Kettu besserwisser kääntää takkia vaalien edellä. Häkkänen piti (USU 13.2.) hallituksen mallia historiallisen suurena vallan keskityksenä, jossa rahat ja valta viedään kunnista Helsingin ministeriöihin.
Häkkänen on ollut tekemässä Suomeen sataa kuntaa pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) avustajana ja kokoomus on ajanut viiden suuralueen mallia. Siinä esimerkiksi Mäntyharjun sotea (Häkkäsen kotikunta) olisi johdettu Kuopiosta.
Häkkäsen kommenttien naurettavuutta lisää se, että kokoomus oli viime vaalikaudella itse ajamassa samanlaista mallia keskustan kanssa.Häkkänen ja kokoomus ovat kääntäneet takkinsa parissa vuodessa, mikä on epäuskottavaa oppositiopolitiikkaa.
Huvittavaa on se, että Häkkänen on itse sanonut viime vaalikaudella kokoomuksen koulutustilaisuudessa, että kunnilla on liian kapeat hartiat soten toteuttamiseen ja näin ei voida jatkaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Varmasti aina saa arvostella ja nauraakin saa. Mutta huvittavinta on aina joka paikassa virheiden haku.
Kyllä valistuneet kansalaiset tietää missä mennään kun se ajankohta koittaa.
Otetaan siihen asti rauhallisesti.
Mutta muistakaa kävellä varovaisesti niin ette liukastu.