Perussuomalaisilla hieno kuntavaalistartti Haapajärvellä

Olipa mukava käydä kuulemassa kansanedustajia perjantaina Halpa-Hallin edessä. Sää oli mitä ihanteellisin tapahtumalle. Järjestelyt oli tehty viimeisen päälle. Oli makkaraa ja pullakahavit tarjolla ja jopa pöytiä ja tuoleja oli tuotu paikalle niin, että oli mukava istua ja nautiskella antimista. Komeat oli puitteet muutenkin. Todella hieno oivallus tuoda kaiuttimet ja mikrofonit tapahtumaan. Kansanedustajien puheet kuuluivat koko porukalle ja sitten edustajat käyttivät lähes tunnin keskustelemalla pienissä ryhmissä meidän kanssa. Asiallisia ja hyviä puhujia molemmat Ville Vähämäki ja Sebastian Tynkkynen. Haapajärven oma mies Juhani Pavloff toimi tarjoilijana ja ehti juttelemaan meidänkin kanssa. Näin hienosti järjestettyä ulkoilmatapahtumaa ei ole aiemmin ollut. Kiitokset Haapajärven perussuomalaisille hioenosta iltapäivästä. Uskon, että Haapajärvellä perussuomalaisten kannatus tulee nousemaan kevään vaaleissa. Varmaankin uusia tapahtumia on odotettavissa ennen vaaleja.

Terv. mökkiperän ukko
1271641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 127

Vanhimmat

Täh, näkykö Jussia ?....

Äänestä
  • Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Mut sen sanon teille että älkää nyt ainakaan sitä Jösse Järvenpäätä kuunnelko Juutubesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Päivää, Oletteko iloisia kun hallitus järjesteli Isisnaisia suomeen ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Hyvää Joulua kaikille Perussuomalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päivää, Oletteko iloisia kun hallitus järjesteli Isisnaisia suomeen ?

    Meinaakohan se Rötös-pekka ihan oikeesti vieläkin vaan asettua ehdolle Presidentinvaaleissa ? :o)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut sen sanon teille että älkää nyt ainakaan sitä Jösse Järvenpäätä kuunnelko Juutubesta.

    Hyvää uuttavuotta kaikille Perussuomalaisille !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvää Joulua kaikille Perussuomalaisille.

    Hyvää alkavaa uuttavuotta kaikille isänmaallisille ihmisille. (ei näille enofaneille)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinaakohan se Rötös-pekka ihan oikeesti vieläkin vaan asettua ehdolle Presidentinvaaleissa ? :o)

    Rötös-pekka valitaan vielä linnaan.. Meinaan siis LINNAAN.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päivää, Oletteko iloisia kun hallitus järjesteli Isisnaisia suomeen ?

    Koska sen rokotteen saa ? ? Mitä se hallitus vitkuttelee? Kauanko vielä kestää !?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut sen sanon teille että älkää nyt ainakaan sitä Jösse Järvenpäätä kuunnelko Juutubesta.

    Miksi hallitus ei toimi ?? Koska sen korona rokotteen saa?! Kestää, kestää, kestää. . .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvää uuttavuotta kaikille Perussuomalaisille !!

    Aikas rapeat ilmat ollut. Mut hei kuunnelkaas Juutubesta Jösse Järvenpäätä. Letkeää menoa, Kuin Irwin..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    PS on nyt Suomen Suurin puolue. Ja hyvä niin..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Alkaisipa taas ne eduskuntalähetykset telkasta ja areenasta. Niitä on mukava katsella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Kepun alamäki, Ja sen johdosta vaalipaniikki kasvaa.. Keksityt syytökset ja likaiset hyökkäykset ottavat vielä käyttöön. (sipilän valehyökkäys. Huomionhakua ja säälipisteiden kalastelua)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Viime+KUNTAVAALEISSA+PS+8,8+%.+Nyt+kallupeissa+PS+yli+18%+!!+PS++10%,+tämä+on+ihanaa+ja+hyvä+asia+!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Perussuomalaiset on jo niin suuri ja suosittu, Että muut puolueet harkitsevat hädissään vaalien siirtämistä. . .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päivää, Oletteko iloisia kun hallitus järjesteli Isisnaisia suomeen ?

    Kepumafia ja "Kaikki synnit" porukka laitetaan nyt aisoihin. Kepumafia saa vaalitappion. (taas)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aikas rapeat ilmat ollut. Mut hei kuunnelkaas Juutubesta Jösse Järvenpäätä. Letkeää menoa, Kuin Irwin..

    Tulis jo ne vaalit, Niin pääsis äänestämään PS !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päivää, Oletteko iloisia kun hallitus järjesteli Isisnaisia suomeen ?

    Ruotsissa monikulttuuria, Matu puukotti kahdeksaa ihmistä. "he ovat meille rikkaudeksi". " he ovat moniosaajia".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päivää, Oletteko iloisia kun hallitus järjesteli Isisnaisia suomeen ?

    YLE kertoo 18.3.2021 että tämä operaatio jossa isisläisiä haettiin suomeen maksoi 395 000 euroa !! Yle textv 107 !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päivää, Oletteko iloisia kun hallitus järjesteli Isisnaisia suomeen ?

    Otetaan näitä Isisläisiä ja "Enoja" pitäjään niin saamme suomen nousuun ja pyörät pyörimään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut sen sanon teille että älkää nyt ainakaan sitä Jösse Järvenpäätä kuunnelko Juutubesta.

    Jösse on Kingi ! Ja aina ajankohtaisia Biisejä. Hän on tosiaan nykyajan "IRWIN".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    En millään jaksaisi odottaa sitä pääsen äänestämään Perussuomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Eduskuntalähetys TV1, torstaisin, klo 16.00

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut sen sanon teille että älkää nyt ainakaan sitä Jösse Järvenpäätä kuunnelko Juutubesta.

    Uusimmat+PS+lukemat+oli+21,6+%+!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepun alamäki, Ja sen johdosta vaalipaniikki kasvaa.. Keksityt syytökset ja likaiset hyökkäykset ottavat vielä käyttöön. (sipilän valehyökkäys. Huomionhakua ja säälipisteiden kalastelua)

    Kepumafian aika on ohi. Kepulistit kokevat suomessa suurtappion. ja se on hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päivää, Oletteko iloisia kun hallitus järjesteli Isisnaisia suomeen ?

    mut mitäpä tähän asiaan san san san sanoo van van van vanhanen ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkaisipa taas ne eduskuntalähetykset telkasta ja areenasta. Niitä on mukava katsella.

    Juu, Se on hyvää viihdettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päivää, Oletteko iloisia kun hallitus järjesteli Isisnaisia suomeen ?

    PS varmistaa että tänne EI oteta isisläisiä ja muita Saddameita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut sen sanon teille että älkää nyt ainakaan sitä Jösse Järvenpäätä kuunnelko Juutubesta.

    Jösse on tämän ajan "Irwin".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Kohta pääsee ennakkoäänestämään, Ei siihen enään kauaa ole !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Tänään 11.5. tulee tv1 vaaliväittelyä. klo 21.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Sebastian tynkkysellä on myöskin hyviä youtubevideoita. Aina ajankohtaisia ja asiallisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Kyllä oli mukava kauppareissulla ennakkoäänestää Perussuomalaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Ahoa on mukava kuunnella Youtubesta, Fiksu mies. Ja asiaa puhuu.

    Jussi on Suomen fiksuin poliitikko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut sen sanon teille että älkää nyt ainakaan sitä Jösse Järvenpäätä kuunnelko Juutubesta.

    Jösse Järvenpäällä on kyllä hauskimmat ja ajankohtaisimmat biisit :o)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut sen sanon teille että älkää nyt ainakaan sitä Jösse Järvenpäätä kuunnelko Juutubesta.

    Mielenkiinnolla odotan mikä on kepun valtakunnallinen äänisaalis. Eli kuinka alas kepun kannatus painuu ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mut sen sanon teille että älkää nyt ainakaan sitä Jösse Järvenpäätä kuunnelko Juutubesta.

    PS+sai+viime+kuntavaaleissa+2017.+8,8%.+Paljonkohan+tulee+nyt.+.+.+.?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mut mitäpä tähän asiaan san san san sanoo van van van vanhanen ?

    Päevää vuaan sanoo Metsä Man. Minä äänestäsin Metsä Mannija jos ois ehdokkaan täälä.

    Äänestä

Voi hellanlettat tentään. Ihanko suutelivat kaikki toisiaan?

Äänestä

Hienoa ja positiivista että kansan pariin jalkaudutaan ja uskalletaan olla kasvotusten sekä keskustella.

Äänestä
  • Jep, Mielenkiinnolla odotan tulevia vaaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, Mielenkiinnolla odotan tulevia vaaleja.

    Taitaa tämä ihan kohjo hallitus kaatua ennenaikaisesti. Muistakaa muuten että torstaisin tulee tv1 kello 16.00 lähetys eduskunnasta. Saattaapi olla mielenkiintoista väittelyä tiedossa..

    Tänään TI 1.9. 2020 tulee yle areenasta eduskuntalähetys klo 14.00 !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, Mielenkiinnolla odotan tulevia vaaleja.

    Juu tulee kyllä kovat vaalikarkelot. On viihdyttävää seurattavaa..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tänään TI 1.9. 2020 tulee yle areenasta eduskuntalähetys klo 14.00 !!

    Tlee muuten tänäänkin TI 8.9.2020.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa tämä ihan kohjo hallitus kaatua ennenaikaisesti. Muistakaa muuten että torstaisin tulee tv1 kello 16.00 lähetys eduskunnasta. Saattaapi olla mielenkiintoista väittelyä tiedossa..

    Tänään 10.9. Taas tulee !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, Mielenkiinnolla odotan tulevia vaaleja.

    Hallituksen touhu on hulluutta. Viedään EU, hun 6 miljardia, Ja sit saadaan sieltä takas joskus 3 miljardia?!! Ei järjen häivää. Vähän tähän tyyliin hallitus toimii : Osta 3 , Maksa 6 !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, Mielenkiinnolla odotan tulevia vaaleja.

    Ranskassa saadaan nyt sitä monikulttuuria. . .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, Mielenkiinnolla odotan tulevia vaaleja.

    PS on ainoa puolue, Joka pitää Suomalaisia etusijalla. Suomalaisten etu ensinnä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallituksen touhu on hulluutta. Viedään EU, hun 6 miljardia, Ja sit saadaan sieltä takas joskus 3 miljardia?!! Ei järjen häivää. Vähän tähän tyyliin hallitus toimii : Osta 3 , Maksa 6 !!

    Ja matuja hallitus ottaa aina vaan lisää ja lisää. . . .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu tulee kyllä kovat vaalikarkelot. On viihdyttävää seurattavaa..

    PS on ainoa puolue joka aidosti ajaa Suomalaisten etua. Nuo muut puolueet vaan syytää Suomalaisten rahaa ulkomaille (kuin tuleen lapioisi!)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa tämä ihan kohjo hallitus kaatua ennenaikaisesti. Muistakaa muuten että torstaisin tulee tv1 kello 16.00 lähetys eduskunnasta. Saattaapi olla mielenkiintoista väittelyä tiedossa..

    Onneksi ei oo enään pitkää aikaa vaaleihin.. Kohta pääsee taas äänestämään Perussuomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa tämä ihan kohjo hallitus kaatua ennenaikaisesti. Muistakaa muuten että torstaisin tulee tv1 kello 16.00 lähetys eduskunnasta. Saattaapi olla mielenkiintoista väittelyä tiedossa..

    Perussuomalaiset ovat nro 1. Gallup ykkösiä. Paras.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PS on ainoa puolue joka aidosti ajaa Suomalaisten etua. Nuo muut puolueet vaan syytää Suomalaisten rahaa ulkomaille (kuin tuleen lapioisi!)

    Totta. Onneksi on PS !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallituksen touhu on hulluutta. Viedään EU, hun 6 miljardia, Ja sit saadaan sieltä takas joskus 3 miljardia?!! Ei järjen häivää. Vähän tähän tyyliin hallitus toimii : Osta 3 , Maksa 6 !!

    Ja Rötös-Pekka vaan sitkeesti jatkaa. Eikö sitä voi erottaa ??

    Äänestä

  • Kiitoksia vinkistä !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, Mielenkiinnolla odotan tulevia vaaleja.

    Jussi Halla-Ahoa on mukava kuunnella Juutubesta. Siisä on fiksu ja selväsanainen mies. Ja Jussi puhuu asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PS on ainoa puolue joka aidosti ajaa Suomalaisten etua. Nuo muut puolueet vaan syytää Suomalaisten rahaa ulkomaille (kuin tuleen lapioisi!)

    Ja tämä eläkeputken poisto on iso virhe. Vaikka putki poistetaan niin silti vanhat työntekijät edelleen potkitaan ekana pois, silti ! Nyt he joutuvat peruspäivärahalle ja toimeentulotuelle ! Hallitus, ja kepu : Tämä muistetaan !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja matuja hallitus ottaa aina vaan lisää ja lisää. . . .

    Ja isisnaisia leiriltä. Ja valtio (ME) maksamme. . .

    Äänestä

  • On tuttu, Ja on hyvä sivusto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallituksen touhu on hulluutta. Viedään EU, hun 6 miljardia, Ja sit saadaan sieltä takas joskus 3 miljardia?!! Ei järjen häivää. Vähän tähän tyyliin hallitus toimii : Osta 3 , Maksa 6 !!

    Ja se vähä mitä saadaan pistetään matuille, Isisläisille ja muille Saddameille. . .

    Äänestä

Just. Oli rämäköitä ja topakoita puheenvuoroja. Olis kannattanu tulla kuulolle. Persut on paras puolue ja sille ääneni annan. Aivan mahtavasti tehty tapahtuma. Kiitokset tapahtuman järjestäjille.

Äänestä

No mutta terveppä terve isto

Äänestä

Kyläkouluja lopetetaan maakunnista ennätys tahtia. Ja kuka on mukana hallituksessa ? Keskusta. Kuka oli mukana viime hallituksessa mukana ? Keskusta.

Äänestä
  • Eikös ne persuttimetkin olleet viime hallituksessa myötäilemässä sippilää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös ne persuttimetkin olleet viime hallituksessa myötäilemässä sippilää?

    Petturi juudas Sini-Soini oli silloin johdossa.. Onneksi siitä päästiin. Nyt on eri mies johdossa, Halla-Ahon Jussi ! PS on paras.

    Äänestä

Vieläköhän sipilän kutsuhuuto kaikuu lähi-idässä ja arabimaissa ? "tulkaa suomeen, tulkaa talooni asumaan!"

Äänestä
  • Onneksi siitä kirotusta sipilästä jo päästiin..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi siitä kirotusta sipilästä jo päästiin..

    Sipilän rahan koijaus suvulleen ja Bernerin taksihölmöily.. ja kutsuhuuto lähi-itään..

    Äänestä

Kannattaa ehdottomasti katsoa Youtubesta tämä, Ja oikeen ajatuksella. Asiallista puhetta. Youtube : Arto Luukkanen.

Äänestä
  • Artolla on huikeen hyviä ja homoristisiakin videoita. Asiaa puhuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Artolla on huikeen hyviä ja homoristisiakin videoita. Asiaa puhuu.

    Arto on hyvä puhuja. Aika lennokasta keskustelua..

    Äänestä

  • Arto on mukava mies.

    Äänestä

  • PS. Paras Suomalaisille.

    Äänestä

Jopa sama henkilö jaksoi kirjoittaa montaa viestiä. Oliko tuolla tilaisuudessa Tynkkysen tummaihoinen miespuolinen puoliso mukana?

Äänestä
  • Ei, hän ei politikoi. Oli kyllä hyvä tapahtuma! Pisteet ja äänet menee Perussuomalaisille!

    Äänestä

Nyt voi käydä SDPn sivuilta lukemassa miten maa makaa seuraavien vuosien aikana. Puolue on puhunut. Sanna Marin on pitänyt linjapuheensa.

Äänestä
  • JOO, maa makaa rähmällään, kun SDP:n Myrkynvihreä Vassarihallitus jossa Kepu ja RKP juoksupoikina, kiristää Kansaa veronkorotuksilla, ja jakaa Kansan selkänahasta revityt rahat ulkomaille, Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    JOO, maa makaa rähmällään, kun SDP:n Myrkynvihreä Vassarihallitus jossa Kepu ja RKP juoksupoikina, kiristää Kansaa veronkorotuksilla, ja jakaa Kansan selkänahasta revityt rahat ulkomaille, Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen

    Tätä yhtä ja samaa viestiä persujen piiritoimistot roskapostittavat eri paikkakuntien palstoille, siis ihan siltä varalta että joku luulee tätä Haapajärvellä kirjoitetuksi.

    Persujen viralliset vaalivalvojaiset aloitti aloitti Torssonen Jyväskylässä Stanley vasaran kanssa tovereidensa kesken. Se osoittautui liian pehmeäksi, joten seuraavalla kerralla näin Perssujen kesken kehoitettiin käyttämään BAHCOA.
    Nyt Torssonen on häkissä, mutta muut toverit jatkavat iloja Bahcon kanssa!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    JOO, maa makaa rähmällään, kun SDP:n Myrkynvihreä Vassarihallitus jossa Kepu ja RKP juoksupoikina, kiristää Kansaa veronkorotuksilla, ja jakaa Kansan selkänahasta revityt rahat ulkomaille, Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen

    Hallitukselta ei herunut euroakaan heikki hurstin leipäjonoon. Mutta ulkomaille kyllä syytävät rahaa !

    Äänestä

HEI KAIKKI PERSUT!!!! Bachkot ovat saapuneet.

Äänestä
  • VOIDAAN ALOITTAA KESKENÄISET KESUSTELUT!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    VOIDAAN ALOITTAA KESKENÄISET KESUSTELUT!!!

    Kesustelut..? Vai kuseskelut?

    Äänestä

Persut ja kommarit tykkäävät vasaroista. Nyt he ovat tekemässä yhteistyötä, jonka yhteinen symboli Bahcon vasara ja sirppi.

Äänestä

Siin Bachkon LÄNTINEN vasara, ja ITÄINEN sirppi!!!! Kyllä Persu ja Kommari sopivat yhteen ajatustavaltaan ja VÄKIVALTAISUUDEN takia.

Äänestä
  • Lähin itäinen kommarivaltio taitaa olla Kiina. Koittakaa nyt helevetissä muistaa että n-liitto kaatui yli 30 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähin itäinen kommarivaltio taitaa olla Kiina. Koittakaa nyt helevetissä muistaa että n-liitto kaatui yli 30 vuotta sitten.

    Totta, totta, kyllä kaatui. Entiset kommarit ovat nyt PERUSSUOMALAISIA!!! Muistan, kuinka katselivat Ylipäässä Kopin ja Nurkkalan peltoja ja minulle penskalle selittivät ottavansa vallankumouksen jälkeen pellot omikseen!!!!

    Äänestä

Persut vaaliliittoon vihreiden kanssa.? Vaikka samaan hallitukseen?

Äänestä

Nyt on kolmas perussuomalainen Bahcon vasaran käyttäjä löytynyt. Nyt puoluetoimisto neuvoo, että ennen poliittisia keskusteluja puukot on teroitettava timantti viilalla!!!

Äänestä
  • Niin on, ja asian käsittely jatkuu oikeudessa.

    Äänestä

  • Voi,voi,kepulaisilla on nyt kova hätä.Eikä siinä auta persujen mollaaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi,voi,kepulaisilla on nyt kova hätä.Eikä siinä auta persujen mollaaminen.

    Voivoi peru katopps mitä tul Housuun Haaaaaha

    Äänestä

  • Lestamafiaa, suhmurointia, sisäpiirirötöstä...

    Äänestä

onko wiitala vielä kuvioissa mukana sielä haabajärvella kun ennyt tiedä muualle lähteneenä muuttajana

Äänestä
  • Viitala hyppäs kepukelkkaa.

    Äänestä

Kuntavaalitartti hyytyi lähtökuoppiin .Uusia tilaisuuksia ei näköpiirissä

Äänestä

Persut 20,9 prossaa.
Taitaa olla hallituksen viherpunikkien apupuolueella löysät housussa.

Äänestä

se tynkkynekö tykillään....

Äänestä
  • Siehän taijat olla rasisti,kun homoja maalitat.

    Äänestä

Halla-aho nieleskelee: "Suomi takaisin venäläisille".

Äänestä

Miten Viitala case etenee- loikkas sopivasti Kepuleihin, taitaa tulla pää vetävän käteen niinökuin sanonta kuuluu eli mahalasku vai mitä veikkaatte pysyykö kannatus? Miten kepukat entisen vastapelurin hyväksyy on aika mielenkiintonen juttu mitä voi ihmetellä. Nouseeko kepujen imako nyt , Ps Tämähän on kuin joku saippuanooppera jatkosarja :D

Äänestä
  • Ei tämä ole saippuasarjaa vaan raakaa realismia.

    Äänestä

PS+21%,+Ja+se+on+hyvä+asia.

Äänestä
  • Haapajärvellä+kolmen+valtuutetun+puoluevaihdoksen+jälkren+1%?

    Äänestä

kolmen?, kovasti rummutetttu että yksi persus vaihtoi keskelle oliko muuta

Äänestä

Suomi takaisin venäläisille.

Äänestä
  • ??? jaa vai sitä sinä kepuli haluat. No me PerusSUOMALAISET haluamme pysyä SUOMALAISINA. Me emme ole suvakkeja kuten se saarikko ja muu kepulisti porukka. Haluamme pitää Suomalaisten rahat SUOMESSA. Ja vastustamme rahojen vientiä EU,hun ja Afrikkaan. Siis aivan toisin kuten esimerkiksi kepu tekee juuri nyt hallituksessa ollessaan..

    Äänestä

mutta mitä tekee kepu ja lupaa nyt kunnon uutta voimaa mukana pitää kysyä onko voima vahvemi?

Äänestä

"Elvytyspakettia syksyllä eduskuntapuheissaan vastustanut keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen äänesti hallitusrintaman mukana."

Kovista puheistaan huolimatta Hoskonen hyväksyi tukipaketin. Tämän kyllä äänestäjät muistavat, eduskuntavaalit ovat reilun kahden vuoden kuluttua.

Äänestä

Älkää ny niitä natseja äänestäkö, hyvät ihmiset !

Äänestä

Ei ole kuin yksi puolue jota voi äänestää. Se ei ole hallituksessa. Tälle hulluudelle on saatava loppu. Äänestän perussuomalaisia

Äänestä

Vaalit siirrettiin, koska hallitus on leviämisvaiheessa ja kansalaiset kiihtymisvaiheessa!

Äänestä

Joko haapavetinen opettaja Ilkka Repo on käynyt antamassa Haapajärven persuille someopetusta?

Äänestä

KUka on mielestänne Haapajärven Ilkka Repo?

Äänestä
  • Lue kirjoitus uudestaan ja koeta ymmärtää? Jooko

    Ai niin ole persu...

    Äänestä

Kuha ymmärtää persut tehä kaikkesa jotta ei rahhaa tuhlata turhaan rakentamiseen. Uus terveyskeskus huuhaahaihatteluu ja suuruuvenhulluutta.

Äänestä

Keskustalaiset on haihattelijoita kaikki.

Äänestä

Suuruudenhulluja haihattelijoita. Kiilto silmissä ootellaan maakuntapaikkoja. Vaan mikkään ei oo vielä täysin varmaa. PerusSuomalaiset jyrää.

Äänestä
  • Perussuomalaiset ovat porvareiden perseennuolijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaiset ovat porvareiden perseennuolijoita.

    Minkähänlainen ääni harava tuo Viitalan MASA mahtaa olla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkähänlainen ääni harava tuo Viitalan MASA mahtaa olla?

    kohtahan se alkaa selviämään ääniharavat , miten kävi vai jäikö pää vetävän käteen ku sanotaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kohtahan se alkaa selviämään ääniharavat , miten kävi vai jäikö pää vetävän käteen ku sanotaan

    En ääntäni tuhlaa mokomalle.

    Äänestä

Jussin makkara on kuuma. Jalkavaimo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olipa mukava käydä kuulemassa kansanedustajia perjantaina Halpa-Hallin edessä. Sää oli mitä ihanteellisin tapahtumalle. Järjestelyt oli tehty viimeisen päälle. Oli makkaraa ja pullakahavit tarjolla ja jopa pöytiä ja tuoleja oli tuotu paikalle niin, että oli mukava istua ja nautiskella antimista. Komeat oli puitteet muutenkin. Todella hieno oivallus tuoda kaiuttimet ja mikrofonit tapahtumaan. Kansanedustajien puheet kuuluivat koko porukalle ja sitten edustajat käyttivät lähes tunnin keskustelemalla pienissä ryhmissä meidän kanssa. Asiallisia ja hyviä puhujia molemmat Ville Vähämäki ja Sebastian Tynkkynen. Haapajärven oma mies Juhani Pavloff toimi tarjoilijana ja ehti juttelemaan meidänkin kanssa. Näin hienosti järjestettyä ulkoilmatapahtumaa ei ole aiemmin ollut. Kiitokset Haapajärven perussuomalaisille hioenosta iltapäivästä. Uskon, että Haapajärvellä perussuomalaisten kannatus tulee nousemaan kevään vaaleissa. Varmaankin uusia tapahtumia on odotettavissa ennen vaaleja.

Terv. mökkiperän ukko

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu