Mistä tietoisuus johtuu?

Tietoisuus on todistettavasti riippuvaista toimivista aivoista ja pitkälle kehittyneestä ruumista aivoineen, hermoratoineen ja aisteineen. Tietoisuutta materian ulkopuolella ei ole voitu todentaa luonnontieteellisen menetelmän avulla. Kaikki todistukset aineen ulkopuolisesta hengen tietoisuudesta perustuvat ihmisten subjektiivisiin kokemuksiin tai filosofiseen pohdintaan.

Ihmisalkio ei tiedosta itseään ja ympäristöään, joten sitä ei voida pitää tietoisena olentona. Lisäksi ihmisen tietoisuuden taso vaihtelee tajunnan tason mukaan: ihminen on unessa vähemmän tietoinen itsestään ja ympäristöstään kuin valveilla ollessaan ja tajuttomuuden tilassa tietoisuus sammuu kokonaan (kooma, anestesia, muu tajuttomuus). Ihmisessä ei ole todettu olevan aineetonta henkeä tai sielua, joka olisi itsestään tietoinen ruumiin ulkopuolella.

Tietoisuus on näytön perusteella pelkästään fyysinen ominaisuus. Tietoisuuden määrä ja taso vaihtelee ihmisen elämän aikana hyvin paljon sikiöstä dementointuneeseen vanhukseen. Jos ihmisessä olisi aineeton henki tai sielu, niin tämä ei tee itseään tiettäväksi millään tavalla ja ihmisen psykologiset toiminnot (ajatukset, tahto, tunteet, tieto, muisti) ovat täysin riippuvaisia toimivista aivoista ja ruumiista aisteineen. Ei ole järkeviä perusteluja sille, että ihminen olisi tietoisena olentona peruslaadultaan henki eikä fyysinen olento.

Heikki Patronen Oulun yliopistosta on kirjoittanut omakustanteisen kirjan "Fysikaalinen teologia". Sen perusoletus on, että kaikki tietoisuus on pohjimmiltaan luonteeltaan hengen ominaisuus. Tälle oletukselle ei löydy yhtään järjellistä perustelua luonnontieteiden alueelta. Kaikki perustelut jäävät metafysiikan ja uskontojen tasolle: filosofin turhaksi ja typeräksi pohdinnaksi. Sitä se teettää, kun on luettu yleistä aate- ja oppihistoriaa, sekaannuttu filosofiaan ja täytetty pää kristillisellä dogmaattisuudella ja ID-teorian todeksi osoittamattomilla tyhjillä argumenteilla.
1117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tietoisuus on tietenkin hengen eikä ruumiin ominaisuus. Samoin kuin ovat järki ja omatunto. Emme löydä viisautta mistään kivestä tai kannosta, emme ihmisruumiista emmekä lintujen siivistä, mutta voimme löytää sen hengestä.

Hengen eri tasot eivät ole samoja. Mutta jotain hengessä on, joka on aina yksi ja sama. Nimitämme sitä Jumalaksi. Jokaisen ihmisen sielu on puhtaana yhtä Jumalan kanssa, ja sielu on se osa joka on tietoinen. Sielun tietoisuus ei ole riippuvainen ruumiin olotilasta. Ihminen tosin harvoin on tietoinen omasta sielustaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HessuIi kirjoitti:

Tietoisuus on todistettavasti riippuvaista toimivista aivoista ja pitkälle kehittyneestä ruumista aivoineen, hermoratoineen ja aisteineen. Tietoisuutta materian ulkopuolella ei ole voitu todentaa luonnontieteellisen menetelmän avulla. Kaikki todistukset aineen ulkopuolisesta hengen tietoisuudesta perustuvat ihmisten subjektiivisiin kokemuksiin tai filosofiseen pohdintaan.

Ihmisalkio ei tiedosta itseään ja ympäristöään, joten sitä ei voida pitää tietoisena olentona. Lisäksi ihmisen tietoisuuden taso vaihtelee tajunnan tason mukaan: ihminen on unessa vähemmän tietoinen itsestään ja ympäristöstään kuin valveilla ollessaan ja tajuttomuuden tilassa tietoisuus sammuu kokonaan (kooma, anestesia, muu tajuttomuus). Ihmisessä ei ole todettu olevan aineetonta henkeä tai sielua, joka olisi itsestään tietoinen ruumiin ulkopuolella.

Tietoisuus on näytön perusteella pelkästään fyysinen ominaisuus. Tietoisuuden määrä ja taso vaihtelee ihmisen elämän aikana hyvin paljon sikiöstä dementointuneeseen vanhukseen. Jos ihmisessä olisi aineeton henki tai sielu, niin tämä ei tee itseään tiettäväksi millään tavalla ja ihmisen psykologiset toiminnot (ajatukset, tahto, tunteet, tieto, muisti) ovat täysin riippuvaisia toimivista aivoista ja ruumiista aisteineen. Ei ole järkeviä perusteluja sille, että ihminen olisi tietoisena olentona peruslaadultaan henki eikä fyysinen olento.

Heikki Patronen Oulun yliopistosta on kirjoittanut omakustanteisen kirjan "Fysikaalinen teologia". Sen perusoletus on, että kaikki tietoisuus on pohjimmiltaan luonteeltaan hengen ominaisuus. Tälle oletukselle ei löydy yhtään järjellistä perustelua luonnontieteiden alueelta. Kaikki perustelut jäävät metafysiikan ja uskontojen tasolle: filosofin turhaksi ja typeräksi pohdinnaksi. Sitä se teettää, kun on luettu yleistä aate- ja oppihistoriaa, sekaannuttu filosofiaan ja täytetty pää kristillisellä dogmaattisuudella ja ID-teorian todeksi osoittamattomilla tyhjillä argumenteilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu