuolemaani kuin olin tällä avauksellani edellisen kerran käydessäni. Tuon toteajalla kuolemaansa on pari päivää pidempi aika, kun vasta tänään on tuon todennut.

Parin viimeisen päivän aikana olen viestitellyt vain tuolla avauksella ”KORONAA TUUPPAA, HALLITUS MAKAA?”. Vaikka avauksen tekijän näkemyksestä voidaan olla mitä mieltä tahansa, todella ajankohtaiseen tärkeään aiheeseen hän osui. Siksipä avaus on saanut jatkokseen melkoisen vastinevyöryn, siinä asiallistakin jos tietenkin myös asiatonta. Myös noille eräille tärkeintä, minulle osoitettuna: ”Omalta osaltasi helpottaisit HUS:n kapasiteettia päästämällä kylmä pierun”.

Lohduttakoon noita toivojia varma tieto siitä, että heidän toivomuksensa taatusti aikanaan toteutuvat. Ei siihen voi mennä enää kovin kauankaan, kun minulla on jo tätä ikää… Mutta voivatko he sittenkään olla varmoja siitä, että he olisivat enää siitä tiedostaan nauttimassa???

Tässä nyt kuitenkin vielä keikun, ja jos vielä tässäkin kunnossa huomiseen herään, heti aamupäivällä ajelen n. 30 km päästäkseni Nuuksion kansallispuiston korpiin sienestämään. Vanhoille, aina tuottoisille sienimailleni. Iso kori, kumisaappaat ja maastopuku on jo otettu esille. Melkoista paarustamista sellainen reissu tietenkin on tällaiselle vanhukselle, mutta on siinä myös jotakin niin nautinnollista, että koetetaan vielä ainakin tämän kerran. Öitä!

Äänestä
  • Kuten aiemminkin totesin, pyörii Kapin ajatus lähestyvässä lähdössä yötä päivää ja niinpä Suomen Keskustan sivuston lukijatkin saavat nauttia tästä kuolemankauhusta säännöllisin väliajoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten aiemminkin totesin, pyörii Kapin ajatus lähestyvässä lähdössä yötä päivää ja niinpä Suomen Keskustan sivuston lukijatkin saavat nauttia tästä kuolemankauhusta säännöllisin väliajoin.

    Niin kyllä Paloheinän aliupseerilla on selvästi pelko astua Pietarin eteen. On sen verran syntinen tapaus kaiken kaikkiaan. Poimisi sieltä korvesta valkoisia kärpässieniä ja niistä kastike, se voisi nopeuttaa lähtöä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin kyllä Paloheinän aliupseerilla on selvästi pelko astua Pietarin eteen. On sen verran syntinen tapaus kaiken kaikkiaan. Poimisi sieltä korvesta valkoisia kärpässieniä ja niistä kastike, se voisi nopeuttaa lähtöä.

    Heikompaan kuntoon on mennyt koska ei jaksa enää muillakaan rekisteröidyillä nikeillään riehua.

    Oikea SOTILAS

    Äänestä

Kepun tavoitteena on pakottaa/houkutella palkkatyötä tekevät pienyrittäjiksi, eli ns. ennakkoverollisiksi.
Näin he muodollisesti olisivat samaa kastia maatalous"yrittäjien" kanssa äänestämässä' Kepua...

Ainut vaan, että pienyrittäjä puurtaa vyö kireellä, eikä saa tukiaisia edes Business Finlandilta...

Äänestä
  • Niinpä,+leskusta+tulee+Juha-Lesta+Sipilän+myötä+jäämään+ikuiseksi+8-10%:n+lahkolaispuolueeksi,+koska+opiskelijat+eivätkä+duunarit+eivät+enää+leskustaa+äänestä+ja+pienyrittäjien,+paitsi+tukiaisjullien,+ei+ole+kannattanut+eikä+kannata+leskustaa+äänestää+tulevaisuudessakaan.Suomen+kansallisen+tukipolitiikan+lähtökohdaksi+on+otettu+maanviljelijän+oikeus+harjoittaa+kannattamatonta+liiketoimintaa,+mutta+se+koskee+vain+ja+ainoastaan+maanviljelijöitä:-+Suomen+maataloustuet+olivat+jälleen+kerran+ylivoimaisesti+Euroopan+korkeimmat+suhteessa+sektorin+tuottamaan+arvonlisään.+Jokaista+maatalouden+tuottamaa+euroa+kohden+maksettiin+tukia+lähes+kaksi+euroa.

    Äänestä

  • Kepulit mitään voi houkutella. Sipilä, Vanhanen, Väyrynen ja koko kepukööri sairauksien kalvamia. Eikös Pohjanmaallakin Keskinen valittele jatkuvasti pumppuaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepulit mitään voi houkutella. Sipilä, Vanhanen, Väyrynen ja koko kepukööri sairauksien kalvamia. Eikös Pohjanmaallakin Keskinen valittele jatkuvasti pumppuaan.

    Jos yli puolet nykyisistä kepun äänestäjistä on haudassa 2030, niin aika paha niitä on korvata mainostamalla salkkareiden ja Usko Eevertti Luttisen parissa kasvaneelle urbaanille nuorisolle lehmänpaskaa suomalaiseksi ihanteeksi.

    Äänestä

kuka saatana jaksaa lukea tommosta jaaritusta

saman voi sanoa kolmella lauseella

tai linkata PS poliitikon sanoma sama...

Äänestä
  • Se on totta, että persupoliitikkojen ainaista jankkausta ei jaksa kuunnella, saati varsinkaan linkkejä avata...

    Äänestä

  • Persuilla ei riitä keskittyminen ja lukutaito yli kolmeen lauseeseen.

    Äänestä

Vieläkö kapilla on harmaat esillä?

Äänestä
Aloittaja

Voi hyvänen aika! Pakko on minunkin laittaa vielä viesti tälle avaukselleni, jolla jo lähes 200 viestiä näkyy olevan, vaikka 30 on joutunut poistoon. Pakko siksi, kun minun ajatusteni sanotaan pyörivän ”lähestyvässä lähdössäni!” Enemmän väärässä ei voitaisi olla, mutta onhan minun täytynyt reagoida noihin tulvimalla tulleisiin kuolemani odotukseenne ja sen ennusteluun.

Kun on elänyt sellaisen elämän kuin minä, kokee saaneensa elämältä jo niin paljon, että ihan valmis olisi täältä lähtemäänkin. Niin monessa olen mukana ollut, niin paljon nähnyt ja kokenut, että tiedän varmaksi, etten enää samanlaista voi paljon kartuttaa. En uskonut eläväni näinkin vanhaksi, kun elämäntapanikaan eivät aina ole olleet kovin terveelliset. Mutta otan kyllä elämää vastaan niin kauan kuin sitä minulle ”ylhäältä annetaan” ja koetan elää sitä niin hyvin kuin voin.

Luulenpa, että kuolemanpelkoa on enemmän noilla, jotka minun kuolemaani odottaen siitä aina puhuvat. He kun eivät ole saaneet elää niin antoisaa elämää kuin mitä minulla on ollut ja siitä kateissaan puhuvat noin mitä puhuvat. Sellaista ei varmaan katsota hyvällä ”tuolla ylhäällä”, mutta en silti ala ennustella heille tulevan ”noutajan” jo ennen kuin minulle.

Sieniretkellä paarustin monta tuntia Nuuksion korvessa, mutta saaliini jäi vaatimattomammaksi kuin yleensä. Rouskuja oli varsin vähän, eikö liene vielä noussut runsaammin, ja tatit ja haperot olivat enimmäkseen jo yli-ikäisiä. Kyllä silti noitakin kaikkia sain jonkin verran ja niiden lisäksi varsin mukavasti orakkaita ja lampaankääpää - erinomaisen hyviä ruokasieniä nekin. Olen saaliini jo käsitellyt, rouskut ja haperot ryöppäsin ja suolasin, orakkaat, lampaankäävät ja tatit paistoin. Kärpässieniä en poiminut, joten kuolemani ei toteudu niiden avulla, jollaista yksi näkyy toivoneen.

Tietenkin te eräät jatkatte tuota samaa, jota olette jatkaneet hyvin monilla viesteillänne jo vuosia, viimeaikoina yhä kiihkeämmin, ja niinhän te tietysti teette yhä, mutta jospa tämä itseltäni jo saisi riittää tälle avaukselleni.

Äänestä
  • Vaikka olet saanut elämältä paljon, saatat jäädä paitsi tärkeää. Sinua paljon nuoremmat kuolemaasi toivovat sen saavat nähdä. Kepun kuoleman.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka olet saanut elämältä paljon, saatat jäädä paitsi tärkeää. Sinua paljon nuoremmat kuolemaasi toivovat sen saavat nähdä. Kepun kuoleman.

    Aikaisemmin+illalla+edellisen+viestini+jättäessäni+sanoin:+”jospa+tämä+itseltäni+jo+saisi+riittää+tälle+avaukselleni”.+Onneksi+muistin+viisaan,+brittiläisen+ohjeen:+”never+say+never”.+Kun+tässä+jo+iltapesuilla+käytyäni+jne…+vielä+tulin+tänne+vilkaisemaan.+En+oikein+pidä+tuollaisesta+”viisastelusta”,+joka+ei+ole+kovinkaan+kaukana+siitä,+johon+varmaan+haluat+viitata,+mutta+kuitenkin+haluan+tuoda+selville+oman+kantani+ja+näkemykseni+tuossa+asiassa:+En+toivo+kepun+kuolemaa,+enkä+sellaisen+usko+tapahtuvan+edes+noiden+tarkoittamiesi+minua+nuorempien+elinaikana.+Avauksellani+arvioin+puolueelle+vielä+näköpiirissä+olevina+-+ehkä+jopa+vuosikymmentenkin+aikana+-+vielä+n.+6-7+%+kannatusta.+Muuan+vastannut+on+pitänyt+uskoani+utopistisena,+sillä+hänen+mielestään+kepun+luonnollinen+kannattajakunta+olisi+vain+n.+3,5+%.+Hän+on+varmaan+ainakin+lähellä+totuutta+siinä,+että+nykyisessä+ja+varmaan+samaan+suuntaan+yhä+enemmän+muuttuvassa+yhteiskuntarakenteessamme+kansastamme+ei+juuri+tuota+määrittämäänsä+enempää+olisi+niitä,+jotka+kannattaisivat+kepua+oman+etunsa+kannalta+katsoen.+Poliittisissa+mielipiteissä+on+kuitenkin+myös+muita+vaikuttimia+kuin+vain+oma+etu.+Eräillä+jalommilla+voi+maankin+eduksi+näkemänsä+mennä+oman+edun+edelle.+Eräät+voivat+kannattaa+jotakin+puoluetta+myös+vähemmän+jalommista+syistä:+perinteestä:+”Niin+tässä+suvussa+aina+on+tehty+ja+niin+teen+minäkin”.Joten+vielä+toistan+jo+avauksessani+sanomani:+uskon+kyllä+kepun+pysyvän+vielä+kauan+puolueittemme+kuuden+suurimman+joukossa,+jollainen+se+olisi+vielä+6-7+%+kannatuksellakin.

    Et Sin' Kapi maan edusta mitään tajua. Keskusta tajuaa muustakin kuin ihmiskasoista.

    Ei kasaSOTILAS

    Yöllä, kun kansalaiset nukkuvat rauhaisaa yöuntaan, Kapi puurtaa keskustan menestyksen puolesta lievittääkseen kuolemankauhuaan.
    Kun on elänyt sellaisen elämän kuin Kapi, niin kuolemankauhu ei hellitä vaan vaatii päivittäisen jollotuksen politiikkasaitille. Ollos huoleton manalan mies valveil on.

    On varmaan pahoillaan koska "käärinliinoissa" ei ole taskuja. HO HOO, HO HOO!

    SOTILAS

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Aikaisemmin+illalla+edellisen+viestini+jättäessäni+sanoin:+”jospa+tämä+itseltäni+jo+saisi+riittää+tälle+avaukselleni”.+Onneksi+muistin+viisaan,+brittiläisen+ohjeen:+”never+say+never”.+Kun+tässä+jo+iltapesuilla+käytyäni+jne…+vielä+tulin+tänne+vilkaisemaan.+En+oikein+pidä+tuollaisesta+”viisastelusta”,+joka+ei+ole+kovinkaan+kaukana+siitä,+johon+varmaan+haluat+viitata,+mutta+kuitenkin+haluan+tuoda+selville+oman+kantani+ja+näkemykseni+tuossa+asiassa:+En+toivo+kepun+kuolemaa,+enkä+sellaisen+usko+tapahtuvan+edes+noiden+tarkoittamiesi+minua+nuorempien+elinaikana.+Avauksellani+arvioin+puolueelle+vielä+näköpiirissä+olevina+-+ehkä+jopa+vuosikymmentenkin+aikana+-+vielä+n.+6-7+%+kannatusta.+Muuan+vastannut+on+pitänyt+uskoani+utopistisena,+sillä+hänen+mielestään+kepun+luonnollinen+kannattajakunta+olisi+vain+n.+3,5+%.+Hän+on+varmaan+ainakin+lähellä+totuutta+siinä,+että+nykyisessä+ja+varmaan+samaan+suuntaan+yhä+enemmän+muuttuvassa+yhteiskuntarakenteessamme+kansastamme+ei+juuri+tuota+määrittämäänsä+enempää+olisi+niitä,+jotka+kannattaisivat+kepua+oman+etunsa+kannalta+katsoen.+Poliittisissa+mielipiteissä+on+kuitenkin+myös+muita+vaikuttimia+kuin+vain+oma+etu.+Eräillä+jalommilla+voi+maankin+eduksi+näkemänsä+mennä+oman+edun+edelle.+Eräät+voivat+kannattaa+jotakin+puoluetta+myös+vähemmän+jalommista+syistä:+perinteestä:+”Niin+tässä+suvussa+aina+on+tehty+ja+niin+teen+minäkin”.Joten+vielä+toistan+jo+avauksessani+sanomani:+uskon+kyllä+kepun+pysyvän+vielä+kauan+puolueittemme+kuuden+suurimman+joukossa,+jollainen+se+olisi+vielä+6-7+%+kannatuksellakin.

    Tuo "muuan vastannut" olet itse, siitä ei epäilystäkään.
    Luuletko tosiaan noilla keskenkasvuisentempuillasi hämääväsi meitä.

    SOLTTU

    Äänestä

Yritän nopeuttaa tätä ostamalla vain ja ainoastaan ulkolaisia elintarvikkeita.

Äänestä

Maalaisliiton Veikko Vennamo perusti Suomen Pientalonpoikien Puolueen (SPP) ja osa maalaisliittolaista lähti mukaan. Samalla Maalaisliitto yritti kosiskella kaupunkiäänestäjiä muuttamalla nimensä Maalaisliitosta Suomen Keskustaksi.

Myöhemmin SPP muutti nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi (SMP). Timo Soini näki tilaisuutensa Halmeen kuoltua enneaikaiseen kuolemaan ja ryhtyi piilopopulismin keinoin johtamaan Persuja. Saatuaan hillotolppansa kuntoon hän jätti Persut tuuliajolle. Silloin nämä Persukeskustalaiset jälleen jakautuivat Juha Sipilän ohjastamana populistisiksi Persuiksi ja konservatiivisimmiksi naamioutuneisiin Sinisiin. Molemmat ovat Kepuja, eivätkä muuksi muutu vaikka miten väittäsi.

Kysymys onkin, miksi Suomessa pitää olla 3 kepulaista puoluetta? Nyt kannattaisi fuusioitua ja yhdstää takaisin voimat samanmielisten kanssa.

Äänestä
  • Kyllä 2 kepulipuoluetta on tarpeen. Syykin on selvä:

    Eli maalla ratkaisee hehtaarit arvojärjestyksen, ja isompien pinta-alojen haltijat eivät keskustele pikkutöllien väen kanssa. Sensijaan odottavat saavansa hankkia näiden maat halvalla, ellei ihan ilmaiseksi.

    Näinpä ollen Isorikkaimmat suosivat Natsikypärä-Liperit-puoluetta, keskikokoisemmat Aito Kepua ja persaukisille jää Perspuolue.

    Ai niin, ruotsinkielisillä kaikenkokoiset sopivat samaan puolueeseen, mutta se on sitä vääränkielisten kummallisuutta :)

    Äänestä

Aloittaja

Oho! Hämmästyksen huudahdukseni siksi, kun täällä on tänään ollut niin vilkasta, että tämä avaukseni oli pudonnut jo toisen sivun hännille. Hämmästynyt olen siksikin, kun nuo Kalevan kisatkaan - niistä tullut tv-lähetys - eivät näy kiinnostaneet niitäkään, jotka ovat antaneet ymmärtää olevansa urheiluhenkisiä.

Eilisen käyntini jälkeen tällekin avaukselleni on tullut vielä useita viestejä, jotka eivät anna aihetta kommentoitiin. No, huomautus kuitenkin tuolle kaksikin viestiään lähettäneelle, joka ”näkee” minun eilen vastanneen itselleni: Minun ei tarvitse koskaan niin tehdä, sillä ihan kylliksi teiltä aina viestejä tulee. Ja vaikka ei tulisi yhtäkään, ei edes siltä PohPr evp:ltä, joka hänelle usein ensimmäisenä ja joskus ainoaksikin jäävänä vastaa, siltikään en vastailisi itselleni.

Kalevan kisojen vuoksi kaikki tv:n uutiset jäivät minulta katsomatta, mutta kun nyt lueskelin päivän saldoa netin kautta Uudesta Suomesta ja Iltalehdestä, näen, että ei olisi pulaa aiheista uudellekaan avaukselle. Jääköön se nyt kuitenkin tekemättä. Alan nyt katsoa Kalevan kisojen vuoksi digiboxilleni tallettamaani Hercule Poirotin Idän pikajunan arvoitusta. On se päivänpolitiikkaa kiinnostavampi, vaikka olen nähnyt sen aikaisemminkin, kai parikin kertaa.

Äänestä

Jos luonnollinen koko on 2 - 5 kansanedustajaa, niin hyvä.

Äänestä
  • Riittää hyvin vesistönpilaamis- ja lietelantabisneksen edustajille

    Äänestä

Rotta puolua..TURKU 2015 ja muut lapsi uhrit! SIPILÄ!

Äänestä
  • Puolueemme sinetöi kohtalonsa.

    Äänestä

Saarikko on kivasta jatkanut SIpilän aloittamaa alamäkeä, tosin Sipilä sentään sai taloudessa ihmeitä aikaa, Saarikko lähinnä talouden alasajossa, mutta tämä on vasemmistopuolueiden apupyörän kohtalo.

Äänestä
  • Kempeleen kokovartalolestakyrpäkö sai muka jotain ihmeitä aikaan..?

    Suomen vihatuin poliitikko nykyään, jonka ei kannata ihmisten seassa liikkua, suojateillä varsinkaan.

    Äänestä

HOH,HOH, HOH, HOO!!!!!!

Äänestä

Kun+maalaisliiton+kannatuksen+10%+-raja+puhkeaa+valtakunnallisissa+vaaleissa+korkkaan+kunnon+shampanjan.+Kun+kannatus+on+lähempänä+viittä+kuin+kymmentä+niin+järjestän+ilotulituksen.Näitä+odotellessa.

Äänestä

Sipilä puolitti Kepun kannatuksen ja Kepu antoi Sipilälle ansioistaan Kepumitalin. Voisi sanoa, että järjetön palkitseminen on antaa pinssi tuhon aiheuttamisesta!

Äänestä
  • Sipilä kantaa ylpeänä kepulia mitalia revityllä turvesuolla.

    Äänestä

10.5%+kannatus+tietää+60%+äänestysaktiivisuudella+6+%+kannatusta,+mikä+on+hämmästyttävän+vähän+kannattajakunnassa+joka+omistaa+noin+80+%+Suomen+pinta-alasta.

Äänestä

59 Sotilaan kommenttia on jo poistettu.

Äänestä
  • Pelkästään tästä avauksesta...

    Äänestä

Kapin ennusteet ovat toteutuneet. Keskustan kannattaisi pyytää Kapia konsultuomaan ahdinkonsa pienentämiseksi. Ei Kapi varmaankaan halvalla neuvojaan antaisi, mutta hyvät neuvot ovatkin kalliita.

Äänestä

Loistava avaus Herra Kapi! Olet ennustanut kepun syöksykierrettä ja se on totuus!

Äänestä

Kukaan muu ei pysty tähän! Amiraaliluokan Kapi avaus!!! Onnittelut Herra Kapi!!!

Äänestä

Kyllä keskustan luonnollinen koko on vielä paljon pienempi, sama kuin Ruotsissa eli 4-6%.

Äänestä

Hyvin olet keskustan elinkaarta ennustanut!!!

Äänestä

Jälleen kerran Herra Kapin huippu avaus!!!

Äänestä
  • Ei ole lestan yms huutajassa mitään hyvää. HO HHOO, HO HOO!

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Ei ole lestan yms huutajassa mitään hyvää. HO HHOO, HO HOO!

    Kaikkein pahin olisi, jos huutaisi ryssälestaa tai Turtiaista, tai ryssä Väyrystä, yök!

    Äänestä

  • Kapin jutut on ihan ok. Moni väittää hänen olevan Moktar.Gubta, mutta niinhän ei ole, vai mitä Kapi?

    Äänestä

Voisiko niitä kutsua pikkukepuiksi sitten;-))))

Äänestä

Kepu on syntyjään pieni, palaa sinne alkulähteilleen. Sinne kepu kuuluu.

Äänestä

Ansaitsee noston. Lähes tuhat käyntiä, yli 200 viestiä! Tähän ei pysty kukaan muu. 65 viestiä poistettukin, ne kaikki varmaan tulleet SOTILAALTA.

Äänestä

Saarikko ja Väyrynen on tehnyt parhaansa saadakseen kannatuksen laskemaan riittävästi kepun oikealle koolle.

Äänestä

Luonnollinen koko on keskustan yhteydessä aivan oikea ilmaisu.

Äänestä

Maalaisliittolainen sananlasku jo 1600 luvulta: Pienenee kuin talipallo maailmanlopun edellä!

Äänestä
  • Myös vanha VKKlainen sanonta sopii hyvin kepuun; Tyhmä kuin aisa ossi.

    Äänestä

Melkoinen ketju tämä. Tuhat lukijaa ja 65 "sotilaspoistoa"

Äänestä
  • Sotilaspoiston vakio on kyllä 95 per Herra Kapin kirjoitus, olisiko sammunut.

    YLLÄPITO

    Äänestä

Maanviljelijöitä on Suomessa alle 50 000. Se tarkoitaisi noin 2% äänioikeutetuista. Mitä mieltä?

Äänestä

Edelleen keskusta lähestyy luonnollista kokoaan, eli pienpuolue.

Äänestä

Palstan parhaita avuksia ever. Kiitos Herra Kapteeni.

Äänestä

Herra Kapi johtoon!

Äänestä

Keskusta on edelleen aivan liian suuri, puolet pois ja sitten on sopiva.

Äänestä

30 vuotta olen odottanut tätä. Ihmeen sitkeä kepu on ollut. Se johtunee siitä, että hallinto on Urkin jälkeen ollut kepulaisten miehittämä ja on vieläkin maaseutukunnissa. Kepu on onnistunut valehteleen tupailloissa ummet ja lammet, mutta käytännössä kaikki muut ovat jääneet nuolemaan näppejään paitsi jussit. Sitä mitä jussi ei tarvitse, eivät tarvitse muutkaan kuntalaiset. Se on ollut motto. Yrittäjät on ajettu pois, samoin sisaret ja veljet jakamasta tilaa. Nyt kun jäljellä ei ole muita kuin jusseja, palvelut pitäsi olla kuin kauppungeissa, vaikka kukaan kunnasta ei maksa veroja. Kunnat eivät tarvitse kepua tai kepulaisia vaan kepulaiset tarvitsevat kuntia.

Äänestä

Kepun luonnollinen koko referoi hyötyjiensä määrään. Siis maanvieljelijöitä on alle 1% kansalaisista ja siten Kepun luonnollinen koko on 1% kun otetaan virhemarginaali huomioon.

Äänestä

Kapi on kovasti Moktar Gubtan oloinen ja kirjoittaa samalla tavalla

toimitus huomio

vertaa- maahanmuutto suomi24

Äänestä

Herra Kapteeni on tässäkin asiassa oikessa.

Äänestä

Keskustan koko onkin ollut luonnoton.

Äänestä

Näin tekee!

Äänestä

Upsansaa!!

Äänestä

Kapin aloitus on yhä edelleen ajankohtainen.

Äänestä

Kapin arviointimenetelmän mukaan Kepun kannatus laskee sitä myöten, kun munakarvat harmaantuvat!

Äänestä
  • Soittokuntaupseeri Aisa-Ossihan se niiden karvoitusten perään on ollut.

    Äänestä

Vanhana Kepun kannattajana näin, ei ennee kepulainen, persuja ehkä silleen.

Äänestä

Jos persut ovat seuraavassa hallituksessa, kepu tulee haukkaamaan persuista ison palasen, koska persut tyrivät kuitenkin hallitusvastuussa?

Äänestä

kiitos Moktar Gubta

Äänestä

Olet ennustanut kepun tilanteen hämmästyttävän tarkasti!

Äänestä

Kapi ja MPP on ennustivat todella hyvin keskustan tulevaisuuden tai siis päätymisen nykyiseen tilanteeseen. Kaverit tiesivät, että mistä kirjoittivat ja hyvin molemmat perusteli.

Äänestä

70 kommenttia on jo tästä ketjusta poistettu. Poistettujen joukossa ei ole lainkaan Kapin itsensä kirjoittamia viestejä, eli kenen viestit on poistettu?

Äänestä
  • Kapi on poistanut pulla-ossin kirjoitukset, nikin, mielenterveyden, VKK kansanedustajat ja liittänyt vielä Suomen Natoon. Pulla-ossi ei ole vielä saanut aikaiseksi halpaa soutuvenettä. Kumpiko on parempaa A-ryhmää ja kova luu?

    Äänestä

Ei aiakaan epäselvää muakarvan sossu suunnasta. Tuollainen päässyt armeijaan ja valiolle. Tullut vika valinnat.

Äänestä

SDP:n kannatuksen huima nousu. Vaaleissa puolue sai 17.7 % kannatuksen ja nyt kannatus on jo 23,4 %. Siis lähes kuuden prosentin nousu pääministeripuolueella - varsin harvinaista! Varmaan on pääministeri Sanna Marinin ansiota.

Pieleen meni Kapi, omakehu vain.

Äänestä

Ho HOO

Kepuhan toimii kaiken aikaa suomalaisia vastaan. Onko tämä oikeasti puolue vai rosvokopla?

Kummallista kuinka kepu toimi hallituksessa, vieläpä yhteistyössä vihreitten kanssa, Suomen kansaa vastaan. Nämä Sipilän kaltaiset myyrät nakersivat kaikissa käänteissä Suomea huonompaan suuntaan.

Sipilä kikytti Suomen pienipalkkaiset naiset, vei lomarahat ja paljon muuta. Lisäksi hän suorastaan kutsui leegioittain pakoloisia 2015 lupailemalla oman talonsakin. Kukaan ei silloin puhunut mistään kristityistä perheistä vainon alla. Hän yllytti kansaa pakoloistalkoisiin puhuen sotapakolaisista, vaikka kyseessä oli sotilaskarkurit. Valhetta valheen perään.

Missä kepu, siellä rötös. Kepu pettää aina!

Wikipedian lista tuomion saaneista kansanedustajista on synkkää luettavaa! Keskustan nykyisellä puheenjohtajalla on ehdollinen tuomio Nuorisosäätiöstä ja ex. pääministeri Vanhasella perustuslakivaliokunnan kantana lainrikkomus, tosin vailla syytettä samasta vaalirahakohusta. Lisäsyntinä Vanhasella on Nuorisosäätiön pitkäaikainen johto! Nuorisosäätiö on oikea keskustalainen rötöspesäke.

Kepu oli takiaispuolueena Marinin hallituksessa riistämässä Suomen kansaa huolimatta vaalitappiosta!

https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000007743217.html

Pääkirjoitus: Juha Sipilän tapaus herätti – kuka enää lähtee politiikkaan, jos palkintona on uhkailua ja lokasanko niskaan somessa?

Taatusti sataa pa$kaa niskaan kun tämmöinen peli jatkuu vaalikaudesta toiseen. KUINKA KUKAAN TÄYSIPÄINEN HALUAISI ÄÄNESTÄÄ KEPUA, puoluetta joka pettää AINA!

Verotetaan polttoaineita älyttömästi pitkien kulkuyhteyksien maassamme, kielletään turpeen käyttö lämpövoimaloissa (Oulun kaupunki lämpiää turpeella, jota tuodaan kovina pakkaspäivinä liki 100 rekkalastia kahteen turvevoimalaan) ja suunnitellaan kovat verot hakkeelle, jota aiottiin turpeen korvaajaksi. Hake tuotaisiin tietenkin halpatuonti- ja riistomaa Venäjältä. No tulipa sota.

Vihreitten Haavistolle annettiin tuki uusimmassa um-virkamiesjupakkaa seuranneessa luottamusäänestyksessä, vaikka sama Haavisto on syypää Caruna-kauppoihin ja siitä seuranneeseen sähkön siirtohintojen järjettömään nousuun hintavalvonnan loputtua!

Tulisi vaan älyttömät pakkaset ja moneksi viikoksi, niin jo alkaisi hiilikasat hupenemaan kun ei muutakaan voida tehdä!

Mistä kepulainen Suomen vastaisuus kumpuaa? Pyhän isän, Alkion,  kultaiset sanat "Muistakaa köyhän asiaa" otetaan helpolla vaaliteemaksi ääniä kalastettaessa, mutta olipa vaalitulos mikä hyvänsä, niin vaalien välissä köyhää lyödään oikein urakalla. Nyt on kepulla kauhun paikka vaaleissa kun kannatus on tippunut takiaispuoluelukemiin, jopa alle 10%

Miksi Kepu toimii kaiken aikaa suomalaisia vastaan? Onko tämä oikeasti puolue vai rosvokopla?

http://web.archive.org/web/20180126160019/http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2013/10/06/puolue-vai-rosvokopla/

Kepu pettää aina, maalla, merellä ja ilmassa. Ja varsinkin suolla.

Kepu pettää aina. Kepu pettää jopa omien kannattajiensa elinkeinojen edustajat. Kepu on puolueena oman sekoilunsa tuloksena kuihtumassa pois puoluekartalta kuten sen rikollisia pullisteleva Nuorisosäätiökin.

Kovana pakkasaamuna on rekkaralli Oulun turvevoimaloihin kiivaimmillaan. Suurin kulutus lienee lähes 100 rekkalastia vuorokaudessa ja kaikki tulee noin 100 km säteeltä Ii, Pudasjärvi, Puolanka, Utajärvi, Haapavesi, Siikalatva -suunnilta.

Muutama viikko reilut -30 astetta pakkasta ja jopahan järki tulee mukaan.

Muistuu hiili ja turvekin käypänä vaihtoehtona. City-vihreät ei ymmärrä mistä lämpö tulee. Ne luulee, että sähkö tulee pistorasiasta ja lämpö tulee kaukolämpöputkesta, vesi tulee hanasta  jne.

Tämä kotimaisen energian "ralli" korvattaisiin "laivarallilla" ulkomailta tuotavalla puuhakkeella? Onhan se paljon vihreämpää kun päästöt aiheutuu suuren Suomemme ulkopuolella, tuontihakkeella. Venäjältä ei tule turvetta eikä haketta, sieltä tulee SOTA.

Mikä on tulevissa kuntavaaleissa kepun kannatus? Alle vai päälle 10% ?

Vain Keskusta voi olla näin tyhmä:

Se oli mukana hallituksessa ajamassa alas turpeen käyttöä ja sitten kauhistelee lopputuloksen kaameutta...

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/613d93b6-8a26-444a-ac4d-78a41b3b5b3f

... ja heti perään keskusta aikoi perustaa tukitoimia turpeen käytön säilyttämiseksi!

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/853498e5-4566-4368-adae-5e82200d1e29

Ja tietenkin vihreät toimi samassa hallituksessa kaikin keinoin turpeen niittaamiseksi lopullisesti, jopa kansalaisaddressien voimin!

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7f4f3b1b-d8fa-45c7-99a7-0844e93c4a12

Eläkkeellä oleva Sulo Aittoniemi, keskustapuolueen entinen kansanedustaja, tiettävästi ainoa rehellinen keskustapuolueessa koskaan ollut, sanoi HS 2010 n:o 8 kuukausiliitteessä :

"Ei mikään tässä maassa ole ollut sellainen rosvo kuin keskustapuolue. Ja kun nämä nykyiset poliitikot eivät edes ymmärrä hävetä, saatana..."

Siinäpä tuli lyhykäisyydessään koko totuus kepusta ja asiantuntijan lausumana.

Äänestä

rtre

Äänestä
  • Omasta vuokraläävästään nillittävän pankkomajurin kateus ja katkeruus kapteeni Korhosta kohtaan on jo vuosia ollut silmiinpistävää. Ja jutut sen mukaisia.

    Äänestä

Antennit Kremliin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 70 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kapi_ kirjoitti:

Viimeisen gallupin mukaan Keskustalla on nyt 10,5 % kannatus. Suunta on ollut alaspäin edellisestä gallupista. Luulenpa, että suunta jatkuu samana puolueen puheenjohtajan todennäköisestä vaihdosta huolimatta. Asia on mielestäni niin mielenkiintoinen ja tärkeäkin, että joudun toistamaan samaa, jonka sanoin muutama tunti sitten Mielipidepankin avaukselle laittamassani viestissä.

Eli mitäpä todennäköisesti puheenjohtajaksi valittava Saarikkokaan pystyisi tekemään kepun kannatusta merkittävästi kohentaakseen? Ei hän pysty saamaan lisäkannatusta puolueelle vasemmalta, jossa on liian vahvat kilpailijat. Oikealta hän tuskin sitä haluakaan, kun siitä on puolueen kannatukselle huonot kokemukset viimevaalikaudelta. Persuista hän voi sitä yrittää, mutta sieltä saadakseen puolueen pitäisi luopua ydinpolitiikastaan. Sitä hänen ei kannattaisi eikä halunnekaan tehdä.

Puolueen kannattaisi nykyistäkin enemmän keskittyä ydinpolitiikkaansa, ajamaan n. 6-7 % kansastamme muodostaman väestönosan etuja, sillä onhan se väestönosa maallemme ihan tärkeä. Sillä politiikalla puolue putoaisi luonnolliseen n. 6-7 % kannatukseen, mutta saavuttaisi arvostettavampaa uskottavuutta. Vaikka vasurit ajaisivat puolueen ohi, se pysyisi kuitenkin pistesijoilla, puolueista kuudenneksi suurimpana. Sen taakse edelleen jäisi RKP, joka puolueittemme kokosijastaan huolimatta on niin arvostettava puolue, että hallituksenmuodostajat niin oikealla kuin vasemmalla haluavat sen aina mukaansa.

Kun kepu tulisi luonnollisen politiikkansa ja sen mukaisen kokonsa myötä entistä uskottavammaksi, se saisi samanlaisen luotettavan aseman kuin nyt on RKP:lla. Olisi siis aina vahvoilla hallitukseen pääsemiseksi. Jos puolue haahuilee sinne tänne, sen kohtalo koostaan huolimatta tulisi olemaan sama kuin persuilla, eli sitä ei pidettäisi luotettavasti yhteistyökykyisenä sen paremmin oikealla kuin vasemmallakaan.

Olin viimevaalien tuloksen jälkeen varsin varma siitä, että kokoomus tulee mukaan demarijohtoiseen hallitukseen. Kun se Orpon liiallisen itsevarmuuden tuloksena jäi ulos, esitin siitä täälläkin ähäkutti-henkisiä mielipiteitä vaaleissa äänestämälleni kokoomukselle. Kun kepu rökäletappiostaan huolimatta lähti hallitukseen, pidin sitä arvostettavan vastuuntunnon osoituksena puolueelta, olen tämänkin tuonut esille myös täällä. Arvostukseni kepua kohtaan yhä kasvoi, kun niin Kulmuni kuten todennäköinen seuraava puheenjohtaja Saarikko ovat kumpikin vakuuttaneet kepun myös pysyvän hallituksessa.

Avaukseni aiheen ulkopuolelta täytyy todeta SDP:n kannatuksen huima nousu. Vaaleissa puolue sai 17.7 % kannatuksen ja nyt kannatus on jo 23,4 %. Siis lähes kuuden prosentin nousu pääministeripuolueella - varsin harvinaista! Varmaan on pääministeri Sanna Marinin ansiota. Hän on tässä koronan runtelemassa tilanteessa toiminut kaikin tavoin niin, että on saanut siitä kansalta henkilökohtaista arvostusta ja se arvostus on koitunut myös puolueen kannatuksen hyväksi. Onnittelut Sannalle ja voimia hänelle edelleen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu