Joulu olisi kiva viettää ilman naisen lapsia

Toivotavasti toiveeni toteutuu ja nainen tajuu , että olisi kiva olla vain minun perheen kesken, no mun lapset tietysti mutta ei hänen. Olisi liikaa sakkia rauhalliseen jouluun ja ihanaan yhdessä oloon. Ei kaivata häiriköintiä ja mellastusta. Nainen kyllä tietää , että vihaan häiriköitä mutta en ole hänelle sanonut , että hänen lapset ovat juuri sellaisia pitää tajuta ite niin ei voi syyttää , että olen ajanut hänen lapset pois meiltä .
Mutta se on totuus, isäpuolena mulla on sanan valta kodissamme.
menkööt omalle isälleen jouluksi , kun muuten ovat aina täällä , en haluu olla isäpuoli mutta , kun otin naisen jolla lapsia niin pakko olla, mutta olen hyvä isä heille, eivät vaan ymmärrä sitä. Koskaan en hauku heitä vaikka he kyllä mollaavat ja arvostelevat minua.
7138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se on järjestely kysymys, jos ne on teillä aina ja viime joulun teillä , niin nyt he voi mennä isälleen jouluksi.
Samoin sinun lasten kanssa, vuoro jouluina kummankin luona.

Äänestä

Uusperheessä joutuu molemmat osapuolet joustamaan ja opettelemaan olemaan myös puolison lasten kanssa. Se vaatii paljon puhumista ja asioista sopimista. Etkö pidä puolisosi lapsista? Tuntuisi pahalta jos oma puoliso sanoisi minun lapsista noin. Uusperheessä joutuu paljon joustamaan ja jakamaan. Miksi menit suhteeseen naisen kanssa jos et hyväksy tai halua olla hänenkin lasten kanssa? He ovat myös nyt sinun perhettä. Tärkeintä varmasti olisi että puhuisit puolisollesi asiasta ja sopisitte miten teette.

Äänestä
  • Eikä joudu, Ei se ole pakko.
    Myöskään lasten äiti ei anna lasten nähdä sutturoita. Ei ainakaan meillä eikä mun tuttavapiirissä. Meillä lapset ei ole koskaan saaneet nähdä isän sutturoita eikä ole edes halunneeet. Heille riitti se että eukko vei heiltä isän.

    Mieskään ei ollut innostunut viemään lapsia sutturoidensa luo, joten ei ole siitätarvinnut hänen kanssaan tapella, en olisi edes antanutkaan, meitä sutturat ei enää pielaa meidän elämää eikä tule meille. Hyi, ikeesti en antanut sutturan pilat elmäämme, joten kielsin meille tulo ja ja nyttäytymästämeille.

    Mieskin on samaa mieltä eikä pakottanut meitä näkemään sutturoitaan. Sanoi että hänestä on ihan selvää että sutturat ei näe meitä. Onneksi miesmksaa hyvin lapsilleni joten elämä on turvattu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä joudu, Ei se ole pakko.

    Onko sun exällä haaremi?
    Miksi ne haaremin naiset olis teille tullu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sun exällä haaremi?
    Miksi ne haaremin naiset olis teille tullu?

    Se pitää kysyy sutturoilta miksi haluu mennä miehen exän ja ex lsten kotiin.

    Meille ei koskaan ole päässseet vaikk aitkisi, hyi. Naakat ei kuulu meidän elämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se pitää kysyy sutturoilta miksi haluu mennä miehen exän ja ex lsten kotiin.

    Meille ei koskaan ole päässseet vaikk aitkisi, hyi. Naakat ei kuulu meidän elämään.

    Ahaa, ne on lintuja, minullakin on undulaatteja ja kaksi papukaijaa ihania otuksia, mutta naakkoja ei ole muuta kun pihalla vapaana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se pitää kysyy sutturoilta miksi haluu mennä miehen exän ja ex lsten kotiin.

    Meille ei koskaan ole päässseet vaikk aitkisi, hyi. Naakat ei kuulu meidän elämään.

    Sitä täytyy kysyä häntähessulta , miksi haluu mennä naisen exän ja ex lasten kotiin.

    Meille ei koskaan ole päässseet vaikka kuinka yrittää , hyi. Sika ei kuulu meidän elämään.
    Turpaan tulloo jos tänne tulee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Toivotavasti toiveeni toteutuu ja nainen tajuu , että olisi kiva olla vain minun perheen kesken, no mun lapset tietysti mutta ei hänen. Olisi liikaa sakkia rauhalliseen jouluun ja ihanaan yhdessä oloon. Ei kaivata häiriköintiä ja mellastusta. Nainen kyllä tietää , että vihaan häiriköitä mutta en ole hänelle sanonut , että hänen lapset ovat juuri sellaisia pitää tajuta ite niin ei voi syyttää , että olen ajanut hänen lapset pois meiltä .
Mutta se on totuus, isäpuolena mulla on sanan valta kodissamme.
menkööt omalle isälleen jouluksi , kun muuten ovat aina täällä , en haluu olla isäpuoli mutta , kun otin naisen jolla lapsia niin pakko olla, mutta olen hyvä isä heille, eivät vaan ymmärrä sitä. Koskaan en hauku heitä vaikka he kyllä mollaavat ja arvostelevat minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu