Hallitus on ymmärtänyt kritiikin hitaudestaan.

Perussuomalaiset ovat kritisoineet hallituksen koronatoimia mm. hitaudesta, sekä rohkeuden puutteesta tehdä tietynlaisia päätöksiä. Vihdoinkin STM:n ajatuksiin on päässyt termi "ennakointi". Näin kauan PS on joutunut hoputtamaan hallitusta etupainotteiseen koronan torjuntaan. Kritiikki on ollut täysin ansaittua. Ja toivottavasti tuo "ennakointi" tapahtuu käytännössä, eikä jää pelkäksi populismiksi.

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/545e9b9d-678c-4404-b4f5-b22dd30dc1a7
4878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Persuthan kieltävät koko Koronan olemassaolonkin.

Äänestä
  • Persut ovat kritisoineet hallitusta toimien hitaudesta, liiallisesta kiirehtimisestä, asiantuntemattomuudesta, valehtelusta, pimittämisestä, välinpitämättömyydestä, ristiriitaisuudesta ja vaikka sun mistä.
    On totta, että tämänhetkisen tiedon valossa hallitus olisi voinut joissakin kohdin menetellä toisin, mutta kulloisellakin hetkellä saatavilla ollut tieto ei ole riittänyt muuhun kuin silloin tehtyyn ratkaisuun. Joku ratkaisu on pitänyt tehdä ja se tehtiin saatavilla olleen tiedon perusteella. Myös ennakointi on kuulunut menettelyvalikoimaan, vaikkei kaikki banaaninpurijat sitä ole huomanneetkaan.
    Menneiden tekemisten kritisointi myöhemmin tulleen tiedon perusteella on pelkkää populismia. Se puree vain typeryksiin kuten tuohon banaanin tyrkyttäjään.
    Hallituksemme on tehnyt juuri oikein ja toiminta on saanut kiitosta ulkomaita myöten ja sehän tietysti kirpaisee persua.

    Kampaahan naamas niin saat banaanin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Persut ovat kritisoineet hallitusta toimien hitaudesta, liiallisesta kiirehtimisestä, asiantuntemattomuudesta, valehtelusta, pimittämisestä, välinpitämättömyydestä, ristiriitaisuudesta ja vaikka sun mistä.
    On totta, että tämänhetkisen tiedon valossa hallitus olisi voinut joissakin kohdin menetellä toisin, mutta kulloisellakin hetkellä saatavilla ollut tieto ei ole riittänyt muuhun kuin silloin tehtyyn ratkaisuun. Joku ratkaisu on pitänyt tehdä ja se tehtiin saatavilla olleen tiedon perusteella. Myös ennakointi on kuulunut menettelyvalikoimaan, vaikkei kaikki banaaninpurijat sitä ole huomanneetkaan.
    Menneiden tekemisten kritisointi myöhemmin tulleen tiedon perusteella on pelkkää populismia. Se puree vain typeryksiin kuten tuohon banaanin tyrkyttäjään.
    Hallituksemme on tehnyt juuri oikein ja toiminta on saanut kiitosta ulkomaita myöten ja sehän tietysti kirpaisee persua.

    Kampaahan naamas niin saat banaanin.

    Menneiden tekemisten kritisointi? Mitähän sulla on taas meneillään. Teothan ne sanelee, mitä mikin/kukin on ja jos ei asiat mene hyvin, tehdään virheitä yms., niin senhän perusteella sitä kritiikkiä syntyy. Tai kehuja, jos on tehty asiat hyvin. Kritiikki on osa kehitystä, mutta mitäpä sinä kahden aivosolun antipersu näistä ymmärrät, vaikka ratakiskosta sen vääntäisi. Sunkin elmämtarkoituksesi on pelkästään mölistä.

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    Jälkiviisaus on typerysten mielestä viisautta.

    "Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin... (Veikko Huovinen)"

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Jälkiviisaus on typerysten mielestä viisautta.

    "Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin... (Veikko Huovinen)"

    Eli olet sitä mieltä, että jos hallitus tunaroi "20.12.", niin on "jälkiviisasta" kritisoida sitä "25.12."?

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    Menneiden tekemisten kritisointi? Mitähän sulla on taas meneillään. Teothan ne sanelee, mitä mikin/kukin on ja jos ei asiat mene hyvin, tehdään virheitä yms., niin senhän perusteella sitä kritiikkiä syntyy. Tai kehuja, jos on tehty asiat hyvin. Kritiikki on osa kehitystä, mutta mitäpä sinä kahden aivosolun antipersu näistä ymmärrät, vaikka ratakiskosta sen vääntäisi. Sunkin elmämtarkoituksesi on pelkästään mölistä.

    OHOH! Osuiko se noin pahasti?

    Persut ovat arvostelleet hallitusta useimmiten juuri sen myöhemmin tulleen tiedon perusteella ikäänkuin takautuvasti. Joskus voi olla kysymys parista viikosta, joskus taas kuukausista.

    Selvennetään hiukan banaanin...

    Menneiden tekemisten kritisointi = sen kritisointi mitä hallitus teki vaikkapa viime maaliskuulla.
    Myöhemmin tulleen tiedon perusteella = epidemiasta on ajan kuluessa saatu uutta, tarkempaa tietoa. Tämä on sitä myöhemmin tullutta tietoa, jonka valossa jotkut menneet tekemiset voivat vaikuttaa vääriltä, mutta... ÄHHH!

    TUOKAA MINULLE RAUTALANKAA ja banaani tuolle banaaninpurijalle.

    Äänestä

  • Joo kaikki persut... Tää on tätä älykkäämmän ja sivistyneemmän ihmisen ei-populistista puhetta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    OHOH! Osuiko se noin pahasti?

    Persut ovat arvostelleet hallitusta useimmiten juuri sen myöhemmin tulleen tiedon perusteella ikäänkuin takautuvasti. Joskus voi olla kysymys parista viikosta, joskus taas kuukausista.

    Selvennetään hiukan banaanin...

    Menneiden tekemisten kritisointi = sen kritisointi mitä hallitus teki vaikkapa viime maaliskuulla.
    Myöhemmin tulleen tiedon perusteella = epidemiasta on ajan kuluessa saatu uutta, tarkempaa tietoa. Tämä on sitä myöhemmin tullutta tietoa, jonka valossa jotkut menneet tekemiset voivat vaikuttaa vääriltä, mutta... ÄHHH!

    TUOKAA MINULLE RAUTALANKAA ja banaani tuolle banaaninpurijalle.

    Sanoo Itä-Saksalainen himorokottaja terroristi

    Hyvä että ymmärsit kommenttini. Edistystä. Vielä kun ymmärtäisit olla pahoillasi typeristä ulostuksistasi, sekä kehittyä sen verran, että typerä ulostaminen vaihtuisi asialliseen keskusteluun. Silloin myös alkaisi jäämään tuo kummallinen oikku vedellä jatkuvasti hernettä nenuun.

    Paranemisia ;)

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    Menneiden tekemisten kritisointi? Mitähän sulla on taas meneillään. Teothan ne sanelee, mitä mikin/kukin on ja jos ei asiat mene hyvin, tehdään virheitä yms., niin senhän perusteella sitä kritiikkiä syntyy. Tai kehuja, jos on tehty asiat hyvin. Kritiikki on osa kehitystä, mutta mitäpä sinä kahden aivosolun antipersu näistä ymmärrät, vaikka ratakiskosta sen vääntäisi. Sunkin elmämtarkoituksesi on pelkästään mölistä.

    No voi hellan lettat tentään...otappa bannaani ja rauhoitu.

    Äänestä

Halla-aho huutanut koko syksyn kitalaki punaisena, että koronalinkobaarit ja yökerhot pidettävä koko ajan auki. Onneksi on oppositio kuunnellut hallitusta ja Halla-ahonkin ruvennut pitämään mölyt mahassaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oikaistaanpa taas antipersun naurettava valhe: Perussuomalaiset kehotti hallitusta sulkemaan koronalingot. Kun hallitus ei suostunut sulkemaan ravintoloita, vaan päättivät vain lyhentää aukioloaikaa. Koska tämä ratkaisu aiheuttaisi ruuhkapiikkejä, Perussuomalaiset kehotti pidentämään aukioloaikaa, koska pidempi aukioloaika olisi vähentänyt niitä. Jospa itse alkaisit ymmärtää pitämään mölinät omana tietonasi. Palstasaastetta on täällä muutenkin liikaa. Ja ei, vaan teikäläisten saaste.

    ''Perussuomalaiset kehotti pidentämään aukioloaikaa, koska pidempi aukioloaika olisi vähentänyt niitä.''
    Jaahas, lääketieteen Nobel-palkinto 2021 on sitten jaettu hyvissä ajoin.

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    Oikaistaanpa taas antipersun naurettava valhe: Perussuomalaiset kehotti hallitusta sulkemaan koronalingot. Kun hallitus ei suostunut sulkemaan ravintoloita, vaan päättivät vain lyhentää aukioloaikaa. Koska tämä ratkaisu aiheuttaisi ruuhkapiikkejä, Perussuomalaiset kehotti pidentämään aukioloaikaa, koska pidempi aukioloaika olisi vähentänyt niitä. Jospa itse alkaisit ymmärtää pitämään mölinät omana tietonasi. Palstasaastetta on täällä muutenkin liikaa. Ja ei, vaan teikäläisten saaste.

    Perussuomalaiset kehotti pidentämään aukioloaikaa, koska pidempi aukioloaika olisi vähentänyt niitä. 😂😂😂😂😂😂😂

    Jännitykseltä odotellaan mitähän tuo Pirjo vielä tänään keksikään😂😂😂😂

    Ymmärsitkös banaaninpurija mitä kirjoitit? Ilmeisesti et.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärsitkös banaaninpurija mitä kirjoitit? Ilmeisesti et.

    Sori, mulla ei oikeastaan ole aikaa rupusakille. Aika on katsos rahaa. Meillä kaikilla ei ole 20 miljardin lainaa

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärsitkös banaaninpurija mitä kirjoitit? Ilmeisesti et.

    Jos en ymmärtäisi, niin et silloin kiukustuisi niin kovasti ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaiset kehotti pidentämään aukioloaikaa, koska pidempi aukioloaika olisi vähentänyt niitä. 😂😂😂😂😂😂😂

    Jännitykseltä odotellaan mitähän tuo Pirjo vielä tänään keksikään😂😂😂😂

    Varo ettet satuta aivojasi liialla miettimisellä. Siinä on moni antipersu ajautunut itkupotkuraivaritilaan :) Jättäkää nyt ihmeessä ajattelutyö meille tolkun ihmisille.

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    Varo ettet satuta aivojasi liialla miettimisellä. Siinä on moni antipersu ajautunut itkupotkuraivaritilaan :) Jättäkää nyt ihmeessä ajattelutyö meille tolkun ihmisille.

    Taisi sattua Pirjo 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Taisi sattua Pirjo 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    Oikeesti? Misttiiät? Niinku. Vaimitensenytmeni?

    Äänestä

Perussuomalaiset ovat vain vaatineet rahallisia korvauksia väitetyistä koronan aiheuttamista menoista ja saamatta jääneistä tuloista, mutta ovat tahallaan jättäneet huomioimatta, että itse ovat saaneet kaikki mahdolliset korvaukset, vaikka eivät ole olleet niihin oikeutettuja.

Äänestä
  • Ja te olette ottaneet 20 miljardia velkaa koska teillä ei ole rahaa. Eikö sun kannattais olla miettimässä miten te maksatte nuo teidän velat?

    Äänestä

"Perussuomalaiset ovat kritisoineet hallituksen koronatoimia mm. hitaudesta, sekä rohkeuden puutteesta tehdä tietynlaisia päätöksiä."

Mitä tarkoittavat 'tietynlaiset' päätökset?

Äänestä

HS 29.9. 2020
"Perussuomalaiset kannattaa ravintoloiden ja yökerhojen ympärivuorokautista aukioloa. Eduskunnan toinen varapuhemies Juho Eerola (ps) kirjoittaa Facebookissa, että hänen mielestään ympärivuorokautista aukioloa kannattaa kokeilla."

Ei persut siis halua, että koronaligot olisi auki koko ajan vaan ainoastaan 24 tuntia vuorokaudessa.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Koko ajan" ja "24 h" on sama asia.

    Toistan itseäni: Perussuomalaiset ehdotti ravintoloiden sulkemista. Hallitukselle ei käynyt. Hallitus päätti pitää ne auki, mutta lyhyemmällä aukioloajalla.

    Perussuomalaiset näki lyhyemmän aukioloajan keräävään enemmän ihmisiä paikalle hyödyntymään lyhyt aukioloaika = tartunnoille otollisempi tilanne. Siksi PS ehdotti, että aukioloaikoja pidennetään = harvemmassa kävijöitä = hieman epäotollisempi tilanne viruksen leviämisen kannalta.

    Toistat mitä luulet;)

    Juho Eerola:
    ''On aivan sama meneekö baari kiinni iltakymmeneltä vai aamuneljältä. Molemmissa tapauksissa aiheutetaan koronalinko ensin tiskille, sitten narikkaan, sitten kebabbilaan jne”,
    ''Jos baarit, yökerhot ja ravintolat saisivat halutessaan olla auki ja jatkaa tarjoilua vaikka kellon ympäri, ei missään vaiheessa muodostuisi valtavaa ihmispaljoutta mihinkään. Ei olisi kiirettä tehdä viime hetken ostoksia, koska viime hetken saisi päättää itse.”
    Halla-aho edellisestä ''Tämä on järkevin näkemäni puheenvuoro aiheesta. Jos ravintolat halutaan pitää auki mutta altistukset minimoida, aukiolorajoitukset kannattaisi poistaa kokonaan. Vaikkapa väliaikaisena kokeiluna”

    Luulen? Perustan kyllä kommenttini siihen mitä arkielämässä tapahtuu.

    Odota muutama vuosi ja voit käydä ravintolassa toteamassa:)

    '...ei missään vaiheessa muodostuisi valtavaa ihmispaljoutta mihinkään.''
    Eerola ei taida käydä kapakissa. Valtaosa asiakkaista kävisi klo 22-04 välillä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Odota muutama vuosi ja voit käydä ravintolassa toteamassa:)

    Olipa sekava kommentti. Suomennatko sen.

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    "Koko ajan" ja "24 h" on sama asia.

    Toistan itseäni: Perussuomalaiset ehdotti ravintoloiden sulkemista. Hallitukselle ei käynyt. Hallitus päätti pitää ne auki, mutta lyhyemmällä aukioloajalla.

    Perussuomalaiset näki lyhyemmän aukioloajan keräävään enemmän ihmisiä paikalle hyödyntymään lyhyt aukioloaika = tartunnoille otollisempi tilanne. Siksi PS ehdotti, että aukioloaikoja pidennetään = harvemmassa kävijöitä = hieman epäotollisempi tilanne viruksen leviämisen kannalta.

    Persut tekevät hyviä (mielestään) esityksiä takautuvasti. Ei juurikaan hyötyä kenellekään. Tuo vaikuttaa epätoivoiselta rimpuilulta. Käsitän, että tyypit enimmäkseen puolueensa töissä. Toivon, että koko palkkaa ei makseta banaanilla, 0,9€/kg.😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut tekevät hyviä (mielestään) esityksiä takautuvasti. Ei juurikaan hyötyä kenellekään. Tuo vaikuttaa epätoivoiselta rimpuilulta. Käsitän, että tyypit enimmäkseen puolueensa töissä. Toivon, että koko palkkaa ei makseta banaanilla, 0,9€/kg.😂

    Ei sillä, saattavat olla makkeita syä net panaanit. Mie se vain piän, ettei niitäkhän pääle kylkiensä syö? ☺

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Persut tekevät hyviä (mielestään) esityksiä takautuvasti. Ei juurikaan hyötyä kenellekään. Tuo vaikuttaa epätoivoiselta rimpuilulta. Käsitän, että tyypit enimmäkseen puolueensa töissä. Toivon, että koko palkkaa ei makseta banaanilla, 0,9€/kg.😂

    Mielenkiintoinen aivopieru tuo "takautuva". Mutta jos yrität hetken pinnistää, niin kerron sulle mistä on kyse. "Takautuva" esitys johtuu esimerkiksi siitä, että vastataan johonkin yhteiskunnallisesti haitallisesti toimintaan tai päätöksiin. Tätä normaalit ihmiset eivät pidä "takautuvana esityksenä", vaan sitä kutsutaan 'leipätyöksi', 'kehittämiseksi' jne. Jos nyt ymmärrät ensikään, mistä on kyse. Ongelma on se, että teikäläisten mielestä poliittiseen perseilyyn ei saa puuttua, ja mitä haitallisempaa se perseily on ollut, sitä herkemmin alatte kilpahuutamaan. Koska häpeä.

    Tuo kuvastaa sitä jälkijunaisuutta, mikä on perussuomalaisille tyypillistä. Ja johtuu siitä, ettei puolueella ole sellaista kompetenssia, jolla tehtäisiin tulevaisuuteen katsovia esityksiä sen sijaan, että jeesustellaan menneillä.

    Perussuomalainen koronapolitiikka on ollut ihan puhtaasti rinnastettavissa lottoarvontaan.

    Ei, vaan kommenttisi on vastaan inttämistä ja vastakohtaisuuksien viljelyä, eikä liity millään tavalla perussuomalaisten toimintaan. Sellainen tapa on vain ainoa, minkä osaat, kun älysi ei riitä varsinaiseen aiheeseen, eli politiikasta keskusteluun.

    Äänestä

Huvittavaa seurata, kun persut puhuvat itsensä aina pussiin. Se tyypillistä kaikille populisteille. Totuus on myrkkyä populisteille.

Äänestä
  • Aloittaja

    Huvittavaa seurata, kun antipersut puhuvat itsensä aina pussiin. Se tyypillistä kaikille mölisijöille. Totuus on myrkkyä mölisijöille.

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    Huvittavaa seurata, kun antipersut puhuvat itsensä aina pussiin. Se tyypillistä kaikille mölisijöille. Totuus on myrkkyä mölisijöille.

    Keskiolut auttaa luomaan teräviä kommentteja;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Keskiolut auttaa luomaan teräviä kommentteja;)

    En tiedä mistä antipersuaktivistien "terävyys" juontuu, mutta todennäköisesti sitä jotain on kiskottu övereihin asti.

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    En tiedä mistä antipersuaktivistien "terävyys" juontuu, mutta todennäköisesti sitä jotain on kiskottu övereihin asti.

    Hienoa että ehdit vastaamaan kesken kiireisen työpäivän.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Hienoa että ehdit vastaamaan kesken kiireisen työpäivän.

    Me työssäkäyvät kutsumme tälläisia päivä myös joululomaksi. Työttömänä termi 'loma' on sulle vieras.

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    Me työssäkäyvät kutsumme tälläisia päivä myös joululomaksi. Työttömänä termi 'loma' on sulle vieras.

    Kelanhommissa taitaa olla lomapäiviä aika usein;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kelanhommissa taitaa olla lomapäiviä aika usein;)

    Näytät olevan asiantuntija noissa "kelahommissa". Oletko pitkäänkin ollut työtön? Ideologisesti työhaluton?

    Äänestä

  • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

    Me työssäkäyvät kutsumme tälläisia päivä myös joululomaksi. Työttömänä termi 'loma' on sulle vieras.

    Putkonen antanut oikein lomaakin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putkonen antanut oikein lomaakin?

    Ei vaan näy persun arjessa mitenkään. Sama trollaaminen jatkuu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Putkonen antanut oikein lomaakin?

    Kiva sanaleikki. Keksitkö itse, vai kopioitko netistä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan näy persun arjessa mitenkään. Sama trollaaminen jatkuu.

    Lopeta trollaaminen, niin alat näkemään normi asioita.

    Äänestä

Suomessa on hidas ja perseaukiinen hallitus.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

Perussuomalaiset ovat kritisoineet hallituksen koronatoimia mm. hitaudesta, sekä rohkeuden puutteesta tehdä tietynlaisia päätöksiä. Vihdoinkin STM:n ajatuksiin on päässyt termi "ennakointi". Näin kauan PS on joutunut hoputtamaan hallitusta etupainotteiseen koronan torjuntaan. Kritiikki on ollut täysin ansaittua. Ja toivottavasti tuo "ennakointi" tapahtuu käytännössä, eikä jää pelkäksi populismiksi.

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/545e9b9d-678c-4404-b4f5-b22dd30dc1a7

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu