Nyt hän puhuu kokouksessa demokratian rapauttamisesta.
Kyllä on härskiä toimintaa SDP n puoluekokouksessa.
Demokratiaan kuuluu kunnioittaa äänestäjien tahtoa .Sen mukaan Perussuomalaiset sekä Kokoomus kuuluvat hallitukseen.
Suomalaisten on vakavasti mietittävä mikä on heille tärkeää sekä myös Suomelle .
Heikommin pärjäävät kärsivät eniten siitä ettei terveydenhoitoon tule valinnan vapautta.
Juuri se olisi tärkeää etenkin heille.
Rikkaat pääsevät omin varoin yksityisille.
SDP poisti valinnanvapauden ,keskustalla se vielä oli hallitusaikana.
Kiuru sanoi ettei tule.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja jotkut tollo uskoo mitä ne Suomen kalleimat apinat kertoo. Vuodesta toiseen..
Rinne on rikas, joten hänellä on jo valinnanvapaus. Mitä vaalikarja sillä tekisi? Ne tollot äänestää, kun lupaa satasen. Eikä tarvitse edes maksaa.
Aivan, ja kerros miksi eduskunnassa istu 200 apinaa kun se äänestysprosentti oli 70? Eli nyt matikan kysymys montako "tyhjää" paikkaa siellä pitäisi olla? 70 prosenttia- 30 prosenttia tekee=?